Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Warframe

WhiskyTangoFox

New Member
Warframelle ei jostain syystä ollut omaa ketjua, vaikka peli taisi olla esim. PS4:sen launchissa jo?

Warframe on verkon kautta ilmaiseksi pelattava yhteistyötä ja toimintaa sisältävä PvE-peli.

Kehittäjä: Digital Extremes
Pelimoottori: Evolution Engine

Warframessa yhdestä neljään pelaajaa, Tennoa, toimii yhteistyössä tehtävän suorittamiseksi. Mahdollisia tehtäviä ovat esimerkiksi tunkeutuminen vihollisen tukikohtaan ja siellä ennalta määrätyn kohteen sabotointi, hengissä selvityminen tietyn aikaa vihollisten hyökkäyksiä torjuessa tai määrätyn kohteen puolustaminen vihollisen hyökkäyksiltä antamatta kohteen tuhoutua. Pelaajan hallinnoima Tenno pukeutuu taistelupukuun, jota kutsutaan warframeksi. Jokaisella warframella on omat yksilölliset ominaisuutensa ja erikoiskykynsä. Warframeja on tällä hetkellä yhteensä 20.

Pelaaja näkee pelin tapahtumat kolmannesta persoonasta. Pelaaja voi ottaa kuhunkin tehtävään mukaansa kolme asetta, joista kaksi ovat etäältä käytettäviä ja yksi on tarkoitettu lähitaisteluun. Etäältä käytettäväksi ensisijaiseksi aseeksi vaihtoehtoja ovat muun muassa erilaiset konekiväärit, haulikot ja jouset. Toissijaiset aseet ovat ensisijaisia aseita kevytrakenteisempia, kuten pistooleita ja heittoveitsiä. Pelaajan valittavissa oleviin lähitaisteluaseisiin kuulu muun muassa erilaisia miekkoja, rautakäsineitä ja salkoaseita. Yhteensä kaikkia erillaisia aseita on 171.

Warframeja, aseita, ynnä muuta pystyy myös modaamaan eri tavoin, mutta ei siitä tässä esittelyssä sen enempää.

Yllättävän hauska ilmaispeli mielestäni. Peli on muuttunut julkaisusta niin paljon, että vuoden takaisia arvioita pelistä ei edes kannata oikein katsoa netistä. Uusin build taitaa olla versio 14.xx.

Tässä suht tuore video jossa, esitellään Warframe sellaisena kuin se build 14:sta myötä on:
[video=youtube;FF9T-k4nOj8]https://www.youtube.com/watch?v=FF9T-k4nOj8[/video]


Vinkkinä uusille pelaajille: älkää käyttäkö sitä platinaa mihinkään ennen kuin ymmärrätte pelistä vähän enemmän. Suuren osan kamoista (warframet, pääaseet, secondaryt, meleet jne.) saa ihan vaan tehtäviä pelaamalla, eli niistä ei tarvitse maksaa.

Uusimman 14.xx buildin mukana tuli peliin myös Kubrow, Tennon uskollinen koiraa muistuttava kumppani, joka lähtee mukaan tehtäville tuhoamaan vihollisia, keräämään loottia yms.
ibyLca1PmNc84c.jpg


Warframella on myös oma Wiki, johon kannattaa tutustua:
http://warframe.wikia.com/wiki/WARFRAME_Wiki
 
Vastaus: Warframe

Ei tässä löydä pelaajia ollenkaan enää myöhäisemmille tasoille. Siellä vaan Defenceä hankaa porukka alemmilla tasoilla ja yrittää lootata.
 
Vastaus: Warframe

Itse latasin pelin kuukausi sitten. Nauttinut kyllä tästä pelistä todella paljon. Hauskaa mättöä silloin tällöin kun ei NHL tai Battlefield nappaa.

Enimmikseen tulee pelailtua Interception missioneja taikka ODA. Ja tietenkin Survival ja Defenceä osaavan porukan kanssa.
Rhino ja Frost on tällä hetkellä aktiivisessa käytössä kun taas Excalipur on inventorissa pölystymässä.

Ihmettelen miksi kaikki aina haluaa vain farmata tässä pelissä. Mä yritän aina saada Stalkerin perääni ja rökittää sitä isän kädestä :D

Unohdettu kyllä mainita myös uusille, että Aseita saa myös hommattuna Blueprinttien kautta. Eli ei kannata maksaa platinalla vaan ostakaa niitä Blueprintteja. Hinta haarukat aseissa on 15000-40000 crediittiä. Tämän jälkeen BP ilmestyy workbenchissä jossa aseen voi craftata. Muistakaa myös täyttää kaikki kriteerit mitä aseen Craftaamisessa vaaditaan! Tämän jälkeen kun kaikki tarvittavat osat ym ollaan hommattu blueprinttiä varten voit aloittaa craftaamisen. Tosiaan se maksaa myös 15000-40000 joten aseesta saa maksaa aika paljon. Tämän jälkeen ase craftautuu 24h ajassa.

Ainoa asia mihin itse voisin platinaa suositella käytettäväksi on: Orokin Catalystit tai Orokin Reactor.
Catalystillä voit parantaa mod slottien määrää aseestasi 30:sta 60:een (30->60). Mitä enemmän mod slotteja on, sitä paremman aseen saat itsellesi. Ehdoton asia johon haluat Catalystin käyttää on Primary Weaponiin sekä Miekkaan tai mitä lyönti asetta ikinä käytätkin.

Orocin Reactor taas parantaa itse Warframesi modien määrää 30:stä 60:een (30->60) tai sitten Companionin modeja. (Sentinel tai Kubrow).

Aura mod: Parantaa modi slottien määrää myös, sekä antaa Warframelle voimaa (Melee Attack tai Aseisiin)

Jos mietit itsellesi lyönti asetta suosittelen hommaamaan Dual Heat Sword:it.
Kaksi miekkaa antaa nopean ja tehokkaan tavan pilkkoa vastustajasi pois tieltäsi. DHS paras ominaisuus on se, että siinä on itsestään liekki ominaisuus joka sytyttää viholliset tuleen. Myös DHS spin attack damage on todella suuri. Oma personal favorite ehdottomasti!

Primary aseeksi kannattaa hommata Boltor tai Karak jos pidät automaattisista aseista. Kannattaa myös muistaa, että älkää parantako aseissa niitä asioita jotka niissä on huonoja. Esimerkki: Karak omaa Critical Chance 1.5% ja 2x multiplier. Ei mitään järkeä siis iskeä modia tuohon joka parantaa sen Critical Chancea. Ase kannattaa aina modata vahvuuksiensa mukaan! Tietenkin sitten voi turhat modit heittää aseeseen jos ei ole muuta laitettavaa siihen.

Ase kannattaa myös aina valita vihollisen mukaan.
Grineer: Heikkous on puncture damage, joten valitse ase jossa puncture damagea on paljon.
Corpus: Heikkous impact, ---:::---
Infested: Heikkous slash, ---:::---
 
Vastaus: Warframe

Ihmettelen miksi kaikki aina haluaa vain farmata tässä pelissä.

Ihan hyviä huomioita ja vinkkejä laitoit!

Tuo farmaaminen vaan on välttämätöntä jos haluaa esimerkiksi Prime Warframeja tai Prime aseita.

Ja itse asiassa, eihän ihan normi-warframen blueprintilläkään tee mitään, ellet ole ensin käynyt hakemassa ko. warframen Helmet, Systems ja Chassis jostain tehtävästä, esim. tappamalla bosseja. Vasta sitten voit rakentaa kyseisen warframen blueprintillä (ellet maksa platinaa).

Yksi mihin platinaa on mielestäni järkevää käyttää vähän aikaa pelattuaan on ostaa lisää asepaikkoja Inventoryyn. Näitähän ei kait saa lisää muuten kuin platinaa maksamalla?
 
Vastaus: Warframe

Ihan hyviä huomioita ja vinkkejä laitoit!

Tuo farmaaminen vaan on välttämätöntä jos haluaa esimerkiksi Prime Warframeja tai Prime aseita.

Ja itse asiassa, eihän ihan normi-warframen blueprintilläkään tee mitään, ellet ole ensin käynyt hakemassa ko. warframen Helmet, Systems ja Chassis jostain tehtävästä, esim. tappamalla bosseja. Vasta sitten voit rakentaa kyseisen warframen blueprintillä (ellet maksa platinaa).

Yksi mihin platinaa on mielestäni järkevää käyttää vähän aikaa pelattuaan on ostaa lisää asepaikkoja Inventoryyn. Näitähän ei kait saa lisää muuten kuin platinaa maksamalla?
Enpä tiedä tuosta. Itse en ole vielä avannut inventoryyn lisää slotteja. Poistan yleensä aseen kun se saavuttaa level 30. Tosin unohdin vielä mainita uusille, että muistakaa vilkuilla Profiilin mastery levelliä!

Mastery levelin ansiosta saat mm. Kauppaan lisää aseita, ja avattua aseita jotka ovat XP Lockissa.
Mastery leveliä voit kehittää näin:
- Paina options nappia (PS4), mene Profile. Take the test. Testissä joudut tekemään haasteen mitä ikinä se pyytääkin. Kun suoritat testin saat Mastery Levelin.

Mastery levelin etenemiseen vaaditaan aseiden sekä warframen kehittämistä. Ase 1 level = 100xp, Warframe 1 level = 200xp. Edistymisen näet kun menet Profileen. Siellä ylhäällä pitäisi näkyä sininen palkki, kun palkki on täynnä voit tehdä testin!
 
Vastaus: Warframe

Kyllä on koukuttava peli. Kaikkien kannattaa edes kokeilla sillä pelihän on siis FREE TO PLAY!
Tässä aika paljon mätännyt jo peliä ja aika voimakkaaksi olen jo pelissä päässyt.

Itse ainakin pidän tosta farmaamisesta, jotta saisin ukkoja entistäkin tehokkaammiksi. Toki aikalailla kaikki parhaat modit jo farmattu niin enimmikseen nyt pelaan peliä mastery levelin perässä enään.

Joo ja mitä tuohon vielä voisi lisätä:

Pystyt myös liittymään claaniin tai perustamaan oman claanisi pelissä. Claanissa on suuria hyötyjä etenkin Clan Dojossa josta pystyt hankkimaan blueprinttejä joista muuten joudut maksamaan platinaa.
Toki Dojoon tarvitsee perehtyä ja jos itse perustat oman Clan Dojon käy se pelillisesti tai rahallisesti kalliiksi. Clan Dojo tarvitsee niin sanottuja Forma komponentteja joita pystyt pelissä farmaamaan todella vaikeasti, saamalla palkkion 7 päivän peli putkesta tai ostamalla Forma komponentteja 20 platinalla. Forma komponentteja käytetään rankentamiseen Dojossa.
Niin sanotuista "materiaali laboratoriosta" löydät warframeja, aseita ja erinlaisia kulutusapuja tehtäviin.

Juu ja jos porukalle kelpaa peliseura niin lisätkääpä alter egoni STAB_Legacy. :D
 
Vastaus: Warframe

Enpä tiedä tuosta. Itse en ole vielä avannut inventoryyn lisää slotteja. Poistan yleensä aseen kun se saavuttaa level 30.

No sitten sulla ei varmaan ole esim. Prime-aseita varastossa? Noita on aika ikävä heitellä menemään ihan vaan siksi, että on levuttanut sen maxiin.

Warframejakaan ei voi olla kuin kaksi defaulttina. Oikeastaan pakko ostaa lisää slotteja myös warframeille. Ei tuu hommasta muuten mitään.
 
Vastaus: Warframe

Ainoat Primet mitä löytyy niin on Dakra ja Hikou. Tietty jotain Systeemeitä ym löytyy.
Ei oikein ole napannut vielä noiden Prime juttujen farmaaminen. Ehkä tulevaisuudessa kunhan olen ensimmäiseksi pelannut kaikilla mahdollisilla Warframeilla :D
 
Vastaus: Warframe

Kyllä on koukuttava peli. Kaikkien kannattaa edes kokeilla sillä pelihän on siis FREE TO PLAY!

Peliä ei ole hypetetty joka tuutista, joten se ei ole kaikkien huulilla.

Sen sijaan joku sisällöltään suhteellisen kurainen peli, jolle lyödään mieletön markkinointibudjetti, onkin sitten joka jonnen käsissä...

ixiVW30HdylvU.jpg
 
Vastaus: Warframe

Warframe oli pitkään lähes ainoa peli, jota pelasin. Ihmettelin suuresti, kun siihen ei oltu avattu yhtään viestiketjua. Kyllä esim. Resistance sai aikoinaan PS3:lle melkoisen määrän viestejä, julkaisupeli kun oli.

Warframesta tulikin yllättäen kaikkien aikojen eniten pelaamani peli niistä peleistä, jotka tilastoivat pelitunteja. Lähes 400 tuntia kilahti mittariin viidessä kuukaudessa, kunnes Destiny tuli ja vei mennessään. Sittemmin en ole Warframea pelannut. Kaikki aika sen parissa oli kuitenkin todella mukavaa, kerääminen kun on verissä. W oli alussa hyvinkin haastava, mutta hahmo(je)n kehittymisen myötä sai koko ajan uusia ulottuvuuksia peliin. Toisaalta tässä oli myös kääntöpuolensa - peli muuttui lopulta niin helpoksi, että jatkuva dominointi vei mielenkiinnon. Ainoa jännityksen kohde oli kerättävät kortit ja äärimmilleen vedetyt Survival/Defence-tehtävät, kuinka pitkälle päästiin.

Siinä Warframe onnistui, että jatkuvasti tuli uutta tehtävää, lisää kerättävää ja yhteisö oli voimakkaana ympärillä. Peliseuraa löytyi aina ja ainakin itse sain siitä mielihyvää, että autoin uusia pelaajia eteenpäin tai olin suojelusenkelinä vaikeimmissa tehtävissä. Päivittäiset alertit ja loottaus olivat mainioita motivoijia todella pitkään.

Sitten se vain loppui. Kaipasin haastetta, en jatkuvaa jyräämistä tai todennäköisyyksien kanssa kilpailemista, josko vielä saisi muutaman uuden kortin. Myönnän toki ostaneeni muutaman modin, kun mielenkiinto alkoi loppua. Klaanitoiminta toi myös ainakin 150 pelituntia lisää. Warframeista taisin kerätä ainakin seitsemän, modeja taas oli n. 85-90% kokonaismäärästä (karkea arvio). Taistelukoira ei riittänyt enää nostamaan mielenkiintoa.

Teknisesti erittäin onnistunut peli ja valtava yhteisö pitivät W:n hengissä (omalla kohdalla) todella pitkään. Erittäin hyvä asia oli tietysti sekin, että kaiken pystyi keräämään itse, mutta ostin silti platinaa noin 25€ edestä, osaltaan jo senkin vuoksi, että halusin tukea hyvän pelin tehnyttä porukkaa, sekä tietysti myin parhaimpien modien tai Warframejen osia tietyillä platinamäärillä.

Hienoa aikaa ja loistava ajoitus kuulla Warframesta, kaverin suosittelemana, kun mietin syytä ostaa PS4. Tämä se oli.
 
Vastaus: Warframe

Jos kerta oli jatkuvaa jyräämistä niin teet vain samoin kuin minä. Trollaus modeilla saa aika hauskaakin mättöä luotu tuohon peliin. Uudet pelimuodot ja uudenlaiset haaste tehtävät ovat kyllä suuri plussa myös. Saisivat kyllä vakinuttaa tuon Extraction pelimuodon. Oli kyllä huikeaa mättöä. Jo 15min pelin jälkeen viholliset ylsivät level 50. :O

Juu ja 6000 pistettä tuli rikottua siinä pelimuodossa
 
Vastaus: Warframe

Peli on ihan hieno mut vaivaa sama ongelma kuin borderlandsiäkin aikanaan, eli jollet ole pelannut julkaisusta asti niin sitä pitäis pelata joko yksin (tylsää) tai jonkun toisen aloittelijan kanssa että siihen pääsis jotenkin sisään. Peli menettää makunsa kun siihen liittyy joku 24/7 pelannu kaveri mikä pistää sekunnissa kaiken kylmäks ja itellä ei ole hajuakaan mitä tapahtui.
 
Vastaus: Warframe

On kyllä aika tylsäkin peli pitemmän päälle. Mutta kyllä tämä varmaan porukalla menis. Alussa pelasin aika paljonkin kun ei ollu PS4:lle oikein pelejä.
 
Vastaus: Warframe

Mä en jostain syystä päässyt pelaamaan niitä Cryotic Front -tehtäviä lainkaan. Tehtävät ei koskaan tulleet mulle navigation-kohtaan. Mitä tuossa olisi pitänyt tai pitäisi tehdä, että niitä pääsee pelaamaan?
 
Vastaus: Warframe

Mä en jostain syystä päässyt pelaamaan niitä Cryotic Front -tehtäviä lainkaan. Tehtävät ei koskaan tulleet mulle navigation-kohtaan. Mitä tuossa olisi pitänyt tai pitäisi tehdä, että niitä pääsee pelaamaan?
Sama homma minulla enkä tiedä miksi. Noh pääasia, että pääsin pelaamaan tuota uutta pelimuotoa "Crash Gate". Todella hauska tehtävä ja suht helppokin kaikenlisäksi. Ainoa vaikea homma mitä tuossa tehtävässä on niin löytää ne 3 Grineer Cachea. Ne ovat siis 3 loot boxia joista saa todella hyvää loottia.
2/3 löytänyt parhaimmillaan. Kaikki olen kyllä nähnyt, mutta joskus en ole keksinyt keinoa miten jonkun lootin luokse pääsee. Noissa kentissä on aika paljon kikka 69 hyppyjä jos niiden loot boxien luokse haluaa päästä. Paljon seinässä juoksemista ja hyppimistä pieniin onkaloihin sokeena tekee tosta todella haastavaa, jatkuvasti saa katsella ympärilleen jos niitä löytyy. Kerran löytys lootboxi nurkasta joka olikin sitten helpompi löytää.

Jos joku ei tiedä millainen tuo Grineerin Cache Loot Box on: Samanlainen kuin normaali kaappi, mutta vihreän/punaisen värin sijasta se hohtaa valkoisena.
Näitä siis löytyy ainoastaan Crash Gate tehtävästä, joka on tehtävissä vain 7pv! :cool:
 
Vastaus: Warframe

Sama homma minulla enkä tiedä miksi. Noh pääasia, että pääsin pelaamaan tuota uutta pelimuotoa "Crash Gate". Todella hauska tehtävä ja suht helppokin kaikenlisäksi. Ainoa vaikea homma mitä tuossa tehtävässä on niin löytää ne 3 Grineer Cachea. Ne ovat siis 3 loot boxia joista saa todella hyvää loottia.
2/3 löytänyt parhaimmillaan. Kaikki olen kyllä nähnyt, mutta joskus en ole keksinyt keinoa miten jonkun lootin luokse pääsee. Noissa kentissä on aika paljon kikka 69 hyppyjä jos niiden loot boxien luokse haluaa päästä. Paljon seinässä juoksemista ja hyppimistä pieniin onkaloihin sokeena tekee tosta todella haastavaa, jatkuvasti saa katsella ympärilleen jos niitä löytyy. Kerran löytys lootboxi nurkasta joka olikin sitten helpompi löytää.

Jos joku ei tiedä millainen tuo Grineerin Cache Loot Box on: Samanlainen kuin normaali kaappi, mutta vihreän/punaisen värin sijasta se hohtaa valkoisena.
Näitä siis löytyy ainoastaan Crash Gate tehtävästä, joka on tehtävissä vain 7pv! :cool:
Ite vedin kaikki jo läpi. Hirmu luuttia ei tullut yhtään. 2 rare fusion coree tuli, mutta se olikin sitten siinä. Sais warframe buffata tota Sheeviä jo pikkuhiljaa paremmaksi. Pieniä parannuksia on, mutta lähes yhtä turha kuin ennenkin oli... Purkinavaajaksi käy vieläkin, mutta siihen se sitten jää... Ase on melkein yhtä pieni kuin puukko, mutta nopeudeltaan hitaampi kuin raskaat lekat/miekat. FUCK THE LOGIC! :D

http://warframe.wikia.com/wiki/Sheev

Tuossa on siis kyseinen viimeinen palkinto joka on vaikeinta saavuttaa... Niinkuin tuollakin näkyy niin attack per sec on huikeat 0,7... Hitain koko pelissä ja luokitellaan puukko aseeksi. Haha. :D
 
Vastaus: Warframe

Ite vedin kaikki jo läpi. Hirmu luuttia ei tullut yhtään. 2 rare fusion coree tuli, mutta se olikin sitten siinä. Sais warframe buffata tota Sheeviä jo pikkuhiljaa paremmaksi. Pieniä parannuksia on, mutta lähes yhtä turha kuin ennenkin oli... Purkinavaajaksi käy vieläkin, mutta siihen se sitten jää... Ase on melkein yhtä pieni kuin puukko, mutta nopeudeltaan hitaampi kuin raskaat lekat/miekat. FUCK THE LOGIC! :D

http://warframe.wikia.com/wiki/Sheev

Tuossa on siis kyseinen viimeinen palkinto joka on vaikeinta saavuttaa... Niinkuin tuollakin näkyy niin attack per sec on huikeat 0,7... Hitain koko pelissä ja luokitellaan puukko aseeksi. Haha. :D
Itsekkin olen tuon kohta hakannut. Eikä se tehtävä ollutkaan Crash Gate, vaan Gate Crash, mutta samapa se kai on :D
Itse olen todella hyvää loottia saanut, tai ainakin omasta mielestäni. mm.
- 2 Rare Fusion Corea
- Muutama Uncommon
- Tower III Exterminate x2
- Tower III Survival
- 5000 credittiä x2

Ja joitakin harvinaisia componentteja joita saa vaikeasti itse tehtävässä. Tais tulla 50x niitä, en vaan muista minkä nimisiä ne resourcet on :D
 
Vastaus: Warframe

Ihan kivat noi modit on kun aseeseen saat 120% lisää slash damagea. Hyvästi Dragon Nikanan 7000 iskut ja tervetuloa yli 10 000 damagen iskut! Mieletöntä touhua! :D
 
Ylös Bottom