Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ubisoft jättää E3-messut ja järjestää oman tapahtuman kesäkuussa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tarja_pk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Tarja_pk

Toimitus
Ubisoft ei aio osallistua E3 2023 -messuille, vaan järjestää aivan oman tapahtumansa kesäkuussa.

Ubisoft sitoutui viime kuussa julkisesti osallistumaan uudistetuille E3-messuille. Studio oli ensimmäisten suuryritysten joukossa, jotka ilmaisivat kiinnostuksensa perinteisesti kesäkuussa Los Angelesissa järjestettävään pelialan lippulaivatapahtumaan.

VGC:lle antamassaan lausunnossa Ubisoft kuitenkin toteaa nyt, että se on nyt päättänyt "siirtyä eri suuntaan". Studio on aikeissa järjestää ikioman Ubisoft Forward Live -tapahtuman 12. kesäkuuta niin ikään Los Angelesissa.

Uudistetun formaattinsa mukaan E3 2023:n kaksi ensimmäistä päivää (13.-14. kesäkuuta) on varattu yksinomaan liike-elämälle, kun taas loput päivät ovat avoimia myös kuluttajille eli tavan pelikansalle. E3 2023 on ensimmäinen kerta neljään vuoteen, kun messut järjestetään fyysisenä tapahtumana.

Lisää aiheesta:


E3-messut peruttiin kokonaan tältä vuodelta – digitaalinenkin tapahtuma jää pitämättä (2022)
KonsoliFINin E3 2021 -sarjan kaikki uutiset



Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom