Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Resonance: A Plague Tale Legacy
Dragonfly
KonsoliFIN Alumni
Peli läpi.
Resonance: A Plague Tale Legacy ei ole se perinteisin jatko-osa. Se on ihan erilainen peli kuin Plague Tale -sarjan kaksi edellistä peliä. Pelissä ohjataan uutta hahmoa, se nojaa enemmän toimintaan ja alun perusteella tuntuu, ettei pelissä ole juurikaan tarinallisia yhtymäkohtia. Onneksi peli seisoo omilla jaloillaan jopa odotettua paremmin ja onneksi tarinatkin löytävät toisensa loppua kohden. Resonance: A Plague Tale Legacy on mainio videopeli.
Pelaaja hyppää merirosvo Sophian saappaisiin. Uuden sankarin karu lapsuus käydään läpi, jonka jälkeen vauhti kiihtyy kohti Sophian isän kohtalon selvittelyä. Tarina rytmitys on onnistunutta ja tapahtumat paikoin tosi tunteikkaita. Asobo Studio näyttää jälleen, että he ovat erinomaisia tarinankertojia.
Kahdessa edellisessä osassa seikkailtiin lapsilla. Amicia ja Hugo eivät olleet taistelijoita, eivätkä he sellaisenaan pärjäisi paatuneille sotilaille, joten hiiviskely oli tärkeässä roolissa. Sophia sen sijaan on saanut taistelukoulutusta koko elämänsä. Peli siis tarjoileekin tästä syystä aimo annoksen kolmannen persoonan toimintaa. Sophia osaa perinteiset lyönnit, väistöt ja blokit. Taistelua monipuolistetaan muutamilla kehitettävillä erikoisliikkeillä ja heittokoukulla. Erilaiset viholliset tarjoavat myös kaivattua vaihtelua, vaikka vihollistyyppejä olisi voinut olla vielä muutama enemmänkin.
Resonance: A Plague Tale Legacy ei täysin unohda sarjan juuria, sillä myös hiiviskelyä on luvassa. Sen enempää tarinasta paljastamatta, tiettyjä vihollisia vastaan on pakko piilotella. Rytmityksen ja tarinan kannalta tämä on hyvä ratkaisu, mutta itse hiiviskely paikoin turhautti lähinnä siinä miten ja milloin Sophia ”jäi kiinni”.
Aikaisemmin vertasin peliä Tomb Raideriin. Tämä vertaus pätee pelin läpipelattuakin. Suoraviivainen toiminta, haudanryöstöihin rinnastettavia pulmia ja upeita maisemia. Pelimekaanisesti tässä on paljon lajityypilleen tuttua, mutta ei se haitannut, kun peli on näin hyvä. Xboxin kello näyttää vajaata 14 tuntia. Peli tuntui juuri sopivan mittaiselta. Vaikka Plague Tale -sarjan peliltä osasi odottaa hyvää, niin eri hahmo ja erilainen lähestymistapa herättivät epäilyksen siemenen. Mukava huomata, että se oli täysin turhaa. Tykkäsin tosi paljon.
Resonance: A Plague Tale Legacy ei ole se perinteisin jatko-osa. Se on ihan erilainen peli kuin Plague Tale -sarjan kaksi edellistä peliä. Pelissä ohjataan uutta hahmoa, se nojaa enemmän toimintaan ja alun perusteella tuntuu, ettei pelissä ole juurikaan tarinallisia yhtymäkohtia. Onneksi peli seisoo omilla jaloillaan jopa odotettua paremmin ja onneksi tarinatkin löytävät toisensa loppua kohden. Resonance: A Plague Tale Legacy on mainio videopeli.
Pelaaja hyppää merirosvo Sophian saappaisiin. Uuden sankarin karu lapsuus käydään läpi, jonka jälkeen vauhti kiihtyy kohti Sophian isän kohtalon selvittelyä. Tarina rytmitys on onnistunutta ja tapahtumat paikoin tosi tunteikkaita. Asobo Studio näyttää jälleen, että he ovat erinomaisia tarinankertojia.
Kahdessa edellisessä osassa seikkailtiin lapsilla. Amicia ja Hugo eivät olleet taistelijoita, eivätkä he sellaisenaan pärjäisi paatuneille sotilaille, joten hiiviskely oli tärkeässä roolissa. Sophia sen sijaan on saanut taistelukoulutusta koko elämänsä. Peli siis tarjoileekin tästä syystä aimo annoksen kolmannen persoonan toimintaa. Sophia osaa perinteiset lyönnit, väistöt ja blokit. Taistelua monipuolistetaan muutamilla kehitettävillä erikoisliikkeillä ja heittokoukulla. Erilaiset viholliset tarjoavat myös kaivattua vaihtelua, vaikka vihollistyyppejä olisi voinut olla vielä muutama enemmänkin.
Resonance: A Plague Tale Legacy ei täysin unohda sarjan juuria, sillä myös hiiviskelyä on luvassa. Sen enempää tarinasta paljastamatta, tiettyjä vihollisia vastaan on pakko piilotella. Rytmityksen ja tarinan kannalta tämä on hyvä ratkaisu, mutta itse hiiviskely paikoin turhautti lähinnä siinä miten ja milloin Sophia ”jäi kiinni”.
Aikaisemmin vertasin peliä Tomb Raideriin. Tämä vertaus pätee pelin läpipelattuakin. Suoraviivainen toiminta, haudanryöstöihin rinnastettavia pulmia ja upeita maisemia. Pelimekaanisesti tässä on paljon lajityypilleen tuttua, mutta ei se haitannut, kun peli on näin hyvä. Xboxin kello näyttää vajaata 14 tuntia. Peli tuntui juuri sopivan mittaiselta. Vaikka Plague Tale -sarjan peliltä osasi odottaa hyvää, niin eri hahmo ja erilainen lähestymistapa herättivät epäilyksen siemenen. Mukava huomata, että se oli täysin turhaa. Tykkäsin tosi paljon.