Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tulevat pelit/huhut/uutiset (PlayStation, Xbox, Nintendo)

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä
Kuinka niin? Kaverini on pelannut jo vuosia GTA:ta naisena.
Tässä varmaan tarkoitettiin yksinpeliä kuitenkin. Ellei sitten kaverisi ajattele jonkun GTA:n päähenkilön identifioivan itsensä kuitenkin naiseksi. Pelintekijät lienee kuitenkin tehneet aikaisemmista hahmoista mieheksi itsensä tuntevia miehiä.
 
Pelisarja tuli tutuksi väkivaltaisuudestaan, erinomaisesta ajan kuvasta, satiirista ja röyhkeästä asenteestaan. Jo ensimmäisessä pelissä sai ruudulle palkinnoksi sanat "Gouranga", kun ajoi Hare Krishna-seurueen yli. Kaukana siis soveliaasta jo tuohon aikaan reaalimaailman mittareilla. Naishahmo oli tässä ensimmäisessä pelissä jo valittavissa (tätä en muistanutkaan) ja muutoinhan sarjassa on ollut hyvin monipuolinen kulttuuritausta päähahmojen osalta. Ei näitä ole aikanaan edes pohtinut sen kummemmin.

Kieltämättä vähän arveluttaa seuraavan osan lähtökohdat, jos se aiempi menestyksen resepti on nyt ongelma. Enkä tarkoita nyt työolosuhteiden epäkohtia vaan tätä nykyistä kirkasotsaisuuden ja anteeksipyyntelyn kulttuuria. Minulle GTA on ollut ensisijaisesti yksinpeli, joka on hurmannut pelaajat loistavalla satiirilla ja röyhkeällä asenteellaan. Mikäli tätä kaavaa jotenkin nyt vesitetään, niin lopputulos on minulle jotain muuta kuin GTA.

Toisaalta eipä tästä pelistä oikeasti kukaan vielä tiedä mitään konkreettista. Ja pelintekijöillä on tietenkin oikeus tehdä näköisensä teos ja minulla on vapaus ostaa tai olla ostamatta. Mielenkiinnolla odotan lisätietoja tästä projektista.
 
Kyllähän maailma, jossa muiden ilmiöiden ohella (pistetään nyt tällainen tasapuolisuusdisclaimeri tähän väliin) salaliittohörhöt lähtevät Diili-presidentin puolittaisella hyväksynnällä valtaamaan kongressitaloa, on kuin tehty satiiria varten.
Vähän vain epäilen, että kaikkialla woketusta näkevästä porukasta ainakaan äänekkäimmät voisivat nauraa itselleen.
Vaikka peli olisikin kuinka tasapuolisesti rääpimässä päätään vähän kaikille.

Joten odotan aivan älytöntä ja typerää vänkäystä äännekkämmiltä pienporukoilta, jolla ei kuitenkaan tule isossa kuvassa olemaan mitään vaikutusta siihen, etteikö peli olisi aivan valtava myyntimenestys.
 
Pelisarja tuli tutuksi väkivaltaisuudestaan, erinomaisesta ajan kuvasta, satiirista ja röyhkeästä asenteestaan. Jo ensimmäisessä pelissä sai ruudulle palkinnoksi sanat "Gouranga", kun ajoi Hare Krishna-seurueen yli. Kaukana siis soveliaasta jo tuohon aikaan reaalimaailman mittareilla. Naishahmo oli tässä ensimmäisessä pelissä jo valittavissa (tätä en muistanutkaan) ja muutoinhan sarjassa on ollut hyvin monipuolinen kulttuuritausta päähahmojen osalta. Ei näitä ole aikanaan edes pohtinut sen kummemmin.

Kieltämättä vähän arveluttaa seuraavan osan lähtökohdat, jos se aiempi menestyksen resepti on nyt ongelma. Enkä tarkoita nyt työolosuhteiden epäkohtia vaan tätä nykyistä kirkasotsaisuuden ja anteeksipyyntelyn kulttuuria. Minulle GTA on ollut ensisijaisesti yksinpeli, joka on hurmannut pelaajat loistavalla satiirilla ja röyhkeällä asenteellaan. Mikäli tätä kaavaa jotenkin nyt vesitetään, niin lopputulos on minulle jotain muuta kuin GTA.

Toisaalta eipä tästä pelistä oikeasti kukaan vielä tiedä mitään konkreettista. Ja pelintekijöillä on tietenkin oikeus tehdä näköisensä teos ja minulla on vapaus ostaa tai olla ostamatta. Mielenkiinnolla odotan lisätietoja tästä projektista.
Mä itse kyllä luulen kanssa, että Rockstarilla on melko haastavaa yrittää tehdä GTA VI. Sehän me tiedetään, että menestysresepti on olemassa, mutta samaan aikaan ajat ovat niin radikaalisti muuttuneet alkuperäisestä julkaisuvuodesta, eli v. 2013, että samanlaista satiiria ja huumoria ei hyväksytä enää.

Eikä puhuta enää mistään pienestä äänekkäästä porukasta, koska leffa/sarjatuotantopuolellahan ollaan jo todella varovaisia näiden suhteen ja paskamyrsky nousee todella helposti. Standup ala on muuttunut täysin ja harva uskaltaa repiä enää huumoria samoista aiheista kuin kymmenen vuotta sitten.

GTA VI menestys nyt on taattu tulee sieltä mitä tahansa, mutta silti vaikea uskoa, että Rockstar haluaa tarpeetonta negatiivista huomiota tai leimaa olla pelialan menneisyyden dinosaurus, joka ei huomioi nykyistä ajankuvaa, mutta samaan aikaan menetettäisiin suuri osa GTA identiteettiä jos linjaa muutettaisiin.
 
Eipä nuo asiat nyt niin radikaalisti ole muuttuneet. GTA vaan ei enää kerää halpoja ja tylsiä nauruja vähemmistöjä potkimalla, mikä nyt on minimi, jota miltään kunnon satiirilta odottaa. Tätä ei jotkut koomikot tunnu ymmärtävän, mutta ei se näytä heidän uraansa hidastaneen.

Eikä kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun GTA on muuttunut "pehmeämmäksi". Hare Krishnat tunnetusti poistettiin kolmatta osaa varten, eikä pelisarja ole koskenut uskontoon sen jälkeen muuten kuin morkkaamalla TV evangelisteja. Tässä satiiri onnistuu. Kohteena ei ole usko, vaan sitä hyväksikäyttävät. Samalla tavalla ensimmäisen pelin jo silloin loukkaavista karikatyyreista siirryttiin hahmoihin, joihin panostettiin ihmisinä. Hahmot ovat silti ylilyötyjä stereotyyppejä, mutta Rockstar on jo monissa paikoissa ymmärtänyt missä raja ilkeän ja hyödyttömän pilkan ja viiltävän kritiikin välillä kulkee. En usko tulevien muutosten olevan mitenkään radikaaleja kellekään. Paitsi ehkä niille, jotka ovat sellaisessa valta-asemassa että näkevät alaspäin lyömisen samana asiana kuin ylöspäin lyömisen.
 
Omasta mielestäni ihannetilanteessa mistä tahansa ihmisryhmästä saa heittää läppää. Kenestä vain pitäisi voida vitsailla edes jossain määrin ilman pelkoa, oli kyseessä sitten oikeisto, vasemmisto, krishnat, kristityt tai transseksuaalit. GTA on kuitenkin valtava peli, jonka taustalla on massiivinen markkinointikoneisto. Uskon sen pitävän huolen siitä, että tiettyjä ryhmiä voidaan hyödyntää komiikassa vähemmän kuin toisia. Positiivinen syrjintä jne.

Saa sitten nähdä 2030 paikkeilla kun peli julkaistaan, että millaista settiä on todellisuudessa tarjolla.
 
Onhan tämä tietysti omanlaisensa pätkä ihmiskunnan historiassa, kun huumorista käytetään väkivaltaan viittaavia termejä. Liekö silläkin terminologialla saatu myytyä kirja tai t-paita jenkeissä. Joka tapauksessa pitäisin GTA-pelimaailmaa samanlaisena asiana kuin lavakoomikon keikalle menoa. Kun ostat sisäänpääsyn, hyväksyt huumorin rajattomuuden. Ei varmasti ole sellaista enemmistöä, vähemmistöä, erityispiirrettä tms. mistä ei olisi laskettu leikkiä. Ja se on ihan tervettä siinä ympäristössä. Tuskin kukaan terve ihminen lähtee komediakeikan jälkeen järjestämään noitavainoja mainittua ihmisryhmää vastaan. Sama homma videopeleissä.

Tietenkin päinvastaista visiota halutaan tietyissä piireissä välittää, että saadaan sitä omaa kirkasotsaisuutta korostettua. Ei voi tehdä huumoria ihmisryhmästä x, koska se nyt on määritelty eri portaaseen meidän omassa kuplassa. Kuulostaa sairaalta, elitistiseltä ja eriarvoistavalta.
 
Voinhan minä olla täysin väärässäkin, mutta jotenkin tuntuu, että ihmiset nyt hieman turhaan pelkäävät etteikö tämä peli osaa myös hauska olla vaikka tietyt läpät jäävätkin.

gta-v-trans-sex-workers.jpg

Olikos näissä GTA-peleissä aikaisemminkaan mitään missioneita joissa oli sitten vaikkapa trans-hahmoja? Minun muistikuvani on, että ainoastaan kaduilla näitä karikatyyreja näki. Ei siis minun mielestäni hirveä menetys jos ylläolevan kuvan karikatyyrit nyt poistuvat ja tilalle tulee vaikkapa Cyberpunkin kaltainen automekaanikko joka myös oli trans-hahmo, mutta muuten ei eronnut ihmisenä yhtään enempää muistakaan pelin hahmoista. Kuva alla.

WCyberpunk33.png

Kyllähän mielestäni GTA-pelien hauskuus ja läpät koostuivat muista kuin vähemmistöjen ilkkumisista. Esimerkiksi GTA V:ssa taisi hauskimmat läpät muodostua Trevorin pähkähulluista dialogeista ja ideoista sekä Michaelin perhekriisistä. Näistä pystyy edelleen heittämään samanlaista läppää ilman, että ketään loukataan.

Palataan sitten asiaan onko homma mennyt överiksi jos tässä vaikkapa pullukat poistetaan kadulta ja kaikki ovatkin yhtäkkiä sixpackilla varustettuja fitness-intoilijoita pelissä joka parodioi yhtä maailman lihavimpaa kansaa. Tuo menisi jo sitten minunkin mielestäni liian varovaiseksi ja läpinäkyväksi touhuksi, mutta uskon, että Rockstar myös tiedostaa tämän ja osaa vetää rajan siihen mikä on ihmisryhmiä vahingoittavaa ja loukkaavaa huumoria ja mikä ei.
 
Joko se kaikkia solvaava South Park on peruttu? (Vilpitön kysymys, en ole viiteen vuoteen katsonut)
Jos ei, niin eiköhän Rockstarilla osata kirjoittaa fiksua satiiria ja jos joku siitä suuttuu niin siinäpä suuttuvat. En jaksa huolestua sen enempää.
 
Voinhan minä olla täysin väärässäkin, mutta jotenkin tuntuu, että ihmiset nyt hieman turhaan pelkäävät etteikö tämä peli osaa myös hauska olla vaikka tietyt läpät jäävätkin.

Näytä liitetiedosto 9261

Olikos näissä GTA-peleissä aikaisemminkaan mitään missioneita joissa oli sitten vaikkapa trans-hahmoja? Minun muistikuvani on, että ainoastaan kaduilla näitä karikatyyreja näki. Ei siis minun mielestäni hirveä menetys jos ylläolevan kuvan karikatyyrit nyt poistuvat ja tilalle tulee vaikkapa Cyberpunkin kaltainen automekaanikko joka myös oli trans-hahmo, mutta muuten ei eronnut ihmisenä yhtään enempää muistakaan pelin hahmoista. Kuva alla.

Näytä liitetiedosto 9262

Kyllähän mielestäni GTA-pelien hauskuus ja läpät koostuivat muista kuin vähemmistöjen ilkkumisista. Esimerkiksi GTA V:ssa taisi hauskimmat läpät muodostua Trevorin pähkähulluista dialogeista ja ideoista sekä Michaelin perhekriisistä. Näistä pystyy edelleen heittämään samanlaista läppää ilman, että ketään loukataan.

Palataan sitten asiaan onko homma mennyt överiksi jos tässä vaikkapa pullukat poistetaan kadulta ja kaikki ovatkin yhtäkkiä sixpackilla varustettuja fitness-intoilijoita pelissä joka parodioi yhtä maailman lihavimpaa kansaa. Tuo menisi jo sitten minunkin mielestäni liian varovaiseksi ja läpinäkyväksi touhuksi, mutta uskon, että Rockstar myös tiedostaa tämän ja osaa vetää rajan siihen mikä on ihmisryhmiä vahingoittavaa ja loukkaavaa huumoria ja mikä ei.

Niin ei tässä varmasti kukaan ole toivonutkaan, että nimenomaisesti vähemmistöistä pitäisi sitä huumoria repiä. Ainakin oma pointtini oli se, että sinne sekaan vaan nekin. Sinänsä laittamasi kuvat ovat hyviä esimerkkejä, mutta nimenomaisesti esimerkkejä satiirista/parodiasta/ylilyödystä stereotypiasta ja toisaalta vakavamielisesti kirjoitetusta hahmosta. GTA on aina perustunut stereotypioihin, olipa kyse rikollisista, perheistä, kulttuurista, realitysarjoista ym. Mielestäni tuossakaan esimerkkikuvassa ei siihen nähden ole mitään erityistä, varsinkin kun vaikkapa jenkiläisellä pride-marssilla voi nähdä paljon roisimpaakin pukeutumista. Ehkä tästä sitten ihmiset on eri mieltä.

Mutta tosiaan lopputuloksenhan näkee sitten vasta vuosien päästä. Myyhän tämä peli kuitenkin jo nimellään huikeat määrät, että ehkä sitä pelaajien palautettakin tulee sitten enemmän ja asiasta.
 
Lavakomiikasta ja muusta tuli mieleen, että ainoa "cäncelointi" jonka olen omassa elämässäni saanut todistaa tapahtui jokunen vuosi sitten. Pari uusoikeistolaistunutta kaveria lakkasi tykkäämästä Jim Jefferiesistä, koska tämä oli ilmeisesti jotenkin jossain minulta näkemättä jääneessä vaiheessa luiskahtanut liberaalien puolelle. Tai jotain, en kysellyt sen tarkemmin. Itse menin Helsingin keikalle, nauroin jutuille jotka olivat yhtä räävittömiä mutta nokkelia kuin aiemmin ja mietin, että just tällaisille jutuillehan me aikoinaan naurettiin yhdessä.
Mutta olkoon se oma sanottavani etukäteen huolestumisesta ja puolien valitsemisesta, katsotaan mitä GTA-sodat tuovat vielä mukanaan :D
 
South Park täällä jo mainittiin. En ole vuosiin katsonut mutta viimeksi kun katsoin niin muistaakseni ihmettelin että miten sarja osaa yhä yllättää että ei ole muuttunut väsyneeksi kuten Simpsonit ajat sitten. En toisaalta tiedä välttelevätkö tiettyjä aiheita mutta aika lailla siellä on käyty läpi asioita laidasta laitaan ja naurettu vuoron perään vaikka ja mille.

Lisäksi se että SP muuttui jo ajat sitten siitä alun "hehe, sarjakuvahahmot kiroilee"-huumorista sellaiseksi että älyttömän ja absurdin menon lisäksi siellä on aina jokin ihan oikea kritiikki/pointti/huomio, yleensä siitä, että "eikös ole vähän typerää tämä homma, oletteko huomanneet".
 
FY2Px6AXoAEnT5F

Season Twitter

Season myöhästyy ensi vuoteen. Täytyy kumittaa se pois tämän vuoden odotuslistalta.
 
Ylös Bottom