Vastaus: Vaikeimmat pelit?
Pepe90 sanoi:
Eka Zelda oli muuten tosi vaikee peli. Oon aika ylpeä itsestäni että vedettiin isän kanssa läpi se sillon pienenä kun ei tiennyt missä mitäkin oli.
Tuosta tuli mieleen, että itsellänikin oli noin 60-70% Nintendo-ajoista isä suomentelemassa (ja alkuvaiheessa ylipäätään lukemassa) tekstejä. Ei olisi tullut Shadowgaten tai jonkin ihmeellisen Willow-lisenssipelin (muistaako kukaan tätä?) pelaamisesta mitään ilman iskän apua. Pelien pulmien ratkonnassa ei hänestä kylläkään kovin usein apua ollut, koska ajatteli liian monimutkaisesti ja kehittyneesti verrattuna pelien yleensä alkeelliseen logiikkaan.
Ja kyllä muistuu Ufouria mieleen nyt kun joku sen mainitsi. Olin unohtanut koko pelin kokonaan, kunnes sitten tutun nimen vuoksi googlettelin kuvia siitä. Oli ehkä yksi lempipeleistäni, mutta yllättävän vaikea.
Battle Toads oli myös yksi lemppareistani, vaikka eteneminen tyssäsi kolmanteen tai neljänteen kenttään.
Castlevaniassa eteneminen tyssäsi siihen Frankenstein & Igor -pomoon. Tuli tosin vedettyä se emun kautta läpi tässä puolisen vuotta sitten (tietenkin parin saven avustuksella).
Jotakin Loloa tuli innoissaan väännettyä (olisikohan ollu 2. osa), muttei siinä lähellekään loppua päästy.
Myös jo mainitut LucasArtsin pulmapelit olivat hankaluudessaan ja paikoittaisessa irrationaalisuudessaan loistavia.
Tässäpä joitakin omia muisteloita enemmän ja vähemmän vaikeista peleistä (oikeasti noin 60% pelaamistani NES-peleistä oli tuplasti vaikeampia kuin yksikään luettelemani SNES-peli, mutta kun suurin osa noista NES-hankaluuksista on jo mainittu tai sitten en muista peliä):
NES:
Dragon's Lair: Aivan käsittämättömän rasittava, tönkkö ja hankala peli! En ikinä päässyt tässä kovin pitkälle, enkä kauaa jaksanut yrittääkään. Onko kukaan pelannut tätä läpi?
Gremlins 2: Lapsuudessani Gizmo oli kova sana, mutta itse peli osoittautui liian kovaksi palaksi. Kontrollit tuntuivat jotenkin jäykiltä.
SNES:
Starfox: Eteneminen tyssäsi aina siihen johonkin punavalkoiseen reaktoriloppupomoon noin pelin keskivaiheilla.
Flashback: Älynystyrät eivät pelin ilmestymisaikaan olleet vielä aivan terävimmillään. Uskomattoman hauska tätä oli pelata, vaikka eteneminen olikin lähinnä pelkkää yritystä ja erehdystä.
Blackhawk / Blackthorne: Peli muuttui viimeisten kenttien paikkeilla aivan kansallissosialistisen vaikeaksi. Meinasi SNES-pädi lentää monesti seinään tämän takia. Loistava peli kuitenkin, olin koukussa.
Pitfall The Mayan Adventure: Älytön määrä tarkkoja hyppyjä ja äkkikuolemia. Graafiselta ilmeeltään mitä miellyttävin peli.
B.O.B.: Aikaraja, omituiset kentät, ei kunnon käsitystä siitä, mitä milloinkin pitäisi tehdä.