Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Uusi xbox meni heti korjaukseen!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja remedy666
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

remedy666

New Member
reilu viikko sitten ostettiin microsoftin rahasampo ja pelit ja dvd-levyt jäi kaikki jumiin. vajaan viikon päästä saatiin uus laite ja nyt tuntuu pelittävän. onko muilla ollut viallisia konsoleita tai edes jäänyt ikinä jumiin?
 
Ei

Ei ole ollut, ostin omani käytettynä ja hyvin on toiminut eikä ole jumittanut kertaakaan ja dvd-elokuvat toimivat paremmin kun ps2:lla.
 
PS2 on kyllä ollut ihan legendaarinen noin vikapesäkkeenä. Syyttäkää vaan siitä kun aina on pitänyt hommata ensimmäisestä erästä.
 
Ei ollut minullakaan ongelmia, luultavasti suurin osa viallisista ensimmäisen erän Xboxseista löytyy Jenkeistä, sillä MS:llähän oli aikaa korjata mahdollisia bugeja ennenkö konsoli julkaistiin Japanissa ja Euroopassa.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan NviperO
Ei ollut minullakaan ongelmia, luultavasti suurin osa viallisista ensimmäisen erän Xboxseista löytyy Jenkeistä, sillä MS:llähän oli aikaa korjata mahdollisia bugeja ennenkö konsoli julkaistiin Japanissa ja Euroopassa.

Ostin silloin ensimmäisistä eristä USAsta eikä ongelmia ollut, mutta kaveri kun gaijinina tuolla japanissa duunia painaa sai peräti kaksi risaa konetta ennenkuin sai nauttia ehjästä.
 
Vaihtoon meni...

Pari kuukautta ehdin pelailemaan 14.3. hankitulla boksilla, kunnes eräänä mustana päivän Halo ei enää lähtenut käyntiin. Menossa oli legendaryn jauhaminen ja Guilty Sparissa olin jo menossa. No ei muuta kuin kone PC-Superstoreen huoltoon ja odottelemaan. Ehdin lähteä jo kesälomalle kun kaveri soittaa: se on muuten mennyt nurin se Oulun Superstore.

Onneksi hoitivat puhelimitse asian kuntoon PC-Superstoren asiakaspalvelusta ja vaihtokoneen Ouluun. Kun tulin lomalta kotiin, sain maanantaina Bonus paketin ja tiistaina upouuden boksin.

Mutta aika heikko on tuo Xboxin cd asema. Uusikin kone on jo ehtinyt herjaamaan yhdestä leffasta ja pelistä, joutuu käyttämään levyä pihalla. Läppärin DVD-asema on ollut pomminvarma, ei koskaan mitään...

On tuo Halo ihme peli. Vaikka talletukset menivät hajonneen boksin myötä, niin aina sitä vaan jaksaa jauhaa uudestaan läpi. Eilenkin löysin Assault on the Control Roomista uuden käytävänpätkän.
 
Re: Vaihtoon meni...

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Flamingo
On tuo Halo ihme peli. Vaikka talletukset menivät hajonneen boksin myötä, niin aina sitä vaan jaksaa jauhaa uudestaan läpi. Eilenkin löysin Assault on the Control Roomista uuden käytävänpätkän.

Löysin tuosta tekstistäsi yhden syyn ostaa muistikortti. Tähän mennessä siihen ei mitään järkevää syytä ole tullut mieleen X) tuokin tosin vähän kaukaa haettu.
 
Re: Re: Vaihtoon meni...

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan keiu

Löysin tuosta tekstistäsi yhden syyn ostaa muistikortti. Tähän mennessä siihen ei mitään järkevää syytä ole tullut mieleen X) tuokin tosin vähän kaukaa haettu.

Jos vielä kerran hajoo toi laatikko, niin pakko laittaa se muistikortti. On meinaan vähän tylsä alkaa aukomaan niitä alkupään kenttiä, jos vaikka co-oppina haluaisi mättää loppupään leveleitä Halossa.

Saattaa muuten olla että joutuu vielä vaihtamaan tuon koneen, PC-Superstoren äijä höpisi jotain että se mun alkuperäinen kone huolletaan vielä ja mun pitää lähettää toi uudempi niille takas. Turhaa hommaa, toivottavasti antavat olla.
 
No niin kyllä sen taas näki muun tuurin nimittäin:(
PS2:nen meni takuuseen ku leffat tökki ja nyt tämä Xboxi tekee saman:mad: :mad:
Onkohan muilla ollu paljonkii samoja ongelmia?
Ocean´s 11 DVD ei toiminu chapter 19-> eteenpäin
 
Re: Re: Uusi xbox meni heti korjaukseen!!!

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan temmi99

Hieman on minullakin boxin DVD-toisto tuottanut harmia.
Esim1. Manaaja DVD:n chapter 20:n puolessa välissä kuva jumittu totaalisesti paikalleen, eikä mikään napinpainelu auttanut. Chapter 21 ei suostunut taas näkymään ollenkaan, vaan hyppäs suoraan 22:seen. 20:sen alussa kuva oli välillä semmosta palapelimäistä ja tökkivää.
Esim2. Kirjastosta lainaamani Leijat Helsingin yllä -DVD ei toiminut ollenkaan. Tuli vaan ilmoitus, että Xbox ei tunnista sisässä olevaan levyä. Kyllä siinä kotelossa oli kuitenkin kaikki regionit ja muut kohdallaa, joten oli pitänyt toimia. Levykin oli silmämääräisesti naarmuton.

Osaiskohan kukaan näistä "bugeista" kertoa mitään?
Olisiko syytä miettiä takuuhuoltoa (tai jotain), jos ongelmat jatkuvat?
 
Re: Re: Uusi xbox meni heti korjaukseen!!!

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan temmi99
No niin kyllä sen taas näki muun tuurin nimittäin:(
PS2:nen meni takuuseen ku leffat tökki ja nyt tämä Xboxi tekee saman:mad: :mad:
Onkohan muilla ollu paljonkii samoja ongelmia?
Ocean´s 11 DVD ei toiminu chapter 19-> eteenpäin
Katoin Ocean's 11:n muistaakseni boksilla, eikä ollut mitään ongelmia. Ainoa kiekko, mikä on tähän mennessä bugittanut oli helvetin naarmuinen ja paskainen makuunista vuokrattu "The Siege" (Poikkeustila) Se muistaakseni muuttui sössöksi yhden chapterin kohdalla. Tais muuten olla siinäkin juuri tuo Chapter 19? En tiedä olisko se vaihtanu layeriä siinä ja sen takia alko bugittaan? Mut joo, se levy oli kyllä aika hirveessä kunnossa eli kai homma tarvii laittaa sen levyn piikkiin...
 
Re: Re: Re: Uusi xbox meni heti korjaukseen!!!

asiasta kolmanteen:

Antakaapas mielipiteitä ko. asiasta???

Mulla on Sony KV32-FX65 tölsö ja siinä ei ole kuin 1kpl RGB-scartteja.Xbox käyttää jo ko. liitintä ja olen aikonut hankkia (tänään) DVD:n joka toimiii myös RGB:nä. Kannattaako käyttää esim. jakopulikkaa et 2kpl liityntöjä tulee samaan scarttiin???(eihän nämä kumpikin laite ole koskaan päällä samaan aikaan)????
 
Re: Re: Re: Re: Uusi xbox meni heti korjaukseen!!!

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan temmi99

Mulla on Sony KV32-FX65 tölsö ja siinä ei ole kuin 1kpl RGB-scartteja.Xbox käyttää jo ko. liitintä ja olen aikonut hankkia (tänään) DVD:n joka toimiii myös RGB:nä. Kannattaako käyttää esim. jakopulikkaa et 2kpl liityntöjä tulee samaan scarttiin???(eihän nämä kumpikin laite ole koskaan päällä samaan aikaan)????
Mulla on myös vain 1 RGB scartti, mutta XBOX menee DVD-soittimen läpi, eli se on ihan ok ja mitään jakomokkuloita ei siis tarvita. Kaikista DVD-soittimista ei pysty läpi viemään eli se kannattaa tietty ensin tzekata. Jollei läpivienti onnistu, niin osta sellanen kytkimellinen scartti jakaja Biltemasta tai Partcosta. Niitä malleja ilman kytkintä ei kannata edes harkita, koska niiden kanssa homma todennäkösesti kusee, jos käytetään RGB:tä. Joo! Ja saattaa siis silti kusta, vaikka toinen laite ei olisi edes päällä...
 
Re: Re: Re: Re: Re: Uusi xbox meni heti korjaukseen!!!

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Gimble
Mulla on myös vain 1 RGB scartti, mutta XBOX menee DVD-soittimen läpi, eli se on ihan ok ja mitään jakomokkuloita ei siis tarvita. Kaikista DVD-soittimista ei pysty läpi viemään eli se kannattaa tietty ensin tzekata. Jollei läpivienti onnistu, niin osta sellanen kytkimellinen scartti jakaja Biltemasta tai Partcosta. Niitä malleja ilman kytkintä ei kannata edes harkita, koska niiden kanssa homma todennäkösesti kusee, jos käytetään RGB:tä. Joo! Ja saattaa siis silti kusta, vaikka toinen laite ei olisi edes päällä...

Siis sun RGB-piuha Xboxilta ---> DVD:hen ja siitä RGB--->TV:lle
Ajattelin ostaa SONY DVP NS 410 DVD:n mut en tiedä onko siinä RGB-scarttia Xboxia varten??
Eikö muka kuva heikkene yhtään kun kuletat toisen laitteen lavitse??Ja pitääkö sen DVD:n ola päällä silloin kun pelaat X:llä?
 
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Uusi xbox meni heti korjaukseen!!!

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan temmi99
Siis sun RGB-piuha Xboxilta ---> DVD:hen ja siitä RGB--->TV:lle
Ajattelin ostaa SONY DVP NS 410 DVD:n mut en tiedä onko siinä RGB-scarttia Xboxia varten??
Juu ja kandee tosiaan varmistaa tämä läpivienti homma, ennen kun ostat mitään! Paitsi jos jakomokkulan käyttö on sun mielestä ok, niin ei sitten ole väliä. 1 RGB scartti on kyllä nykyään liian vähän ja kyllähän sellasen jakomokkulan joutuu moni vielä ostaan, kun alkaa digibokseja ja muita töllöihinsä liitteleen.:(
Eikö muka kuva heikkene yhtään kun kuletat toisen laitteen lavitse??Ja pitääkö sen DVD:n ola päällä silloin kun pelaat X:llä?
Huononee tietenkin...jos aletaan oikein pilkkua nussiin, niin signaali heikkenee ja altistuu häiriölle jokaisessa liitoskohdassa. Käytännössä en ole kyllä mitään kuvandaadun heikkenemistä ainakaan henk. koht. vielä koskaan huomannut...

Ja litoskohtiahan tulee 2 lisää sekä läpivienti, että jakomokkula järjestelyllä. Tätä kuvanlaadun huonontumista on siis mun mielestä aika turha sen enempää pähkäillä...

DVD täytyy olla pelatessa sulki, koska päällä ollessaan se lykkää omaa signaaliansa telkarille. Kun se on sulki se toimii vaan "putkena" siinä välissä. Näin siis tekee ainakin mun 3 vuotta vanha Sony DVP-S325 soitin.
 
Ylös Bottom