Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

mona_album_cover.jpg

MONA - MONA

Hiukan emompaan suuntaan tai jotain. Onko tää sitten sen Jared Leton yhtyeen tyyppistä? Enivei. Jenkkiyhtyeen debyyttilevy. Osui korvaan ja täytyihän koko levy sitten kuunnella yksin laulajan takia. Miekkosen äänessä on rapaisuutta ja narinaa Steven Tylerin malliin, vaikka musiikillisesti ollaankin melko lähellä nykyemorokkia. Levyllä on kuitenkin yllättävän rauhallisia ja hämyisempiäkin osuuksia, ja erityisesti loppupuolikas on enempi omaan mieleen kun matsku on vähemmän hittishittiä. Yllättävän hyvä levy kun pääsee noista emoaskelista.
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

DL96740091_7_110x110.jpg

Vader - Come and see my sacrifice

Vaderiltä tuloillaan olevalta lätyltä on julkaistu maistiainen. Taattua Veideriä, joskin yllättää kenties pituudellaan. Olin jo asennoitunut kolmeminuuttisiin runttauksiin. Oliko zipaleessa sitten matskua pitempään biisiin? Ei mainittavasti. 3/4 tietämän jötköttely kuulosti hyvältä ja olisi toiminut vivahteikkaammassa biisissä paremmin kuin tässä yhden riffin ihmeessä.

Sinkkujulkaisulla on saman kappaleen demo ja "oikea versio". Itte tykkäsin demon heleämmästä saundista, näin rässimaisterina. Ovat kuitenkin niin samanlaisia, että sou not.
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Näytä liitetiedosto 7232
Biosphere - N-Plants

Okay so this is weird – in February 2011 Gier Jenssen finished an album that he had dedicated to the Japanese post-war reconstruction and, specifically, their futuristic nuclear program. After surveying photos he became fascinated by the idea that nuclear power plants could be built so close to seas and in earthquake-prone areas, and this slowly became the focus for the record. A few months later, hearing the album is a totally different experience – we are now in the aftermath of one of Japan’s most grave disasters and Jenssen’s findings have an eerie poignancy. The music itself is hardly melancholy, but has a damaged, cold, digital edge which mirrors the clean architectural perfection of these ominous structures, pre-earthquake of course. As Jenssen’s clipped, purposeful rhythms make their way slowly into the synthetic patterns they guide the record and give a very fitting stark Kubrickian sci-fi haze
- kotisivuilta

Biosphere on ambientmusiikin isoimpia nimiä ja uuden levyn tulo on aina jännä juttu: sitä toivoo, että se on samanlainen kuin edelliset, mutta kuulostaa myös uudelta. Nyt levy löytyy myös Spotifystä. Ambientmusiikki on oikeastaan olotila ja yleensä jotain mitä laittaa soimaan kun tekisi mieli kuunnella jotain, muttei jaksa keksittyä musiikkiin. Kertakuuntelun myötä levy istuu hyvin artistin muuhun tuotantoon, ollen tarpeeksi samanlaista, mutta samalla kuitenkin jotain muuta kuin vanhemmat. Levy on kenties hiljaisempia ja miettivimpiä Biospherejä, muttei kuitenkaan täysin rytmitön tai muodoton.
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Näytä liitetiedosto 7284
Carbon Based Lifeforms - Twentythree

CBL humpsauttaa ulos levyllisen takuuvarmaa ambientmusiikin jalointa laatua, avaruusambienttia. Muodottomuus on kuitenkin tässä odotetussa tapauksessa hieman harmillisesti myös unohdettavaa. Ajattomuus on läsnä ja pitkät saundit maalailevat äänimaisemia, joista puuttuu vain oikeastaan se pienessä avaruusaluksessa istuminen avaruuden äärettömässä tyhjyydessä. Lempipuuhaa olikin EVE Onlinessä vain lentely ja leijuskelu, sekä avaruusambientin kuuntelu. Olin avaruudessa kotikonstein. Twentythree on CBL:n ehdottomasti ambientein levy, jopa efektit ja samplet ovat avartuvien saundien päälle hienovaraisesti ja kitsaasti ripoteltu. Levy istuu kuitenkin Spotifyssä luotuihin avaruusmusiikin soittolistoihin enemmän kuin erinomaisesti, jonka vuoksi tätä kehtaa suositella. Keskittymällä ja kuuntelemalla kuunneltuna levy ei tarjoa mahdottomasti ambientmusiikinystävälle, ja ajaa varmasti muut kuuntelijat hulluuteen hitaudellaan.
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Näytä liitetiedosto 7306
Imogen Heap - Lifeline

Näytä liitetiedosto 7307
Propeller Seeds

Frou Froussa pyörähtänyt laululintunen Imogen Heap onnistui kyllä vakuuttamaan meikäläisen täysin soolouran zipaleellaan Hide and Seek, jonka jälkeen neitokaisen edesottamuksia onkin tullut seurailtua kuuliaasti. Pari vuotta kovasti odotettu Ellipse oli melko ihanaa Imogenia, mutta hienosta tuotannostaan huolimatta aikaisempi Speak for Yourself on yksi niistä levyistä jotka ottaisi autiolle saarelle mukaan - olipa soitin tai ei.

Uudet sinkut Lifeline ja Propeller Seeds eivät petä. Rakenteellisesti kappaleissa tuntuisi olevan enemmän sisältöä ja liikutaankin jo tavallaan kokeellisemmissa piireissä. Suloisista melodioista ei kuitenkaan ole päästy mihinkään ja hyvä niin. Uutta levyä odotellen!

Mukava löytö aurinkoisen työpäivän häntämille :)
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Näytä liitetiedosto 7326
Admiral Browning - Battle Stations

Mitä? Eikö tämmöisestä levystä vielä muka ole mainintaa, jonka kannessa meressä seisova jättiläisrobotti antaa runtua nyrkein piraatttien purjeveneille?

Ei, tämä ei ole mitään hiton fantasiametallia... tai no, mistä sitä tietää mietä tämän genren pojat aamumuroinaan vetelee. Vahvasti tripahtavaa stounerisaundein varusteltua progressiivien suuntaan kallistuvaa instrumentaalirallia, joka osaa olla myös rauhallisempaakin. Mikään armoton TANK86 tämä ei ole, vaan kantensa suuntaan kepeämpää saundeistaan huolimatta. Sitä on vaikea sanoa, että kuulostaako jättiläisrobotin ja merirosvojen yhteenotto tältä, mutta oikein kivaa kuunneltavaa. Progressiiviset osuudet eivät nosta liikaa päätään ja hyviä riffejä löytyy rutkasti. Ehkä se on tuo kansi, mutta vähän enempi vivahteikkuutta olisi levylle toivonut. Jos jotain huonoa täytyy sanoa, niin zipaleissa voisi olla hieman toisistaan erottelevia elementtejä.

Amiraalin syntyä
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Näytä liitetiedosto 7333
Vader - Welcome to the Morbid Reich

Millainen olisi hyvä lauluääni? No, tietysti sellainen joka kuulostaa oksentamiselta ilman kys. luontaistuotetta.

Jos on vokalisti levystä toiseen samankuuloinen, tunnistaa Vaderin myös kappaleista. Yleissaundi on hyvin pidättyväinen, vaikka mukaan onkin muutamalle viime julkaisullekin eksynyt sinfonisuutta. Vader on detille vähän sama juttu kuin Countdown to Extinction on Megadethille, keskittynyt ja simppeli. Sehän ei toki oli huono asia jos yhtye on tunnistettavissa - päinvastoin! Entombedit, Obityaryt ja Bolt Throwerit ovat suuria jo myös siksi, etteivät kuulosta rivibändeiltä. Keskitytään olennaiseen, eikä koiteta piilottaa sitä seikkaa miljoonan äänivallin taakse, että ei tässä biisissä oikeasti ole mitään järkeä. Vaderin uutukainen on nopea levy. Suureellinen (ja suureellisesti nimetty) avausraita antaa odottaa sen minuutin ennen kuin tulitus alkaa. Ikävä kyllä alkaa myös tilutus. Detti on genrenä itselle parhaimmillaan brutaalina ja julkeana. Kappale The Black Eye paikkaa kuitenkin hieman aloituskappaleen tiluvillitystä, mutta kyllä tämä elementti on läsnä jokaisessa zipaleessa. Ihan jeppistä! Levy samalla pettää, ja ei petä, odotuksia.
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Isketäänpäs Tuhomurmelille vastapalloon näin perjantain kunniaksi:


Näytä liitetiedosto 7358
Throes of Dawn - Great Fleet Of Echoes

Kotimaisen Throes of Dawnin viime vuonna julkaisema viides kokopitkä vie kuulijansa kevyelle ja lennokkaalle matkalle kohti taivaita (ja tässä tapauksessa viikonloppua). Bändin aiempiin vahvasti black metal -genreen kallellaan oleviin levyihin verrattuna GFOE kääntää tyylin päälaelleen. Nyt bändin soundia voisi kai parhaiten kuvailla vahvasti Pink Floyd -vaikutteiseksi musisoinniksi. Vaikka metallibändi onkin "virallisesti" kyseessä, niin tällä levyllä bändi on yhtä metallinen kuin Pink Floyd on rokkinen. Onko sitten tarkoituksellistakin vai ei, mutta luulisin jo levyn nimestä löytyvän Echoes-sanan olevan kumarrus Floydia kohtaan. Myös jonkinasteisia konemusiikkivaikutteita on mielestäni havaittavissa, mutta silti päähuomion vie raikas ja ilmava soundi.

Puhtaat laulut ja vahvat tunnelmalliset melodiat hallitsevat maisemaa koko levyn mitalta, örinän saadessa taustalla vain muutamissa biiseissä vähän tilaa; Kuin muistuttaakseen bändin historiaa ja lähtökohtia. Mutta ainakaan itse en niitä meinaa edes huomata, lukuunottamatta hivenen raskaampaa Velvet Chokehold -biisiä.


Spotifystä taisi ainakin vielä Quicksilver Clouds levy löytyä (olikohan myös sitä edeltävä Binding Of The Spirits?), jotka ehdottomasti kannattaa tsekata. Tosin varoituksen sana, sillä kyseiset levyt ovat todella vahvasta melodiapainotteisuudestaan huolimatta raskaita levyjä. Mutta kun Binding.. -levyltä löytyy biisi nimeltä Stardestroyer, niin ollaan aikalailla asian ytimessä.:)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Näytä liitetiedosto 7359
Ancient Vvisdom - A Godlike Inferno

Tässäpä erikoinen levy. Metallia, olematta metallia. Jonkinlaista dark folkkia. Tulee paljon mieleen Anathemasta poistuneen Pattersonin loistava Antimatter. A Godlike Infernolla on käytännössä kitaroita, joitakin efektejä ja lyömäsoittimia, sekä miehen ääni. Melkeinpä käytännössä unplugged-yhtye ja varmasti irtoaisi aivan saakelin lujaa jossakin hämyisessä kapakassa. Oma suosikkizipale levyltä lienee Necessary Evil. Kannattaa tutustua levyyn ehdottomasti. Mielenkiintoinen julkaisu ja vielä arvon, että onko tämä "ihan hyvä" vai jotain enemmän.

Näytä liitetiedosto 7358
Throes of Dawn - Great Fleet Of Echoes

Täytyy katsastaa. Darkmetalli osaa olla paikoittain ihan hyvää, mutta täytyy toivoa ettei ole liian siirappista omaan makuun :)
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Täytyy katsastaa. Darkmetalli osaa olla paikoittain ihan hyvää, mutta täytyy toivoa ettei ole liian siirappista omaan makuun :)

Mikäli tuo tuorein on liian Dubbel Nougatia makuusi, niin aiemmista tosiaan sitten löytyy todella maittavaa pääkallo/turkin pippuri -sekoitusta, jonne on muutava värikkäämpi, mutta sitäkin kirpeämpi karamelli eksynyt. :)

Sen verran piti aiheeseen lisätä, että mokomaa levyä tulee aina silloin tällöin tehokuunneltua, jonka jälkeen meinaa unohtua kasvamaan korkoa. Ja myöhemmin taas lisää. Vasta tässä viimeisen parin päivän aikana, kun on taas tullut töissä pyöriteltyä muutamaan otteeseen per päivä, on tullut huomattua että levy ikään kuin muuttuu ainakin omissa korvissani raskaammaksi kerta kerralta. Ei se silti raskas ole, mutta se synkkyys on siellä piilossa odottamassa löytäjäänsä.
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Näytä liitetiedosto 7405

Shining - In the Kingdom of Kitsch You Will Be a Monster

Pitää suositella Suomessakin viime vuonna keikkailleen Shiningin vanhempaa levyä In the Kingdom of Kitsch You Will Be a Monster. Bändin nokkamies soitti saksofonia Ihsahnin After-levyllä, jonka saundeista voi saada osviittaa Shiningin tyylistä. Tyyliä on turha erikoisemmin kuvailla, esimerkiksi jazzin, metallimusiikin tai progen ystäville voi kolahtaa. Tunnelmaltaan Shiningia on vertailtu muun muassa Mike Pattoniin, Devin Townsendiin ja Dillinger Escape Planiin

Useiden musiikkilehtien suitsuttamalla Shiningin uusimmalla albumilla Blackjazzilla on enemmän metallimusiikkia mukana, joka sekin on suosituksen arvoinen teos.

Näytä liitetiedosto 7404

Shining - Blackjazz
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Jopas Shiningi on mekkalaa. Täytyy ihan mielenkiinnosta nuo kuulostella jos vaikka löytyisi jotain. Kaoottista, mutta tarpeeksi hyvällä artikulaatiolla täysin kuunneltavaa :)

Näytä liitetiedosto 7433
The Happy Forest - The Happy Forest

Raisulla nimellä soitteleva uusi tuttavuus, joka ihastutti alkuun saundeillaan. Tavallaan touhu on King's X:ää rapaisimmillaan ja Nirvanaa puhtaimmillaan. Pirun hyviä ja rullaavia zipaleita, ja jotenkin tästä tulee Danko Jonesikin mieleen, vaikka yleisvaikutelma kappaleissa onkin pari pykälää raukeampi. Soinut melko ahkerasti ja pakkohan tätä on silloin suositella.
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Näytä liitetiedosto 7444
Ocre - Early learning

Electronican leirissä toimiva Ochre on pykäissyt uudet napsuttelun. Levyllä on kovasti geneerinen saundi, eikä äänen kanssa tunnuta kikkailevan mitenkään äärettömästi. Ehkä tässä onkin tämän viehätys: pidetään hommat simppeleinä. Kivaa kopinaa, rutinaa ja napsuttelua joka menee selkeästi eteenpäin. Analogisuus siis puuttuu levyltä ja monessa mielessä matskusta tulee aikaiset mod-skenet mieleen.

Oheisvinkkauksena kotimainen vakuuttavanoloisen debyytin tehnyt Skirmish. Levy kuunneltavissa kuun loppuun täällä, ja aika vaikeahan tuota on olla suosittelematta. Kuuntelin sieltätäältä ja sen verran hyvältä vaikutti, että pennoset saavat. Aivan pirun upeat saundit rässidettipumpuksi, mutta jos jotain täytyy sanoa, perussahaus oli vähän liikaa läsnä noilla kokeilluilla pätkillä - joka tietysti voi olla vain huonoa tuuria! Hyviä riffejä sieltä löytyi myös ja laulaja kuulostaa tautisen hyvältä :)
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Näytä liitetiedosto 7491
Skirmish - Through the Abacinated Eyes

Abacinated on jännä sana. Ei mitään hajua mitä se tarkoittaa, eikä tiennyt dictionary.comikaan. Googlen tyhmäilyt kertoivat, jotta "blind by holding a red-hot metal plate before someone's eyes". Tavallaan ihan sopivaa, sillä yhtye taatusti lamauttaa rässin ja detin ystävät. Ainut toimiva asia on kuuloaisti, sekä mahdollisesti riehumiseen (tai vähintään pään keikutteluun) tarvittavat lihakset. Levy löytyy nyt myös Spotifystä, joten jos ostaminen ei ole vaihtoehto ja palvelua käytät, on suotavaa että teet itsellesi palveluksen ja istut levyn kanssa alas.

Lienee omalta osalta viimeinen Spotify-päivitys. Alkoi viemään liikaa aikaa ja tuli myös tajuttua, ettei hyvät löydöt tule koskaan loppumaan. Helpompi laittaa Winampin nettiradiot päälle ja tuoda soitin näkyviin kun joku onnistuu kiinnittämään huomion. Spotify Open tulee taatusti löytymään aina, että voi sitten äkkiseltään testata kiinnostavia levyjä.

All hail Jonathan from Spotify!
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Mikäs tää Spotify vs Facebook kohu nyt on? Ei mun oo ainakaan tarvinu hankkia FB tunnuksia käyttääkseni Spotifyä? Eli jos vanhojen tilaajien ei tarvitse asian suhteen tehdä mitään niin miksi kovin moni kuitankin uhkaa peruuttaa tilauksensa?

Can you sign up for Spotify without Facebook?
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Olen jo jonkin aikaa miettiny Spotifyn hommaamista maksullisena. Mitä käytännön eroa on Unlimited- ja Premium-versioilla muuta kuin hinta?

Wikipedian mukaan näiden kahden version ero on se, että Unlimited-versiolla onnistuu mobiilikäytössä soittamaan vain omia kappaleita. Ja löytyypä nämä versioerot myös Spotifyn sivuilta.

Spotify tulisi käyttöön pöytäkoneeseen eli en tarvitse mobiilikäytössä laisinkaan.
Onko Unlimited- ja Premium-versioissa äänenlaatu sama 320 kbps? Kumpaa versiota suosittelisitte?
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Olen jo jonkin aikaa miettiny Spotifyn hommaamista maksullisena. Mitä käytännön eroa on Unlimited- ja Premium-versioilla muuta kuin hinta?

Wikipedian mukaan näiden kahden version ero on se, että Unlimited-versiolla onnistuu mobiilikäytössä soittamaan vain omia kappaleita. Ja löytyypä nämä versioerot myös Spotifyn sivuilta.

Spotify tulisi käyttöön pöytäkoneeseen eli en tarvitse mobiilikäytössä laisinkaan.
Onko Unlimited- ja Premium-versioissa äänenlaatu sama 320 kbps? Kumpaa versiota suosittelisitte?
Tästä kaaviosta näkee paremmmin erot: Spotify – Premium, Unlimited, Spotify - Music Site - Online Music - Spotify

Premiumissa saat siis mobiilikäytön lisäksi offline-playlistit myös tietokoneelle, eli pystyt soittamaan tallentamiasi playlistejä vaikket olisikaan netissä. 320kbps on niin ikään käytössä vain Premium-tilillä.

Itse olen pärjäillyt hyvin unlimitedillä.
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Mulla on ollut käytössä reilun vuoden Premium- versio. Ollut kyllä äärettömän hyvä, itse kun käytän todella paljon tuota mobiiliominaisuutta. Äänenlaadun parannus on myös kiva. Premiumilla on mukava saada joskus levyt kuunteluun ennen muita. :)

Jos käytät spotifyta vain pöytäkoneessa, on Unlimited varmasti riittävä, koska et varmaankaan tarvitse Premiumin offline- tai mobiiliominaisuuksia.
 
Vastaus: Spotify - Musasuosittelut & biittivinkit

Onkos kenelläkään muulla ollut tälläistä ongelmaa, eli kun koitan asentaa tuota Spotifyn softaa tietokoneelle, niin installeri kyllä käynnistyy, mutta se käynnistää vain Spotifyn eikä asenna mitään? Käytössä 64-bittinen Windows 7.
 
Ylös Bottom