The Walking Dead: Saints & Sinners PSVR

pelle

Well-Known Member
yskimiseen tarvitaan medicineä mitä löytyy aika harvakseltaan. Reseptillä saa tehtyä se pitää avata vaan sieltä yhdeltä crafting pöydältä. En ole itsekään saanut sitä auki.
Ja aseita ainakin siihen arkun vasemmalle puolelle saa ripustettua
Mulla on noita jo kahdeksan vaikka käyttänytkin olen.
Alkoi muutenkin huvittamaan kun aina aamulla peli ilmoittaa, että nyt on taas vähemmän resursseja ja sitten kun menen samaan paikkaan missä olin eilen niin siellä on entistä parempaa kamaa.
Esim se alue joka tulee toisena tarinassa ja siellä on se pieni autotalli johon mennään oven alta. Eka siellä oli monta rasiaa partateriä ja seuraavana päivänä repeater frame ja 3xbox of stuff. Talosta löytyi vielä pari rasiaa random kamaa lisää ja ainakin kolme lääkettä vaikka olin sen eilen putsannut.
Oli jo pakko jättää vaikka kuinka hyvää kamaa ottamatta kun tila ei vaan riitä. Kolusin tuon saman talon kolmena perättäisenä päivänä läpi.

Ennen kuin lopetin niin menin vielä memory lanelle, koska radion mukaan siellä oli extra loottia ja missään ollut mitään :D
Vai onko tuo extra loot samanlainen laatikko vaan jossain kuten ne food ja muut cachet myös?

Ja juu ne koukut on asetelineitä. Isoihin menee esim pesismaila ja kirveet ja muut kahdenkäden aseet ja pienempiin esim pistoolit.
Ne patsaat on pelin collectibleja ja jokaisella alueella on yksi piilotettuna johonkin.
 
veltsu73

Active Member
yskimiseen tarvitaan medicineä mitä löytyy aika harvakseltaan. Reseptillä saa tehtyä se pitää avata vaan sieltä yhdeltä crafting pöydältä. En ole itsekään saanut sitä auki.
Ja aseita ainakin siihen arkun vasemmalle puolelle saa ripustettua
Yskiä kohnottaa mullaki..sitkaassa on nuo lääkkeet löytää perkl!
Kiväärillä koitin ampuilla ihmisvihuja..nurkilla kykkien, no oman lainen show on sekin.
Tuntuu se torrakko tarttuvan joka kulmaan..haulikko lähi zombeissa ok..
Piiput voi ravistamalla aukasta ..paukut piippuun ja nytkäyttää kiinni..
Pistoolilla hätä kädessä tulee huteja, mut ottaa zombia taas päästä kiinni ja losauttaa, ni ei tule huteja.
Onha siellä ohjelmaa ku koittaa esim jouskarilla..hätä ku tulee, ni siellä pyörii jouskarit ja puukot kentällä.
Kohta huomaat seisovasi jossain auton katolla. kädet tyhjänä ja tusina zombeja ölisee alla.
No.silti tästä tykkää.
 
Revolveri

Active Member
Tein tuossa yhden sivutehtävän mistä sai yhden avaimen avuksi päätehtävään. Rupesi sitten kellot puskemaan päälle niin piti lähteä alueelta. Veneellä ilmoitti että kaikki keskeneräiset hommat epäonnistuu tai jotain sellaista. Lähdin pois ja palasin seuraavana päivänä ja ei ole enää tuota avainta task itemseissä. Ja ei siellä enää ihmisiäkään ole. Päätehtävä on tietysti mutta katoaako tässä aina kaikki tehtävän antajat kyseiseltä kartalta kun poistuu? On kyllä hanurista tuo aikaraja jos pitää yhden päivän aikana tehdä noita eikä voi rauhassa etsiä ja tutkia. Muutenkin ruennu ärsyttämään tuo päivän pituus. Oikeestaan ainoa valituksen aihe tässä muuten niin loistavassa pelissä
 
pelle

Well-Known Member
^Noin se kuulemma menee ja sen takia tein aina ensin sivutehtävän jos sellainen oli tarjolla ja vasta sen jälkeen aloin tutkimaan paikkoja.
Ja ilmeisesti ne sivutehtävä tyypit lähtee ihan pysyvästi pois joten jos sitä ei hoida heti niin tekemättä jää.

Itsellä meni peli tänään läpi. Taisi olla päivä nro.32 kun lähdin tekemään finaalia. Pelattuna n.20 tuntia.
Hyvin tuntee edistyneensä kun bussissa alkaa olemaan jo ihan ok arsenaali aseita, kamaa niin paljon, että voi huoletta rakentaa ihan mitä vaan ja hyllyäkin koristellut pokaaleilla ja muulla sälällä joka on kiva laittaa näytille nyt kun ei ole enää pakko kierrättää ihan kaikkea.

Neljästä paikasta en ole sitä enkelipatsasta löytänyt ja alkaa tuntumaan, että en löydäkään ilman googlen apua.
Trophy listakin niin järkevä, että viitsii kaikki tehdä. Ärsyttävin tulee varmasti olemaan koripallon heittäminen koriin sillä mä en saa heitettyä edes juomatölkkiä paria metriä pidemmälle :D
 
veltsu73

Active Member
Alko olemaan jo hermo pinnassa.
Lähin ammuskelemaan nuita ihmis vihuja sinne kartan oikeaan laitaan.
Eihä siitä tullu mitään..pyssyt hajoili käsiin, koitin roudata miestä isompaa kaasupulloa
Hollille. Va onnistuin sillä räjäyttämään vain ihteni!
Pommeja reppuun laittaessani leirissäki lähti henki, ku eipä osunu reppuun purkki..
Ja tuo ukko puoliteholla menee ja yskii.
Ei oo niitä lääkkeitä liikoja ollu tarjolla..
 
Kain

Well-Known Member
Muuten kyllä loistava tunnelma pelissä mutta kyllä minä niin haluaisin etteivät aseet ja aseiksi luokiteltavat esineet eivät hajoaisi niin pian ja antaisi edes mahdollisuuden korjata niitä. Ei se tunnelmaa pilaisi jos mun zombiekiller2000 lusikkani kestäisi kurmotusta oikein kunnolla.
 
Ippenator

Ai tämä on pelejä missä aseet hajoavat ja niitä EI pysty korjaamaan LAINKAAN? Tämä on peleissä aivan helvetin iso turnoffi itselleni. Perhana sentään, oli jo melkein varma hankinta itselleni. Nyt kääntyikin sitten aivan toisinpäin. Tuo kun on todellakin elementti, jota en voi lainkaan sietää peleissä. Jos pystyisi korjaamaan, niin sitten olisi ok. Voihan hiton hitto sentään!
 
Älä vielä jätä hyllyyn kun en ihan täysin ole varma tästä asiasta. Sen verran vähän olen ehtinyt pelaamaan tätä :D Mutta itse en ainakaan ole löytänyt mitään korjausmahdollisuutta.
 
Gunslinger

Well-Known Member
.
Ai tämä on pelejä missä aseet hajoavat ja niitä EI pysty korjaamaan LAINKAAN? Tämä on peleissä aivan helvetin iso turnoffi itselleni. Perhana sentään, oli jo melkein varma hankinta itselleni. Nyt kääntyikin sitten aivan toisinpäin. Tuo kun on todellakin elementti, jota en voi lainkaan sietää peleissä. Jos pystyisi korjaamaan, niin sitten olisi ok. Voihan hiton hitto sentään!
Järkevää olis korjaus mahdollisuus, mutta tässä tehdään aina uusi ase hajonneen tilalle, joten lähinnä kauneusvirhe, eikä tapa peli-iloa. Tärkeämpää pelimekaaniikan kannalta on aseiden kuluminen ja tavaroiden tekeminen, niin on järkeä kerätä resursseja.
 
Ok, tämä saattaa kyllä nyt sittenkin juuri ja juuri pelastaa tilanteen minulle. Kuulostaa ainakin siltä, että tuon kanssa voisi kuitenkin elää. Ainakin jos niitä resursseja aseiden rakentamiseen löytyy tasaisesti.
 
pelle

Well-Known Member
Ei ne hajoavat aseet haittaa kun löytää erään talon keittiöstä jambalaya reseptin. Se tekee aseesta kestävämmän päivän ajaksi.
Tuon kun vetäisee paikalle saapuessa ja käyttää vielä jotain parempaa asetta niin ei ole mitään hätää. Itse tapan jokaisen vastaan tulevan zombin ja yhdellä 4th & pain lihakirveellä pärjää välillä koko lootti reissun. Silti mulla on aina toinen varalla myös.

Kuten sanottu niin tässä todellakin tuntee kehittyneensä kun alkaa resurssit ja reseptit olemaan kunnossa.
Alkupuolellakin pärjää hyvin kun ottaa mukaan 2-3 shiviä ja itse en koskaan niitäkään hakannut paskaksi vaan kun ne oli just hajoamassa niin laitoin reppuun ja kierrätin kotona niin saa vielä osan materiaaleista takaisin.

Nyt on platina taskussa. Päivä 60 ja 25 tuntia pelattu. Ei paljon ryhmittymien eliitti joukotkaan haittaa kun ampuu pari räjähtävää nuolta jonkun jalkaan ja nauraa räkäisesti päälle :D
Resursseja katsellessa huomasin, että siellä on joku bitecoin joita on pyöreä nolla. Googlekaan ei antanut osumaa, että mikä tuollainen on. Väkisin tulee mieleen joku mikromaksu joita tässä ei kylläkään ole.
 
Aksu

Well-Known Member
Ihan hyvältä tämä vaikuttaa, sen kyllä toivois että vasurit vois vaihtaa liikkumisen oikeaan moveen, kyllä sitä vasemmallakin pystyy liikkumaan mutta tulee hieman ongelmia joissain tilanteissa. Tainnut olla liian pitkä tauko VR peleistä kun meinas tulla hieman huono-olo, pitää varmaan vähän totutella.
 
Gunslinger

Well-Known Member
Viikon tauko oli pelistä, olipa mukava palata tämän pariin, on kyllä yksi parhaista psvr-peleistä. Nyt 9 pelipäivää takana, sain tehtyä molempia tarina tehtäviä eteenpäin, saman päivän aikana ja päivitettyä lopuksi repun isompaa.
 
Revolveri

Active Member
Tulipa kokeiltua tuota uutta survival modea ja ihan hauskaa mättöä. Zombien tapoista saa pisteitä (bitecoineja) millä ostetaan sitten aseita sun muita tarvikkeita. Ainoa että rundien välissä ei pysähdy aika vaan kaikki ostot pitää tehdä tietyn ajan sisällä, oisko joku minuutti (mututuntumalla heitetty) ja sit taas mennään. Ois ollu mukavempi saada vähän hengähtää ja rauhassa katella mitä aseita ostaa.
Jatkoin myös tarinaa kun sekin on vielä kesken ja tuntui että olis grafiikoita entisestään paranneltu hieman. Tuollaista epäilyä oli myös redditissä. Päätarinaan on lisätty myös ”story mode” vaikeusaste niille jotka haluavat vähän helpompaa menoa.
 
Kesken jääny itselläkin tarina.
Jospa tämän pariin pääsis pian takasin..hieno homma,et on tullut uutta sisältöä..ois se muten aika kova, jos vois lennosta vaihtaa riflen aim controlerille!
 
Revolveri

Active Member
Tämä tuli nyt vihdoin pelattua läpi aikaisemmin tällä viikolla. Aika pitkällä tarinassa olin, vain muutama tehtävä oli jäljellä. Miinusta antaisin aseiden aivan liian nopeasta hajoamisesta ja tuo kun mapeissa aikaraja kuumottaa päälle ei saa rauhassa tutkia tuolla. Muutenhan tämä menee sinne kärkipäähän omissa vr-peleissä. Varmaan tulee palattua vielä noita blueprinttejä ja trophyja hamstraamaan jossain vaiheessa kun zombihammasta kolottaa. Ja ymmärsin että lisää sisältöäkin on vielä tulossa lisää peliin
 
Ylös Bottom