Guardian Viper
KonsoliFIN Alumni
IGN on julkaissut ruutukaappauksia Hämähäkkimiehen tulevan elokuvadebyytin Game Boy Advance-versiosta. Spider-Man: The Movie-pelin kehitys on Digital Eclipse-nimisen ryhmän vastuulla ja pelin julkaisee Activision. Peli tulee sisältämään 11 New Yorkiin sijoittuvaa kenttää, ja tulee ilmeisesti seuraamaan enemmän tai vähemmän elokuvan juonta. Selvää kuitenkin on, että kuten elokuvassakin, myös pelissä Hämikselle tulee tuottaamaan päänvaivaa vanha kunnon Norman Osborn, joka tunnetaan kenties paremmin kurpitsapommeja nakkelevana Vihreänä Menninkäisenä. Kuten aiemmassakin Spider-Manin GBA-seikkailussa, myös elokuvapelissä pelaaja pystyy hankkimaan Hämiksen asuun erilaisilla voimia.
Spider-Man elokuva ja sen GBA-versio tullaan näkemään ainakin Yhdysvalloissa Toukokuun aikoihin.
Lähde: IGN
---
Ihan kivalta tuo näyttää, mutta itselläni ei ole aiempia pelikokemuksia GBC:n tai GBA:n Hämis-peleistä. Ovatko mistään kotoisin?