Vastaus: Star Trek Online
Itsellekin kolahti Star Trek Online ihan mukavasti. Olen alkuperäisen sarjan ja Next Generationin ystävä (muita en ole vielä katsonut) ja ihan mukavasti on tunnelma kohdillaan, vaikka peli on toki huomattavasti toimintapainotteisempi kuin lähdemateriaalinsa (ainakaan alkuperäisessä ei kauheasti räiskitä, eikä muistaakseni Next Generationissakaan, joskaan jälkimmäistä en ole nähnyt ikuisuuksiin). Tehtävien kaavassa on toki myös jonkin verran toistoa, kun nyt on jo useamman pelannut, mutta se ei ole ainakaan toistaiseksi haitannut.
Grafiikka ei ole minua häirinnyt, enkä tuon kummoisempaa odottanutkaan. Kyseessä on kuitenkin peli vuodelta 2010, joten porttauksen suhteen oli alunperinkin turha odottaa mitään kummempaa, mutta ovathan nuo esim. valaistusta rukanneet modernimpaan suuntaan. Kyllä tuo ulkoasu asiansa ajaa, kun sisältö on suht kohdillaan. On sitä tullut pelattua rumempiakin pelejä, joista on nauttinut kuin myös kauniimpia, jotka ovat kokemuksena olleet latteita. Itse asiassa viime aikoina eniten pelaamani pelit eivät todellakaan ole loistaneet graafisesti, mutta hauskaa on siitä huolimatta ollut. Enemmän tässä häiritsee muutamat bugit, jotka toistuvat kerta toisensa jälkeen, kuten kameran etäisyyden muuttuminen vähän väliä. Itse räiskintä on myös melko keskinkertaista puuhastelua, jota häiritsee jatkuvasti eteen juoksevat tekoälyn ohjastamat tiimin jäsenet. Bugien korjaus ja keskinkertaisen mekaniikan parantaminen olisivat minusta huomattavasti tärkeämpää kuin ulkoasun kohentaminen. Peli on kuitenkin hieno esimerkki siitä, miten kiinnostava ja monipuolinen lähdemateriaali voi oikein käytettynä tehdä muuten suht keskinkertaisesta pelistä oikein nautinnollisen kokemuksen.
Paljonhan tässä on vielä kaikenlaista opittavaa, kun kaikki hienoudet eivät ole vielä täysin ehtineet avautua, eikä kaikki ominaisuudet ole vielä edes itse pelissä käytettävissä, mutta tulevat ilmeisesti tulevaisuudessa päivitysten myötä. Veikkaan, että tulevaisuudessa tämän parissa tulee vietettyä ilta jos toinenkin. Matka viimeisille käymättömille korpimaille on vasta alussa..
