Kirai
KonsoliFIN Alumni
Tales of -nimikkeillä on pitkät perinteet japanilaisten roolipelien rintamalla ja Bandai Namco Gamesin Tales of Arise on kunnianhimoisin ja tuorein täydennys vuosikymmeniä vanhaan pelisarjaan. Tales of Arise ei varsinaisesti tarjoa genreen mitään mullistavaa, mutta tekee perusasiat hyvin ja häikäisee kiinnostavalla tarinalla.
Alkuun voidaan todeta, että olen pelannut muutamaa Tales of -peliä aiemmin ja nautin suuresti japanilaisista roolipeleistä, varsinkin hyvistä sellaisista. Tales of Arise on pitkästä aikaa seikkailu, jonka jaksoin mielihyvin pelata läpi asti. Kaiken kaikkiaan aikaa koitokseen meni noin 60 tuntia, ja jonkin verran sivusisältöä jäi vielä näkemättä ja kokematta. Perfektionistit saavat siis tähän helposti lähes sata tuntia kulutettua. Pitkähkö pääjuoni pitää otteessaan napakasti ja vaikka monia kliseitä nähdäänkin, on tarjolla myös tunteiden vuoristorataa ja yllättäviä juonenkäänteitä. Ja huoli pois, arvosteluteksti ei spoilaa tarinaa aivan alkua lukuun ottamatta.
Yhteiskunta on mätä
Alkukattaus on armoton. Orjuus ja sorto ovat arkipäivää kaikkialla. Yhteiskunnassa on kaksi rotua: orjina pidettävät Dahnat ja hierarkiassa ylempänä oleva aatelisto, Rena. Dahnat ovat olleet satoja vuosia Renan alaisuudessa orjina, näkemässä nälkää ja kuolemassa kaltoinkohtelun vuoksi. Samalla planeetta on muuttunut ja sitä kansoittaa kahden rodun lisäksi eriskummalliset hirviöt ja demonit. Päähenkilö Alphen on muistinsa menettänyt mystinen mies rautanaamion takana, joka on päätynyt orjaksi kaivokselle. Alkutaipaleella Alphen tapaa omituisesta kirouksesta kärsivän Rena-neitosen nimeltään Shionne, ja erinäisten sattumusten kautta kaksikko päättää lyödä hynttyyt yhteen yhteisen päämäärän vuoksi.
Matkan varrella joukkio täydentyy vielä muutamalla muullakin sankarilla, jolla jokaisella on oma motiivi ja taustatarina kerrottavana. Tarinat nivoutuvatkin hienosti yhteen ja juonta ja hahmojen välistä kemiaa kuljetetaan taitavasti eteenpäin näyttävin välivideoin ja runsaan dialogin kautta. Päätapahtumat nähdään anime-tyylisinä klippeinä ja muutoin hyödynnetään muun muassa sarjakuvamaista kerrontaa ja pelaamisen ohessa kuultavaa dialogia. Ja dialogia tosiaan riittää, nimittäin suurin osa peliajasta koostuu keskusteluista, jatkuvista välivideoista ja pysähdyksistä. Sarjakuvamaiset kohtaukset ovat toki vapaaehtoisia, mutta ne tuovat todella paljon lisäsyvyyttä tarinaan ja hahmoihin, joten niiden skippaamista ei voi suositella.
Vaikka osa juonesta onkin tuttua kauraa ja monet käänteet voi arvata jo kaukaa, niin tarjotaan pelaajalle runsaasti yllätyksiä ja surullisiakin käänteitä. Siinä missä pääjuoni loistaa, niin sivutehtävät jäävät valitettavasti varjoon. Sivutehtävät ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta melko tylsiä ja perinteistä hirviön metsästystä tai tavaroiden noutamista sieltä täältä. Muuta oheisaktiviteettia on myös kalastuksessa ja eläintilan ylläpitämisessä, mutta niiden rooli jää lopulta melko pieneksi. Sivutehtäviä kannattaa kuitenkin tehdä, sillä ne avaavat hahmoille uusia titteleitä kykypuuhun ja tätä myöten uusia passiivisia kykyjä opittavaksi.
Vaikka mitään lopputulokseen vaikuttavia valintoja ei olekaan tarjolla, niin ennalta kirjoitettu juoni on tehty hyvin ja pelaajalla on jatkuvasti olo siitä, että haluaa tietää taustoista enemmän. Täydellinen tarina ei sekään ole, vaan alun toiston jälkeen mennään kovaa ja korkealta ja lopussa paikoin jopa tapahtumien pitkittämisen tunne alkaa hiipiä takaraivoon. Muutamassa kohden olin jo aivan varma tarinan loppumisesta, mutta väärässä olin.
Harmillisesti tehtävät eivät anna viitteitä suositeltavasta tasomäärästä, ja tämä onkin aiheuttanut muutamat game overit kohdallani. Varsinkin loppupäässä peliä harmittoman sivutehtävän päävastus saattakin olla jopa 20 tasoa voimakkaampi otus ja tälle hävitessään voi yleensä joko yrittää uudelleen tai luikkia häntä koipien välissä päävalikkoon ja lataamaan edellistä tallenusta. Onneksi autosave toimii melko hyvin ja kovin suuria taka-askeleita ei yleensä synny.
Balettia taistelukentillä
Dialogin ja tarinan varrella pitää tietysti taistella. Tämän Tales of Arise hoitaa oikein mallikkaasti. Taistelut eivät ole satunnaisia, vaan hirviöt ja kohtaamiset ovat kartalla näkyvissä ja niitä voi parhaansa mukaan vältellä jos haluaa. Suositeltavaa tämä ei kuitenkaan ole, sillä peli on haastava ja JRPG-pelien tapaan grindaaminen tulee tutuksi. Mätöt ovat vauhdikkaita ja näyttäviä. Kymmenien iskujen ketjutuksia ja erilaisia komboja viljellään maksimissaan neljän hahmon voimin yhtäaikaa kahden muun hahmon säestäessä sivulla reserveinä. Jokaisella hahmolla on oma erikoiskyky, jota voi palkin täyttyessä hyödyntää. Esimerkiksi Alphenin erikoisisku lyö viholliset kanveesiin hetkeksi, kun taas Shionne ampuu lentävät mörrit alas alttiiksi iskuille.
Hahmot oppivat Arte-taitoja, joita voi alkuun asettaa kullekin taistelijalle kolme kappaletta pikavalintapainikkeiden taakse. Maan tasolla ja ilmaväännöissä käytetään kummassakin eri kykysarjoja. Jos taitoa riittää, voi örkit kukistaa näyttävin ilmakomboin. Uusia Arteja opitaan käyttämällä eri taitoja monipuolisesti ja nostamalla kokemusta esimerkiksi miekkailussa tai juurikin ilmataistoissa. Taistelukentällä voi kontrolloida yhtä hahmoa kerrallaan, joskin tätä voi näppärästi vaihtaa kesken tohinan. Muut tyypit tekoäly hoitaa itsenäisesti ja varsin fiksusti. Mikromanagerointia ei ole pakko tehdä, mutta hahmoilta voi esimerkiksi poistaa tietyt artet käytöstä kesken taistelun. Tämä voi olla hyvä ratkaisu silloin, kun vihollisen elementti suojaa tietyn tyyppisiltä loitsuilta.
Valikoista löytyy myös strategia-osio, missä voi muovata joukkion käyttäytymistä muutamalla simppelillä komennolla. Halutessaan esimerkiksi voi säätää miten herkästi ryhmän jäsenet käyttävät parannustaitoja tai tavaroita. Säätövaraa on mukavan monipuolisesti ja omankin hahmon voi halutessaan asettaa täysin automaattiseksi jos näin haluaa. Hirviöistä saatavilla raaka-aineilla päivitetään aseita kuin Monster Hunterissa konsanaan, joten projektia ja oheispuuhaa kyllä riittää sitä janoaville.
Tarpeeksi iskua ottanut hahmo päätyy lopulta eräänlaiseen ylilataus-tilaan, joka mahdollistaa arte-taitojen käytön ilman staminan loppumista. Overdrive-tilaksi kutsutun olomuodon voi päättää valtavaa tuhoa aiheuttavaan mystiseen arte-iskuun. Isommista mörrimöykyistä löytyy myös erikseen heikot kohdat, joita iskemällä vahinko moninkertaistuu. Kentällä siis sattuu ja tapahtuu paljon samaan aikaan, ja välillä voikin olla haastavaa pysyä kaikesta kartalla. Pelin tutoriaalit onneksi opastavat hyvin, ja uusia ominaisuuksia valjastetaan pelaajan käyttöön melko vaiheittain.
Eniten taistelussa risuja saa huono lukitussysteemi, nimittäin välillä on työn ja tuskan takana saada lukitus osumaan haluttuun kohteeseen ja paikoin esimerkiksi hahmojen erikoisiskut menivät aivan väärään paikkaan tämä vuoksi. Lukitusta voi kylläkin muuttaa peliä pysäyttämällä, mutta koin tämän erittäin kankeaksi näinkin nopeatempoiseen mittelöön. Välillä iskujen ketjutuksen viive aiheutti harmaita hiuksia, sillä hyökkäyksiä ei valitettavasti voi keskeyttää mitenkään. Jos pistät pitkähkön Arten vireille ja pomovastus virittääkin rynnäkköä, niin et voi kuin katsoa, mitä tapahtuu. Tämä on varsinkin vaikeammilla vaikeustasoilla ongelma, sillä paikoin iskut voivat olla kerralla kuolettavia. Tekoälyn kyky parantaa on myös välillä kankeaa, sillä laajan ryhmäparannuksen sijaan saattaa ilmoille lentääkin vain yksittäistä hahmoa parantava loitsu.
Parannustaidot kuluttavat CP:tä, eli Cure Pointseja, joita saa takaisin vain lepäämällä majataloissa tai nuotion äärellä, tai tiettyjen esineiden avulla. Pitkähköissä luolastoissa tuleekin olla tarkkana, jotta parannuskapasiteettia piisaa. Nuotiolla voi lepäämisen ohella kokkailla, jollloin saa väliaikaisia boosteja eri asioihin. Erilaisia reseptejä onkin kiva kerätä ja löytyy joukosta myös supisuomalainen lohikeittokin.
Taisteluista ansaittavilla taitopisteillä opitaan uusia passiivisia kykyjä tai Arteja monenkirjavasta kykypuusta. Näitä aukeaa matkan varrella lisää eri tavoin ja valinnanvaraa riittää. Grindaamista helpottamaan on saatavilla nopeutusta DLC:n muodossa myytäville artefakteille, joilla esimerkiksi kyseisiä taitopisteitä saa jonkin verran nopeammin. Itse en tästä vaihtoehdosta pidä ja kaikenlaiset erikseen myytävät pelin helpotukset ovat vain negatiivinen lisä soppaan.
Värikästä ja näyttävää
Graafisesti kaikki toimii hyvin. Valittavana on tuttuun tapaan kaksi eri moodia, eli joko ruudunpäivitykseen painottuva moodi, tai terävämpi tekstuuri -vaihtoehto. Vauhdikkaissa taistoissa sulava ja tasainen ruudunpäivitys on ehdottomasti parempi vaihtoehto, mutta jokainen tietysti menee oman maun mukaan tässä. Mitään isompia yskäyksiä tai bugeja en läpipeluun aikana kohdannut. Hahmojen animaatiot ovat mielestäni oikein hyvät, ja esimerkiksi kasvojen eleet ja vivahteet toivat hyvin persoonaa esille. Ääninäyttelyn voi valita englannin ja japanin väliltä, ja valtaosan matkasta menin japanin kielellä. Molemmat kuulostivat kuitenkin oikein hyvältä korvissani.
Pientä nurinaa päästän maailmasta ja kentistä. Vaikka maisemat vaihtuivat kuivista aavikoista lumisiin maisemiin ja reheviin metsiin, niin jokaisen pienenkin alueen välillä siirtymää korosti pieni latausruutu. Latausajat eivät onneksi olleet pitkiä, mutta kovin laajaa avointa maailmaa ei ole tarjolla, vaan kentät koostuvat pienistä hubimaisista alueista. Välillä mentiin hyvinkin putkimaisissa maisemissa ja varsinaista seikkailun ja löytämisen fiilistä ei tullut. Nämä ovat tietenkin makuasioita, toinen voi pitää laajasta avoimesta maailmasta ja toiset taas enemmän kompaktista karttasuunnittelusta. Joitakin piilotettuja arkkuja maailmasta löytyy, mutta muuten ei oikein mitään erikoista. Myöskin vihollistyyppejä on varsin vähän, ja peli lähinnä kierrättää samoja monstereita eri elementeissä ja väreissä. Oikeastaan vasta loppupään vaikeammat erikoismonsterit tuovat enemmän variaatioita taistoihin.
Musiikit tuovat paikoin mieleeni Final Fantasyn melodiat ja äänimaailma toimii muutenkin loistavasti. Varsinkin kuulokkeet päässä ympäristön äänet tulevat hyvin esiin ja tasapaino on kohdillaan. Myönnän, että kymmeniä kertoja toistuvat hyökkäyshuudot alkavat jossain kohti tulla korvista kyllä ulos. Hahmoja toisaalta saa koristella monipuolisesti eri vaatetuksin ja päähinein. Vakavistakin kohtauksista saa hilpeän laittamalla hassut lasit päähän tai uikkarit jalkaan.
Ei täydellinen, mutta hyvä
Vaikka Tales of Arise ei varsinaisesti tuo yhtään mitään uutta todella laajaan JRPG-tarjontaan, on se siitä huolimatta hyvin onnistunut paketti. Varsinkin hyvää tarinaa ja toimivaa taistelua arvostavat ovat kuin kotonaan. Ja vaikka niin sanottua grindaamistakin on tarjolla, ei se silti ole niin isossa roolissa kuin ehkä monessa muussa genren tuotoksessa. Vaikeustasoa voi kuitenkin vapaasti vaihdella, ja oma läpipeluuni meni toiseksi vaikeimmalla melko kivuttomasti. Pelin läpäisyn jälkeen aukeaa vielä muutama lisätehtävä hoidettavaksi ja New Game + koluttavaksi. Se mitä se pitää sisällään on vielä kuitenkin itselleni arvoitus.
Aikaisempien Tales of -pelien tuntemusta ei vaadita, joten kyseessä on oiva tilaisuus myös ensitutustumiselle pelisarjan parissa. Ei muuta kuin fantasiamaailmaa pelastamaan.
Lue juttu sivustolla...
Alkuun voidaan todeta, että olen pelannut muutamaa Tales of -peliä aiemmin ja nautin suuresti japanilaisista roolipeleistä, varsinkin hyvistä sellaisista. Tales of Arise on pitkästä aikaa seikkailu, jonka jaksoin mielihyvin pelata läpi asti. Kaiken kaikkiaan aikaa koitokseen meni noin 60 tuntia, ja jonkin verran sivusisältöä jäi vielä näkemättä ja kokematta. Perfektionistit saavat siis tähän helposti lähes sata tuntia kulutettua. Pitkähkö pääjuoni pitää otteessaan napakasti ja vaikka monia kliseitä nähdäänkin, on tarjolla myös tunteiden vuoristorataa ja yllättäviä juonenkäänteitä. Ja huoli pois, arvosteluteksti ei spoilaa tarinaa aivan alkua lukuun ottamatta.
Yhteiskunta on mätä
Alkukattaus on armoton. Orjuus ja sorto ovat arkipäivää kaikkialla. Yhteiskunnassa on kaksi rotua: orjina pidettävät Dahnat ja hierarkiassa ylempänä oleva aatelisto, Rena. Dahnat ovat olleet satoja vuosia Renan alaisuudessa orjina, näkemässä nälkää ja kuolemassa kaltoinkohtelun vuoksi. Samalla planeetta on muuttunut ja sitä kansoittaa kahden rodun lisäksi eriskummalliset hirviöt ja demonit. Päähenkilö Alphen on muistinsa menettänyt mystinen mies rautanaamion takana, joka on päätynyt orjaksi kaivokselle. Alkutaipaleella Alphen tapaa omituisesta kirouksesta kärsivän Rena-neitosen nimeltään Shionne, ja erinäisten sattumusten kautta kaksikko päättää lyödä hynttyyt yhteen yhteisen päämäärän vuoksi.
Matkan varrella joukkio täydentyy vielä muutamalla muullakin sankarilla, jolla jokaisella on oma motiivi ja taustatarina kerrottavana. Tarinat nivoutuvatkin hienosti yhteen ja juonta ja hahmojen välistä kemiaa kuljetetaan taitavasti eteenpäin näyttävin välivideoin ja runsaan dialogin kautta. Päätapahtumat nähdään anime-tyylisinä klippeinä ja muutoin hyödynnetään muun muassa sarjakuvamaista kerrontaa ja pelaamisen ohessa kuultavaa dialogia. Ja dialogia tosiaan riittää, nimittäin suurin osa peliajasta koostuu keskusteluista, jatkuvista välivideoista ja pysähdyksistä. Sarjakuvamaiset kohtaukset ovat toki vapaaehtoisia, mutta ne tuovat todella paljon lisäsyvyyttä tarinaan ja hahmoihin, joten niiden skippaamista ei voi suositella.
Vaikka osa juonesta onkin tuttua kauraa ja monet käänteet voi arvata jo kaukaa, niin tarjotaan pelaajalle runsaasti yllätyksiä ja surullisiakin käänteitä. Siinä missä pääjuoni loistaa, niin sivutehtävät jäävät valitettavasti varjoon. Sivutehtävät ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta melko tylsiä ja perinteistä hirviön metsästystä tai tavaroiden noutamista sieltä täältä. Muuta oheisaktiviteettia on myös kalastuksessa ja eläintilan ylläpitämisessä, mutta niiden rooli jää lopulta melko pieneksi. Sivutehtäviä kannattaa kuitenkin tehdä, sillä ne avaavat hahmoille uusia titteleitä kykypuuhun ja tätä myöten uusia passiivisia kykyjä opittavaksi.
Vaikka mitään lopputulokseen vaikuttavia valintoja ei olekaan tarjolla, niin ennalta kirjoitettu juoni on tehty hyvin ja pelaajalla on jatkuvasti olo siitä, että haluaa tietää taustoista enemmän. Täydellinen tarina ei sekään ole, vaan alun toiston jälkeen mennään kovaa ja korkealta ja lopussa paikoin jopa tapahtumien pitkittämisen tunne alkaa hiipiä takaraivoon. Muutamassa kohden olin jo aivan varma tarinan loppumisesta, mutta väärässä olin.
Harmillisesti tehtävät eivät anna viitteitä suositeltavasta tasomäärästä, ja tämä onkin aiheuttanut muutamat game overit kohdallani. Varsinkin loppupäässä peliä harmittoman sivutehtävän päävastus saattakin olla jopa 20 tasoa voimakkaampi otus ja tälle hävitessään voi yleensä joko yrittää uudelleen tai luikkia häntä koipien välissä päävalikkoon ja lataamaan edellistä tallenusta. Onneksi autosave toimii melko hyvin ja kovin suuria taka-askeleita ei yleensä synny.
Balettia taistelukentillä
Dialogin ja tarinan varrella pitää tietysti taistella. Tämän Tales of Arise hoitaa oikein mallikkaasti. Taistelut eivät ole satunnaisia, vaan hirviöt ja kohtaamiset ovat kartalla näkyvissä ja niitä voi parhaansa mukaan vältellä jos haluaa. Suositeltavaa tämä ei kuitenkaan ole, sillä peli on haastava ja JRPG-pelien tapaan grindaaminen tulee tutuksi. Mätöt ovat vauhdikkaita ja näyttäviä. Kymmenien iskujen ketjutuksia ja erilaisia komboja viljellään maksimissaan neljän hahmon voimin yhtäaikaa kahden muun hahmon säestäessä sivulla reserveinä. Jokaisella hahmolla on oma erikoiskyky, jota voi palkin täyttyessä hyödyntää. Esimerkiksi Alphenin erikoisisku lyö viholliset kanveesiin hetkeksi, kun taas Shionne ampuu lentävät mörrit alas alttiiksi iskuille.
Hahmot oppivat Arte-taitoja, joita voi alkuun asettaa kullekin taistelijalle kolme kappaletta pikavalintapainikkeiden taakse. Maan tasolla ja ilmaväännöissä käytetään kummassakin eri kykysarjoja. Jos taitoa riittää, voi örkit kukistaa näyttävin ilmakomboin. Uusia Arteja opitaan käyttämällä eri taitoja monipuolisesti ja nostamalla kokemusta esimerkiksi miekkailussa tai juurikin ilmataistoissa. Taistelukentällä voi kontrolloida yhtä hahmoa kerrallaan, joskin tätä voi näppärästi vaihtaa kesken tohinan. Muut tyypit tekoäly hoitaa itsenäisesti ja varsin fiksusti. Mikromanagerointia ei ole pakko tehdä, mutta hahmoilta voi esimerkiksi poistaa tietyt artet käytöstä kesken taistelun. Tämä voi olla hyvä ratkaisu silloin, kun vihollisen elementti suojaa tietyn tyyppisiltä loitsuilta.
Valikoista löytyy myös strategia-osio, missä voi muovata joukkion käyttäytymistä muutamalla simppelillä komennolla. Halutessaan esimerkiksi voi säätää miten herkästi ryhmän jäsenet käyttävät parannustaitoja tai tavaroita. Säätövaraa on mukavan monipuolisesti ja omankin hahmon voi halutessaan asettaa täysin automaattiseksi jos näin haluaa. Hirviöistä saatavilla raaka-aineilla päivitetään aseita kuin Monster Hunterissa konsanaan, joten projektia ja oheispuuhaa kyllä riittää sitä janoaville.
Tarpeeksi iskua ottanut hahmo päätyy lopulta eräänlaiseen ylilataus-tilaan, joka mahdollistaa arte-taitojen käytön ilman staminan loppumista. Overdrive-tilaksi kutsutun olomuodon voi päättää valtavaa tuhoa aiheuttavaan mystiseen arte-iskuun. Isommista mörrimöykyistä löytyy myös erikseen heikot kohdat, joita iskemällä vahinko moninkertaistuu. Kentällä siis sattuu ja tapahtuu paljon samaan aikaan, ja välillä voikin olla haastavaa pysyä kaikesta kartalla. Pelin tutoriaalit onneksi opastavat hyvin, ja uusia ominaisuuksia valjastetaan pelaajan käyttöön melko vaiheittain.
Eniten taistelussa risuja saa huono lukitussysteemi, nimittäin välillä on työn ja tuskan takana saada lukitus osumaan haluttuun kohteeseen ja paikoin esimerkiksi hahmojen erikoisiskut menivät aivan väärään paikkaan tämä vuoksi. Lukitusta voi kylläkin muuttaa peliä pysäyttämällä, mutta koin tämän erittäin kankeaksi näinkin nopeatempoiseen mittelöön. Välillä iskujen ketjutuksen viive aiheutti harmaita hiuksia, sillä hyökkäyksiä ei valitettavasti voi keskeyttää mitenkään. Jos pistät pitkähkön Arten vireille ja pomovastus virittääkin rynnäkköä, niin et voi kuin katsoa, mitä tapahtuu. Tämä on varsinkin vaikeammilla vaikeustasoilla ongelma, sillä paikoin iskut voivat olla kerralla kuolettavia. Tekoälyn kyky parantaa on myös välillä kankeaa, sillä laajan ryhmäparannuksen sijaan saattaa ilmoille lentääkin vain yksittäistä hahmoa parantava loitsu.
Parannustaidot kuluttavat CP:tä, eli Cure Pointseja, joita saa takaisin vain lepäämällä majataloissa tai nuotion äärellä, tai tiettyjen esineiden avulla. Pitkähköissä luolastoissa tuleekin olla tarkkana, jotta parannuskapasiteettia piisaa. Nuotiolla voi lepäämisen ohella kokkailla, jollloin saa väliaikaisia boosteja eri asioihin. Erilaisia reseptejä onkin kiva kerätä ja löytyy joukosta myös supisuomalainen lohikeittokin.
Taisteluista ansaittavilla taitopisteillä opitaan uusia passiivisia kykyjä tai Arteja monenkirjavasta kykypuusta. Näitä aukeaa matkan varrella lisää eri tavoin ja valinnanvaraa riittää. Grindaamista helpottamaan on saatavilla nopeutusta DLC:n muodossa myytäville artefakteille, joilla esimerkiksi kyseisiä taitopisteitä saa jonkin verran nopeammin. Itse en tästä vaihtoehdosta pidä ja kaikenlaiset erikseen myytävät pelin helpotukset ovat vain negatiivinen lisä soppaan.
Värikästä ja näyttävää
Graafisesti kaikki toimii hyvin. Valittavana on tuttuun tapaan kaksi eri moodia, eli joko ruudunpäivitykseen painottuva moodi, tai terävämpi tekstuuri -vaihtoehto. Vauhdikkaissa taistoissa sulava ja tasainen ruudunpäivitys on ehdottomasti parempi vaihtoehto, mutta jokainen tietysti menee oman maun mukaan tässä. Mitään isompia yskäyksiä tai bugeja en läpipeluun aikana kohdannut. Hahmojen animaatiot ovat mielestäni oikein hyvät, ja esimerkiksi kasvojen eleet ja vivahteet toivat hyvin persoonaa esille. Ääninäyttelyn voi valita englannin ja japanin väliltä, ja valtaosan matkasta menin japanin kielellä. Molemmat kuulostivat kuitenkin oikein hyvältä korvissani.
Pientä nurinaa päästän maailmasta ja kentistä. Vaikka maisemat vaihtuivat kuivista aavikoista lumisiin maisemiin ja reheviin metsiin, niin jokaisen pienenkin alueen välillä siirtymää korosti pieni latausruutu. Latausajat eivät onneksi olleet pitkiä, mutta kovin laajaa avointa maailmaa ei ole tarjolla, vaan kentät koostuvat pienistä hubimaisista alueista. Välillä mentiin hyvinkin putkimaisissa maisemissa ja varsinaista seikkailun ja löytämisen fiilistä ei tullut. Nämä ovat tietenkin makuasioita, toinen voi pitää laajasta avoimesta maailmasta ja toiset taas enemmän kompaktista karttasuunnittelusta. Joitakin piilotettuja arkkuja maailmasta löytyy, mutta muuten ei oikein mitään erikoista. Myöskin vihollistyyppejä on varsin vähän, ja peli lähinnä kierrättää samoja monstereita eri elementeissä ja väreissä. Oikeastaan vasta loppupään vaikeammat erikoismonsterit tuovat enemmän variaatioita taistoihin.
Musiikit tuovat paikoin mieleeni Final Fantasyn melodiat ja äänimaailma toimii muutenkin loistavasti. Varsinkin kuulokkeet päässä ympäristön äänet tulevat hyvin esiin ja tasapaino on kohdillaan. Myönnän, että kymmeniä kertoja toistuvat hyökkäyshuudot alkavat jossain kohti tulla korvista kyllä ulos. Hahmoja toisaalta saa koristella monipuolisesti eri vaatetuksin ja päähinein. Vakavistakin kohtauksista saa hilpeän laittamalla hassut lasit päähän tai uikkarit jalkaan.
Ei täydellinen, mutta hyvä
Vaikka Tales of Arise ei varsinaisesti tuo yhtään mitään uutta todella laajaan JRPG-tarjontaan, on se siitä huolimatta hyvin onnistunut paketti. Varsinkin hyvää tarinaa ja toimivaa taistelua arvostavat ovat kuin kotonaan. Ja vaikka niin sanottua grindaamistakin on tarjolla, ei se silti ole niin isossa roolissa kuin ehkä monessa muussa genren tuotoksessa. Vaikeustasoa voi kuitenkin vapaasti vaihdella, ja oma läpipeluuni meni toiseksi vaikeimmalla melko kivuttomasti. Pelin läpäisyn jälkeen aukeaa vielä muutama lisätehtävä hoidettavaksi ja New Game + koluttavaksi. Se mitä se pitää sisällään on vielä kuitenkin itselleni arvoitus.
Aikaisempien Tales of -pelien tuntemusta ei vaadita, joten kyseessä on oiva tilaisuus myös ensitutustumiselle pelisarjan parissa. Ei muuta kuin fantasiamaailmaa pelastamaan.
Lue juttu sivustolla...
Viimeksi muokattu: