Tässä nyt menossa kohta seitsemännessä kappaleessa ja yleiskuva on, että ihan viihdyttävä teos. Tykkään ainakin tässä kohtaa tällaisesta suoraviivaisemmasta menosta, joka sujuu vähän siinä sivussa.
Samalla toki pakko sanoa että nimenomaan pelin yksi miinuksista on se, että se on turhan helppo. Kaikki ratkaisut on ilmiselviä ja sen lisäksi niistä selitetään jatkuvasti pelaajalle. Samoin esimerkiksi ne portit, jotka aukeaa vihut tappamalla, pysäyttävät aina pelin kun se aukeamisanimaatio on pakko näyttää.
Toki niille "minivelhoille" ei ole pakko puhua koska ne ilmeisesti antavat vain vinkkejä mutta vaikka niitä ei laskisi mukaan, niin peli ihan liikaa katkoo pelaamista eri tavoin. Uudelle alueelle tullessa usein skannaillaan se kameran ylilennolla ja päälle vielä joku ilmiselviä asioita läpikäyvä keskustelu. Minä haluaisin pelata ja olla ohjaksissa ja jos tarvitsen apua, niin voin siltä "minivelholta" sitä pyytää.
No, ehkä tein virheen kun valitsin sen moodin, jossa on enemmän tekstiä. En vain tajunnut että se tarkoitti tällaista yhdentekevää selitystä kaikesta vaan oletin että se vaihtoehto olisi ollut enemmän niille, joita ei tarina ja puheet kiinnosta yhtään, joten sillä perusteella järkeilin valintani. Onko joku tuota vähemmällä höpötyksellä höystettyä versiota kokeillut tai ylipäänsä molempia, että olisiko se ollut se parempi?
Jostain taisin myös lukea että peliltä olisi odotettu enemmän. Joo, onhan sen kikka melko rajoitettu mutta minulle on sen osalta ollut ihan riittävä. Ainoastaan toivoisin että saisin rauhassa hoksata edes ne pienetkin hoksattavat asiat.
Kyllä tämä silti helposti 7/10 on tälläkin tarjonnalla. Ei mikään maata mullistava merkkiteos mutta varmaa viihdettä kuitenkin.