J
Jussi U. Pellonpää
Guest
Elokuva
On vuosi 1975. Vassarissa New Yorkissa opiskeleva 19-vuotias Tony (Dominic Sessa) haaveilee kirjailijanurasta, mutta ihastus Nancyyn (Emilia Jones) vetää miehen perässään Provincetowniin Massachusettsiin. Kaikki huijaava Tony päätyy töihin Chef Vatelin (Antonio Banderas) kipparoimaan The Flagship -ravintolaan, jonka keittiön hektinen ja pahoja stimulantteja tulviva maailma imaisee miehen nopeasti syövereihinsä.
Anthony Bourdain (1956–2018) oli yksi yhä huippusuositun keittiögenren alullepanijoista, huippumenestyneen, 1995 julkaistun Kitchen Confidential. Mestarikokin tunnustuksia (Kitchen Confidential: Adventures in the Culinary Underbelly) -kirjan kirjoittaja , julkkiskokki ja maanmainio matkaopas tv-sarjoissaan Anthony Bourdain: No Reservations (2005–2012), The Layover (2011–2013) sekä Anthony Bourdain: Parts Unknown (2013–2018).
Matt Johnsonin ohjaama ja yhdessä Matthew Millerin, Todd Bartelsin sekä Lou Howen kanssa kirjoittama, osin fiktiivinen Tony keskittyy vuoteen 1975 ja 19-vuotiaan Tonyn matkaan löytää elämälleen oikea suunta. Kehystarina omapäisestä nuorukaisesta kivikkoisella matkalla kohti aikuisuutta on toki kerrottu elokuvan keinoin jo tuhannesti aiemminkin, mutta se, mikä tekee Tonysta onnistuneen variaation aiheesta, on sen keskittyminen olennaiseen.
Keittiömaailmaa metaforana käyttävä tematiikka on osuvaa, jolloin myös tekniikka nousee esiin elokuvasta One Battle After Another (2025) Oscar-ehdokkuudenkin saaneen huippukuvaaja Michael Baumanin kameratyöskentelystä aina Curt Lobbin ja Robert Upchurchin leikkaukseen asti. Hieno on myös Jay McCarrollin score.
Alexander Paynen iki-ihanassa The Holdovers (2023) -elokuvassa kerralla läpi lyönyt Dominic Sessa todistaa tulleensa pysyvästi tähtikartalle. Hän tavoittaa Bourdainin sisimmän sekä vastustamattoman charmin ja karisman heti ensimmäisestä ruudusta lähtien. Sivurooleissa nähdään muun muassa mainio Antonio Banderas Tonylle pestin tarjoavana ravintoloitsija Chef Vatelina, Emilia Jones Tonyn mielitettynä Nancyna sekä Leo Woodall, Stavros Halkias ja Michael Jibrin ravintolan työntekijöinä. Dagmara Domińczyk ja Rich Sommer esiintyvät Tonyn äitinä ja isänä.
Yhteenveto
Tony on ronski, suorapuheinen ja paikoin hillittömän hauska kasvukertomus – vapauksia ottava tarina miehestä, josta kasvoi koko maailman tuntema ja arvostama ilmiö.
Lue sivustolla...