The Gentlemen

  • Viestiketjun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloituspäivämäärä
J

Jussi U. Pellonpää

Guest

Elokuva

Kun Englantiin kotiutunut jenkkikonna Mickey Pearson (Matthew McGonaughey) päättää lyödä menestyneen marihuana-imperiunsa lihoiksi ja siirtyä vaimonsa Rosalindin (Michelle Dockery) kanssa eläkkeelle elelemään koroilla, syntyy tyhjiö, jota syöksyy täyttämään jokainen Lontoossa operoiva rikollinen, saadakseen Mickeyn bisnekset haltuunsa. Yksi ostajaehdokas olisi jenkkimiljonääri Matthew Berger (Jeremy Strong), mutta samoille apajille, tosin ilman aikomustakaan maksaa, ovat tunkemassa myös Lord Georgen (Tom Wu) johtamien kiinalaisgangstereiden edustaja Dry Eye (Henry Golding), Lordi Pressfield (Samuel West) sekä omaan agendaansa luottava nyrkkeilyvalmentaja Coach (Colin Farrell). Hommaa ei helpota myöskään kostoa havitteleva tabloiditoimittaja Big Dave (Eddie Marsan) tai Mickeyn tekosista tekemällään leffakäsikirjoituksella kiristävä mätisäkki yksityisetsivä Fletcher (Hugh Grant), mutta onneksi Mickeylla on luottokumppaninsa Ray (Charlie Hunnam).

Itse asiassa aivan oman genrensä, toimintakoomiset brittigangsterit, lanseeranneen Guy Ritchien ura on takellellut hiteiksi nousseiden, vuoden 1998 Puuta, heinää ja muutama vesiperä ja sitä vuonna 2000 seuranneen elokuvan Snatch - Hävyttömät, jälkeen. Vuonna 2002 ensi-iltansa saanut ja Ritchien silloisen siipan Madonnan kanssa tehty Haaksirikkoutuneet oli kamalaa moskaa, Revolver (2005) pysyi jotenkuten linjassa, mutta oli aivan liian vakava, kun taas RocknRolla (2008) oli tavallaan paluu ruotuun, vaikkei menestynytkään odotetulla tavalla. Jenkkirahalla tuotetut Sherlock Holmesit (2009 ja 2011) olivat näyttäviä ja vauhdikkaita, mutta lippuluukuilla kuhina kävi kovin hiljaa. Sama kohtalo oli vauhdikkaalla agenttijännärillä Koodinimi U.N.C.L.E (2015) sekä historiallisella rymistelyllä King Arthur: Legend of the Sword (2017). Saman vuonna valkokankaille tullut Aladdin oli pohjanoteeraus, jonka jälkeen miehellä lienee ollut itsetutkiskelun paikka.

Tuloksena on paluu alkulähteille, äärimmäisen puheliaan, rehvakkaan ja juonenkäänteitä täyteen tupatun väkivaltaisen toimintakomedian pariin, jonka tyylisuuntaa uusin, useammassakin tarinakerroksessa etenevä The Gentlemen edustaa pystyssä päin. Ritchien, Ian Atkinsonin ja Marn Daviesin kanssa kirjoittama, pirunnyrkin ja korkkiruuvin yhdistelmä The Gentlemen hyötykäyttää jokaista kikkaa, jotka ovat miehen elokuvissa aiemminkin osoittaneet toimivuutensa. Löytyy tappiinsa saakka kirjoitettuja äärihahmoja, lukusia eri aksentteja, aikajanalla pomppimista ja moninkertaisia sumutuksia ja kiristyksiä, joiden keskiössä, tai edes reunoilla, ei voi luottaa kehenkään. Ritchielle tyypillinen, tosin yhä toimiva kikka on käyttää myös epäluotettavaa kertojaa, joka ohjaa katsojaa haluttuun suuntaan vain vetääkseen tältä maton alta, mutta hyvin kirjoitettuna temppu kantaa kyllä hedelmää.

Onko The Gentlemenin käsikirjoitus ollut sitten Ritchien pöytälaatikossa jo vuosia odottamassa parempia aikoja vaiko syntynyt vasta kun sen oli pakko, on yhdentekevää, sillä umpikiero, viihdyttävän väkivaltainen ja teknisesti, varsinkin Ritchien tavaramerkin, visuaalisen briljanssin ja kekseliään editoinnin (kameran takana Aladdinissa Ritchien kelkkaan hypännyt Alan Stewart ja saksimassa taitava James Herbert, jolle The Gentlemen on jo kahdeksas yhteistyö Ritchien kanssa) osalta tuttua laatutyötä. Globaalissa elokuvamarkkinoinnissa tammikuinen julkaisu tarkoittaa yleisesti elokuvien hautausmaata, mutta The Gentlemenin luulisi tuottavan siinä määrin massia, että tekijät voivat yhä jatkaa valitsemallaan tiellä.

Matthew McGonaughey on mies paikallaan, mutta hyvin tilan ottaa haltuun myös Charlie Hunnam taistelukentille keskelle kieroja käänteitä joutuvana käytännön operaattorina. Shown varastava, puuronpaksuisella Cockneyn murteella tapahtumia narraattorina selittelevä Hugh Grant tekee onnistuneen loikan ulos normaalista tyyppigalleriastaan, ja vallan hilpeä on myös Colin Farrellin rapvideoita konnuuksien ohessa tehtailevana Coachina. Downton Abbey -sarjasta ja leffasta tuttu Michelle Dockery pärjää hyvin ääriäijien keskellä.

Yhteenveto

The Gentlemen ei välttämättä tuo Ritchien itsetietoiselle tyylille uusia ystäviä, mutta he, joille rento ja räävi läppä, hilpeä hahmogalleria, tyly toiminta ja kilokaupalla mutkia ja uukkareita sisältävä retkuilu on aina toiminut, viettävät viihdyttävän parituntisen leffateatterissa.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom