Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Titanfall 2: Your Titan Is Ready To Fall

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 5945
  • Aloituspäivämäärä
Tuli taas itsekin viikonloppuna pelailtua Titanfall 2:sta, jossa on menossa 10. generation. Pelasin kuitenkin enimmäkseen Titanfall 1:stä, joka on minulle uusi tuttavuus, kun en aiemmin ole omistanut Xboxia. Mielestäni paras tähän mennessä pelaamani Xboxin yksinoikeuspeli. Aivan loistavaa hupia ja paljon upeita kenttiä. Näistähän jotkut ovat myös kakkosella remasteroituna. Pidän kuitenkin edelleen enemmän kakkosesta, mutta ykkönen tuo kivaa vaihtelua pelaamiseen, uusien kenttien ja hieman erilaisen pelisysteemin ansiosta. Pelejä löytyi kummallekin ihan mukavasti ilman pitkiä odotusaikoja ainakin Attrition modessa.

.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on kaikki titaanit avattu.

Scorch, Monarch ja Legion tuntuvat tällä hetkellä vaikeimmilta. Jopa Roninille on löytynyt käyttöä, vaikka aluksi tuntui että eihän tällä saa mitään aikaan. Jalkaväen kiusaamisessa ja tuhoutuneesta titaanista hypänneen pilotin jahtaamisessa haulikko on omiaan. Nopeuttakin riittää ja monesti tulee vaan juostua päälle.

Aluksi en edes tunnistanut kaikkia titaaneita. Joskus taistelussa kun minä näin vastustajan ja se varmasti minut, mietin että miksi tuo ei ammu. No Legionhan se siellä odotteli että aseessa alkaa piiput pyöriä. Sitten kun se lopulta alkaa ampua, tuleekin lähtö. Tuolla pitänee ajatella sijoittumista tarkemmin kuin muilla. Minulla ei vielä pelisilmä ja kenttätuntemus riitä Legionin pelaamiseen kunnolla.

Northstar on myös hauska ja saattaa nousta suosikiksi Ionin ohi. Vaatii lisää pelaamista. Kaikkia pilotin aseita en ole kokeillut, mutta sillä ei ainakaan vielä tee mieli sniputella. Titaanina se on hauskaa, mutta riippuu kentästä. Pidän eniten kaupunkikentistä. Glitch on vaikein, erityisesti kun lasiseinän takaa viholliset näkevät toisensa, mutta ei voi ampua. Siinä joutuu sitten miettimään, lähteäkö haastamaan ja mitä kautta.

Olen päässyt kokeilemaan myös rodeota. Jännitti kun mietin, osaankohan minä. Kun lopulta pääsin ehjänä vihollistitaanin niskaan, olinkin vähän pettynyt kun siellä ei tarvinnutkaan tehdä mitään. Äijä nappaa automaattisesti patterin ja sitten karkuun.

Olen harjoitellut pilottina liikkumista. Osaan jo suoralla liikkua nopeammin kuin vain juoksemalla ja liukumalla, mutta käännöksissä meno hyytyy vielä.

Näillä ohjeilla mennään. On monia muitakin hyviä oppaita, tekijöinä vaikka Paper Cut2You Gaming ja Johnny Mo, mutta tällä videolla väännetään kunnolla rautalangasta ja selitetään rauhalliseen tahtiin.

Aivan kaikkea en tee samalla tavalla. Kyykistymisen vaihdoin togglesta holdiin, kuten videolla neuvotaan, mutta Evolved-näppäinasettelun (kyykistyminen oikeassa tatissa) sijaan käytän Ninjaa (kyykky ja hyppy olkanapeissa). Se vain tuntui kätevämmältä. Tässä kohdassa on pakko kehua pelin käyttöliittymää. Jokaisen ohjausskeeman kohdalla lukee, miten se eroaa oletusasetuksista. Ei siis tarvitse hyppiä valikoissa edestakaisin ja tihrustaa näppäinkartasta, mitä tässä olikaan muutettu. Ja jos se ei riitä, kaikki napit saa määritellä itse uusiksi.

Kunhan liikkumista on harjoiteltu tarpeeksi, pitää opetella käyttämään kiipeilyköyttä kunnolla. Näkymättömyydelle ja muille "power-upeille" (en edes muista oikeaa termiä) on paikkansa, mutta köyttä tulee aina ikävä. Varsinkin kun vauhti loppuu kesken jänisloikkien.

Pelimuodoista haussa on kaikki moodit, mutta useimmiten sieltä tulee Attrition, mikä kyllä kelpaa. Bounty Huntia olen päässyt kokeilemaan kerran. Se oli ensimmäinen matsini, ja selkäänhän siellä tuli. Amped Hardpoint kiinnostaa, mutta ei ole vielä tullut vastaan. Pilots vs Pilots on myös hyvä, sillä siinä pääsee juoksemaan ja hyppimään kunnolla. Vastus tuntuu siellä huomattavasti kovemmalta kuin esimerkiksi Attritionissa, joten tässäkään ei lopu opetteleminen kesken.

Kun pelin irtoaa nykyään kympin pintaan, on siinä vastinetta rahalle.
 
Kunhan liikkumista on harjoiteltu tarpeeksi, pitää opetella käyttämään kiipeilyköyttä kunnolla.
Köyden käyttö kannattaa tosiaan opetella hyvin. Titanfall ykkösessä tuota ei ainakaan vielä ole tullut vastaan, joten liikkuminen on siinä paljon kömpelömpää ainakin omasta mielestäni. Olen siis pelannut ensin kakkosta ja vasta joku aika sitten aloitin ykköstä.
 
Viimeksi muokattu:
Kaivettiin ketju haudasta, koska todellakin on syytä.

Otin savut Series X kanssa FPS Boost päivityksen jälkeen 120 fps moodissa. Kylläpä oli vauhdikas/napakka/smooth kokemus! FPS Boost sopii tähän peliin kuin nenä päähän! Taidan ladata myös Titanfall ygösen ihan mielenkiinnosta, saatan tykätä siitä vielä enemmän.
 
Itte kans nyt vääntänyt molempia pelejä aika makuasia kumpi on parempi, mulle maistunut ehkä titanfall 1 nyt enemmän, ehkä kun sitä tuli aikoinaan pelattua paljon vähemmän, kun kakkosta. Smart pistolia Titanfall 1 etin ensin jostain ablityistä ;) mut sehän löytyy Titanfall 1 primary weaponeista :D Mut lataa nyt kumman pelin vaan niin ei voi mennä vikaan.
 
On tämä peli vaan niin hyvä, joka osa alue on hiottu viimesen päälle. Peli seuraakin löytyy hyvin kiitos gamepass/EAplay. Kertynyt pelitunteja mukavasti 120 fps boostin jälkeen. Harmi kun EA meni pelin silloin julkaseen bafän ja CoDin väliin, suosio pelille olisi jossain muussa julkasu ikkunassa ollut varmasti hyvä ja oltas saatu peliin paljon enemmän DLC. Toivottavasti olis jotain toivoo saada Titanfall 3 joskus. Peli on helppo oppia mutta vaikea hallita täysin. Loistava tuotos 10/10

Tuntui kyllä todella kurjalta kun EA käytännössä tappoi tämän pelisarjan ja tuntui välillä että ihan tarkoituksella.. Peli on kyllä aivan mahtava ja mukava kuulla että moninpeliin ovat pelaajat löytäneet takaisin kiitos Game Passin ja boostin.
 
Vieläkös Titanfall 1 on hengissä ?, kun se taidettiin vetää ainakin myynnistä pois, mut ilmeisesti ainakin osa servereistä olis vie hengissä. Tämä on sellanen peli mitä tekee aina väliin mieli pelata. Titanfall 2 serveri hyökkäystä ei ole taidettu vieläkään korjata, PC;llä toki pystyy peliä pelaan sen modin ansiosta joka mahdollistaa custom matsien tekemisen. Tämä serveri hyökkäys peliin on kestänyt jo melki vuoden eikä EA ole asialle tehnyt mitään.
 
No kävimpä kurkkaamassa, ja peli löytyi heti.
On todella hyvä peli edelleen. Ollut aina mun lemppari FPS. Kakkonen ei yllä lähellekään.
 
Pitkään tehny mieli mennä pelaan tätä mestariteosta, mutta kun serverit oli peli kelvottomassa kunnossa todella pitkään. Näköjään valitellut näistä servu ongemista viime postauksessa jo 4.1 2022. No nythän nuo tuntus toimivan ainakin jenkkipuolen servuilla ja pelaajiakin näyttäs olevan ihan kiitettävästi. EA:lla ei sit kauheen kauaa mennyt asian korjaamiseen vain reilu vuosi. Täytyy nyt vie noi euroopan servut testaa tossa myöhemmin kun sinne pelaajia ilmaantuu. Olihan se mukavaa taas palata pelin pariin pari matsia otin ja on se vaan edelleen yksi parhaista FPS peleistä mitä on koskaan tehty ja kun vie se 120 FPS boostikin löytyy peliin myöskin series s. Pelihän on vie Gamepassin valikoimissa, niin ja se yksinpelikin on tässä rautaa.
 
Muistanko aivan väärin että S versio on vain 60fps tämän kohdalla mutta Titanfall ykkösen kohdalla se on 120fps? X versio on 120fps molempien kohdalla.
 
Muistanko aivan väärin että S versio on vain 60fps tämän kohdalla mutta Titanfall ykkösen kohdalla se on 120fps? X versio on 120fps molempien kohdalla.
Juurikin Titanfall 2 on 120 ja Titanfall 1 on sen normi 60 mikä xonellakin eli siinä ei ole FPS buustia ollenkaan series s.
Tässä video series s pelattuna 120fps. Vasemassa ylälaidassa tuo fps mittari videossa.

Tässä vie Digital Foundryn video series s titanfall 2 löytyy videon kohdasta 14.40 min

No perkele muistin sitten aivan väärin! Kiitos korjauksesta!
 
Pikasen testin perusteella euroopassa datacentereistä ainakin Lontoo ja Belgia 3 toimii. Oletuksena ainakin mulla on Amsterdamin datacenter ja siellä jäi jumiin matsin haku ruutuun. EA ei kyllä näköjään paljon viitti asialle tehdä mitään, vaikka tämä ongelma ollut varmaan 1.5 vuotta voimassa joskin silloin ei toiminut yksikään datacenteri. Kai ne on laittanut jotain työharjoittelijoita ilmaseksi korjaan asiaa, kun nyt sentään toimii ainakin lontoo ja belgia 3. Pääasia että pääsee nyt ainakin onlineen pelaan. Luulis nyt korjaavan asian kokonaisuudessaan kun kerran peliäkin vielä myyvät. Onlinessä oli kuitenkin reilut 1000 pelaaja et kyllä sie nopeesti peleihin pääsee, Aikasin aamulla oli reilut 1700 toki jenkit oli sillon vie pelaamassa. PC puolella pelaajat on itse kyhännyt custom servereitä peliin kun tämä ongelma on tosiaan kestänyt uskomattoman kauan.
 
Tullut nyt pari päivää tätä pelailtua ja onhan noita pieniä servu ongelmia edelleen osassa datacentereissä. Pelaajia löytyy edelleen hyvin, pelin yhteisö on ollut kiitettävän lojaali pelille, koska tosiaan peli oli pelikelvoton reilu vuoden. Tosin EA ei ole välittänyt Titanfall 2 peliyhteisöstä paskan vertaa. Varmaan EA olis halunnut ilmeisesti tappaa koko pelin tai siltä se ainakin tuntuu. PC puolella on modit ja custom servut harmi vaan kun ei konsoleilla näistä päästä nauttiin. Tosin voishan tuon jopa PC:lle ostaa pelissä kun on kunnon ohjaintuet ja pelikin on optimoitu hyvin ja pyörii hyvin vähän heikommallakin koneella. Tässä pc:n northstar modista juttua alla

Ylös Bottom