Vastaus: Tom Clancy´s Splinter Cell: Blacklist
Ensimmäinen tehtävä nyt suoritettu, taisi mennä n. tunti siihen. Varmaan olisi mennyt paljon nopeamminkin, mutta rauhassa otti tuntumaa pelimekaanikkaan ja yritti muodostaa itselle sujuvaa pelityyliä. Ja kyllähän se pelityyli muokkautuikin aika nopeasti ja arvasin kyllä millainen siitä muodostuu. Sitä voisi kuvailla tiivistettynä vanhalla sanonnalla "When the shit hits the fan", eli kun paska osuu fanittajaan
.
Yritin kyllä mahdollisimman hiipimällä ja taktikoiden edetä, mutta kun vaimennetusta pistoolista loppui panokset jo ensikättelyssä, niin eipä minun luonteella jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin poimia vanha kunnon AK-47 vihulta ja todeta itselleen: " Okey, so were going loud now, let´s do it! ". Käytin minä kyllä sähkö-lamauttajaakin, oli hauskan näköistä kun vihu saa kunnon voltit itseensä ja rupeaa kouristelemaan. Yhden vahtikoirankin lamautin, kun en hennonnut päästää sitä päiviltään. Ja olihan siellä Hitmanista tuttuja isoja roskiksia, vai mitä ne nyt ovatkaan, mihin piilottaa ruumis.
Ihan puhtaaksi rynnimiseksi ja räiskinnäksi ei kuitenkaan mennyt, koska ainakin ekassa tehtävässä liikutaan kapeissa varjoisissa käytävissä yms., joten hitaasti kyyryssä kuitenkin etenin koko ajan. Ei ollut sellaista tunnetta, että selkä suorana rynnimällä hengissä selviäisi kuitenkaan, enkä nyt sellaista haluaisikaan.
Normaali vaikeustaso tuntui itselleni ainakin nyt sopivalta, sitähän voi kyllä muuttaakkin halutessaan. Tehtävän lopussa peli arvioi pelityylikseni assaultin, mikä oli kyllä vähän pettymys, tähtäsin pantteriin. No, pitää yrittää panostaa enemmän stealthiin jatkossa.
Edit: Toiselle koiralle kävi köpelösti. Tulitaistelu alkoi ja terroristit onnistuivat heittämään kranaatin kohtaan missä oma vahtikoira oli juuri sillä hetkellä. Ei taita nuo terroristit olla varsinaisia koiraihmisiä.
Ensimmäinen tehtävä nyt suoritettu, taisi mennä n. tunti siihen. Varmaan olisi mennyt paljon nopeamminkin, mutta rauhassa otti tuntumaa pelimekaanikkaan ja yritti muodostaa itselle sujuvaa pelityyliä. Ja kyllähän se pelityyli muokkautuikin aika nopeasti ja arvasin kyllä millainen siitä muodostuu. Sitä voisi kuvailla tiivistettynä vanhalla sanonnalla "When the shit hits the fan", eli kun paska osuu fanittajaan
. Yritin kyllä mahdollisimman hiipimällä ja taktikoiden edetä, mutta kun vaimennetusta pistoolista loppui panokset jo ensikättelyssä, niin eipä minun luonteella jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin poimia vanha kunnon AK-47 vihulta ja todeta itselleen: " Okey, so were going loud now, let´s do it! ". Käytin minä kyllä sähkö-lamauttajaakin, oli hauskan näköistä kun vihu saa kunnon voltit itseensä ja rupeaa kouristelemaan. Yhden vahtikoirankin lamautin, kun en hennonnut päästää sitä päiviltään. Ja olihan siellä Hitmanista tuttuja isoja roskiksia, vai mitä ne nyt ovatkaan, mihin piilottaa ruumis.
Ihan puhtaaksi rynnimiseksi ja räiskinnäksi ei kuitenkaan mennyt, koska ainakin ekassa tehtävässä liikutaan kapeissa varjoisissa käytävissä yms., joten hitaasti kyyryssä kuitenkin etenin koko ajan. Ei ollut sellaista tunnetta, että selkä suorana rynnimällä hengissä selviäisi kuitenkaan, enkä nyt sellaista haluaisikaan.
Normaali vaikeustaso tuntui itselleni ainakin nyt sopivalta, sitähän voi kyllä muuttaakkin halutessaan. Tehtävän lopussa peli arvioi pelityylikseni assaultin, mikä oli kyllä vähän pettymys, tähtäsin pantteriin. No, pitää yrittää panostaa enemmän stealthiin jatkossa.
Edit: Toiselle koiralle kävi köpelösti. Tulitaistelu alkoi ja terroristit onnistuivat heittämään kranaatin kohtaan missä oma vahtikoira oli juuri sillä hetkellä. Ei taita nuo terroristit olla varsinaisia koiraihmisiä.
