Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Taas tapahtuu kummia

Oliver

KonsoliFIN Alumni
Ihme touhua taas. Logot, värit ja bannerit taas miten sattuu. Mitäköhän on menossa...:rolleyes:
 
Vastaus: Taas tapahtuu kummia

Muutos ei voi olla huono, jos ei tule "no, kyllä tähän ajan kanssa tottuu" -ajatusta mieleen. Mukavata, mukavata. 8)
 
Vastaus: Taas tapahtuu kummia

Silmiä särkee, kylläpäs tästä tuli kirkas.

Vastaa viestiin ympärillä on kuitenkin vielä vanhaa harmaata...?
 
NewsFlash

KonsoliFIN siirtyy uuteen aikaan

Suomen suurin harrastajavoimin ylläpidetty konsolipelisivusto KonsoliFIN vaihtaa ulkoista ilmettään ja tuo kävijöiden käyttöön uusia ominaisuuksia, kuten uutisten kommentonti ja tulevista peleistä keskustelu julkaisulistalla. Uudistusten myötä TaskuFIN jää unholaan ja jatkossa käsikonsoleista kerrotaan yhdessä saman valmistajan kotikonsolien kanssa.

Jo pian kaksi vuotta toiminut FilmiFIN eriytetään selkeämmin omaksi kokonaisuudekseen ja leffasivut saavat myöhemmin myös omanlaisensa ulkoasun. Keskustelut käydään kuitenkin edelleen yhteisellä alueella.

Vuonna 2000 perustetusta PS2FINistä nykymittoihinsa kasvanut KonsoliFIN tulee jatkossakin tarjoamaan riippumattoman asiallista uutisointia, kommentointia ja keskustelua kaikesta konsolipelaamisesta. Itsenäisempi FilmiFIN tarjoaa luonnollista lisäarvoa, sillä elokuvat inspiroivat tulevaisuudessakin pelejä ja osa peleistä puolestaan päätyy valkokankaalle.
 
Vastaus: Taas tapahtuu kummia

Vähän on kaposia nuo uutiset tuolla etusivulla. Marginaalit pois sivustosta on niin olisi hyvä. Se joka tota keskitystä haluaa voi vaikka sitten ite pitää nettiselainta työpöydällä oikean kokosena tms. ;) Muuten on kyllä hieno.
 
Vastaus: Taas tapahtuu kummia

petteri sanoi:
Vähän on kaposia nuo uutiset tuolla etusivulla. Marginaalit pois sivustosta on niin olisi hyvä. Se joka tota keskitystä haluaa voi vaikka sitten ite pitää nettiselainta työpöydällä oikean kokosena tms. ;) Muuten on kyllä hieno.

tavaran mahtumisen takia tuo tila etusivun uutisille on vähän kapoinen kyllä. mutta onneksi meillä on hieno uusi uutis sivusto josta voi lukea uutisia kätevästi ja siellä tila on leveämpi. sekä voi vielä kommentoida hienosti uutisia.
 
Vastaus: Taas tapahtuu kummia

Ihmettelin tossa äsken kun tänne taas suuntasin, että tulinko edes oikeille sivuille, kun niin erilaisilta näytti. Silmät tosiaan meinas ensi alkuun palaa ku näin kirkkaaks oli sivut muuttunu. Eiköhän tähänkin ulkoasuun ajankanssa totu. Uuden kokeileminen on jokatapauksessa aina hyvä homma, ei pidäkään jäädä paikalle polkemaan. Ei pelibisneksessä eikä myöskään nettisivun pyörittämisessä. Hyvä poijaat!
 
Vastaus: Taas tapahtuu kummia

Hienolta näyttää, hyvä peli.
icon14.gif
 
Vastaus: Taas tapahtuu kummia

Kivan minimaaliselta (lue: prolta) näyttää. Ehkä tuo tausta voisi olla himpun verran tummempi, jolloin nämä tekstisolut/boksit erottuisivat paremmin...
 
Vastaus: Taas tapahtuu kummia

Alkushokin jälkeen, silmäni ovat jo tottuneet uuteen valoisampaan ulkoasuun. :)
 
Vastaus: Taas tapahtuu kummia

Alussa näytti vähän hassulta, mutta nyt kun on vähän aikaa katellut, niin alkaa jo tottua tähän. Onnistunut päivitys. :) Mukavaa vaihtelua.
 
Vastaus: Taas tapahtuu kummia

(edit edit) Tuo "sivu 1" joka on valkoinen on varmaan myöskin huomattu. Mutta onko se että safarilla tuo konsolifin-logo on väärän värisellä taustalla? Ruma tummanharmaa laatikko ympäröi.

Niin ja tietty tämän reply to thread-boxin värit menevät joka selaimella yhä omituisesti, eli taustaväri muuttuu harmaaksi älyvapaassa kohtaa.

Onko nuo tiedossa? Jos kiinnostaa niin voin napsia screenshotteja. Ei sikäli että mikään olisi käyttöä häiritsevää.
 
Ylös Bottom