Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tunic

Elden Ringin jatkoksi halusin kokeilla jotain vähän pienemmän mittakaavan peliä. Tunic valikoitui Microsoft® Game Passin® valikoimasta hyvien arvosteluiden, tämän keskustelupalstan juttujen, ulkoasun ja yleisen perskutinan perusteella. En tiedä millainen mestariteos tästä olisi kuoriutunut, mutta tämä jää nyt ihan alkuun. Ei mitään kannustinta jatkaa tämän pelin pelaamista. Päällimmäisenä fiiliksenä on se, että pelaan kolmen euron Zelda-peliä ilman niitä ikonisia hahmoja ja maailmaa. Musiikki on ainakin alkupuolella ilmeisesti jostain ilmaisesta äänipankista otettua hiimailua. Joko pelaan tätä peliä aivan väärään aikaan tai sitten tässä ei oikeasti ole itselleni sitä vaadittavaa koukkua.

Sinänsä kyllä sääli, koska tässä vaikutti olevan ennakkoon paljon minua kiinnostavia elementtejä. Plussaksi tämän kokeilun perusteella kääntyvät ohjattavuus ja selkeä grafiikka. Ja toki täytyy antaa tunnustusta yhden miehen urakalle, vaikka nyt osaltani ei ihan maaliin osunutkaan.
Samat fiilikset myös täällä ja tuli poistettua boksilta, kun ei vain napannut.
 
Tuli eilen tämä minunkin toimestani pelattua loppuun. Jopa siihen ns. hyvään loppuun, johonka piti itse asiassa kerätä kaikki 56 sivua manuaalista. Oli kyllä sen verran utopistinen homma, ettei olisi ainakaan itseltäni ilman YouTubea onnistunut. Siinä tulikin tavallaan mainittua pelin negatiivisin puoli, eli se on kyllä ehdottomasti se epämääräisyys vähän kaikessa etenemisen suhteen. Todella epämääräisiksi jäivät suuri osa uusista saaduista ominaisuuksista ja ylipäätään oli todella vaikeaa tietää mihin milloinkin pelissä piti mennä. Mentiin jo selkeästi sinne minua ärsyttävälle alueelle näissä asioissa.

Ja toinen kritiikin aihe oli pelin onnettomat kontrollit ja ohjattavuus. Siitä alkoi olla haittaa erityisesti järkyttävän vaikeusasteen pomotaisteluissa, jotka kyllä aivan alun jälkeen saivat todella dramaattisen vaikeuspiikin pelin muihin taisteluihin nähden. Oli kyllä aivan järkyttävän vaikea ja turhauttava peli noilta osin, enkä olisi varmaankaan edes loppuun saanut peliä pelattua, ellei siinä olisi pystynyt tekemään valikosta paria todella merkittävää helpotusta noihin vaikeimpiin hetkiin.

Myöskin pari viimeistä aluetta saivat osakseen ihan yleisessäkin etenemisessä aivan järkyttävän ja kohtuuttoman mittaluokan vaikeusasteen nousut. Pelaaminen ei kyllä enää ollut hauskaa, kun tuli vastaan vihollisia ja muita tekijöitä, jotka aiheuttivat health-mittarin pysyvän (sai nollattua toki tallennuspisteessä, mutta ei muutoin) laskun nollatasolle, ja samoissa ympäristöissä oli sitten pilvin pimein helposti oneshottaavia perusvihuja, joista osa oneshottasi jo kaukaa kiväärillä ampumalla. V-käyrä nousi kyllä huippuunsa noissa kohdin peliä.

Pelissä oli toki puolensa varsin miellyttävän ja sympaattisen ulkoasun sekä hyvin luodun ja kiinnostavan tunnelman ansiosta. Vaikeustaso, kontrollit ja epämääräisyys veivät pelistä kuitenkin sen parhaan terän ainakin minulta. Jäi loppujen lopuksi sellaiseksi kutosen tai seiskan tekeleeksi. Kyllä tämä ehkä kannattaa ainakin kokeilla, mutta on syytä sitten varautua melkoiseen vaikeusasteen nousuun (joka mielestäni johtuu erityisesti huonosti toimivista kontrolleista) heti alun jälkeen ja myös siihen, että todella moni asia jää mysteeriksi, jos ei Googlesta tai YouTubesta hae neuvoja. Ja nämä valitukset tulevat siis Soulsborne-veteraanilta, joka hiljattain sai Elden Ringin pelattua läpi ja on yleensä arvostanut haastetta ja kädestä kiinni pitämättömyyttä Soulsborne-peleissä. Niissä kuitenkin kontrollit toimivat erinomaisesti, ja vaikeusaste on yleensä luotu mielestäni varsin reiluilla tekijöillä. Näin en valitettavasti kokenut Tunicin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjoittelin jo aiemmin Game Pass -aiheeseen hieman ensifiiliksiä Tunicista. Sen jälkeen tuli hetkiseksi jo olo että ei tämä nyt niin erikoinen olekaan mutta sitten kun alkoi homma kehittyä, paljastua asioita ohjekirjasta, saada erilaisia kykykamoja ja muuta, niin tämä hyppäsi ihan eri levelille.

Tosin juuri tällä hetkellä en ole varma mitä pitäisi tehdä. Eräs kovempi vastus olisi odottamassa mutta vähän epäilen että onko se nyt todella ainoa suunta mihin tästä pääsee. Osa suunnista on nimittäin tällä hetkellä täysin sellaisia ettei niihin pääse ja ne joihin pääsee, olen käynyt jo tutkimassa.

En kyllä missään nimessä haluaisi googlata tämän pelin suhteen kun sen idea on hoksata ja yhdistellä asioita ohjekirjan avulla mutta taidan nyt sen verran tarkistaa että onko jokin luultavasti ihan selkeä asia/suunta jäänyt huomaamatta.

Aiemmin olin "jumissa" sen vuoksi että meni yhdessä risteyksessä aina samaan suuntaan ja jäi se toinen suunta kummallakin kerralla tutkimatta kunnes tajusin käydä vielä tutkimassa ja pienen "facepalm-hetken" jälkeen tajusin että siellä on iso osa paikkaa tutkimatta.
 
Huoh. Kuten kirjoitin niin olin tosiaankin oli jäänyt pari ilmiselvää juttua näkemättä/kokeilematta. Itse asiassa sitä yhtä tapaa edetä jo testasinkin yhdessä kohtaa mutta en oikeaan suuntaan. Toisessa paikkaa sitten oli kyseessä sellainen juttu että piti yksi vihulainen hoitaa että asioita tapahtui eikä kyseessä ollut mikään pomo, joten en ollut sitä siksi tehnyt aiemmin vaan lähtenyt vain hiivattiin kun ei jaksa aina kaikkia rivityyppejä joka kerta taistella. Joskus näköjään kannattaisi ja olihan tuossa toisaalta vinkkiä että voisi olla siitä kyse. Eikä tuo ollut ainoa paikka jossa piti hoidella vihulaisia että asiat eteni mutta siinä kohtaa se oli oikeasti hyvin paljon selvempi hommeli.

Nyt sitten olisi kai enää loppupomo jäljellä.

Ja kaikki ne salaisuudet, merkinnät ja muut, joista en ole tajunnut mitään. Useita salaisuuksia olen löytänyt mutta ohjekirjoissa on sellaisia merkintöjä, joita en osaa yhdistää suoraan että mitä niiden kanssa pitäisi tehdä.

Spoilereihin eräs juttu, joka paljastuu ohjekirjan sivulta 9:

Siinähän on jotain selitystä tallennuksista ja kun menin niitä värkkäämään niin sinne ilmestyi toinen tallennusspotti, jossa oli kaikki hahmostatsit 8 ja peli jatkui yläkuvakulmasta jossain ihme luolastossa tms.

Ei mitään hajua mikä ihme tuo homma on ja että miten siitä pääsee etenemään mutta tuntuu että tämä peli on vielä täynnä vaikka ja mitä ihmeitä.
 
Jahas, se meni sitten loppari läpi. Oli kyllä pelin ylivoimaisesti paskin juttu. Muutenkaan pelin taistelu ei ole mitään soulsin veroista vaikka selvästi sitä yrittääkin jollain tasolla matkia. Lopulta voitin pomon lähinnä tuurin avulla kun sain tarpeeksi iskuja sisään ilman että se pisti jotain puolen kentän peittäviä iskuja putkeen tulemaan. Välillä se myös jumitti hahmoni ja seinän väliin, jota yritin hyödyntää myös.

Nyt onkin sitten se nuohoamisvaihe jäljellä. Ainakin achievementtien perusteella on vielä vaikka ja mitä tekemättä ja tämä pelihän tuntuu tosiaan olevan täynnä kaikkia salaisuuksia.
 
Nyt onkin sitten se nuohoamisvaihe jäljellä. Ainakin achievementtien perusteella on vielä vaikka ja mitä tekemättä ja tämä pelihän tuntuu tosiaan olevan täynnä kaikkia salaisuuksia.

Itselleni tuli läpipeluun jälkeen vielä monta ahaa-elämystä osittain oman tutkimisen kautta, mutta erityisesti kun kävi lukemassa muiden kokemuksia, enkä tiedä olisinko kaikkea koskaan hoksannut ilman apuja.

Tunicissa on kyllä erinomaisesti, minimalistisista elementeistä kasattu mielenkiintoinen maailma, jossa tosiaan on yllättävän paljon koluttavaa ja ymmärrettävää sekä jopa ihan uudelleenpeluuarvoa.
 
Itselleni tuli läpipeluun jälkeen vielä monta ahaa-elämystä osittain oman tutkimisen kautta, mutta erityisesti kun kävi lukemassa muiden kokemuksia, enkä tiedä olisinko kaikkea koskaan hoksannut ilman apuja.

Tunicissa on kyllä erinomaisesti, minimalistisista elementeistä kasattu mielenkiintoinen maailma, jossa tosiaan on yllättävän paljon koluttavaa ja ymmärrettävää sekä jopa ihan uudelleenpeluuarvoa.
Olihan tuo aika ok pikkupeli, vaikkakin ajoittain suorastaan vihasin pelin varsin keskinkertaisia ja paikoin jopa surkeita kontrolleja. Pelissä eteneminen olisi myöskin ollut melkoista utopiaa, jos en paikoin olisi hyödyntänyt internetin ja YouTuben ihmeellistä maailmaa. Mutta itselleni se ei ole sinänsä ongelma, että joutuu välillä pähkäilemään sen välillä yrittääkö väkisin itse selvittää asian, vai hakeeko lopulta apua netistä. Tämä ei ole minulle ollut enää yli vuosikymmeneen minkäänlainen omanarvontunnon kysymys.
 
Olihan tuo aika ok pikkupeli, vaikkakin ajoittain suorastaan vihasin pelin varsin keskinkertaisia ja paikoin jopa surkeita kontrolleja.

Omaan tuntumaa kontrollit olivat ihan hyvät, enkä kokenut ongelmia tämän kanssa. Taistelussa varmaan koit näin?

Pelissä eteneminen olisi myöskin ollut melkoista utopiaa, jos en paikoin olisi hyödyntänyt internetin ja YouTuben ihmeellistä maailmaa.

Kertaalleen jouduin totaallisen eksyneeksi ja kun paljastui mitä en ollut huomannut, niin enemmänkin ihmettelin miten en itse ollut osannut mennä oikeaan paikkaan :D

Mutta itselleni se ei ole sinänsä ongelma, että joutuu välillä pähkäilemään sen välillä yrittääkö väkisin itse selvittää asian, vai hakeeko lopulta apua netistä. Tämä ei ole minulle ollut enää yli vuosikymmeneen minkäänlainen omanarvontunnon kysymys.

Näinhän se on ja itselläni on valitettavan vähän aikaa pyhittää pelaamiseen, joten kyllä sitä tulee haettua apuja myös ihan selkä suorassa, jos tulee oltua jumissa pidempään.
 
Omaan tuntumaa kontrollit olivat ihan hyvät, enkä kokenut ongelmia tämän kanssa. Taistelussa varmaan koit näin?



Kertaalleen jouduin totaallisen eksyneeksi ja kun paljastui mitä en ollut huomannut, niin enemmänkin ihmettelin miten en itse ollut osannut mennä oikeaan paikkaan :D



Näinhän se on ja itselläni on valitettavan vähän aikaa pyhittää pelaamiseen, joten kyllä sitä tulee haettua apuja myös ihan selkä suorassa, jos tulee oltua jumissa pidempään.
Juu, tosiaan taistelussa koin kontrollit varsin usein heikosti toimiviksi. Eivät olleet sillä tavalla responsiivisia, kuin odottaisin tuon tyyppisessä taistelussa. Vaikea ehkä edes aivan tarkalleen tuota selittää, mutta tuohon tapaan sen koin.
 
Nyt tuli yhdet salaisuudet keräiltyä kaikki. Myönnän että googlettelin mutta olin jo hyvin hajuilla että miten tuota selvittää ja lähinnä varmistin että olenko oikeilla jäljillä. Sehän se nimittäin ärsyttää että yrittää vääriä asioita oikeassa paikassa tai oikeita asioita väärässä paikassa.

Kyse oli siis tästä:

Olin tuota "seeking spelliä" jo useamman kerran testannut mutta en ollut hoksannut että mihin se ohjaa ja mikä tärkeintä, että se ohjaa useisiin paikkoihin. En myöskään tajunnut että aina siellä kohteessa on taas "holy cross"-koodi. Tosin sen ensimmäisen vai oliko jopa useamman olin onnistunut saamaan mutta ne olivat selkeämpiä. Siinä vaiheessa kun homman jujun oli tajunnut niin itse puzzlet oli kohtuullisen helppoja. Osan katsoin googlesta suoraan ihan sen takia että en jaksanut käännellä näkymiä tai muuta mitä tarvitsi että näki koodin.

Nyt puuttuu enää yksi sivu ohjekirjasta ja on tiedossa miten sen saa koska katsoin senkin netistä. En varmasti tuota olisi ihan heti itse tajunnut joten ei kaduta että tuli säästettyä aikaa ja vaivaa. Testailen toki itse että saanko sen koodin kasattua itse.
 
Tätä pelannut paljon ja on kyllä uniikki kokemus.

Itsellä rullasi juuri lopputekstit ja voin allekirjoittaa kyllä tämän.
Näin Zeldan ja Souls pelien suurelle ystävälle tämä oli lähes napakymppi.

Peli onnistui itselläni tavoittamaan täydellisen etsimisen ja löytämisen riemun. Pelimaailma oli äärimmäisen kiinnostava ja palkitsikin usein etsijänsä. Yllättävän vähän jouduin turvautumaan netin apuun, muutaman kerran tuli oltua täysin hukassa, mutta pääsääntöisesti peli rullasi mukavasti uutta tutkien.

Tykkäsin myös siitä, että kuten Souls peleissä, pomovastukset eivät ole epäreiluja, vaan harjoittelulla täysin voitettavissa.

Ehkä pelin parasta antia oli tuo miten peli heittää pelaajan täysin mistään tietämättä pelimaailmaan ja ohjekirjan sivuja etsimällä ja ihan puhtaasti kokeilemallaa selvittämään miten kaikki toimii. Tuli lapsuuden ajan pelit kun ei englanti vielä taipunut ja yritti vaikkapa alkuperäisen Legend of Zeldan saloja ja mekaniikkoja ratkoa.

8 sivua manuaalista jäi löytämättä, saa nähdä jaksaako noitä lähteä enää penkomaan, tuskinpa menen. Peli jätti hyvän maun suuhun, en ole niin täydellisten suoritusten perään. Youtubesta varmaan täytyy vilkaista miltä tuo oikea loppu näyttää vielä.
 
Olin odotellut tän fyysistä Switch versiota siitä saakka, kun pelin digiversio saatiin Switchille. Tänä kesänä viimein fangamerin kautta tuo fyysisenkin versio ilmestyi ja meni jo heti Fangamerin ennakkotilauksen aikaan ostoon. Peli saapui jo joskus kesällä, mutta nyt vasta ehti peluuseen.

Peli houkutteli alunperin 2d-zeldamaisuudellaan, mutta vaikka tässä jotain yhteyksiä 2d Zeldoihin on, niin heti pelin alusta asti kävi kuitenkin selväksi, että ei tämä ihan samaan kategoriaan kuitenkaan kuulu. Varsinkin combatin osalta peli oli todella paljon haastavampi kuin Zeldat. Tavalliset vihollisetkin oli jo välillä yllättävänkin haastavia, mutta varsinkin pomovihollisissa piti kyllä ihan oikeasti antaa parhaansa. Erityisesti pelin loppupomo tuntui alkuun ihan mahdottomalta, mutta kyllä sekin onneksi kymmenien yritysten jälkeen lopulta kaatui.

Peli ei ylipäätänsä turhan paljoa pitele pelaajaa kädestä, vaan haastavan combatin lisäksi pitää myös itse hyvin pienistä vihjeistä keksiä, minne milloinkin edetä ja miten. Pelissä kerättävät ohjevihkosen sivut pitää silmäillä tarkkaan läpi ja yrittää niistä löytää vihjeitä pelin salaisuuksiin. Vietinkin todella ison osan peliajasta tuota ohjevihkosta selaillen ja jossain kohtaa otin avuksi myös oman paperivihkosen, johon yritin salaisuuksien ratkaisuja saada kirjoiteltua auki.

Ratkoin peliä ensin niin pitkälle kuin omin avuin pystyin, mutta koska vielä senkin jälkeen oli muutama ohjevihkosivu hukassa, niin otin lopuksi netin myös avuksi. Ja ihan hyvä niin, sillä voin rehellisesti sanoa, etten ikinä olisi keksinyt puuttuvien sivujen pulmia itse. Ei olisi käynyt mielessäkään että salaisuudet ratkoakseen olisi oikeasti pitänyt opetella pelin keksitty kieli ja kirjoitusjärjestelmä (enkä olisi sellaiseen vaivaan jaksanut ryhtyäkään). Netin avustuksella viimeisetkin pulmat ratkesivat ja pääsin näkemään lopulta myös pelin ”oikean” lopun.

Arvosanaksi peli saa multa 8/10. Oikein kiva peli, mutta ei nyt kuitenkaan noussut lemppareideni joukkoon. Voin suositella sellaiselle, joka tykkää haasteista peleissä taistelun osalta ja tykkää myös jos peli ei turhaan neuvo jokaista askelta eteenpäin.
 
Ylös Bottom