Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Valtiontalous, velka, verotus ja työllisyystoimet

Musta on ylipäätään outoa että oletetaan työmotivaation(tai sen puutteen) johtuvan "liian suurista" tuista mutta kukaan ei puhu palkkojen pienuudesta. Ei tuet ole mikään kannustinloukku. Surkea palkka sen sijaan on.
On se nyt helvetti että Suomessa pitää monien työssä käyvien ihmisten hakea tukia sen takia kun siitä työstä ei makseta tarpeeksi palkkaa.
Mä en tajua että noinkin yksinkertainen asia, kuten hyvän palkan vaatiminen, on nykyään joku tabu josta harvemmin edes puhutaan. Miksi?
 
Olen taipuvainen ajattelemaan, että pienempipalkkaiseen työhön voi moni siirtyä mielelläänkin, jos asia on oma päätös. Itse ainakin arvostan, jos jollain on rohkeutta hypätä pois epämieluisasta, joskin hyväpalkkaisesta, työpaikasta,.

Sen sijaan jos ajautuu työttömäksi vasten tahtoaan niin se on kova paikka jo sinänsä. On jo ihan identiteettikysymys, jos pitää lähteä työhön, johon on ylikoulutettu. Voi olla omalle egolle pienempi kolaus jäädä työttömäksi kuin lähteä töihin, joita ei ole halunnut tehdä ja on siksi aikoinaan opiskellut. Sitten on se finanssipuolikin vielä, että kannattaako lähteä.
 
Musta on ylipäätään outoa että oletetaan työmotivaation(tai sen puutteen) johtuvan "liian suurista" tuista mutta kukaan ei puhu palkkojen pienuudesta. Ei tuet ole mikään kannustinloukku. Surkea palkka sen sijaan on.
On se nyt helvetti että Suomessa pitää monien työssä käyvien ihmisten hakea tukia sen takia kun siitä työstä ei makseta tarpeeksi palkkaa.
Mä en tajua että noinkin yksinkertainen asia, kuten hyvän palkan vaatiminen, on nykyään joku tabu josta harvemmin edes puhutaan. Miksi?
"Liian suuret" tuet ja liian pienet palkat kulkevat käsi kädessä siinä yhdessä ja samassa työmotivaatioloukussa. Jos töistä ei makseta sellaista palkkaa millä pystyy elämään, niin ei kai sitä kukaan jaksa, kun sitten kuitenkin tuet tulee avuksi, mikä on siis hyvä asia.

Olet täysin oikeassa siinä, että vika on enemmän palkoissa. Kun sitä lähetään purkamaan, niin varmaan aika nopeasti päästään yksityisen ihmisen, mutta myös yritysten, verottamiseen. Siitähän täällä jo aikaisemmin puhuttiinkin kuinka korkeaa se on.

Tämä on viheliäinen oravanpyörä.
 
Lisäisin tohon motivaatioloukkuun kaveriksi sitten vielä sen byrokratia helvetin, se nimittäin ei ainakaan helpota sitä että ottaisi vastaan jotain huonopalkkaista työtä. Kun saat töitä, niin automaagisesti sun tuet menee jäihin ja siitä ei ole mitään takeita kauanko ne sun tuet on jäissä. Se voi olla pari päivää, mutta se voi venyä myös yli kuukauteen. Tee siinä sitten sillä paskalla palkalla töitä ja maksa laskuja, vuokraa jne, kun käpälään jää loppupeleissä vähempi kun pelkillä tuilla ollessa. Töihin kulkeminen kun yleensä maksaa kanssa jotain, niin siinä tulee helposti tunne että ompas kivaa maksaa siitä että voi käydä töissä ja rahaa on vähempi käytössä kun kotona makoilessa. Paskapalkka siis on se ongelma, ei se liian hyvät tuet. Ei niillä tuilla kovin moni elele ihan niin kivasti kun luultavasti haluaisi, usemille niillä eläminen on aika kituuttamista.

Sitten jos minimipalkkoja nostettaisiin, niin ongelmaksi tulee että mistä firmat repii sen rahan niihin palkkoihin. Siinä jää hyvin äkkiä palkaamatta tyyppi, kun tarvitsisi jostain kaivaa se 500 euroa lisää yhen duunarin palkkaan.
 
Lääkärin koulutus maksaa paljon yhteiskunnalle ja siksi lääkärin ei ole hyvä päätyä aivan eri alalle, vaan osaamista voi hyödyntää myös muissa kuin varsinaisissa lääkärin töissä.
Päteekö tämä myös muiden ammattien kohdalla ja mikä on se koulutuksen ja/tai rahallisen panostuksen raja, johon asti tuohon voi nojautua?

Useinhan työttömille nimenomaan huudellaan että kouluttaudu ja mene toiselle alalle. Mitä jos se työtön on joku vastaava kuin se lääkäri eli on käynyt vuosia kouluja omaan ammattiinsa, jolta töitä ei sitten löydykään?

Ymmärrän että lääkäreistä on kai pulaa mutta jos tuo selitys menee läpi lääkärin kohdalla, niin ketkä muut voi vedota siihen ja vain odottaa että löytyy oman alan töitä ja keiden täytyy vain vaihtaa alaa ja "aloittaa pohjalta"? Missä se raja menee?

Ei ole helppoa nämä hommat :D

Oma pointti tässä oli nimenomaan se että jos, huom. JOS, saisi niin paljon rahaa kotona letkottelemalla kuin mitä saisi töissä, niin katoaisi motiivi mennä töihin. Se mikä tämä rahasumma on, onkin sitten ihan toinen juttu. Tämä minun kärjistys perustui myöskin työkykyisen ihmisen näkemykseen. Jos sairauden, vamman tai jonkun muun asian takia on työttömänä, niin silloinhan tilanne on eri.
En kommentoinutkaan juuri siihen tekstiisi vaan ihan yleisesti. Minusta siis tuntuu että näitä ratkaisuja tehdään yleistämällä työttömät laiskoiksi ja jätetään huomiotta kaikki muut seikat ja tapaukset.

Samalla luodaan uusia ongelmia tukia pienentämällä, jolloin on ihan mahdollista että työttömiä syntyy X määrä lisää kun ei enää tukien pienennyttyä kannata käydä "paskahommissa" senkään vertaa mitä nyt.

Eli vaikka se logiikka (tukien vähentämissä) onkin olemassa niin ei kenelläkään ole tietoa että onko kyse vain laiskuudesta ja varsinkaan että kuinka moni sitten vain ryhdistäytyy ja "menee töihin" (ihan kuin töihin voisi muutenkaan vain "mennä"). Ja minä kutsuisin motiivin puuttumistakin laiskuudeksi koska eihän sitä silloin nimenomaan jaksa: ei ole motiivia, jonka se raha toisi koska saman saa muutenkin. Se on laiskuutta, joka syntyy motivaation puutteesta.

En kiellä etteikö siis ongelma ole osaltaan tukien "suuruudessa" tai palkan huonoudessa mutta ei nuo ratkaisut mikään taikakeino ole ja niillä on iso potentiaali aiheuttaa lisää ja/tai uusia ongelmia, esimerkiksi lisää työttömiä, huono-osaisempia jne.

Monet hyväosaiset muutenkin tuntuu ajattelevan jotenkin että töihin voisi vain mennä :D Että mikäs siinä, 10 vuotta joku etsinyt töitä mutta ei ole hoksannut että voisi vain mennä sinne :D Että nyt kun tukia pienennetään niin varmasti sen jälkeen voi jo vain "mennä töihin".

Eli se ajattelu siis edelleen perustuu siihen että on nimenomaan valittu olla menemättä. Mikä on vähän kyseenalainen oletus tuollaiselle ratkaisulle.

Musta on ylipäätään outoa että oletetaan työmotivaation(tai sen puutteen) johtuvan "liian suurista" tuista mutta kukaan ei puhu palkkojen pienuudesta. Ei tuet ole mikään kannustinloukku. Surkea palkka sen sijaan on.
Nämähän on niin liittyväisiä toisiinsa että tarvitaan molemmat että tuo edes toteutuu. Muna tai kana. Onko se ongelma sitten liian suuret tuet vai liian pieni palkka? Ihan sama kumman valitsee, molemmat tarvitsee olla olemassa yhtä aikaa että tuo ongelma syntyy:

Jos palkkoja nostetaan, niin syntyy syy mennä töihin. Jos tukia lasketaan niin syntyy syy mennä töihin. Ihan sama kumpi tehdään niin voidaan mahdollisesti nostaa motivaatio olla töissä tai pyrkiä töihin.

Molemmat ratkaisut myös aiheuttaa uusia ongelmia ratkaistavaksi.

On se nyt helvetti että Suomessa pitää monien työssä käyvien ihmisten hakea tukia sen takia kun siitä työstä ei makseta tarpeeksi palkkaa.
Mä en tajua että noinkin yksinkertainen asia, kuten hyvän palkan vaatiminen, on nykyään joku tabu josta harvemmin edes puhutaan. Miksi?
En tiedä mikä on totuus mutta eihän se palkkojen nostaminenkaan voi olla asia, jonka voi tuosta noin vain tehdä. Jos voisi, niin miksei sitten tehtäisi?

Vai onko siellä takana se että jää pomoilta ja omistajilta enemmän voittoa saamatta kun pitää, prkl, maksaa työntekijöille palkkaakin? Olen sen verran kyyninen että itse aina kallistun tuohon. Työntekijät tuntuu aina olevan se kuluerä, josta ensimmäisenä ollaan säästämässä. Palkataan minimimäärä tekijöitä tekemään maksimimäärä töitä ja palkka on tietysti myös minimi.

Voin olla väärässä ja kärjistää eikä varmasti jokainen työnantaja ole tuollainen kusipää. Samoin voi olla että on pakko säästää joka paikasta. En minä tiedä. Minä mutuilen.

Mutta selvää on ainakin se että ei noihin mitään taikakonsteja ole ja kun jostain ottaa niin se on muualta pois. Ja kun jotain muuttaa pyrkien parempaan, niin se voi aiheuttaa uusia ongelmia toisaalla.

Mutta kysymykseen "miksei puhuta palkan nostamisesta/vaatimisesta" lienee vastaus se, että se on epämieluinen asia tietyille tahoille. Heikommilta on helpompi viedä ja siellä on vähemmän potentiaalisia äänestäjiäkin jne. Olettaisin siis.
 
No sitten tämä lääkäri menikin seuraavaksi töihin pizzalähetiksi kun omaa työtä ei voinut enää tehdä. Ei ihan heti tapahtuisi Suomessa.
Tapahtuu, muttei ihan kauheasti kantasuomalaisille. Eli meillähän on paljonkin esim. siivoojina entisiä lääkäreitä yms., jotka Suomeen tultua ei saa lääkärinä töitä.

Toisaalta, tiedän tapauksia, jossa hektisestä it-firmasta on lähdetty burnouttien jälkeen ihan mielellään pyörittämään jotain ruokakioskia ilman isoja paineita.
 
Ei kukaan voi odottaa, että vain löytyisi omalta alalta töitä enkä sellaista ole väittänyt. Ammattisuoja on muistaakseni kolme kuukautta ja sen jälkeen pitää ottaa vastaan mitä työtä tahansa.
 
Suomessa ei varsinkaan ansiosidonnaisen aikana kannata ottaa vastaan mitä tahansa työtä. Äkkiä käy niin että se lääkärin ansiosidonnainen päiväraha on enemmän kuin pizzakuskin palkka, joten palataan taas siihen, että jos saman rahan saa kotona istumalla, niin miksi mennä töihin.
Yhteiskunnallisestikaan ei ole järkevää, että korkeasti koulutettu ihminen ottaa mitä tahansa työtä vastaan.

Esim. itse olen ollut yhdessä vaiheessa työuraa viisi kuukautta työttömänä. Tämä siitä huolimatta, että minulla on kaksi korkeakoulututkintoa (tietojenkäsittelytieteestä ja kaupalliselta alalta). Olisin tietysti voinut hakea SOLille siivoojaksi, mutta silloin en olisi voinut tehdä työnhakua kokopäivätoimisesti. Olisin todennäköisesti tienannut työtä tekemällä vähemmän kuin ansiosidonnaista, mikä lyhyellä tähtäimellä olisi ollut kansantaloudellisesti hyvä juttu (en nosta työttömyyskorvausta), mutta hyvin pian yhtälö olisi muuttunut negatiiviseksi.

Kun nimittäin pääsin uuden työn syrjään kiinni, tienasin taas niin paljon, että maksoin kuukaudessa veroja enemmän kuin siivoojan maksamat verot plus saamani työttömyyskorvaus yhteensä. Jos siis en olisi esim. ollut vapaana käymään työhaastatteluissa ja muutenkin työnhaku olisi hidastunut, ja tämä olisi viivästyttänyt koulutusta vastaavan duunin löytymistä vaikka viidellä kuukaudella, olisi valtion kassa helposti jäänyt miinukselle tästä nopeasta "minkä tahansa homman" vastaanottamisesta.

Ihan eri asia on, viitsiikö kukaan palkata sellaista ihmistä, josta näkee otsallaankin, että isoin osa huomiosta menee oman alan töiden metsästämiseen. Niitä risusavottoja ihan yksinkertaisesti ei kannata tarjota kaikille.

Sitten ihan oma laskuharjoituksensa tulee siitä, miten matalapalkkaiseen hommaan siirtyminen tilapäisesti vaikuttaa muuhun kulutukseen (esim. ravintolat, viihde, päivittäistavarahankinnat).

Lyhyesti: kannattavinta on taata kaikille turvallinen siirtymä yhdestä mahdollisimman hyvin omaa koulutusta ja kokemusta vastaavasta työstä toiseen. Vaikka se tarkoittaisi tilapäistä työttömyyttä näiden kahden duunin välissä.
 
Ei kukaan voi odottaa, että vain löytyisi omalta alalta töitä enkä sellaista ole väittänyt. Ammattisuoja on muistaakseni kolme kuukautta ja sen jälkeen pitää ottaa vastaan mitä työtä tahansa.
Puhuin myös yleisesti: usein "neuvotaan" että vaihda alaa mutta silti myös sanotaan että ei kannata heittää hukkaan kallista koulutusta.

Tai ainakin joidenkin ammattien osalta siis sanotaan vaikka aika monissa ammateissa voi olla yhtä pitkiä koulutuksia kuin lääkärinkin.
 
Puhuin myös yleisesti: usein "neuvotaan" että vaihda alaa mutta silti myös sanotaan että ei kannata heittää hukkaan kallista koulutusta.

Tai ainakin joidenkin ammattien osalta siis sanotaan vaikka aika monissa ammateissa voi olla yhtä pitkiä koulutuksia kuin lääkärinkin.
"Ongelma" uudelleenkouluttautumisessa on se, että koulun jälkeen puuttuu edelleen työkokemus alan töistä. Harmillisesti sitä työnantaja monesti haluaa. Kerran kun saa jalan oven väliin, niin kyllä hetki kannattaa sitten tehdä niitä hommia, niin näyttää CV vähän paremmalta kun on kokemusta.

Ainakin omalla kohdalla kaikista raskainta aikaa töiden suhteen oli juuri koulun jälkeen, kun oli koulutusta mutta silti kokematon. Tämä ei tietenkään kaikkiin aloihin päde, mutta omalla kohdalla nyt ainakin. Sitten kun ensimmäisen kerran jäin oman alan töistä työttömäksi 10 vuotta sitten, niin olikin taskussa viiden vuoden työkokemus, eikä ollut juurikaan ongelmia saada töitä. Tässä kohtaa itseasiassa työhaastatteluissa työnantajia ei enää koulutus kiinnostanut vaan juurikin se mitä kaikkea olin oman alan töissä tehnyt. Siitä on aika helppo laittaa alan standardit ja toimintakäytännöt tietävä kaveri suoraan töihin.
 
Kannattaa tosiaan miettiä mihin uudelleenkouluttautuu. Jos valitsee uuden alan, joka ei työllistä, on vielä entistä pahemmassa tilanteessa. Nykyjärjestelmässä ei oikein kannata fiilispohjalla valita sitä mikä sattuu kiinnostamaan, jos haluaa työllistyä varmasti. Varmoja alojakaan ei ole niin paljon enää. Monella alalla on ollut yllättäviä notkahduksia ja ne todennäköisesti vain lisääntyvät.
 
Nyt on juuri moni pitkään varmana pidetty ala notkahtanut pahasti, esimerkiksi pitkään hyvin työllistänyt sähköala kärsii uudisrakentamisen romahduksesta. Oikeastaan toiselta asteelta lähihoitaja on sellainen, joka melko varmasti työllistyy, jos on yhtään kiinnostusta ja osaamista, mutta se onkin sitten eri asia, haluaako päätyä niihin tehtäviin niillä palkoilla mitä on tarjolla. Monilla amistutkinnoilla pääsee paljon paremmille ansioille.
 
Ylös Bottom