Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Urbaanin musiikin nurkkaus

Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Viime vuonna Atlantin toisella puolella moni naispuolinen rap-artisti hyppäsi valokeilaan, mutta omaan makuun niistä ei kovin moni uponnut. Nyt löytyi tosin yksi, jonka tuotantoa itse ajattelin tutkailla tästä hetkestä eteenpäin. Artisti on nimeltään Tink, jolta alla tuo mielenkiinnon herättänyt kappale. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen ei uponnut tuo erikoinen biitti, mutta jonkin ajan päästä tuota halusi kuulla uudestaan. Nyt tätä on tullut kuunneltua ihan kiitettävät määrät. Mikä hienointa, niin mitä todennäköisimmin Tinkiä päästään kuulemaan jatkossa(kin) Timbalandin tuottaman musiikin päällä, kun on Timbon levy-yhtiön artistina.

[video=youtube;PV7m4c4MU9Y]https://www.youtube.com/watch?v=PV7m4c4MU9Y[/video]
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Viime vuonna Atlantin toisella puolella moni naispuolinen rap-artisti hyppäsi valokeilaan, mutta omaan makuun niistä ei kovin moni uponnut. Nyt löytyi tosin yksi, jonka tuotantoa itse ajattelin tutkailla tästä hetkestä eteenpäin. Artisti on nimeltään Tink, jolta alla tuo mielenkiinnon herättänyt kappale. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen ei uponnut tuo erikoinen biitti, mutta jonkin ajan päästä tuota halusi kuulla uudestaan. Nyt tätä on tullut kuunneltua ihan kiitettävät määrät. Mikä hienointa, niin mitä todennäköisimmin Tinkiä päästään kuulemaan jatkossa(kin) Timbalandin tuottaman musiikin päällä, kun on Timbon levy-yhtiön artistina.

[video=youtube;PV7m4c4MU9Y]https://www.youtube.com/watch?v=PV7m4c4MU9Y[/video]

Niin Nicki Minaj ilman persettä kuin olla ja voi. Flow, jutut, kaikki pöllittyä.
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Bongasin eilen mainion haastattelun, jossa Mannie Fresh puhuu kaikesta mahdollisesta musiikkiin liittyvästä tunnin verran. Jos nimi ei sano mitään, niin kyseessä on Cash Money -lafkan alkuaikojen musiikit (Lil Wayne, B.G., Big Tymers, Juvenile, Hot Boyz yms.) tuottanut kaveri, joka on tuottanut sittemmin monille muillekin T.I.:sta Jeezyyn. Mielenkiintoista asiaa, vaikka haastattelijat ovat kyllä tolkuttoman kökköjä. Ovat musiikki-ihmisiä vissiin kummatkin, mutta niin ei-luontevia ovat, että tekee pahaa.

Tää on nauhoitettu jo viime vuoden puolivälissä, mutta jostain syystä en ole aiemmin tätä ainakaan itse noteerannut.

[video=youtube;MI7uy5OPqtA]https://www.youtube.com/watch?v=MI7uy5OPqtA[/video]

Niin Nicki Minaj ilman persettä kuin olla ja voi. Flow, jutut, kaikki pöllittyä.

Heh, voi olla. Mä olen ottanut elämäntehtäväkseni olla erityisesti kuuntelematta Nicki Minajin poppimusiikkia, niin ei ole kauhean hyvin tiedossa millaista tavaraa niillä levyillä on. :)
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Nyt kyllä. Kuulokkeet korvaan ja kuuntelemaan tämä:
[video=youtube;BRt1SD61rWU]https://www.youtube.com/watch?v=BRt1SD61rWU[/video]

Lupe Fiasco - Chopper, eli lähes kymmenen minuuttia pitkällä biisillä sekalainen sakki vierailijoita Lupen lisäksi ja alla murisee perhanan mainio muriseva biitti. Muutenkin taitaa tuo Tetsuo & Youth mennä herra Fiascon artistin top 3 -levyihin? Kaksi ensimmäistä albumia olivat (omasta mielestäni) mahottoman hyviä, niin olisiko tämä sitten kolmanneksi paras lätty, joka tuosta suunnasta on tullut. Lyriikoiden suhteen ei ainakaan tarvitse yleensä pettyä, eikä kaikki varmasti aukea ihan kerralla tai parilla kuunneltaessa.

Pari muuta satunnaisgeneraattorilla valittua kohokohtaa:
[video=youtube;q8g6m8P4Ik0]https://www.youtube.com/watch?v=q8g6m8P4Ik0[/video]
[video=youtube;c1n9M5QzurM]https://www.youtube.com/watch?v=c1n9M5QzurM[/video]
Yelawolfin uusin myös soi ahkerasti:
[video=youtube;J6t_2A7dEwk]https://www.youtube.com/watch?v=J6t_2A7dEwk[/video]

Kunhan Yelawolfin Love Story ilmestyy, niin lähtenee tilaukseen se ja Fiascon uutukainen.
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Yhden miehen Yelawolf-fanikerho kokoontuu jälleen, nimittäin uusi lohkaisu Love Story -levyltä on taasen pistetty pihalle. Omaan korvaan toimii taas todella hyvin, vaikka hieman enemmän on Kid Rockia kuin perusräppiä. Loistava viisu!

[video=youtube;fWzpWoUt2_E]https://www.youtube.com/watch?v=fWzpWoUt2_E[/video]

Paljoa uutta muuta ei ole tullut kuunneltua, Kendrick Lamarin uusin on vielä ihmettelemättä. Onko joku ottanut sen jo testiin?
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Kendrick Lamarin uusin albumi kuunneltu läpi varmaan semmonen kymmenisen kertaa ja täytyy sanoa, että on siinä kyllä näistä nuorista yhdysvaltalaisista räppäreistä tasokkain. Kendrickillä on niin oma juttunsa ja se myös kuuluu tällä uudella albumilla, aivan törkeen hyvää settiä suurimmaksi osaksi. Suosittelen, jos ette vielä ole kuunnelleet. Sanon varovasti, että vuoden albumi kyseessä. Jotenkin toi Kendrickin tyyli on niin aitoa ja syvällistä... Mahtavaa että näinkin hyviä albumeja tässäkin genressä vielä julkaistaan :). 5/5!

Yelawolfilta lähinnä tullut fiilisteltyä tuota Eminemin feattaamaa biisiä (siitä yksinkertaisesta syystä, että Eminem). Muutenkin tosin ihan jepa biisi kyllä kyseessä. Ei Yelawolffiltakaan omaperäisyyttä mielestäni puutu.

[video=youtube;it_04dk_97E]https://www.youtube.com/watch?v=it_04dk_97E[/video]
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Viikon paras omiin korviin kantautunut musiikkiuutinen: Fort Minor olisi tekemässä paluuta. Yksi levy tuli julkaistua joitakin vuosia sitten, mutta oman muistini mukaan levy-yhtiöongelmiin kaatui silloin lisämusiikin tekeminen.

Nyt siis Fort Minorilta on julkaistu uusi Welcome-kappale, jota ei tavata uudella levyllä, vaan se on tarkoitettu kuunneltavaksi "justiinsa nyt". Conanin yleisöllekin käyty viisua esittämässä: videolinkki. Virallinen video löytyypi sitten alta.

[video=youtube;REAwGmv0Fuk]https://www.youtube.com/watch?v=REAwGmv0Fuk[/video]

Jos Fort Minor ei sano mitään, niin kyseessä on Linkin Parkista tutun Mike Shinodan sivuprojekti, jolta tuli loistava The Rising Tide levy vuonna 2005. Ohessa jotain esimerkkejä edellisen levyn biiseistä ohessa, vaikka periaatteessa koko levyn voisi tähän linkitellä, koska huonoa kipaletta saa albumilta etsiä. Suosittelen tutustumaan, mikäli on mennyt ohi omien korvien.

Right Now (f. Black Thought & Styles of Beyond)
[video=youtube;jXJdtcpase4]https://www.youtube.com/watch?v=jXJdtcpase4[/video]
In Stereo
[video=youtube;FjjBHY7sZo4]https://www.youtube.com/watch?v=FjjBHY7sZo4[/video]
Remember the Name (f. Styles of Beyond)
[video=youtube;VDvr08sCPOc]https://www.youtube.com/watch?v=VDvr08sCPOc[/video]
Cigarettes
[video=youtube;94QVyAi4yWE]https://www.youtube.com/watch?v=94QVyAi4yWE[/video]
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Yksi hienoimpia uutisia musiikkirintamalla tuli tuossa joku hetki sitten, kun Dr. Dre paljasti viimeinkin julkaisevansa uuden albumin vuoden 1999 edellisen lätyn jälkeen. Compton: a Soundtrack by Dr. Dre julkaistaan vissiin jo ensi viikolla? Toivottavasti tästä julkaistaan ihan fyysinen albumikin, vaikka käsitinkin tuon ilmestyvän vain digitaalisesti ladattavaksi. Toivottavasti olen väärässä.

Mukana on vierailijoita vino pino, kun Dren albumeilla yleensäkin on ollut. Ehkä DJ Quik ja MC Ren olisivat voineet ehkä olla mukana vielä, mutta paperilla nuo nimet kyllä kuulostavat todella hyvältä. Tracklist, mikä nyt onkaan suomeksi, löytyy alta:

1. “Intro”
2. “Talk About It” (feat. King Mez & Justus)
3. “Genocide” (feat. Kendrick Lamar, Marsha Ambrosius & Candice Pillay)
4. “It’s All On Me” (feat. Justus & BJ the Chicago Kid)
5. “All In a Day’s Work” (feat. Anderson Paak & Marsha Ambrosius)
6. “Darkside/Gone” (feat. King Mez, Marsha Ambrosius & Kendrick Lamar)
7. “Loose Cannons” (feat. Xzibit & COLD 187um)
8. “Issues” (feat. Ice Cube & Anderson Paak)
9. “Deep Water” (feat. Kendrick Lamar & Justus)
10. Jon Connor - “One Shot One Kill” (feat. Snoop Dogg)
11. The Game - “Just Another Day” (feat. Asia Bryant)
12. “For the Love of Money” (feat. Jill Scott & Jon Connor)
13. “Satisfiction” (feat. Snoop Dogg, Marsha Ambrosius & King Mez)
14. “Animals” (feat. Anderson Paak)
15. “Medicine Man” (feat. Eminem, Candice Pillay & Anderson Paak)
16. “Talking to My Diary”
Tuon lisäksi on pitänyt jo viikkoja linkitellä tähän muutamia loistokappaleita, joita on tullut bongattua. Jos joku vaikka näistä diggaisi? Hä?

Statik Selektah julkaisi uuden levyn ihan justiinsa ja kaverin aiemman tuotannon perusteella myös tältä lätyltä pitäisi löytyä kunnon musiikkia. Tässä esimerkkinä yksi rykäisy, Joey Bada$$in ja Big K.R.I.T.:n kera.
[video=youtube;X44w0i5bh8M]https://www.youtube.com/watch?v=X44w0i5bh8M[/video]
Toinen ihan sattumalta bongattu on Jacob Banksin Monster, joka on myös suht tuore kappale. Artisti on ihan vieras näin muuten, mutta tää viisu toimii.

[video=youtube;BzCXt9fkObE]https://www.youtube.com/watch?v=BzCXt9fkObE[/video]

Ja vielä! Southpaw-filmin soundtrack-levy on aikas loistokas. Eminemin luotsaama setti on kyseessä ja sieltä löytyy aika monta helmeä. Kuten vaikkapa...

Eminem - Kings Never Die (feat. Gwen Stefani)
[video=youtube;rpERSigjqXs]https://www.youtube.com/watch?v=rpERSigjqXs[/video]
Slaughterhous - R.N.S.
[video=youtube;UNRdr1w3rBs]https://www.youtube.com/watch?v=UNRdr1w3rBs[/video]
Action Bronson & Joey Bada$$ - What About the Rest of Us (feat. Rico Love)
[video=youtube;rXPVhUoJ3Cw]https://www.youtube.com/watch?v=rXPVhUoJ3Cw[/video]
Pistän nämä spoilereihin, koska jostain syystä nämä piiputtavat oman koneen aika nopsaan. Ei ole pakko seurata esimerkkiä!
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Tuon Dr. Dren levyn pystyy kuuntelemaan vissiin Apple Musicista. Me iTunes-rajoittuneet voimme tuota kuunnella vaikka tuubista tai muualta. Pakko sanoa, että ei ihan maailman paras levy ikinä, tuotannonkaan puolelta. Oli ehkä parempi veto julkaista tämä levy näin yhtäkkiä, kuin pistää ulos se vuosikausia odotettu Detox, joka ei olisi millään pystynyt yltämään sen odotuksiin. Mutta silti koska kyseessä on legendaarisen tuottajamiehen levy, niin biiteiltä olisin odottanut vielä vähän enemmän.

Edelliseltä levyltä jos sanoo jonkin biisin nimen, niin heti alkaa melodia soimaan päässä. Tässä setissä ei ainakaan parin kuuntelun perusteella ole mitään todella tarttuvaa loistorallia. Lyriikkaa riittää sulateltavaksi vielä reippaasti. Ihan hyvä setti silti, mutta vaatinee lisää kuuntelua! Yksittäisiä viisuja kun en tuubista löydä, niin en voi linkittää omaa suosikkia, eli It's All On Me -viisua.

Iltaisat sanomat muuten hölmöyksissään monia vuosia sitten suomensi artistin nimen muotoon "tohtori Dre". Laatujournalismia jo silloin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

^ Siitä on vähän aikaa, kun noi linkit kattelin, mutta oli noissa kunnon sylkemistä, saisi ottaa muut oppia. :)

The Game julkaisee ensi viikolla The Documentary 2 -levynsä, joka onkin yllättäen tuplalevy. Yksi aika mainiolta kuulostava veto on justiinsa julkaistu Don't Trip, jossa vieralevina ääninä ovat Dr. Dre, Ice Cube ja Will.I.Am. Eli aika loistava sakki saatu kasaan Dren ja Williamin tuottamalle viisulle. Kuunnella tuon voi alta.

[video=youtube;4p_RIiCgcRY]https://www.youtube.com/watch?v=4p_RIiCgcRY[/video]

Mitäs muuta viime aikoina on julkaistu? Muun muassa Scarfacelta on tullut uusi levy. Scarface sanoi, ettei julkaise enää yhtään soololevyä, ja julkaisi sitten uuden soololevyn pari vuotta myöhemmin. Ja hyvä niin.

[video=youtube;05-2k2inAeQ]https://www.youtube.com/watch?v=05-2k2inAeQ[/video]
[video=youtube;-kc74jq2QHk]https://www.youtube.com/watch?v=-kc74jq2QHk[/video]

The Weekndin kakkoslevy oli myös aika loisto. Hienoa musiikkia törkyisillä lyriikoilla!

[video=youtube;ZrMG1n8aTAI]https://www.youtube.com/watch?v=ZrMG1n8aTAI[/video]
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Nyt kerralla vähän enempi asiaa, kun ei ehdi kirjoittamaan niin usein kun haluaisi! Ihan alkuun ensin parit uudet loistokkaat viisut!

Logic on julkaissut uuden Like Woah -nimisen viisunsa, josta tykkäilen aika paljonkin. Räppääminen kuulostaa kyllä nyt jotenkin jännästi J. Colen ja Kendrickin yhdistelmältä. Levy tulossa joka tapauksessa marraskuun 13. päivä, jolta sopii odottaa isoja.
[video=youtube;8Jb6XBmE7VI]https://www.youtube.com/watch?v=8Jb6XBmE7VI[/video]
-------------------

Pari kuukautta vanha kipale Kevin Gatesilta, jonka kuulin ensimmäistä kertaa eilen. On kyllä todella tarttuva melodia kertsiin saatu. Tässä viisussa on jotain kummaa, sillä en meinaa saada mitään selvää sanoista, ellen ihan keskittymällä kuuntele. Niin laveasti lausutaan. Artistin nimi on muuten tuttu, mutta en osaa nimetä mitään muusta tuotannosta.
[video=youtube;QEy9lB0hGR0]https://www.youtube.com/watch?v=QEy9lB0hGR0[/video]
-----------------

Sitten Large Professorin uusin. Legendaarinen mies, joka on ollut musiikkihommissa mukana jo vuodesta nakki, mutta uutta hienoa viisua tekee näemmä vieläkin. Sitä kunnon räppiä, olkaatten hyvä.

[video=youtube;6bAhc-_oPb0]https://www.youtube.com/watch?v=6bAhc-_oPb0[/video]
----------------

Sitten äskettäin on vielä julkaistu Outkastin Big Boin ja Little Dragon -bändin/ryhmän/duon/minkälie yhteistyöprojekti Big Grams. Parit loistovedot ainakin on näillä, joista ihan ykkösenä on Fell in the Sun.
[video=youtube;HM0qq_WtH7U]https://www.youtube.com/watch?v=HM0qq_WtH7U[/video]
---------------

Ameriikassa oli joku aika sitten BET Music Awards -palkintogaala. Ainoa mielenkiintoinen asia, joka omaan silmään tuolta kantautui, olivat nuo jokavuotiset Cypher-videot. Tällä kertaa mukana oli paljon nimiä, jotka eivät sano yhtään mitään. Selkesti omasta mielestä paras oli Def Squadin (Erick Sermon, Redman, Keith Murray) veto, jota en saa tähän videoksi pistettyä. Tästä linkistä joka tapauksessa löytyy tästä näin.
--------------

Sitten jotain asian vierestä. Vanity Fair on julkaissut kaksi videota, joissa Ice Cube ja TIP (ent. T.I.) lukevat miten ihmiset ovat käsittäneet heidän kappaleidensa lyriikoita ja kertovat ovatko ne oikein. Viihdyttävää settiä.
[video=youtube;U8-RDV9I4JY]https://www.youtube.com/watch?v=U8-RDV9I4JY[/video]
[video=youtube;rg8UT7IZTpU]https://www.youtube.com/watch?v=rg8UT7IZTpU[/video]

Löyisikö siitä jotain mielenkiintoista? :)
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

Idris Elba on julkaissut taas uutta musiikkia! Tällä kertaa homman nimenä on mainiota Luther-sarjaa inspiraationaan käyttävä Murdah Loves John -albumi. Lopputulos on kertaalleen joka kappale kuultuna varsin mallikas. Mies itsekin osaa riimejä sylkeä, mutta tällä kertaa ei taida mies itse olla äänessä, tai ainakaan en bongannut tuttua ääntä kertaakaan.

Jos kuulostaa mielenkiintoiselta, niin tässä on ensimmäinen sinkkulohkaisu Murdah Loves John. Vaari pari kuuntelukertaa, että alkoi maistumaan oikein kunnolla. Levyllä on kahdeksan kappaletta, joista osa on hieman pirteämmän kuuloista. Hyvää musiikkia, voi suositella testailemaan.

[video=youtube;5UxQ5SjhiYs]https://www.youtube.com/watch?v=5UxQ5SjhiYs[/video]

Otetaan sen vastapainona jotain mihin ei kannata koskea edes kumihanskat kädessä, nimittäin DJ Khaledin uusin levy I Changed a Lot. Semmoista kuraa, että pahaa tekee siitä edes kirjoittaa. Itse artistikin on muuttunut koko ajan vain ärsyttävämmäksi ja kaikki mitä kaveri sanoo tuntuu olevan kornia tavalla tai toisella. Mukana albumilla olisi ihan hyviä viisuja, mutta jokainen niistä on onnistuttu pilaamaan joko autotuneulinalla, French Montanalla, Futurella joka vastaa suurimmasta osasta autotunetusta, Rick Rossin kähinällä tai muulla kamaluudella. Parasta koko hommassa ovat taustalla olevat biitit sekä osa vierailevista artisteista. Jos tästä kamaluudesta julkaistaisiin instrumentaaliversio, niin se pesisi tämän varsinaisen levyn tuhat-nolla.

Ohessa yksi siedettävimmistä kipaleista, jossa on tosin mukana tämä Future, jonka suosiota en ymmärrä mitenkään.

[video=youtube;fxPBu_vX9Q0]https://www.youtube.com/watch?v=fxPBu_vX9Q0[/video]
 
Vastaus: Urbaanin musiikin nurkkaus

SonReal. Artisti, johon tutustuin ihan äskettäin, ja joka on ainakin seuraavalla kahdella kappaleellaan saanut meikäläisen kiinnostuneeksi muustakin tuotannosta. Kumpikaan näistä kappaleista ei ihan heti ensimmäinen kuuntelulla itelle avautunut, mutta nyt ovat olleet repeatilla parit päivät. Plus kumpikin video on aikas mainio!

Can I Get a Witness
[video=youtube;pyXhsTTD0Tk]https://www.youtube.com/watch?v=pyXhsTTD0Tk[/video]
Red Dead Redempt... eikä kun siis Whoa Nilly
[video=youtube;1AOkJctgGGU]https://www.youtube.com/watch?v=1AOkJctgGGU[/video]

Vähän harmittaa, että ei tule kuunneltua uusia levyjä tarpeeksi. Kuuntelin nimittäin joku aika sitten tässä uudelleen Big K.R.I.T.:n Cadillactican (loistava nimi albumilla muuten) ja tajusin tuon levyn olevan oikein hyvä paketti. Mielellään kuunneltavia kappaleita oli aika reilusti, mikä semisti yllätti. Hyviä uudelleenlöydettyjä viisuja olivat vaikkapa...

Saturdays=Celebration (feat. Jamie N Commons) ja Mt. Olympus
[video=youtube;J207eco5gFk]https://www.youtube.com/watch?v=J207eco5gFk[/video]

[video=youtube;3s-w-zSbTu8]https://www.youtube.com/watch?v=3s-w-zSbTu8[/video]
 
Ylös Bottom