Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Suurpeli10

Jamppi

Member
Monta yötä enemmän tai vähemmän romilleissa on tullut erinäisiä apinoita virtuaalisesti ammuttua, suurimmaksi osaksi KonsoliFIN:in kautta löytyneiden "tovereiden" kanssa.

Tiedustelisinkin nyt että oisko porukoilla kiinnostusta lähteä merkkaamaan ihan livenä apinoita? ( "urheilu-juomaa" ja saunaa unohtamatta) (kosinta koskee kaikkia kiinnostuneita, ei pelkästään niitä jotka on joutunu mua langan päässä kestämään)

Jämsässä järjestetään Elokuun 14:st päivä ties monetta kertaa Euroopan kenties suurin paintti-tapahtuma. Yli 600 osallistujaa.

Kolme kahden tunnin erää, kolme joukkuetta taistelee kellopisteistä ja muista pisteitä tuovista suorituksista. Tapahtuma on kaikin puolin hieno ja hyvin järjestetty. itte oon kolmena vuonna ollut tuolla ja joka kerta on ollut fiilis että joka pennille on saanut vastinetta.

Porukkaa on työttömästä kunnanjohtajaan, sivarista kapiaiseen, Hangosta Utsjoelle joten on ihan turha ujostella kummankaan sukupuolen edustajien. Henki on hyvä ja kaikki tulee toimeen. Himos vuokraa mökkejä kohtuu hintaan tapahtumaan osallistujille. Mökkikylissä meno on kova, "laulu-" ja löyly-seuraa löytyy aamuun asti.

Elikkäs olisiko kiinnostuneita rientoihin? Näyttämään ettei virtuaalisilla taistelukentillä harjoittelu ole mennyt hukkaan ;) Saataisiinko muutama KonsoliFIN ryhmä kasaan????

Jos jollaan on omia kokemuksia niin avautukaa. Jos on kysyttävää niin voin vastailla.
Kerron lisää jos kiinnostuneita löytyy.


Suurpelin kotisivut

Kuvia

Video1

Video2


Tubesta löytyy paljon lisää.

KETJU EI TARVITSE YHTÄÄN AIRSOFT PROVO VIESTIÄ!!!!!!!!!!
 
Ylös Bottom