Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Sims 4

40€ jostain saakutin lisäosasta. Nää €A on kyllä osannut vuosikaudet, rahat pois ihmisiltä kuleksimasta.
 
Hetki sitten julkistettiin The Sims 4:n seuraava kamasetti nimeltään Yliluonnollista kamaa. Nimi kertookin melkein kaiken oleellisen, eli paketin mukana tulee...noh siis, yliluonnollista kamaa :D Tämän lisäksi uuden minilisärin myötä on mahdollisuus järjestää spiritismi-istunto, rakentaa talonsa kummitustalotontille sekä nauttia uudesta paranormaalien ilmiöiden tutkijan ammatista!

Julkaisupäivämääräksi kerrottiin 26.1.2021, eli ihan kohta!

 
Tuosta taisi olla muuten juttua jossain pelimediassa että tuota ei julkaista niissä maissa missä on kieletty saman sukupuoleisen suhteet esim venäjä.

Venäjän homopropagandalaki puolestaan kieltää homoseksuaalisuuden edistämisen alaikäisten keskuudessa, jonka vuoksi The Sims 4 sai 18 vuoden ikärajaluokituksen jo vuoden 2014 julkaisussaan. Laki kieltää myös esimerkiksi sanomasta, että homoseksuaaliset suhteet ovat yhdenveroisia heterosuhteiden kanssa.

– Camin ja Domin tarinan laimentaminen olisi merkinnyt tinkimistä niistä arvoista, joiden mukaan elämme. Kunnioitamme jokaisen ihmisen vapautta olla sellainen kuin on, rakastaa ketä tahansa ja kertoa sellaisia tarinoita kuin haluaa, The Sims -tiimi kertoo.

Näistä arvoista halutaan pitää viimeiseen asti kiinni sekä tuomalla esiin että juhlistamalla Dominiquen ja Camillen tyyppisiä rakkaustarinoita. Täten Häätarinoita jätetään julkaisematta Venäjän kaltaisilla alueilla, joissa sisältö vaatisi muutoksia päästäkseen läpi julkaisuseulasta.

Pelaajalehdestä kopsattu.
 
En oo jaksanu edes ladata ps5:lle kun luulin ettei se sen ihmeemmin sillä pyörisi ilman erillistä pätsiä?
Kyllä PS5 antaa käytännössä kaikille PS4-peleille lisäpotkua jonkin verran, vaikkei varsinaista PS5-tukea olisikaan. Ja ainakin oheisessa ketjussa pelin kehutaan pyörivän loistavasti PS5:llä.

 
Kyllä PS5 antaa käytännössä kaikille PS4-peleille lisäpotkua jonkin verran, vaikkei varsinaista PS5-tukea olisikaan. Ja ainakin oheisessa ketjussa pelin kehutaan pyörivän loistavasti PS5:llä.

Aa no kai sitten vois testaa. Esim Snowrunner oli ihan yhtä hirveä ps4 versiona ettei sitä pelata voinut ennen ps5 version julkaisua. Mut täytyy pistää sit testiin.
 
Sims 4 kissat & koirat bundle.
Meillä on levyversiona tuo kyseinen PS4 peli. PS4:llä sitä on aikoinaan paljon pelattukin, mutta nyt poika on sitä toisinaan pelannut PS5:llä ja kyseli että miksei siinä niitä kissoja ja koiria ole.
Onko näin ettei tuon bundlen lisäosa toimi PS5:llä, vai miten ne siihen saa käyttöön?

Itselläni ei ole mitään muistikuvaa miten tuo PS4:llä tapahtui, mutta kai se bundlen lisäosa ilman mitään kikkailuja oli heti käytössä?
 
Ylös Bottom