Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Vuoden 2023 odotetuimmat pelit

Ensi vuosi tulee olemaan kovin pelivuosi miesmuistiin. Omalla listalla:
- Starfield
- Diablo 4
- Forza Motorsport
- Stalker 2
- Redfall
- Cyberpunk DLC
Tässä oli aivan erinomainen lista minun makuuni. Kyseiset pelit ovat kaikki minun eniten odottamien pelien joukossa. Lisäksi odotuslistalla FFXVI, tosin epäilen varsin paljon sen ilmestymistä kuitenkaan vielä ensi vuonna. Squaren pelit kun lykkääntyvät lähes aina reippaasti. Myös Alan Wake 2 olisi erittäinkin odotettu peli itselleni, mutta sen ilmestymiseen ensi vuoden aikana en usko sitten lainkaan.

Pienellä varauksella listalleni mukaan myöskin Forspoken ja Hogwarts Legacy. Erityisen suurella varauksella listalle mukaan myös BotW2. Jos hajoavat aseet ovat edelleen pelissä keskiössä, niin jäänee koko peli hankkimatta. Jos tuohon asiaan olisi kuitenkin joku merkittävä parannus tullut, niin sitten menisi ehkä itsellenikin kyseinen peli hankintaan.Suurella varauksella listallani mukana lisäksi Dead Island 2, joka on sinänsä näyttänyt aika lupaavalta. Epäilykset vuosikymmenen verran kehityshelvetissä olleen peli osalta ovat kuitenkin varsin suuret.

Kaiken maailman remaket ja remasterit (RE4, Dead Space, FFVII R2, Suikoden remasterit ja muut vastaavat) eivät ole odotuslistallani korkealla, ja menevät sitten joskus aikoinaan kunnon aleista hankintaan, jos edes silloin (ainakaan osaa niistä) tulee hankittua.

Näyttäisi tulevan boxin vuosi, kun ei kovin montaa kiinnostavaa yksinoikeuspeliä ole näköpiirissä pleikkarille tai nintendolle. Ja multiplatterithan pääsääntöisesti ostan boxille.
 
Viimeksi muokattu:
Hogwartsia ja Jedi Survivoria tässä odotellaan. Noin muuten ei mitään ihmeempiä hypejä ole päällä.
Tälle listalle täytyy kyllä nyt lisätä myös Spiderman 2, kun sekin vahvistettiin syksylle. Ykkönen ja Miles Morales kuitenkin olivat/ovat tyyliin parasta supersankaripelaamista ikinä. Kakkososa todennäköisesti tekee kaiken suuremmin, paremmin ja kauniimmin, joten mikäs tässä on Hämiksen ja Marvelin fanina odotellessa. Veikkaan, että tämä teos yksistään tulee tekemään vuodesta 2023 jälleen Playstationin vuoden, vaikka kiinnostavia multiplattareitakin varmaan tulee useita.
 
Tälle listalle täytyy kyllä nyt lisätä myös Spiderman 2, kun sekin vahvistettiin syksylle. Ykkönen ja Miles Morales kuitenkin olivat/ovat tyyliin parasta supersankaripelaamista ikinä. Kakkososa todennäköisesti tekee kaiken suuremmin, paremmin ja kauniimmin, joten mikäs tässä on Hämiksen ja Marvelin fanina odotellessa. Veikkaan, että tämä teos yksistään tulee tekemään vuodesta 2023 jälleen Playstationin vuoden, vaikka kiinnostavia multiplattareitakin varmaan tulee useita.
Marvel's Spider-Man 2 on itselleni ainoa Playstation-peli mitä odotan kuin kuuta nousevaa. Ensimmäinen on ehdoton suosikki, yksi parhaimmista pelatuista peleistä.
 
Koska uusi Zelda tulee ensi vuonna tekee se vuodesta 2023 Nintendon vuoden ilman mitään jakoa. Spiderman 2:kin toki odotellaan vesi kielellä. :D
Muita kiinnostavia pelejä ovat Hogwarts Legacy, Starfield, Final Fantasy XVI, ja Alan Wake 2. Remakeista en niin välitä, mutta kyllä Resident Evil 4 ja Dead Space tulee viimeistään alesta napattua.
 
Playstation vuosi koska Spiderman 2.
Nintendon vuosi koska uusi Zelda.
Xboxin vuosi koska Starfield.

Tässä taitaa olla ihan yhtä monta vuoden julistaa kuin on odotetuimpaa peliä. Tärkein silti se, että mielenkiintoisia pelejä näyttäisi olevan tulossa aivan älyttömästi. Taitaa olla oikein kunnolla sellainen vuosi, että on jokaiselle jotakin ja tällaiselle kaikkiruokaiselle taas aivan liikaa kaikkea. :D
 
Marvel's Spider-Man 2 on itselleni ainoa Playstation-peli mitä odotan kuin kuuta nousevaa. Ensimmäinen on ehdoton suosikki, yksi parhaimmista pelatuista peleistä.
Aika monen pelin osalta meillä tuntuisi pelimaku menevän yksiin. Spider-Manin kohdalla en kuitenkaan pysty jakamaan noin vuolaita ylisanoja. Ykkösen pelaaminen oli varsin pitkäveteistä varsinkin alkupuolen osalta, ja peli jäikin varsin pitkälle paussille jo kauan sitten. Onneksi jatkoin peliä kuitenkin pitkän tauon jälkeen ja pelasin sen sitten muutamassa viikossa tarinan osalta loppuun, koska kyllähän peli sitten alkoi jo jonkin verran maistumaan - ainakin ajoittain. Siitä huolimatta pelissä on jotain kovin geneerisellä tavalla tympivää aivan liian usein. En osaa edes selittää sitä varmaan kunnolla, mutta alkaa vaan herkästi tympimään, kun esim. New York on niin heikosti ja geneerisesti toteutettu. Siellä aikoinaan asuneena voin sanoa, ettei kaupungin upeus ja erityisyys välity pelissä oikein ollenkaan. En ole myöskään pitänyt hahmojen kuvaustyylistä mikä noissa Marvelin maailman videopeleissä tuntuu ylipäätään olevan. Poikkeaa liikaa siitä mihin sarjakuvissa aikoinaan olen tottunut. En siis odota Spider-Manin jatko-osaa ollenkaan innokkaasti, vaikka saattaahan se silti ehkä joskus hankintaan mennä. Sitä ennen tulee kuitenkin varmasti pelattua lukuisia kiinnostavampia pelejä,
 
Viimeksi muokattu:
Aika monen pelin osalta meillä tuntuisi pelimaku menevän yksiin. Spider-Manin kohdalla en kuitenkaan pysty jakamaan noin vuolaita ylisanoja. Ykkösen pelaaminen oli varsin pitkäveteistä varsinkin alkupuolen osalta, ja peli jäikin varsin pitkälle paussille jo kauan sitten. Onneksi jatkoin peliä kuitenkin pitkän tauon jälkeen ja pelasin sen sitten muutamassa viikossa tarinan osalta loppuun, koska kyllähän peli sitten alkoi jo jonkin verran maistumaan - ainakin ajoittain. Siitä huolimatta pelissä on jotain kovin geneerisellä tavalla tympivää aivan liian usein. En osaa edes selittää sitä varmaan kunnolla, mutta alkaa vaan herkästi tympimään, kun esim. New York on niin heikosti ja geneerisesti toteutettu. Siellä aikoinaan asuneena voin sanoa, ettei kaupungin upeus ja erityisyys välity pelissä oikein ollenkaan. En ole myöskään pitänyt hahmojen kuvaustyylistä mikä noissa Marvelin maailman videopeleissä tuntuu ylipäätään olevan. Poikkeaa liikaa siitä mihin sarjakuvissa aikonaan olen tottunut. En siis odota Spider-Manin jatko-osaa ollenkaan innokkaasti, vaikka saattaahan se silti ehkä joskus hankintaan mennä. Sitä ennen tulee kuitenkin varmasti pelattua lukuisia kiinnostavampia pelejä,
Pitää muistaa että Spiderman oli PS4 peli, siihen nähden New Yorkin mallinnus ja avoimen kentän koko teki vaikutuksen itseeni, etenkin kun liikkuminen oli erittäin nopeaa ja koukuttavaa seitteilemällä ympäriinsä. Ja vaikka en ole kaupungissa asunut niin kyllä tuli hyvä fiilis käydä bongaamassa hotelli katukuvasta jossa itse majoituin.

Allekirjoitan, että kaupunki oli aika kuollut väkiluvultaan ja autoja vain muutamia, jotka ajo samaa lenkkiä, mutta samaan vetoon en nähnyt tätä ongelmana, koska ei Spiderman liiku maankamaralla kun tehtäviä suorittamassa. Eri asia jos kyseessä olisi sankari joka pysyttelee koko ajan maantasossa.

Tarinahan oli ihan timanttia Spidermanissa ja Miles Moralesissa myös, ja tältä uudelta hämis peliltä odotankin nimenomaan tarinan jatkoa ja monipuolisempia tehtäviä.
 
2022 oli nimensä veroisesti 2:n vuosi, kun peräti 2 loistavaa Pokémon-peliä ilmestyi, joten 2023:n on vaikea pistää tästä paremmaksi. Odotettuja pelejä on kuitenkin tässä vaiheessa kourallinen:

- Fire Emblem Engage
- 百英雄伝 (Eiyuden Chronicle: Hundred Heroes)

- The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom
- Sea of Stars (luulin muuten, että kaikki odottavat tätä puhuessaan Starfieldistä, kunnes tarkistin tämän nimen ja totesin sen olevan eri. Starfield ei kiinnosta lainkaan)
- Silksong
- Dragon Quest III 2D-HD
- Advance Wars: 1+2 Reboot Camp
(jos julkaistaan)
 
En edes tiedä, mitä pelejä ensi vuonna on tulossa, mutta ainakin näitä odotan into pinkeenä

Sherlock Holmes The Awakened
Breath of the Wild 2
Amnesia: The Bunker
PROJECT ZERO: Mask of the Lunar Eclipse


Ehkä ensi vuonna julkaistaan myös Vampire: The Masquerade - Bloodlines 2....................:mad:
 
Itsellä ole kovin kummoisia odotuksia paitsi tuon PSVR2 suhteen. Ja sekin melko puhtaasti teknologiana. Peleistä en ole niin varma. Vielä ainakaan.
Mutta jos jotain pitäisi tuumailla niin varmaan jotenkin näin:

Stalker 2
Starfield
Senua's Saga: Hellblade 2

PSVR2:lle:
Horizon Call of the mountain
The Walking Dead - Saints and Sinners: Chapter 2: Retribution
Resident Evil Village (olen säästänyt uudelleenpeluuta tähän VR kokemukseen)
Half Life: Alyx (!!! Tiedän, ei ole virallisesti vielä vihjattukaan että tulisi PSVR2 :D)
Switchback VR (ensimmäinen osa ensimmäisellä PSVR setillä oli aikas hyvää mättöä. Helppo ottaa pienissä annoksissa)
 
Viimeksi muokattu:
Joulun alla tapahtui muuan ikävä tapahtuma, joka sai pohtimaan kaikenlaisia arvoja ja valintojaan elämässä. Koska nyt ollaan pelifoorumilla, keskityn vain pelaamiseen liittyviin asioihin ensi vuoden osalta. Palasin aiempaan viestiini, jossa olin listannut joitakin seurattavia pelejä ensi vuodelle:

Juu ei näillä pelikilometreillä enää lähde hypeen mukaan, mutta ainakin aloitusviestin listassa on muutama seurattava peli. Tällaisella otannalla ainakin joku näistä todennäköisesti on erinomainen peli, toivottavasti kaikki. Ainakaan tässä vaiheessa vuosi 2023 ei vaikuta erityisen hyvältä tai huonolta.

Like A Dragon: Ishin
Resident Evil 4 Remake
Final Fantasy XVI
Final Fantasy 7: Rebirth
Alan Wake 2
Robocop: Rogue City

Myöhemmin lisäsin listaan myös Suikodenin uudeelleenjulkaisun. Nyt kun tarkastelen nimettyjä pelejä, niin lista käsittää lähinnä jatko-osia, henkisiä jatko-osia tai remaster/remakeja. Vähän nyt kyseenalaistan näiden mielenkiintoisuutta tältä pohjalta. Tuskinpa hyödyn ihan kauheasti vaikkapa Suikodenin pelaamisesta uudella laitteella, kun alkuperäinenkin toimii. Nyt enemmän uudempia pelejä pelattuani on myös alkanut puskea liiaksi pintaan kyllästyminen näihin peleihin, joissa pelaaminen on pohjimmiltaan kuin käynti Prismassa ostoslistan kanssa. Kerää listan mukaiset porkkanat ja perunat, kohtaa puolituttu randomisti kaupassa ja taistele tiesi läpi pitkien jonojen. Tietenkin joskus se hyvä peli on hieman paremmin naamioitu parhaimmillaan erinomaisen juonen ja hyvän pelattavuuden taakse, mutta ehkä saatte kiinni.

Koska peliala on nähdäkseni menossa huonompaan suuntaan, jotain tartteis keksiä. Viime aikoina olenkin saanut muutaman ahaa-elämyksen, kun olen pelannut enemmän PC:llä. PC:n suurin ongelma, eli käytännössä täydellisen digital-only-jakelun voi tavallaan kiertää GOG.comin kautta. Pelit saa ladattua vaikka USB-tikulle ja sielläpä ne ovat tikun tai miehen hajoamiseen saakka asennettavissa. Lisäksi kyseisellä kauppapaikalla on muutenkin paljon enemmän potentiaalia vanhojen klassikoiden ja naurettavan halpojen hintojen ansiosta. Klassikot ovat nyt kiinnostaneet tätä pelaajaa ihan eri tavalla kuin ennen.

Toinen iso muutos on saamani reiluhko tarjous pelikokoelmastani. Tarjoukseen ajattelin tarttua ainakin Microsoftin konsoleiden osalta, koska on jo pidempään ollut tarkoitus äänestää jaloillaan kannanottona kyseisen lafkan toimintaan. Pelien osalta en usko suoraa vaikutusta omaan pelaamiseen olevan, eikä toisaalta valinnallani ole merkitystä MS:n ostosreissujen kannalta. Kyse onkin siis enemmän periaatteesta. Ensi vuonna voisi olla jälleen myös samaan teemaan liittyen uusi kokeilu Linuxin kanssa, tosin jonkin toisen jakelun kuin Pop_OS!:n kanssa.

Ehkä tiivistettynä voidaan todeta, että vaikka vuosi 2023 on vielä edessä, on tässä vaiheessa mielenkiinto menneisyydessä. Historian penkominen tuntuu nyt paljon mielenkiintoisemmalta kuin tulevan tarkastelu. Sama toteamus käsittää oikeastaan useammankin kokonaisuuden pelien lisäksi, viihteen osalta esimerkiksi elokuvat, tv-sarjat ja musiikki. Ensi vuoteen lähdetään siis hieman erilaisella tulokulmalla kuin aiemmin, mielenkiintoista nähdä, että mitä jää käteen.

Enemmän tästä nyt tuli hajatelma, jossa pohtii tuntematonta. Tuskin tämä nyt ketään muuta kiinnostaa, mutta onhan tähän sitten mielenkiintoista palata vuoden 2023 lopulla reflektoimaan.
 
Dead space remake, Silent hill 2 remake, Final Fantasy XVI tulevat ekana mieleen. Ja Final Fantasy 7 remake part 2 tietty. Ja ehkä PSVR2. Varmasti on paljon muitakin mitä ei vain mieleen tullu.
 
Skate jos ilmestyy tänä vuonna. Aikaisempia osia tuli jauhettua. Spiderman 2. Onko Destiny 2 Lightfall kokonaan oma pelinsä vai pitääkö aikaisempaa sisältöä olla pelattuna alla?
 
Muutamaa peliä odotan tänä vuonna, jotka aion ostaa heti julkaisussa:

Assassin’s Creed Mirage
Marvel's Spider-Man 2
Star Wars Jedi: Survivor
Suicide Squad: Kill The Justice League (tästä en ihan 100% varma, ostanko julkaisussa)

Näiden lisäksi odotan Assassin’s Hexe ja Red sekä Ghost of Tsushima 2, mutta näillä ei julkaisupäivää vielä, eikä Ghost Tsushiman jatko-osaa ole edes julkistettu vielä virallisesti. Sekä odotan myös tulevaa James Bond ja Idiana Jones pelejä, jos nämä joskus julkaistaan.
 
Nyt enemmän uudempia pelejä pelattuani on myös alkanut puskea liiaksi pintaan kyllästyminen näihin peleihin, joissa pelaaminen on pohjimmiltaan kuin käynti Prismassa ostoslistan kanssa. Kerää listan mukaiset porkkanat ja perunat, kohtaa puolituttu randomisti kaupassa ja taistele tiesi läpi pitkien jonojen. Tietenkin joskus se hyvä peli on hieman paremmin naamioitu parhaimmillaan erinomaisen juonen ja hyvän pelattavuuden taakse, mutta ehkä saatte kiinni.
Ymmärrän kyllä täysin. Tosin samalla täytyy vähän pohtia että oliko ne pelit toisaalta ennen sen kummoisempia? Vielä suorempia putkia, joissa mennä eteenpäin ja ampua parilla pyssykällä vihulaisia. Toki nykyään ne kaavat on ehkä enemmän tehty nimenomaan sen perusteella mikä myy eikä sen mikä on viihdyttävää. Mikä on kyllä vähän outoa jos se on noin, sillä kuvittelisi että nimenomaan viihdyttävä myy viihteessä mutta silti usein tuntuu että monet pelit tosiaan on jonkinlaista suorittamista. Tee tuo ja saat "palkinnon", oli se sitten joku kiiltävä haarniska, trophy tai achievement.

Koska peliala on nähdäkseni menossa huonompaan suuntaan, jotain tartteis keksiä. Viime aikoina olenkin saanut muutaman ahaa-elämyksen, kun olen pelannut enemmän PC:llä. PC:n suurin ongelma, eli käytännössä täydellisen digital-only-jakelun voi tavallaan kiertää GOG.comin kautta. Pelit saa ladattua vaikka USB-tikulle ja sielläpä ne ovat tikun tai miehen hajoamiseen saakka asennettavissa. Lisäksi kyseisellä kauppapaikalla on muutenkin paljon enemmän potentiaalia vanhojen klassikoiden ja naurettavan halpojen hintojen ansiosta. Klassikot ovat nyt kiinnostaneet tätä pelaajaa ihan eri tavalla kuin ennen.
Hyppäät tuosta aiemmasta "tylsyyden kaavasta" suoraan eri ongelmaan (joka on myös minusta ihan oikea ongelma) mutta jatkan aiemmasta: minä olen löytänyt niitä virkistäviä tapauksia ja erilaisia kokemuksia nykyaikanakin ja kuten olen usein sanonut, niin nimenomaan Game Passista. Tiedän mitä mieltä olet kyseisestä palvelusta, enkä itsekään ole täysin siis eri mieltä, mutta en voi kieltää että ne virkistävimmät ja erilaiset, ei yhdellä ja samalla kaavalla tehdyt teokset löytyvät helposti ja halvasti GP:n kautta. Eli vaikka suuren budjetin pelit on sitä varman päälle tehtyä "suorituspelaamista" niin kyllä nykyään tulee todella paljon ihan kokemisen arvoista erilaistakin pelattavaa. Se täytyy vain löytyy eikä itsekin urautua vain niihin varmoihin teoksiin. Joita myös ne vanhat, hyväksi tiedetyt pelit ovat.

Toinen iso muutos on saamani reiluhko tarjous pelikokoelmastani. Tarjoukseen ajattelin tarttua ainakin Microsoftin konsoleiden osalta, koska on jo pidempään ollut tarkoitus äänestää jaloillaan kannanottona kyseisen lafkan toimintaan. Pelien osalta en usko suoraa vaikutusta omaan pelaamiseen olevan, eikä toisaalta valinnallani ole merkitystä MS:n ostosreissujen kannalta. Kyse onkin siis enemmän periaatteesta. Ensi vuonna voisi olla jälleen myös samaan teemaan liittyen uusi kokeilu Linuxin kanssa, tosin jonkin toisen jakelun kuin Pop_OS!:n kanssa.
Minäkin olen tuota "äänestystä" tehnyt sillä että kaiken fyysisen ostan pleikkarille. MS:n osalta on pelauksessa enää GP:n tarjonta. Laitteenahan Series X taas on todella loistava, joskin softapuolella voisi olla parempi. Tosin nykylaitteista lähinnä Switch on se, jonka UI ei jollain tapaa ärsytä ja sekin kai vain sen takia, että se on niin riisuttu ettei mihinkään pysty ärsyyntymään. Samoin 3DS, jota yhdistää Switchin kanssa kai se, että ne on pohjimmiltaan pelilaitteita, joissa tuntuu että UI on lähinnä olemassa siksi että pääsee pelaamaan eikä sen vuoksi että pääsee katsomaan Netflixiä, chattailemaan, ostamaan lisäosia, tilaamaan palveluita ja ties mitä.

Ehkä tiivistettynä voidaan todeta, että vaikka vuosi 2023 on vielä edessä, on tässä vaiheessa mielenkiinto menneisyydessä. Historian penkominen tuntuu nyt paljon mielenkiintoisemmalta kuin tulevan tarkastelu. Sama toteamus käsittää oikeastaan useammankin kokonaisuuden pelien lisäksi, viihteen osalta esimerkiksi elokuvat, tv-sarjat ja musiikki. Ensi vuoteen lähdetään siis hieman erilaisella tulokulmalla kuin aiemmin, mielenkiintoista nähdä, että mitä jää käteen.
Näitä vaiheita voi olla ja mennä. Minullakin tulee ajoittain tylsistymisiä, jolloin on helpompi turvautua tuttuun ja turvalliseen. Samoin retroilu on loistava harrastus ihan sillä laillakin että ottaa välillä ihan tarkoituksella pelaukseen ohi menneitä teoksia eikä vain tuoreempaa tavaraa.

Enemmän tästä nyt tuli hajatelma, jossa pohtii tuntematonta. Tuskin tämä nyt ketään muuta kiinnostaa, mutta onhan tähän sitten mielenkiintoista palata vuoden 2023 lopulla reflektoimaan.
Ihan mielenkiintoinen tekstihän tuo oli. Toivottavasti sen kautta en kauheasti sotkenut aihetta tällä vastauksellani, joka meni vielä enemmän sivupoluille :p
 
Mun 2023 odotuslistan kärjessä ovat:
Cyberpunk: Phantom Liberty DLC (ja samalla paluu tekemättä jääneisiin sivutehtäviin)
Starfield (sikäli kun 2023 julkaistaan)

Näiden kanssa mennään jo maltillisemmin metakriitikkopisteitä ensiksi tulkiten:
Resident Evil Village PSVR-editio
Horizon: Call of the Mountain
Star Wars Jedi: Survivor
Resident Evil 4 Remake
Spider-Man 2
Alan Wake 2
Assassins Creed: Mirage
System Shock Remake


Listan alla kuplii vielä muutama muukin kiinnostava peli:
S.T.A.L.K.E.R 2
Deliver us Mars
Wo Long: Fallen Dynasty
Redfall
(koska Arkane, mutta tiiserit näyttäneet toistaiseksi aika tympeiltä)

Forspoken putosi tutkalta tympeän demon myötä

Vielä ilmoittamattomia, mutta ainahan haaveilla saa:
Half-life: Alyx (josse nyt oikeasti tulisi PSVR2:selle)
Elden Ring DLC

Ja näiden lisäksi Game Pass on aina tervetullut ilahduttamaan yllätyksillä, niin kuin vuonna 2022 esimerkiksi peleillä: Shipbreaker, Artful Escape, Immortality, Somerville, Vampire Survivors, Pentiment ja mitä näitä kaikkia oli...
 
1. Diablo 4 eipä tätä pelisarjaa ainakaan julkaisu tahdilla ole pilattu. Varmaan saa taas kuluun mukavasti peliaikaa tämän parissa.
2. Redfall
3. Niin ja toki Warhammer 40k Darktide vai joko se tuli konsolille ;) tämä on meinaan juuttunut johonkin vuosi 2022 meni jo
4. Wo long fallen dynasty
 
Ylös Bottom