Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Ajatelkaa tilanne vuoden päästä kun next-gen konsoleita alkaa porukalta löytyä. Haluavat sulkea kaiken vanhan pois silmistään.

Varmaan samalla tavalla kuin tällä hetkellä onnistuu iOS-pelien sulkeminen pois silmistä niiltä, joilla on Android-laitteet. Tai niiltä, jotka onnistuivat sulkemaan God of Warin pois mielestään, kun PS3 löytyi hyllystä. Ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin, kun oikein keskittyy.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Vaikuttaa passelilta uudistukselta ja luonnolliselta jatkeelta monialustapelien jatkuvasti kasvavalle painoarvolle. Jos sitten uusien konsoleiden myötä tilanne vaikka kallistuisi taas yksinoikeuksien puoleen, niin aina voi alueita taas lisätä.

Ja jos nyt ihan rehellisesti puhutaan, niin parempi taputella pystyyn kuollut boksialue viimein multiin.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Loistava ja rohkea peliliike. Arvostan!

Ajatelkaa tilanne vuoden päästä kun next-gen konsoleita alkaa porukalta löytyä. Haluavat sulkea kaiken vanhan pois silmistään. Onnistuuko?

Uusi alue uusille konsoleille olisi vain itsensä tempomista syvemmälle liejuun. Aloin käyttämään Uusimmat viestit -namiskaa nopeasti sen jälkeen, kun tämä monialusta-alue tuli. Ei vain jaksanut hyppiä aktiivisesti monen alueen välillä. Nyt olen tottunut siihen, että näen kaikkea epäkiinnostavaa uusimmissa viesteissä, mutta ei se loppujen lopuksi paha ole, koska joskus näen siellä jotain hienoja ketjuja joita en tiennyt olevan edes olemassa.

Eihän sitä vielä tiedä että onko tämä sittenkään hyvä juttu, mutta minusta toi aluejako tarvitsee uudistuksen.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Ajatelkaa tilanne vuoden päästä kun next-gen konsoleita alkaa porukalta löytyä. Haluavat sulkea kaiken vanhan pois silmistään. Onnistuuko?

Koska KonsoliFINin tapauksessa kuitenkin puhutaan todellisista peliaktiiveista, keskustelu siirtyy takuuvarmasti sukupolvenvaihdoksen myötä PS4:n ja kummpaneiden julkaisuihin. Jos kuitenkin sattuisi käymään niin, että PS3/X0/Wii säilyttäisivät kapulanvaihdon yhteydessä pelitulvansa, varmasti harkitsemme omaa aluetta niille. Luultavasti kuitenkin suurin osa peleistä julkaistaan sekä uusille että vanhoille alustoille, jolloin keskustelu voidaan ihan hyvin käydä saman otsikon alla.

Ja jryin kirjoituksen taustalla olevaa ajatusta jatkaakseni, niin eihän nykyiselläänkään ole voinut skipata vain tiettyjä ketjuja. Siispä kun todennäköisesti vuoden kuluttua aktiivisista ketjuista 95% koskee PS4:n/X720/WiiU:n pelejä, ei ne loput juuri haittaa siellä seassa. Onhan siellä nykyisinkin paljon sellaisia ketjuja, jotka eivät varmasti kiinnosta kaikkia. Esimerkiksi sinun tapauksessa voisin kuvitella, että multiplattarialueen kiinnostavat MoH, Bäfä, CoD ja muut vastaavat pitävät kuitenkin seuranaan jotain NBA2k-sarjan aihioita jne. Jos ne eivät ole pilanneet foorumikokemusta, tuskin ne harvat aktiivisena pysyvät vanhan sukupolven ketjukaan haittaavat. Vai?
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Ajatelkaa tilanne vuoden päästä kun next-gen konsoleita alkaa porukalta löytyä. Haluavat sulkea kaiken vanhan pois silmistään. Onnistuuko?

Voin tietty puhua vain omasta puolesta, mutta konsoli(peli)t - niin vanhat kuin uudetkin - ovat intohimoinen harrastus ja henkireikä. Ei muutoksen tarkoitus ole kiusata tai vaikeuttaa niistä keskustelua. Omakohtaisten kokemusten kautta voin sanoa että nykyinen rakenne on varsin haastava uusille jäsenille, joten ehkä muutos tuo lisää väkeä foorumin puolelle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Olisiko mahdollista saada suodatus mahdollisuus eli jos haen pelejä jotka julkaistaan vaikka PS3:lla niin sitten kaikki keskustelut missä on PS3 merkattuna näytettäisiin. Tämä ottaa multiplattarit mukaan. Helpottaisi huomattavasti haluamansa konsolin pelien seurantaa.
Ei pitäisi olla mahdoton homma, vai pitääkö itse tulla rustaa koodi toimintaan ;).

Voi vaikka täsmentää checkbox:ia käyttäen mitä alustoja näytetään, ei siis välttämättä edes tarvitse tehdä hakua.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Voi vaikka täsmentää checkbox:ia käyttäen mitä alustoja näytetään, ei siis välttämättä edes tarvitse tehdä hakua.

Juuri tälläistä haetaan myös täällä. Vuoden päästä tasan tarkkaa kiinnostaa vain ja ainoastaan nextgen-konsolit ja niiden tarjonta.

(x) PS4
(x) X8
( ) PS3
( ) Xbox 360
( ) Nintendo
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Olisiko mahdollista saada suodatus mahdollisuus eli jos haen pelejä jotka julkaistaan vaikka PS3:lla niin sitten kaikki keskustelut missä on PS3 merkattuna näytettäisiin.

Prefixien hyödyntämiseen mennään jossain välissä, mutta tarkkaa aikataulua ei tietäne XShavakaan.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Miten tuo peliseuraosio on tehty? Ovatko kaikkien alustoiden seurahakutopicit yhdessä syssyssä vaiko järkevästi tehty jokaiselle konsolille omat alueet?
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Ymmärsinkö oikein, että PC-pelaajat keskustelevat samassa ketjussa konsolipelaajien kanssa peliketjuissa ? Tässä mennään kyllä metsään ja pahasti. Siellä sitä kahlataan modien ja fps taulukoiden seassa samalla kun luetaan kuinka Matin nvidia gtx ultra pee8 triple sli:ssä peppuraiskaa konsoligrafiikkaa. Toivon hartaasti, että edes PC-pelaajat pidettäisi omassa kategoriassaan, koska puhutaan kuitenkin niin eri maailmoista.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Eipä ole onnistunut multa tähänkään asti. Sivutolkulla löytyy foorumilta keskustelua NHL:stä ja Ni No Kunista. Yritin kyllä ehdottaa, että voitaisiin jakaa keskustelu "kiinnostaviin" ja "epäkiinnostaviin" aiheisiin, mutta mulle väitettiin, että kaikki eivät ole kiinnostuneita samoista aiheista kuin minä.

Muokkasin asetuksiasi ja samalla huomasin ettei tähän mennessä voinut sulkea PS3 -puolen NHL -aluetta pois uusista viesteistä. Ilman Tapatalkkia, normi tilassa näkyvätkö NHL -alueen keskustelut vielä?

Nykyinen systeemi ei vaan enää kertakaikkiaan toimi. Alustoja on ihan liikaa, ja Monialustapelit-alueen ketjunimissä olevat "tagit" kasvaneet ihan naurettavuuksiin.

Prifex käytännöllä tulee "PS3, X360, Wii U" etuliitteitä, ellei lyhennetä P, X, WU -tyylillä?


Tuleeko tänne sitten mahdollisuus blokata tiettyjä ketjuja? Esim Kaikki mikä koskee NHL ja jaappanin rope ketjuja,niin ei tahdo nähdä.

Joudut katsomaan esim alueen "Pelikeskustelu" kaikkia ketjuja, et pysty poistamaan tiettyjä ketjuja vakiona näkyvistä edes noiden Prifisien alulla. Tämä on oletus, mutta tietysti yritämme saada aikaan koodauksen, jolla asetuksista voi poistaa alueella esim PS3 -takit omaavat ketjut. Tai X360. Mutta emme lupaa, että saamme tämän toteutettua.

Miten sofistukoitunut tagijärjestelmästä saadaan? Esim HFBoardsilla tagia klikkaamalla saadaan suodatettua pelkästään ko tagin (prefixid) sisältämät ketjut. Meneekö liian hifistelyksi?

Teemme osalle nykyisistä ketjuista tuon prefixid -merkinnän. Suodatus toimii klikkaamalla täällä, mikäli tuo modi suostuu toimimaan Tapatalkin kanssa on systeemi samanlainen kuin tuollalinkissäsi tässä Vb4 -versiossa. Mikäli ei, ei tuo toimi. Tulemme siisrtymään Vb5 -käyttöön tänä vuonna, niin tuo nykyinen uusimmat -viestit toiminto tuollaisenaan näyttää häviävän vakiona. Se tulee alue kohtaisesti näkyviin, mutta mahdollisesti modilla takaisin yhtenäiseksi. Tai sitten foorumin etusivulla näkyy vain uusimmat viestit, mutta alueet on viereisessä välilehdessä.

Demotaan, Vb5 on tälläinen:

Demo Question and Answer - vBulletin 5 Demo

Uusimmat viestit on tuolla Latest Activity -välilehdessä. Tuolla Filter -valikon alla voi ottaa näkyviin vain tietyt prefixid-merkinnät. Tosin tuossa Demossa ei niitä ole käytössä.


Ajatelkaa tilanne vuoden päästä kun next-gen konsoleita alkaa porukalta löytyä. Haluavat sulkea kaiken vanhan pois silmistään. Onnistuuko?

Käytännössä hiljaiset ketju häviävät pois alueen ensimmäiseltä sivulta, etkä käytännössä selaa millään laitteella niin kauaksi, että ne häiritsisivät normaalissa foorumi selailussa. Mutta aktiiviset ketjut tietysti häiritsevät, mikäli kannattaa vain yhtä konsolia, eikä halua nähdä muitten ketjuja ollenkaan missään vaiheessa.


Olisiko mahdollista saada suodatus mahdollisuus eli jos haen pelejä jotka julkaistaan vaikka PS3:lla niin sitten kaikki keskustelut missä on PS3 merkattuna näytettäisiin. Tämä ottaa multiplattarit mukaan. Helpottaisi huomattavasti haluamansa konsolin pelien seurantaa.
Ei pitäisi olla mahdoton homma, vai pitääkö itse tulla rustaa koodi toimintaan ;).

Voi vaikka täsmentää checkbox:ia käyttäen mitä alustoja näytetään, ei siis välttämättä edes tarvitse tehdä hakua.

Tätä yritämme ja se tehdään prefixid-etumerkillä. Olen nyt yhden ketjun vasta merkannut joka alueelta noilla. Eli alan tähän muutokseen valmistautumaan pikku hiljaa. Mutta Vb5 pystyt hakemaan vakiona vain yhden prefixid -merkin kerjut. eli voit valita PS3 tai X360. Et merkillä PS3, X360 olevia. Yritämme tämän saada kuitenkin toimimaan koodarin avulla, kuten senkin että nuo saisi asetuksista määrättyä.

Yritämme siis saada näkymät ja valinnat siten, että tyydyttäisimme mahdollisimman monta ihmistä suodattimilla.



Ymmärsinkö oikein, että PC-pelaajat keskustelevat samassa ketjussa konsolipelaajien kanssa peliketjuissa ? Tässä mennään kyllä metsään ja pahasti. Siellä sitä kahlataan modien ja fps taulukoiden seassa samalla kun luetaan kuinka Matin nvidia gtx ultra pee8 triple sli:ssä peppuraiskaa konsoligrafiikkaa. Toivon hartaasti, että edes PC-pelaajat pidettäisi omassa kategoriassaan, koska puhutaan kuitenkin niin eri maailmoista.

Yleisesti näin, mutta jos jossakin pelissä mennään syvemmälle, voi tälle perustaa oman ketjun pelkälle PC -merkinnällä. Tai jos tarvetta useammalle ketjulle, kuten esim vaikka NHL -peli. Niin voidaan tehdä oma alue.


PS: Kysykää, jos ette jotain ymmärtäneet. Kuulokkeet päässä ja Gametrailersin kaverit höpöttää korvaan, niin ei välttämättä ajatus täysin mukana.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Hieman kyllä ihmetyttää tämä. Nytkin tuntuu välillä joutuvan kaivamaan PS3 alueella niitä ketjuja monen sivun takaa. Toki hakukin on, mutta jos siihen pistetään ihan kaikki peliketjut yhteen kasaan, mennee vitutuskäyrä aika lähelle itää.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Nytkin tuntuu välillä joutuvan kaivamaan PS3 alueella niitä ketjuja monen sivun takaa.

Millaisella foorumin käytöllä tämä on usein toistuva tilanne?

Ymmärrän kyllä, että keksimällä voi keksiä tapauksia, joissa muutos tekee käytöstä vähemmän optimaalista kuin mitä se on nykyisellä aluejaolla. Tosiasia on kuitenkin, että KonsoliFINin foorumipuoli on keskustelupalsta, jolla useimmat käyttötilanteet ovat jotain tämän suuntaista:

"Tulen foorumille. Haluan nähdä, mistä on viime aikoina keskusteltu ja ehkä osallistua itsekin keskusteluun."

Nykyinen jako tarjoaa nimenomaan viimeisimmän keskustelun tarkasteluun hyvän näkymän, Uusimmat viestit. Sen tehokas käyttäminen edellyttää kuitenkin, että käy filtteröimässä ison nipun alueita pois hausta. Itse esimerkiksi olen normaalisti sulkenut pois kaikki kaupankäyntialueet, turnaus- ja peliseura-alueet ja kaikki, mihin tulee päivityksiä tuoreimmista uutisista, artikkeleista yms. Tämäkään ei auta Tapatalkissa, joka ei tue aluekohtaista ignorointia. Lisäksi Tapatalk kyllä piilottaa alueiden otsikot, joten en voi edes merkata kaikkia kauppa-alueita luetuiksi. Jos haluan sen sijaan nähdä nimenomaan viimeisimmät peleihin liittyvät keskustelut, uusi jako tarjoa yhden alueen, jolla pelikeskustelu löytyy. Nykyisen noin kahdenkymmenen sijaan.

Viimeisin kerta, kun jouduin etsimään jotain peliketjua, haeskelin podcastin tehoketjuksi Beyond Good and Evil -keskustelua. Nykyjaolla sitä joutuisi etsimään PS2-, PS3, Xbox- Xbox 360- ja Gamecube-alueilta. Ai niin, ja monialustapeleistä. KUUSI ALUETTA olisi siis käytävä läpi, jotta löytäisi mahdollisen yhden pelin. Ihan yhtä paljon vaivaa ei joudu tietysti aina näkemään, mutta sanokaa tarkistamatta, missä lymyilee tällä hetkellä ensimmäistä Bioshockia, ensimmäistä Mass Effectiä tai ensimmäistä Portalia koskeva keskustelu.

Jos sitten taas ei ole kiinnostunut lukemaan viimeisimpiä kommentteja, vaan kertaamaan aina vain uudelleen ja uudelleen jotain sellaista peliketjua, jonne kukaan ei kirjoita uusia viestejä, voi kyseisen ketjun merkitä vaikka suosikiksi. Silloin se löytyy omalta suosikkilistalta ja siihen on helppo palata tarpeen tullen katsomaan, mitä Pera123 kirjoitti maaliskuussa 2010.

Jos taas haluaa toistuvasti lukea muinaisia kommentteja eri PS3-peleistä, joista kenelläkään ei ole mitään sanottavaa, niin siinä tilanteessa tietysti saattaa joutua selaamaan muutaman sivun enemmän löytääkseen kyseisen ketjun. Jos siis sitkeästi haluaa välttää haun käyttämistä. Hakuhan palvelisi sinänsä tehokkaammin tässä uudessa jaossa, että hakua ei tarvitse kohdistaa koko foorumiin vaan siihen yhteen ainoaan alueeseen.

Voi tietysti olla, että on olemassa jokin sellainen käyttötapa, joka on älyttömän yleinen mutta josta en ole kuullut, ja johon liittyy toistuva vanhojen ketjujen päämäärätietoinen haeskelu jonkin tietyn alustan pelien keskustelulistauksesta.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Olemme tätä asiaa pähkäilleet moneen otteeseen. Viimeisin keskustelu aloitettiin ylläpidossa Tammikuussa 2012 ja nyt aika alkaa olla tälle kypsä. Uskomme tämän muutoksen olevan positiivinen asia KonsoliFIN -tulevaisuuden kannalta ja varsinkin niille pelaajille, jotka omistavat useamman konsolin.


Hieman kyllä ihmetyttää tämä. Nytkin tuntuu välillä joutuvan kaivamaan PS3 alueella niitä ketjuja monen sivun takaa. Toki hakukin on, mutta jos siihen pistetään ihan kaikki peliketjut yhteen kasaan, mennee vitutuskäyrä aika lähelle itää.

Yritämme tosiaan saada prefixid -merkinnät toimimaan, sekä lisäksi mahdollisuuden rajauksiin käyttäjän ohjauspaneelin kautta. KO rajauksen jälkeen, tilanne on viimeistään sama kuin nyt, paitsi multi -ketjutkin löytyy yksinoikeuksien kanssa samalta alueelta. Ei enään pomppimista kahden alueen välillä. Ja sitten, kuten nytkin haku on nopein tapa etsiä esim PS -alueen ketjuja, ei selaaminen. Hakuna käytetään tällä hetkellä Googlea, joka hakee tosiaan sen mitä etsit aika hyvällä onnistumisprosentilla.

Huomioitavaa "Peliseura" -alueen maininta -> "Lisäksi suosituimmille peleille kokonaan omia peli- ja alustakohtaisia alueita tarpeen mukaan" Ja alueet ei ole lukittu, vaan niitä voidaan muokata tarpeitten mukaan.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Esimerkki prefixien toiminnasta nykyisessä Vbulletin versiossa. Mene alueelle PS3 - Pelit Täällä klikkaa vaikka "Myyn" -etuliitettä, kaikki myynti kohteet tulee. Klikkaa uudelleen, palautuu normaaliksi.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Prifex käytännöllä tulee "PS3, X360, Wii U" etuliitteitä, ellei lyhennetä P, X, WU -tyylillä?
Nämä vain menevät vähän vaikeaksi esim. Watch Dogsin kaltaisissa tilanteissa, jolla julkaisualustoina on jo nyt PS3, PS4, X360, WiiU ja PC. Siihen vielä 360:n seuraaja myöhemmin mukaan niin huh... Jos noita pudotusvalikosta valitaan niin kahden tai useamman alustan pelit voisi kaiketi prefixata ihan vaan Multi tai jotain?
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Nämä vain menevät vähän vaikeaksi esim. Watch Dogsin kaltaisissa tilanteissa, jolla julkaisualustoina on jo nyt PS3, PS4, X360, WiiU ja PC. Siihen vielä 360:n seuraaja myöhemmin mukaan niin huh... Jos noita pudotusvalikosta valitaan niin kahden tai useamman alustan pelit voisi kaiketi prefixata ihan vaan Multi tai jotain?

Aivan, tämä on vielä se ratkaisematon tapaus. Yksi vaihtoehto on tosiaan Multi ja nyt olleen tavan mukaan merkintä ketjun loppuun. Tai lyhennellään PXWC -litaniaksi. Toisaalta yleensä multi versiot tulee aika monelle aslustalle, niin jos tulee yli kahdelle alustalle, MULTI -voisi olla se ratkaisu pelkästeen.


Todennäköisesti nämä riittäisi silloin (Uudet alustat tietty lisää noita, mutta vanhat poistuvat pikkuhiljaa vastapainoksi):

Wii U
PS3
X360, PS3
X360, PC
MULTI


Wii + PS3 tai Wii + X360 yhdistelmä taisi olla aika harvinainen.
 
Vastaus: Tulevia muutoksia KonsoliFINin keskustelualueella

Yleisesti näin, mutta jos jossakin pelissä mennään syvemmälle, voi tälle perustaa oman ketjun pelkälle PC -merkinnällä. Tai jos tarvetta useammalle ketjulle, kuten esim vaikka NHL -peli. Niin voidaan tehdä oma alue.

Okei. Pelon sekaisin tunnelmin kyllä odotan tätä. Eihän siinä mitään niin kauan kun pc-pelaajat keskustelisivat siitä pelkästä pelistä, mutta itse en vain nää tämän tapahtuvan. Voi olla, että minulla on vain liikaa huonoja kokemuksia muilta foorumeilta, ja saatte homman pelittää.
 
Ylös Bottom