PSN-tietomurtoketjussa on sen verran paljon käyty keskustelua mm. identiteettivarkauksista ja yksityisyydensuojan loukkauksista, että aiheesta on tässä vaiheessa hyvä perustaa oma ketjunsa.
Kerron alkuun pienen anekdootin omasta nuoruudestani. Se on kertomus elämäni todennäköisistä pahimmasta loukkauksesta yksityisyyttäni kohtaan, ja sinällään yksinkertainen osoitus siitä, että teknisetkin suojaukset ovat alttiita sosiaaliselle manipuloinnille.
13-vuotiaana aloin kirjoittaa päiväkirjaa. Se oli ainoa paikka, johon pystyin kertomaan kaiken mahdollisen ja täysin sensuroimatta. Vaikka avoin ihminen olenkin, jokaisella meistä on enemmän ja vähemmän kaikenlaisia pieniä "salaisuuksia", joita ei vaan ole tarkoitettu muiden tietoon. Alkuun ainoa suoja tietovuotoja vastaan oli yksinkertaisesti päiväkirjadisketin (Wiki-linkki kaikista nuorimpia lukijoita varten, heh) piilotus, koska Amigassani ei muuta tallennusmediaa ollut, enkä ymmärtänyt erilaisten kryptaussoftien päälle. Vaikka lähimmät ystäväni tiesivät päiväkirjastani, ei kukaan tiennyt, missä itse levykettä säilytin. Fyysinen este oli siis riittävä suojaus.
Kun jouluaattona 1992 sain ensimmäisen PC:ni, piti päiväkirjakin sinne tietysti siirtää. PC:ssä oli kuitenkin myös kiintolevy (210 megaa, wau!), ja mukavuudenhaluisena otuksena halusin luopua jatkuvasta disketin piilotuksesta. Ratkaisu löytyi suht. helppokäyttöisestä kryptaussoftasta, joka taisi tulla muistaakseni Norton Toolsin mukana. Päiväkirja makoili normaalisti kiintolevylläni salattuna, eikä salausavainta ollut missään muualla kuin omassa päässäni. Pystyin huoletta päästämään kaverini koneelleni ilman valvontaa, koska ilman salausavainta oli itse tiedosto pelkkää salattua mössöä.
Eräänä päivänä pari hyvää ystävääni olivat luonani vierailemassa, ja jostain syystä taas vaihteeksi kovin kiinnostuneita päiväkirjastani. He tiesivät, missä itse tiedosto majaili, ja millä softalla se oli enkryptattu, mutta salasana puuttui. Aikansa he sitä (luvallani) arvuuttelivat, mutta eivät tietystikään onnistuneet. Jotenkin toinen näistä ystävistäni sai minut ylipuhuttua kertomaan salasanani. Suostuin siihen sillä ehdolla, että saisin vaihtaa salasanani heti sen jälkeen, kun he näkivät, että antamani salasana todella purki salauksen. Näin tapahtuikin, ja kaverit olivat tyytyväisiä.
Vaan vähänpä tiesin, että jossain vaiheessa aiemmin eräs kavereistani oli kopioinut päiväkirjatiedostoni ja kuljettanut sen kotikoneelleen disketillä. Ja vaikka salasanaani aina silloin tällöin vaihtelinkin, oli tällä hepulla juuri sellainen versio, jossa oli se kertomani salasana. Muutamien päivien jälkeen sain kuulla, että muutama kaverini oli päiväkirjani lukenut. Se oli melko musertava isku, ja tunsin itseni suorastaan henkisesti raiskatuksi. Jokainen osannee kuvitella, kuinka herkkää aikaa teini-ikä muutenkin on, ja sitten kun kaikista salaisimmatkin ajatukset levisivät kaveripiiriin, oli se todella ikävä juttu.
Ainoa onni onnettomuudessa oli, että tiedosto ei koskaan levinnyt erityisen laajalle, eli päiväkirjaani pääsi lukemaan ehkä noin 4 ihmistä. Siihen aikaan ei siis vielä ollut nettiä, ja modeemitkin olivat suhteellisen harvinaisia. Ja kukaan kavereistani ei ollut niin ajattelematon idiootti, että olisi tietoisesti lähtenyt tiedostoa jakelemaan. Se oli siis vain jotain sellaista teinipoikien tirkistelynhalua, ja tuskinpa noista neljästä kaveristakaan kukaan jaksoi kaikkia satoja sivuja tarkkaan lukea. Nykyaikana tiedoston voi upata nettiin kädenkäänteessä, ja kun kissa on kerran sinne asti päästetty, se ei pussiin enää suostu palaamaan.
Jos tällä tarinalla on jokin opetus, niin se olkoon se, että älä IKINÄ anna MITÄÄN tärkeää salasanaasi KENELLEKÄÄN. Koskaan ei voi tietää, miten joku sitä saattaa käyttää vääriin tarkoituksiin.
Hyviä linkkejä:
Wikipedia: Data breach Major Incidents
Wikipedia: Identity theft
Salasanoista ja niiden muistamisesta:
Put Your Passwords on a Post-it
Lastpass - The Last Password You'll Have To Remember
KeePass Password Safe
1Password - Have you ever forgotten a password?
Kerron alkuun pienen anekdootin omasta nuoruudestani. Se on kertomus elämäni todennäköisistä pahimmasta loukkauksesta yksityisyyttäni kohtaan, ja sinällään yksinkertainen osoitus siitä, että teknisetkin suojaukset ovat alttiita sosiaaliselle manipuloinnille.
13-vuotiaana aloin kirjoittaa päiväkirjaa. Se oli ainoa paikka, johon pystyin kertomaan kaiken mahdollisen ja täysin sensuroimatta. Vaikka avoin ihminen olenkin, jokaisella meistä on enemmän ja vähemmän kaikenlaisia pieniä "salaisuuksia", joita ei vaan ole tarkoitettu muiden tietoon. Alkuun ainoa suoja tietovuotoja vastaan oli yksinkertaisesti päiväkirjadisketin (Wiki-linkki kaikista nuorimpia lukijoita varten, heh) piilotus, koska Amigassani ei muuta tallennusmediaa ollut, enkä ymmärtänyt erilaisten kryptaussoftien päälle. Vaikka lähimmät ystäväni tiesivät päiväkirjastani, ei kukaan tiennyt, missä itse levykettä säilytin. Fyysinen este oli siis riittävä suojaus.
Kun jouluaattona 1992 sain ensimmäisen PC:ni, piti päiväkirjakin sinne tietysti siirtää. PC:ssä oli kuitenkin myös kiintolevy (210 megaa, wau!), ja mukavuudenhaluisena otuksena halusin luopua jatkuvasta disketin piilotuksesta. Ratkaisu löytyi suht. helppokäyttöisestä kryptaussoftasta, joka taisi tulla muistaakseni Norton Toolsin mukana. Päiväkirja makoili normaalisti kiintolevylläni salattuna, eikä salausavainta ollut missään muualla kuin omassa päässäni. Pystyin huoletta päästämään kaverini koneelleni ilman valvontaa, koska ilman salausavainta oli itse tiedosto pelkkää salattua mössöä.
Eräänä päivänä pari hyvää ystävääni olivat luonani vierailemassa, ja jostain syystä taas vaihteeksi kovin kiinnostuneita päiväkirjastani. He tiesivät, missä itse tiedosto majaili, ja millä softalla se oli enkryptattu, mutta salasana puuttui. Aikansa he sitä (luvallani) arvuuttelivat, mutta eivät tietystikään onnistuneet. Jotenkin toinen näistä ystävistäni sai minut ylipuhuttua kertomaan salasanani. Suostuin siihen sillä ehdolla, että saisin vaihtaa salasanani heti sen jälkeen, kun he näkivät, että antamani salasana todella purki salauksen. Näin tapahtuikin, ja kaverit olivat tyytyväisiä.
Vaan vähänpä tiesin, että jossain vaiheessa aiemmin eräs kavereistani oli kopioinut päiväkirjatiedostoni ja kuljettanut sen kotikoneelleen disketillä. Ja vaikka salasanaani aina silloin tällöin vaihtelinkin, oli tällä hepulla juuri sellainen versio, jossa oli se kertomani salasana. Muutamien päivien jälkeen sain kuulla, että muutama kaverini oli päiväkirjani lukenut. Se oli melko musertava isku, ja tunsin itseni suorastaan henkisesti raiskatuksi. Jokainen osannee kuvitella, kuinka herkkää aikaa teini-ikä muutenkin on, ja sitten kun kaikista salaisimmatkin ajatukset levisivät kaveripiiriin, oli se todella ikävä juttu.
Ainoa onni onnettomuudessa oli, että tiedosto ei koskaan levinnyt erityisen laajalle, eli päiväkirjaani pääsi lukemaan ehkä noin 4 ihmistä. Siihen aikaan ei siis vielä ollut nettiä, ja modeemitkin olivat suhteellisen harvinaisia. Ja kukaan kavereistani ei ollut niin ajattelematon idiootti, että olisi tietoisesti lähtenyt tiedostoa jakelemaan. Se oli siis vain jotain sellaista teinipoikien tirkistelynhalua, ja tuskinpa noista neljästä kaveristakaan kukaan jaksoi kaikkia satoja sivuja tarkkaan lukea. Nykyaikana tiedoston voi upata nettiin kädenkäänteessä, ja kun kissa on kerran sinne asti päästetty, se ei pussiin enää suostu palaamaan.
Jos tällä tarinalla on jokin opetus, niin se olkoon se, että älä IKINÄ anna MITÄÄN tärkeää salasanaasi KENELLEKÄÄN. Koskaan ei voi tietää, miten joku sitä saattaa käyttää vääriin tarkoituksiin.
Hyviä linkkejä:
Wikipedia: Data breach Major Incidents
Wikipedia: Identity theft
Salasanoista ja niiden muistamisesta:
Put Your Passwords on a Post-it
Lastpass - The Last Password You'll Have To Remember
KeePass Password Safe
1Password - Have you ever forgotten a password?
Viimeksi muokannut moderaattori: