Lääkärin koulutus maksaa paljon yhteiskunnalle ja siksi lääkärin ei ole hyvä päätyä aivan eri alalle, vaan osaamista voi hyödyntää myös muissa kuin varsinaisissa lääkärin töissä.
Päteekö tämä myös muiden ammattien kohdalla ja mikä on se koulutuksen ja/tai rahallisen panostuksen raja, johon asti tuohon voi nojautua?
Useinhan työttömille nimenomaan huudellaan että kouluttaudu ja mene toiselle alalle. Mitä jos se työtön on joku vastaava kuin se lääkäri eli on käynyt vuosia kouluja omaan ammattiinsa, jolta töitä ei sitten löydykään?
Ymmärrän että lääkäreistä on kai pulaa mutta jos tuo selitys menee läpi lääkärin kohdalla, niin ketkä muut voi vedota siihen ja vain odottaa että löytyy oman alan töitä ja keiden täytyy vain vaihtaa alaa ja "aloittaa pohjalta"? Missä se raja menee?
Ei ole helppoa nämä hommat
Oma pointti tässä oli nimenomaan se että jos, huom. JOS, saisi niin paljon rahaa kotona letkottelemalla kuin mitä saisi töissä, niin katoaisi motiivi mennä töihin. Se mikä tämä rahasumma on, onkin sitten ihan toinen juttu. Tämä minun kärjistys perustui myöskin työkykyisen ihmisen näkemykseen. Jos sairauden, vamman tai jonkun muun asian takia on työttömänä, niin silloinhan tilanne on eri.
En kommentoinutkaan juuri siihen tekstiisi vaan ihan yleisesti. Minusta siis tuntuu että näitä ratkaisuja tehdään yleistämällä työttömät laiskoiksi ja jätetään huomiotta kaikki muut seikat ja tapaukset.
Samalla luodaan uusia ongelmia tukia pienentämällä, jolloin on ihan mahdollista että työttömiä syntyy X määrä lisää kun ei enää tukien pienennyttyä kannata käydä "paskahommissa" senkään vertaa mitä nyt.
Eli vaikka se logiikka (tukien vähentämissä) onkin olemassa niin ei kenelläkään ole tietoa että onko kyse vain laiskuudesta ja varsinkaan että kuinka moni sitten vain ryhdistäytyy ja "menee töihin" (ihan kuin töihin voisi muutenkaan vain "mennä"). Ja minä kutsuisin motiivin puuttumistakin laiskuudeksi koska eihän sitä silloin nimenomaan jaksa: ei ole motiivia, jonka se raha toisi koska saman saa muutenkin. Se on laiskuutta, joka syntyy motivaation puutteesta.
En kiellä etteikö siis ongelma ole osaltaan tukien "suuruudessa" tai palkan huonoudessa mutta ei nuo ratkaisut mikään taikakeino ole ja niillä on iso potentiaali aiheuttaa lisää ja/tai uusia ongelmia, esimerkiksi lisää työttömiä, huono-osaisempia jne.
Monet hyväosaiset muutenkin tuntuu ajattelevan jotenkin että töihin voisi vain mennä
Että mikäs siinä, 10 vuotta joku etsinyt töitä mutta ei ole hoksannut että voisi vain mennä sinne
Että nyt kun tukia pienennetään niin varmasti sen jälkeen voi jo vain "mennä töihin".
Eli se ajattelu siis edelleen perustuu siihen että on nimenomaan
valittu olla menemättä. Mikä on vähän kyseenalainen oletus tuollaiselle ratkaisulle.
Musta on ylipäätään outoa että oletetaan työmotivaation(tai sen puutteen) johtuvan "liian suurista" tuista mutta kukaan ei puhu palkkojen pienuudesta. Ei tuet ole mikään kannustinloukku. Surkea palkka sen sijaan on.
Nämähän on niin liittyväisiä toisiinsa että tarvitaan molemmat että tuo edes toteutuu. Muna tai kana. Onko se ongelma sitten liian suuret tuet vai liian pieni palkka? Ihan sama kumman valitsee, molemmat tarvitsee olla olemassa yhtä aikaa että tuo ongelma syntyy:
Jos palkkoja nostetaan, niin syntyy syy mennä töihin. Jos tukia lasketaan niin syntyy syy mennä töihin. Ihan sama kumpi tehdään niin voidaan mahdollisesti nostaa motivaatio olla töissä tai pyrkiä töihin.
Molemmat ratkaisut myös aiheuttaa uusia ongelmia ratkaistavaksi.
On se nyt helvetti että Suomessa pitää monien työssä käyvien ihmisten hakea tukia sen takia kun siitä työstä ei makseta tarpeeksi palkkaa.
Mä en tajua että noinkin yksinkertainen asia, kuten hyvän palkan vaatiminen, on nykyään joku tabu josta harvemmin edes puhutaan. Miksi?
En tiedä mikä on totuus mutta eihän se palkkojen nostaminenkaan voi olla asia, jonka voi tuosta noin vain tehdä. Jos voisi, niin miksei sitten tehtäisi?
Vai onko siellä takana se että jää pomoilta ja omistajilta enemmän voittoa saamatta kun pitää, prkl, maksaa työntekijöille palkkaakin? Olen sen verran kyyninen että itse aina kallistun tuohon. Työntekijät tuntuu aina olevan se kuluerä, josta ensimmäisenä ollaan säästämässä. Palkataan minimimäärä tekijöitä tekemään maksimimäärä töitä ja palkka on tietysti myös minimi.
Voin olla väärässä ja kärjistää eikä varmasti jokainen työnantaja ole tuollainen kusipää. Samoin voi olla että on pakko säästää joka paikasta. En minä tiedä. Minä mutuilen.
Mutta selvää on ainakin se että ei noihin mitään taikakonsteja ole ja kun jostain ottaa niin se on muualta pois. Ja kun jotain muuttaa pyrkien parempaan, niin se voi aiheuttaa uusia ongelmia toisaalla.
Mutta kysymykseen "miksei puhuta palkan nostamisesta/vaatimisesta" lienee vastaus se, että se on epämieluinen asia tietyille tahoille. Heikommilta on helpompi viedä ja siellä on vähemmän potentiaalisia äänestäjiäkin jne. Olettaisin siis.
