Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tulevat pelit/huhut/uutiset (PlayStation, Xbox, Nintendo)

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä
Olisiko se nyt ollut mahdotonta että Naughty Dog valaa perustukset ja joltain osin valvoo jatkokehitystä mutta jatko olisi ollut julkaisun jälkeen jonkin toisen studion käsissä. Jos se pelin tukeminen siis on ollut se perimmäinen ongelma eikä vaikka se että eivät saaneet tarpeeksi laadukasta tai hyvää moninpeliä aikaiseksi.
 
Tuntuu hullulta, että tuota kehitettiin näinkin pitkään ja sitten heitetään koko homma roskakoriin. Ehdottomasti kuitenkin oikea päätös jos tosiaan valinta oli noiden kahden yllä mainitun väliltä.

Jotenkin tragikoominen koko keissi, kun peliin pyydettiin Bungielta konsultointia, joka itse on nyt aika pahoissa ongelmissa Destinyn kanssa. Ei tuo live service pelin pyörittäminen kyllä helppoa ole ja vaatii tosiaan massiiviset resurssit. Tästä syystä onkin harmillista miten monet studiot ovat lähteneet tähän kelkkaan helpon rahan toivossa.
 
En Last of Usista välitä enkä olisi tätä onlineä edes kokeillut, mutta minusta on mielenkiintoista että kaksi aika isoa studiota on nyt tehnyt moninpelimoodin kanssa täysin samat liikkeet. Sekä tämän että Cyberpunkin moninpelimoodin piti tulla julkaisun jälkeen, mutta molemmat studiot kohtuu pitkän ajan jälkeen ilmoitti että eipä sittenkään.

Ihan hyvä vaan, parempi että tulee vain todella hyviä yksinpelejä kuin keskinkertaisia live service pelejä.
 
En Last of Usista välitä enkä olisi tätä onlineä edes kokeillut, mutta minusta on mielenkiintoista että kaksi aika isoa studiota on nyt tehnyt moninpelimoodin kanssa täysin samat liikkeet. Sekä tämän että Cyberpunkin moninpelimoodin piti tulla julkaisun jälkeen, mutta molemmat studiot kohtuu pitkän ajan jälkeen ilmoitti että eipä sittenkään.

Ihan hyvä vaan, parempi että tulee vain todella hyviä yksinpelejä kuin keskinkertaisia live service pelejä.
Voisin kuvitella, että nuo moninpelit imee resursseja, aikaa ja rahaa melkoisesti ja loppujen lopuksi erittäin harvat menestyy alku huumaa kauemmin, joten melkoinen taloudellinen riski.

Mielestäni fiksu päätös, vaikea on kuvitella että mitään niin uutta olisi kummankaan pelin kohdalla ollut tarjota, että niistä olisi pitkäaikainen menestys tullut
 
Projektin ongelmistahan on huhuiltu jo pitkän aikaa, joten valtaisa yllätys tämä ei ole. Mielenkiintoista tässä on se, että tarkoittaako tämä myös sitä, että Sony olisi ottamassa takapakkia GaaS villityksestään. Sillä jollei lähes rajattomalla budjetilla operoiva Naughty Dog apunaan yksi pelialan kovimmista franchiseista (Last of Us) onnistu tässä, niin kuka sitten onnistuu? No Bungie toki, mutta kuka muu?
 
Voisin kuvitella, että nuo moninpelit imee resursseja, aikaa ja rahaa melkoisesti ja loppujen lopuksi erittäin harvat menestyy alku huumaa kauemmin, joten melkoinen taloudellinen riski.

Mielestäni fiksu päätös, vaikea on kuvitella että mitään niin uutta olisi kummankaan pelin kohdalla ollut tarjota, että niistä olisi pitkäaikainen menestys tullut
Tää. Resursseja menee pelkkään pelin suunnitteluun älyttömästi, mutta sen jälkeen resursseja imee pelkästään pelin palvelinympäristöt (puhumattakaan pelin yhteisöllisyyden mahdollistavat somet ja foorumit, pelin sisäiset teemapäivät yms. eventit sekä ihan ylläpito).
 
Olikos se Sony nyt haluamassa sen 12x gaas pelejä? Heikolta näyttää ...
Olihan se, itse itseäni siteeraten:
Tästähän on jo uutisoitu jonkun verran, etenkin Bungie-kauppojen yhteydessä/jälkeen. Tavoite ainakin oli julkaista 10 live service -peliä 2026 mennessä. Liekö tuo määrä vielä tavoitteena, vai onko sitä vähennetty. Ainakin neljä on julkistettu.


 
Miten en ollut kuullut tästä ennen tätä päivää? Jurassic Park -pelit pistetään kokoelmaksi!

Todetaas tässä ketjussa aiemmin mainitusta Jurassic Park Classic Games Collectionista se, että... ei. Ihan vaan ei. Arvostelu kertoo tarkemmin miksi ei.

 
Kaikki Insomniac vuotaneet tiedot yhdessä paikassa. Voi valita mitä haluaa nähdä ilman spoilereita.


Jos nyt pitää tietoja vuotaa, niin tämä on paras tapa koota ne yhteen. Nyt ei kukaan spoilaannu vahingossa, mutta jos haluaa katsoa jotain tiettyä, niin siihen on oma linkkinsä.

Painotetaan nyt vielä, että nämä vuodot on perseestä noin ylipäätään.

En tietenkään katsonut mitään juoneen tai edes konseptipelikuvaan liittyvää, mutta X-MEN lisensöintiin liittyvät yksityiskohdat kiinnostivat. Näkee että ei ole ihan halpaa lystiä käyttää Marvelin IP:tä. Jos luin tuota oikein, niin Sony on sitoutunut käyttämään 159 miljoonaa per peli kolmen (mahdollisesti neljän) seuraavan Marvelin pelin suhteen.

Mitä tulee yksinoikeuteen, niin aina vuoteen 2035 asti X-Men -pelit ovat jumissa PlayStationilla. Saavat toki olla "vierailevina tähtinä" muissa peleissä, mutta mitään etua ei saa mikään muu alusta saada. Tämä on aika iso kolaus, mutta on siellä onneksi PC julkaisut, johon näiden tietojen valossa näyttävät myös olevan sitoutuneita.
 
No höh, Wolverine vasta 2026 :confused:
Olihan tuo odotettavissa. Niin vähän aikaa sitten vasta julkistettiin pelin olevan tekeillä. Joskus tuntuu, että ihmiset unohtavat (tai eivät vaan tiedä), kuinka monta vuotta isompien pelien kehittäminen kestää nykyään. Kolmessa vuodessakaan ei tehdä minkäänlaista AAA-peliä, ellei nyt sitten ole joku jatko-osa, jossa härskisti käytetään paljonkin edeltäjänsä pohjia, jotta saadaan peli nopeammin valmiiksi.

Realismia on sellainen 4-8 vuotta AAA-pelien kehittämiseen, jos ihan nollasta lähdetään peliä rakentamaan. Väittäisin, että yleensä tuo 4 vuottakaan ei silloin riitä, mikäli peli kehitetään tosiaan ihan alusta alkaen ilman aikaisemmista peleistä hyödynnettävää pohjatyötä.
 
Eihän ne mitään jumissa siellä ole, vaan meidän Playstation-pelaajien nautittavina.
Ovathan ne jumissa yhdellä alustalla. No toivottavasti joskus myöhemmin saatavilla myös PC:llä. Ei tämä tietenkään tarkoita, etteikö niiden pelaamisesta voisi silti nauttia. Enkä siis tarkoita nyt pelkästään vaikkapa tulevaa Wolverineä, vaan sitä että X-Men -pelit kokonaisuudessaan ovat jumissa yhdellä alustalla. Muut kehittäjät/alustat eivät voi näitä nyt vuosiin kehittää.
 
Siitä vain kauppaan asianmukaista laitetta hakemaan, pelaat mahdollista PC-versiota tai jätät kokonaan pelaamatta. Sama valinta löytyy edestä esimerkiksi Super Mario-pelien tai vaikkapa tulevan Blade-pelinkin kohdalla. Kaipa näistä voidaan yleisesti jumeina sitten puhua.
Tottakai voidaan puhua yleisesti. Mario tosin on Nintendon oma IP, joten se tuskin kuuluu keskusteluun, mutta muuten toki. X-Menin kohdalla isoin juttu on se, että koko hahmokatras on nyt lukittu 11-12 vuodeksi. Se on iso määrä supersankareita. Blade kuuluu tähän keskusteluun tottakai. Tosin sen julkaisualustoja ei tiedetä, joten sen jumissa oleminen yhtään millään alustalla on vielä varmistamatta. Toki se ei myöskään ikinä tule olemaan yhtä jumissa kuin vaikka Wolverine, kun hyvin hyvin suurella todennäköisyydellä se on heti julkaisussa saatavilla vähintäänkin kahdella alustalla.

Asianmukaista laitetta tuskin olen ostamassa, mutta PC-versiota saatan pelata. Tähänkin se jumi osittain liittyy. Vaikka mahdollista sitoutumista PC-version suuntaan on, niin se tuntuu Sonyn studioiden kohdalla aina vähän epävarmalta ja suuripiirteiseltä. Mitään selvää julkaisuaikataulua ei ole, eikä edes infoa onko PC-versio tulossa. Kun taas toisaalta toimillaan näyttävät, että julkaisevat pelejään myös PC:lle silloin kun sille päälle sattuvat.
 
Kahdella alustalla jumittaminen tuskin pelastaa kovin monen konsolipelaajan arkea. Vähän sama tilanne siis kuin tässä Playstationin välttelyssä, jossa pelit selvästi kiinnostavat, mutta konsolia ei voi missään tapauksessa hommata. Mutta eiväthän pelit tosiaan ole elämisen kannalta välttämätön asia ja jokainen voi tehdä omat valintansa millä tahansa perusteella. Enhän minäkään tule näillä näkymin esimerkiksi juuri Bladea pelaamaan, eikä se ole minulta pois.
No, se pelastaa monen sellaisen arjen, jolla on PC. Vaikkapa minun, ja ilmeisesti sinunkin? Eli esim. Bladen tapauksessa voisit halutessasi pelata sitä heti julkaisussa jo omistamillasi laitteilla, vaikka et omistaisi Xboxia. Minusta tuossa on iso ero.

Pelit eivät tietenkään ole elintärkeitä, mutta siksikö niistä ei voisi keskustella?
 
Ylös Bottom