Hei!
Olen uusi käyttäjä foorumillanne joten ajattelin ensimmäisen viestini pyhittää ääniogelman ratkaisuun.
Kytkin siis PS3:n HDMI piuhalla 32" Sharp Aquos'n kiinni. Kuva tulee konsolista moitteita ja laatu on todellakin katsottavaa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin äänet. Syystä tai toisesta en saa ääntä kulkemaan HDMI:n kautta TV:n kaiuttumiin sitten millään ilveellä. Ääniasetukst olen ajanut automaattisesti mutta tulos on silti sama. Ääniä ei kuulu pelissä eikä myöskään valikoissa.
Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista ongelmaa? Luultavaa on sekin, että jokin ruksi on jäänyt laittamatta vai olisiko itse TV:n asetuksissa jotain häikkää? Itse televisio on muutaman vuoden ikäinen. Olen myös resetoinut konsolin mutta äänet eivät ole palautuneet.
Kiitokset vastauksista.

Viimeksi muokannut moderaattori: