Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Last Of Us Part II

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 5945
  • Aloituspäivämäärä
Ihan kyllä ostin jo ja pelasinkin tunnin verran tänään peliä alkupuolelta, kun oli aikoinaan 10 tunnin paikkeille jäänyt tallennukseni + reilun 10 muunkin pelin tallennukset tuhoutuneet aikoinaan profiiliini liittyneessä ongelmatilanteessa (kiitos Sony!). Eli sen ihan omin silmin näin, ettei se ero nyt todellakaan ole valtava PS4-versioonkaan verrattuna. Tai no toki 60 FPS siihen PS4:n 30 FPS:ään verrattuna. Huomaahan siinä toki tuossa eroa, mutta en kyllä graafisessa näyttävyydessä muutoin mitään olennaista eroa aikaisempaan havainnut. En minö tästä pelistä muuta ole haukkunut kuin sysipaskaa tarinaa ja epämiellyttäviä hahmoja. Pelattavuuskij tässä on sinänsä varsin ok, ja näyttävyydeltään oli jo aikoinaan ilmestyessään PS4:lle yksi parhaita pelejä koskaan. Kyllä minä olen tämän päättänyt pelata vielä läpi ihan vaan pelattavuuden ja sinänsä kuumottavien taisteluiden ja pelimaailman tunnelman takia, ja olla samalla keskittymättä tarinaan juuri ollenkaan.
Oot sä aika sadomasokisti :)
 
Kuin myös. Ja kaikki muutkin, jotka kyseisen pelin tarinasta ja sen synkistä ja surkeista tapahtumista sekä hahmoista nauttivat. :)
Kylläpäs sitä taas nostetaan omaa mielipidettä muiden yläpuolelle. Minusta on aivan käsittämätöntä, että jaksat tähän peliin palata, kun vihaat sitä pääjuttua koko pelissä eri tarinaa. Ei meikäläinen jaksaisi omaa energiaa kuluttaa sellaiseen peliin missä olisi asia joka vituttaa minua noin paljon. Kyllä siinä silloin pitää olla vähän masokistin vikaa. Olisi myös jo korkea aika hyväksyä se, että kovinkaan moni ei jaa sinun kanssasi näkemystä surkeasta tarinasta ja hahmoista.
 
Pelihän jakaa ihan hitosti mielipiteitä. On toki paljon pelistä pitäneitä, mutta myös erittäin paljon niitä, jotka eivät juuri tuota tarinaa voineet sietää. Kuulostaa siltä, ettei siellä päässä oikein tätä asiaa osata hyväksyä. Sinänsä on aika absurdia ja tökeröä mennä sanomaan kenellekään miten hänen pitäisi omassa pelaamisessaan toimia. Itselleni peleissä ovat tärkeimpiä asioita pelimekaniikat, pelimaailma ja sen sisällä oleva tunnelma. Ne asiat pelissä kyllä ovat kieltämättä kunnossa. Tarinat tulevat minulle ylipäätään aikalailla toissijaisina asioina nykyisin. Tämä on korostunut sitä myötä kun olen vuosien varrella todennut, että noin yleisestikin tarinankerronta on mennyt aivan helvetisti alaspäin tasoltaan - niin elokuvissa kuin peleissäkin. Niin onnettomia tekeleitä tehdään tarinoiden osalta suurelta osin kummallakin viihteenalalla, että elokuvat ovat alkaneet minulla jäämään melkein kokonaan, ja peleissäkin pitää keskittyä enemmän siihen missä laatu on edelleen hyvää, ja tuntuisi jopa usein kehittyvän - eli toimiviin pelimekaniikkoihin sekä näyttäviin ja tunnelmallisiin pelimaailmoihin.
 
Viimeksi muokattu:
No itse näkisin että silloin ei kannata tuhlata aikaa tarinavetoisiin yksinpeleihin jos itseä ei tarina/juoni kiinnosta. Tai ainakaan kertoa miten huono se on, jos se ei itseä tosiaan kiinnosta.

Ihan mielenkiinnosta kyselen että missä pelissä tarinankerronta on omasta mielestäsi ollut hyvää edellisen kerran?
 
Pelihän jakaa ihan hitosti mielipiteitä. On toki paljon pelistä pitäneitä, mutta myös erittäin paljon niitä, jotka eivät juuri tuota tarinaa voineet sietää. Kuulostaa siltä, ettei siellä päässä oikein tätä asiaa osata hyväksyä.
Tästä sivusta seuranneena, et sinäkään voi näköjään hyväksyä, että jotkut kuitenkin tykkäävät ja saattavat pelata vain näitä tarinavetoisia pelejä ja tykkäävät tämänkin tarinasta.
 
No itse näkisin että silloin ei kannata tuhlata aikaa tarinavetoisiin yksinpeleihin jos itseä ei tarina/juoni kiinnosta. Tai ainakaan kertoa miten huono se on, jos se ei itseä tosiaan kiinnosta.

Ihan mielenkiinnosta kyselen että missä pelissä tarinankerronta on omasta mielestäsi ollut hyvää edellisen kerran?
Ei oikeastaan missään. No, ehkä Cyberpunkissa kohtalainen. Ei senkään tarina varsinaisesti mestariteos ole, mutta siinä on hetkensä. Mutta jos en voisi pelata pelejä, joissa tarina on heikko, niin en sitten voisi pelata oikein mitään. Kuten todettua olen siitä syystä ottanut peleissä keskiöön nimenomaan pelimekaniikat sekä pelimaailman näyttävyyden ja tunnelmallisuuden. Ne kun ovat viime vuosina edelleen kehittyneet ja olleet nautittavia - toisin kuin surkeaan suuntaan mennyt pelien ja elokuvienkin tarinankerronta. Tämä suuntaus on ollut toki jo pitkäaikainen, eikä pelkästään aivan viime vuosien juttu.
Tästä sivusta seuranneena, et sinäkään voi näköjään hyväksyä, että jotkut kuitenkin tykkäävät ja saattavat pelata vain näitä tarinavetoisia pelejä ja tykkäävät tämänkin tarinasta.
Hyväksyn minä sen toki. Jokaisella saa olla oma mielipiteensä. Siksi voin tuoda myös sen esiin, kun mielipiteeni on erilainen, kuin joidenkin muiden täällä esittämät mielipiteet. Miksi ihmeessä pitäisi edes hakea jotain konsensusta tai absoluuttista oikeaa mielipidettä, kun sellaisia ei makuasioissa edes ole olemassa…
 
Viimeksi muokattu:
Pelihän jakaa ihan hitosti mielipiteitä. On toki paljon pelistä pitäneitä, mutta myös erittäin paljon niitä, jotka eivät juuri tuota tarinaa voineet sietää. Kuulostaa siltä, ettei siellä päässä oikein tätä asiaa osata hyväksyä. Sinänsä on aika absurdia ja tökeröä mennä sanomaan kenellekään miten hänen pitäisi omassa pelaamisessaan toimia. Itselleni peleissä ovat tärkeimpiä asioita pelimekaniikat, pelimaailma ja sen sisällä oleva tunnelma. Ne asiat pelissä kyllä ovat kieltämättä kunnossa. Tarinat tulevat minulle ylipäätään aikalailla toissijaisina asioina nykyisin. Tämä on korostunut sitä myötä kun olen vuosien varrella todennut, että noin yleisestikin tarinankerronta on mennyt aivan helvetisti alaspäin tasoltaan - niin elokuvissa kuin peleissäkin. Niin onnettomia tekeleitä tehdään tarinoiden osalta suurelta osin kummallakin viihteenalalla, että elokuvat ovat alkaneet minulla jäämään melkein kokonaan, ja peleissäkin pitää keskittyä enemmän siihen missä laatu on edelleen hyvää, ja tuntuisi jopa usein kehittyvän - eli toimiviin pelimekaniikkoihin sekä näyttäviin ja tunnelmallisiin pelimaailmoihin.
Ei tunnu olevan kovin toissijaista, kun jaksat siitä vaahdota vuodesta toiseen. Saat toki toimia ostamasi pelin kanssa miten tykkäät. Sanoinpahan vaan, että käsittämätöntä käyttää aikaa peliin, jossa on tollainen asia mitä vihaa nuin paljon. Mistäs muuten tiedät kuinka iso osa ihmisistä ei pitänyt tarinasta. Tuntuu, että aika vahvaa mutuilua esität. Arviot olivat ylistäviä ja peli oli myyntimenestys ja foorumeita jne seurailemalla agendasta paskaajauhavia löytyy kourallinen.
Hyväksyn minä sen toki. Jokaisella saa olla oma mielipiteensä. Siksi voin tuoda myös sen esiin, kun mielipiteeni on erilainen, kuin joidenkin muiden täällä esittämät mielipiteet. Miksi ihmeessä pitäisi edes hakea jotain konsensusta tai absoluuttista oikeaa mielipidettä, kun sellaisia ei makuasioissa edes ole olemassa…
Ihanko vakavalla naamalla väität, ettei jokaikinen täällä ole kuulut sinun mielipiteesi pelistä jo sen tuhat kertaa? Ethän tuota ole onnistunut, kun spoilaamaan pelin tarinan ennen julkaisua, kun toit omaa mielipidettäsi esille pelistä. Taisit saada siitä hyvästä jäähyäkin.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tunnu olevan kovin toissijaista, kun jaksat siitä vaahdota vuodesta toiseen. Saat toki toimia ostamasi pelin kanssa miten tykkäät. Sanoinpahan vaan, että käsittämätöntä käyttää aikaa peliin, jossa on tollainen asia mitä vihaa nuin paljon. Mistäs muuten tiedät kuinka iso osa ihmisistä ei pitänyt tarinasta. Tuntuu, että aika vahvaa mutuilua esität. Arviot olivat ylistäviä ja peli oli myyntimenestys ja foorumeita jne seurailemalla agendasta paskaajauhavia löytyy kourallinen.
No vaikka tuosta:

ja tuosta:

Hauskaa on sinänsä se, että itse pelin tekijätkin myöntävät, että pelillä ja varsinkin sen tarinalla, on paljon vihaajia, eivätkä yritä pelin fanien tavoin selitellä sitä faktaa joksikin muuksi. Kehittäjien puolelta on toki löydetty aika hyvin se perinteinen defenssimekanismi tilanteeseen - eli ”I don’t care”. Se toki onkin yleensä se suhtautumistapa, joka on melkeinpä pakko ottaa käyttöön, kun oma luomuksensa jakaa kovasti ihmisten mielipiteitä eri ääripäihin.
 
En saanut jäähyä, vaan varoituksen, mikä tuli toki aiheesta ja kävin ylläpidon kanssa asiaan kuuluvat vakavat keskustelut, mutta en silti myöskään tarkoituksella sitä spoileria todellakaan tehnyt ja pyysin sitten käytännössä heti sitä täällä anteeksi julkisesti. Se oli itseltäni
huolimatonta ja varomatonta toimintaa, josta otin myös sen jälkeen opikseni.

Kertoo aika paljon omien argumenttiesi ohkaisuudesta sinänsä, että kerta toisena jälkeen palaat arvioimaan ja arvostelemaan henkilöä, jos sinun fanittamaasi peliä arvostellaan. Eikö sitä keskustelua vaan mitenkään voi pitää siinä itse asiassa ja tehdä siinä vasta-argumenttia, jos on eri mieltä kritiikistä? Tai jos ei halua tai jaksa sitä tehdä jostain syystä, niin sitten vaan nielee kommentit ja laittaa vaan suuta soukemmalle. Itse ihmettelen aina suuresti sitä joidenkin tarvetta täällä alkaa nimenomaan peleistä tai pelifirmoista kritiikkiä esittäneitä kirjoittajia henkilökohtaisesti mollamaan ja syyttelemään.
 
No vaikka tuosta:

ja tuosta:

Hauskaa on sinänsä se, että itse pelin tekijätkin myöntävät, että pelillä ja varsinkin sen tarinalla, on paljon vihaajia, eivätkä yritä pelin fanien tavoin selitellä sitä faktaa joksikin muuksi. Kehittäjien puolelta on toki löydetty aika hyvin se perinteinen defenssimekanismi tilanteeseen - eli ”I don’t care”. Se toki onkin yleensä se suhtautumistapa, joka on melkeinpä pakko ottaa käyttöön, kun oma luomuksensa jakaa kovasti ihmisten mielipiteitä eri ääripäihin.
No mitä se haittaa vaikka jakaakin? Kaikkien ei tarvi pitää kaikesta. Pelintekijät, elokuvantekijät, musiikintekijät jne tekevät aina sellaisen tuotteen minkä itse haluavat tehdä, kertovat tarinoita mihin heillä on omasta mielestään jotain sanottavaa. Kuluttajilla on sitten oikeus tykätä tai olla tykkäämättä siitä tuotteesta. Miksi siis tekijän vastaus ”I don’t care” olisi jollain tapaa huono?

On muuten hassua, että kritisoit toisaalla Sonyä siitä, että tekevät samalla kaavalla hyvin laskelmoituja 3rd person pelejä, jotka on juurikin mietitty tarkkaan, että miellyttävät mahdollisimman montaa ihmistä mutta sitten, kun tulee tällainen peli jossa on selvästi tehty sellainen tarina, jonka on tiedetty jakavan mielipiteitä niin sekään ei ole hyvä, koska ei olla ajateltu fanien tunteita.

Mutta ei se kyllä omaa pointtiani vie mihinkään mistä tämä keskustelu taas lähti liikkeelle. Jaksat aika-ajoin palata tähän ja vaahdota samasta asiasta niinku kaikki täällä ei jo tietäisi varsin hyvin mikä mielipiteesi on peliä kohtaan. Ja jostain käsittämättömästä syystä aiot vielä tuhlata 10e tähän uudelleen? Vaikka peli ei todellakaan ole sinua varten. Huvittavin uusi lisämauste tähän on tuo, että sanot ettet pidä tarinavetoisista peleistä mutta siitäkin huolimatta harkitset tuhlaavasi lisää rahaa tähän, ehkä tarinavetoisimpaan peliin mitä tiedän. Toki tässä on muutakin mutta kyllä se tarina on se pointti tässä pelissä ollut aina.

Mutta eiköhän tämä Ippen kanssa väöntäminen taas ollut tällä kertaa tässä. Pahoittelut omasta puolestani offtopicista.
 
Oman mielipiteeni pelin juonesta olen jo sanonut, mutta IGN jutussa oli pari hyvää pointtia.

"In the end, there’s a difference between fair criticism and unnecessary hate"

"Wouldn’t it be better if some people chilled out a little before they spoke?"
Olenhan minäkin juurikin chillannut sen verran, että olen pelissä valmis jopa hyväksymään sen minun mielestäni heikon tarinan ja pelaamaan pelin läpi sen sinänsä muiden kiistämättömien vahvuuksien takia. Se jos mikä on sinänsä chillaamista, että ei vihaa jotain läpikotaisin, jonkin
yksittäisen inhoamansa tekijän takia, vaan pyrkii asiasta löytämään ne hyvätkin puolet ja pystyy hyväksymään kokonaisuuden jollain tasolla. Ei se siltikään tarkoita, että inhoaisin itse tarinaa yhtään vähempää kuin ennen, ja ettenkö sitä voisi jossain vielä todeta. Sen chillpillin paikka olisi itse asiassa täällä joillakin - parilla lauseella sanoin jotain negatiivista pelin tarinasta, niin sitten alkoi jo minun kimppuuni henkilökohtaisesti hyökkääminen.
 
Viimeksi muokattu:
Olenhan minäkin juurikin chillannut sen verran, että olen pelissä valmis jopa hyväksymään sen minun mielestäni heikon tarinan ja pelaamaan pelin läpi sen sinänsä muiden kiistämättömien vahvuuksien takia. Se jos mikä on sinänsä chillaamista, että ei vihaa jotain läpikotaisin, jonkin
yksittäisen inhoamansa tekijän takia, vaan pyrkii asiasta löytämään ne hyvätkin puolet ja pystyy hyväksymään kokonaisuuden jollain tasolla. Ei se siltikään tarkoita, että inhoaisin itse tarinaa tarinaa yhtään vähempää kuin ennen, ja ettenkö sitä voisi jossain vielä todeta. Sen chillpillin paikka olisi itse asiassa täällä joillakin, parilla lauseella sanoin jotain negatiivista pelin tarinasta, niin sitten alkoi jo minun kimppuuni henkilökohtaisesti hyökkääminen.
Kannattaa miettiä myös omaa foorumikäyttäytymistä jos kerta toisenss jälkeen löydät itsesi samasta tilanteesta.
 
No mitä se haittaa vaikka jakaakin? Kaikkien ei tarvi pitää kaikesta. Pelintekijät, elokuvantekijät, musiikintekijät jne tekevät aina sellaisen tuotteen minkä itse haluavat tehdä, kertovat tarinoita mihin heillä on omasta mielestään jotain sanottavaa. Kuluttajilla on sitten oikeus tykätä tai olla tykkäämättä siitä tuotteesta. Miksi siis tekijän vastaus ”I don’t care” olisi jollain tapaa huono?

On muuten hassua, että kritisoit toisaalla Sonyä siitä, että tekevät samalla kaavalla hyvin laskelmoituja 3rd person pelejä, jotka on juurikin mietitty tarkkaan, että miellyttävät mahdollisimman montaa ihmistä mutta sitten, kun tulee tällainen peli jossa on selvästi tehty sellainen tarina, jonka on tiedetty jakavan mielipiteitä niin sekään ei ole hyvä, koska ei olla ajateltu fanien tunteita.

Mutta ei se kyllä omaa pointtiani vie mihinkään mistä tämä keskustelu taas lähti liikkeelle. Jaksat aika-ajoin palata tähän ja vaahdota samasta asiasta niinku kaikki täällä ei jo tietäisi varsin hyvin mikä mielipiteesi on peliä kohtaan. Ja jostain käsittämättömästä syystä aiot vielä tuhlata 10e tähän uudelleen? Vaikka peli ei todellakaan ole sinua varten. Huvittavin uusi lisämauste tähän on tuo, että sanot ettet pidä tarinavetoisista peleistä mutta siitäkin huolimatta harkitset tuhlaavasi lisää rahaa tähän, ehkä tarinavetoisimpaan peliin mitä tiedän. Toki tässä on muutakin mutta kyllä se tarina on se pointti tässä pelissä ollut aina.

Mutta eiköhän tämä Ippen kanssa väöntäminen taas ollut tällä kertaa tässä. Pahoittelut omasta puolestani offtopicista.
Eipä siinä mitään, että jakaa mielipiteitä. Mutta kun sinä aiemmin kyseenalaistit juuri sen, että se sitäkään olisi aidosti tehnyt, niin nyt kuitenkin siihen vastasin. Kovin henkilökohtainen ja herkkä asia tuntuu sinulle olevan kyseisen pelin arvosteleminen millään tavalla. Ihmetyttää kyllä se, että se menee niin tunteisiin, että suututaan sitten kritiikkiä pelistä antaville.
Kannattaa miettiä myös omaa foorumikäyttäytymistä jos kerta toisenss jälkeen löydät itsesi samasta tilanteesta.
En ole itse asiassa kerta toisensa jälkeen löytänyt itseäni sellaisesta tilanteesta. Olen jo yli kymmenen vuotta ollut foorumin jäsenenä ja muutama kerta on toki ollut, joissa olen modejen puhutteluun joutunut, mutta niin ovat ne vastapuoletkin lähes aina silloin joutuneet. Huomaatko miten taas kerran menet itse siihen toisen kirjoittajan arvosteluun? Onko tuo ihan oikeasti omasta mielestäsi korrektia käytöstä?
 
Viimeksi muokattu:
Itselleni nämä tarinavetoiset pelit ovat juuri sitä parasta antia mitä videopelaaminen voi olla... Naughty dogin lisäksi quantic dream on toinen studio minkä pelejä tulee odotettua kyllä aina vesikielellä. Itselleni heavy rain on ollut paras tarina kaikista peleistä mitä olen ikinä pelannut ... Mielipiteitä saa olla mutta turha jankkaaminen voisi jättää pois.
 
Heavy Rainissa muuten oli kyllä erinomainen tarina, joten tässä ainakin ollaan samaa mieltä. Itse en pidä Naughty Dogia sitten kuitenkaan hyvänä tarinankertojana oikein minkään pelin kohdalla. Ehkä parhaiten onnistuivat omasta mielestäni Uncharted 2:n kanssa, mutta siinäkin lähinnä sellaisen lennokkaan veijariseikkailun, hyvien hahmojen sekä noiden hahmojen välisen toimivan sanailun kautta. En sitäkään mitenkään erityisenä tarinankerronnallisena mestariteoksena osaa silti pitää. Pelin suurimmat vahvuudet ovat siinäkin muualla kuin itse tarinassa loppujen lopuksi.
 
Kuullut paljon mielipiteitä siitä ettei ykkösen tarinaa olisi tarvinnut jatkaa, koska se toimi hyvänä itsenäisenä kokonaisuutena. Itsekin olin kauan sitä mieltä. Kunnes pelasin tätä.

Alku oli hyvinkin järkyttävä. Tarina meni hyvin erilaiseen suuntaan, mitä olisin odottanut. Ja hyvällä tavalla, koska peli sai kyseenalaistamaan kaiken. Tarinan edetessä tunne vain koveni ja asiat menivät todella ihon alle. Lopetus oli myös erittäin vaikuttava, ja jäi enemmän mieleen kuin ykkösen lopetus. Tämä kertoo mielestäni paremmin kuin ensimmäinen osa väkivallasta, ja mitä sen kierteeseen joutuminen voi tehdä.

Itselle siis tässä Tlou2:ssa on edelleen paras ja mieleenpainuvin tarina mikä missään pelissä on ollut. Pelattavuuskaan ei ole yhtään hullump, ja nyt sen kaiken saa hienompana.
 
Viimeksi muokattu:
Jos ei tykkää TLOU2 tarinasta niin kannattaa nyrjäyttää aivonsa asentoon missä Abby jäjäyttää koko maapallon jos sitä ei pysäytetä.
Tällöin peliin saa erinomaisen ja uniikin tarinan.
 
Ylös Bottom