Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Wii U

Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Mä veikkaan että Fabre#4 voisi yllättyä positiivisesti, jos antaisi Nintendolle mahdollisuuden.

Kyllä Nintendo varmaan sen mahdollisuutensa tulee jossain vaiheessa saamaan. Tällä hetkellä ei ole ehtinyt edes kaikkia tämän syksyn kiinnostavia PS4-julkaisuja hommaamaan ja kohta tulee ulos AC: Unity ja DA: Inquisition. Todennäköisesti noilla + 1-2 muulla tänä syksynä julkaistulla mutta myöhemmin ostetulla pelillä mennään helmikuun loppuun asti, jolloin laitetaan aikataulut uusiksi, koska Witcher 3. Sitten onkin taas jo alkukesä ja tuleva Batman: Arkham Knight-aika. Saas katsoa, milloin sille Nintendon mahdollisuudelle on sitten aikaa...
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Minä olen varmaan harvinaisen hyvässä tilanteessa, voin ostaa pelejä kaikille alustoille* ja pystyn jopa pelaamaan kaikki pelit (no PC:n backlog on aika pitkä!) läpi, osan jopa monesti ja moninpelit päälle!
Ihmettelen kun lueskelen että miksi jaksetaan roikkua ja kitistä pelitilanteesta, vaikka ei ole aikomusta konsolia ostaa. Onko siellä sittenkin niitä mielenkiintoisia pelejä joita halutaan mutta joudutaan vierestä seuraamaan kun ei niihin itse pääse käsiksi?

*Wii U, PS4, PC, 3DS
Tulevia ja vanhoja mm. Bayonetta 1 & 2, Smash, Hyrule Warriors, Mario Kart 8, GTA 5, Diablo 3, Driveclub, NHL 15, BF4
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Sitä vaan toivoisi, että noita vanhoja tuttuja pelejä tulisi enemmänkin. Mariota tulee ihan kiitettävään tahtiin, sitä ei tarvitse yhtään enempää, mutta Zeldaa, Metroidia ja muita vastaavia haluaisi nähdä tulevan useammin. Se on jotenkin jännä juttu nyt, kun ajattelee, kuinka nuo Capcomin ja Konamin klassikkosarjat ovat pudonneet melkein kokonaan pois. Toki MM 9 ja 10 julkaistiin pikkurahalla jokaiselle konsolille virtuaalikaupassa, mutta noin muuten on ollut ihan hiljaista. DuckTalesin remasterointia en sillä tavalla laske uudeksi peliksi, koska kentät ovat lopulta lähes samat kuin alkuperäisessä NES-versiossa. Castlevaniaa tuli uutta 3D-pelinä kyllä, mutta jotenkin se ei tuntunut enää samalta...

Taidan olla vaan liian vaativa asiakas...

Kai tiedät, että alkuperäisen Wiin WiiWareen tuli käytännössä uusi perinteisen tyylinen 2D-Castlevania, Castlevania: The Adventure Rebirth? Peli perustuu löyhästi GB-peliin Castlevania Adventure, mutta käytännössä sitä on muutettu niin paljon, että tarjolla on lisää uutta Castlevania-pelattavaa 16-bittisen aikakauden pelien kuten Megadriven Castlevania Bloodlinesin ja Turbografx-16:n Castlevania: Rondo of Bloodin jäljissä. Ja se parhaaksi perinteisen tyyliseksi 2D-Castlevaniaksi tituleerattu Rondo of Blood löytyy muuten myös Wiin Virtuaalikonsolista.

Konamin Rebirth-sarjaa tuli myös Contra Rebirth ja Gradius Rebirth, ja mainitut Megaman 9 ja 10 tehtiin alkujaan erityisesti Virtuaalikonsolin Megaman-pelien menestyksen innoittamana. Lisäksi Wiille tuli monia muita klassisten pelien paluita, niin WiiWaressa kuten Blaster Master Overdrive kuin myös levypeleinä, kuten A Boy and His Blob.

Jos kaipaa paluuta NES-aikojen henkeen, niin Wiillä niitä pelejä on aivan valtavasti tutkittavaksi ja pelattavaksi. Myös erittelemättä Wiin laajaa Virtuaalikonsolia, jossa on pelejä mm. NESiltä, Master Systemiltä, Megadrivelta, SNESiltä, Turbografx-16:lta ja muilta retrolaitteilta.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Hiton hyvä Direct oli! Vahvisti seikkaa, joka olikin jo melko pitkälti tiedossa: 2015:ta on kehkeytymässä hitonmoinen pelivuosi...saa nähdä kohtaako 2013 veroisensa!

Captain Toad on melko varmuudella day 1 get..näyttää kerrassaan herkulliselta.
Splatoon näyttää aina vain paremmalta. Näyttää siltä, että tulee tarjoamaan tuntitolkulla multiplayer hupia
Kirby Rainbow Curse näyttää tosi nätiltä, mutta tästä en ole vielä ihan niin tulessa. Laadukasta sisältöä näyttäisi olevan tulossa sillä syötöllä, että jotain pitää varmaan skippaakkin.
Amiibo Koitan jatkuvasti järkeillä itselleni, etten todellakaan ole aloittamassa minkään lelufiguurien keräilyä, mutta taistelu tätä vastaan on raskaampaa päivä päivältä....kenties vain yksi...?
MK8 DLC Lisäradat näyttävät todella houkuttelevilta..Ensi viikolla nasahtaa! Näpit syyhyää päästä tyyppaamaan!
Xenoblade Chronicles X Tämä on omalla kohdallani jopa tulevaa Zeldaa odotetumpi peli, mutta Directissä näytetty footage näytti jotenkin hiukan arvelluttavalta kaupunkilähiöineen...Ei kai sitä ekan Xenon ihanaa hi-fantasymeininkiä olla vaihtamassa johonkin reaalimaailmasta inspiroituneeseen??? Kauhulla tulee mieleen, mitä Final Fantasyille ollaan tehty. EI SITÄ!!

Lisäksi 3DS puolella:

Majora's Mask 3D - POMMI. Kaikki tietää tämän julkaisun arvon, eipä mun tarvitse tähän mitään lisätä
S.T.E.A.M Näyttää inspiroituneen vahvasti U.F.Osta, mutta mulle käy. U.F.O. Intelligent Systems/Nintendo twistillä...I'm game!

Mukava nähdä, että Nintendo on herännyt siitä koomasta, jossa se tuntui olevan vielä vuosi taakseppäin ja puskee mielenkiintoista sisältöä, hyviä tarjouksia, bundleja yms. kovalla syötöllä! Nyt vielä uusia announcementtejä vaikkapa noista uusista Spin-offeista, joita he aikovat puskea third partyjen kehitettäväksi, niin alkaa näyttää hyvältä! Nintendon tuloskin kääntyi taas positiiviseksi ja myynnit ovat olleet odotettua paremmat..joten ehkä tässä alkaa valoa pilkottamaan tunnelin päässä taas!

(ja just for the record: vaikkakin tulevaisuuden näkymät näyttävät mielestäni positiivisilta, en usko, että Wii U:ta voidaan enää kaupallisesti pelastaa, ainakaan siinä mielessä, että voitaisiin minkään asteisesta kaupallisesta menestyksestä puhua, joten doomerit, save your breath)
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Aika ennalta-arvattava direct oli Wii U:n osalta. Positiivisinta oli ehdottomasti Shovel Knightin julkaisu heti lähetyksen jälkeen, Mario Kart dlc:n julkaisupäivä ja uusi kuvamateriaali Xenobladesta. Vaikka tuossa näytettiin tuota urbaanimpaa lähiötä, niin minua se ei haitannut - ilmeisestihän tuossa toimii tuo yksi iso kaupunki päätukikohtana, josta sitten aletaan seikkailla suuntaan jos toiseen. Toivottavasti planeetan kätköistä löytyy kuiten paikallisten asukkaiden pienempiäkin kyliä vierailtavaksi. Materiaali oli loppujen lopuksi sen verran vähäistä (ottaen huomioon, että kyseessä on varmastikin kymmeniä tunteja vaativa peli), että siinä tuskin näytettiin edes niitä kaikkein eksoottisempia paikkoja.

Amiibot eivät ole innostaneet vähäisimmässäkään määrin, eikä tämä direct todellakaan muuttanut suhtautumistani niihin. Sen sijaan pari kysymystä kyllä heräsi, sillä en ole tutustunut noiden amiibojen toimintaperiaatteeseen (tiedän toki mihin niitä käytetään ja miten), enkä tiedä onko Nintendo antanut mitään tarkempia yksityiskohtia, joten.. Eli se mikä minua eniten kiinnostaa: Onko tuo data, jolla saadaan uusia asuja tai mitä tahansa lisäkrääsää ne peliin tuovatkaan, siinä itse figuurissa vai ovatko ne jo valmiiksi itse pelissä vai tulevatko ne kenties ensin peliin päivityksen mukana ja sitten vain avataan amiibon avulla? Itse ainakin veikkaisin, että nuo jutut ovat jo valmiiksi pelissä tai sitten tulevat päivityksillä. Jos asia on niin kuin arvelen, syyllistyy Nintendo tässä ihan samaan kuin EA ja kumppanit, eli pelaajille myydään vain avain sisältöön, joka on jo valmiiksi levyllä. Lisuukkeena saa toki turhanpäiväisen muovilelun, joilla pääsee täyttämään kaappinsa, mikäli niitä ei viitsi esillä pitää. Tokihan yksi amiibo toimii useammassa pelissä, mutta ainakaan minulle joku uusi asu Mario Kartiin tai ase Hyrule Warriorsiin ei todellakaan ole mikään myyntivaltti. Moiset hupatukset saavat avata peliin jotain oikeasti merkittävää, että niihin viitsisin rahaa syytää. En oikein jaksa uskoa, että noista muutenkaan mikään hitti muodostuu - Smash Bros niitä tulee jonkin verran myymään, mutta tulevaisuutta ajatellen taitaa olla taas vaihteeksi yksi idea, joka tulee jäämään unholaan, kunhan alkuinnostus on mennyt ohi. Nämäkin resurssit olisi voitu käyttää vaikkapa sen rehellisen lisäsisällön luomiseen, jota voisi sitten kaupata siellä eShopin puolella.

Shovel Knight meni lataukseen heti directin jälkeen, mutta harmillisesti en ole vielä saanut mahdollisuutta sitä testata. Ehkäpä viikonloppuna sitten. Captain Toad alkaa näyttää ihan ok puzzleilulta, joka tulee varmaan jossakin vaiheessa kokeiltua. Kirbystä en oikein osaa muodostaa mielipidettä näkemän perusteella ja taustalla kummittelee edelleen lievä ähky 2d-peleistä (Shovel Knightin kiinnostusta pitää yllä pelin rpg-elementit, jotka ilmeisesti ovat kuiten aika kevyitä - sellaisiahan ne tosin näissä 2d-rpg:ssä ovat aina olleet, jopa siinä yhdessä parhaista, eli Faxanadussa).

3DS:n Majora's Maskistakin on huhuttu jo pari vuotta, joten ei tullut yllätyksenä sekään - oikeastaan aika luonnollinen jatkumo Ocarina 3d:lle ja muille N64-pelien 3DS-porttauksille. Tämä on kuitenkin pakkohankinta, sillä mielestäni kyseessä on paras Zelda tähän mennessä.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Amiibot eivät ole innostaneet vähäisimmässäkään määrin, eikä tämä direct todellakaan muuttanut suhtautumistani niihin. Sen sijaan pari kysymystä kyllä heräsi, sillä en ole tutustunut noiden amiibojen toimintaperiaatteeseen (tiedän toki mihin niitä käytetään ja miten), enkä tiedä onko Nintendo antanut mitään tarkempia yksityiskohtia, joten.. Eli se mikä minua eniten kiinnostaa: Onko tuo data, jolla saadaan uusia asuja tai mitä tahansa lisäkrääsää ne peliin tuovatkaan, siinä itse figuurissa vai ovatko ne jo valmiiksi itse pelissä vai tulevatko ne kenties ensin peliin päivityksen mukana ja sitten vain avataan amiibon avulla? Itse ainakin veikkaisin, että nuo jutut ovat jo valmiiksi pelissä tai sitten tulevat päivityksillä.

Jos asia on niin kuin arvelen, syyllistyy Nintendo tässä ihan samaan kuin EA ja kumppanit, eli pelaajille myydään vain avain sisältöön, joka on jo valmiiksi levyllä. Lisuukkeena saa toki turhanpäiväisen muovilelun, joilla pääsee täyttämään kaappinsa, mikäli niitä ei viitsi esillä pitää. Tokihan yksi amiibo toimii useammassa pelissä, mutta ainakaan minulle joku uusi asu Mario Kartiin tai ase Hyrule Warriorsiin ei todellakaan ole mikään myyntivaltti. Moiset hupatukset saavat avata peliin jotain oikeasti merkittävää, että niihin viitsisin rahaa syytää. En oikein jaksa uskoa, että noista muutenkaan mikään hitti muodostuu - Smash Bros niitä tulee jonkin verran myymään, mutta tulevaisuutta ajatellen taitaa olla taas vaihteeksi yksi idea, joka tulee jäämään unholaan, kunhan alkuinnostus on mennyt ohi. Nämäkin resurssit olisi voitu käyttää vaikkapa sen rehellisen lisäsisällön luomiseen, jota voisi sitten kaupata siellä eShopin puolella.

Tältähän se nyt vaikuttaisi, eli peliin pukataan verkon kautta päivitys joka sisältää sen sisällön ja sitten kaupasta ostetun amiibo-figuurin sisällä oleva siru vain avaa sen käytettäväksi. No, eipä tosiaan näytä olevan tulossa mitään sellaista sisältöä että noista tarvitsisi huolehtia.

Siinä isommassakin skaalassa Nintendolla on nyt selvästi ongelmana sisällön puute. Direct keskittyi vanhojen julkistusten mainostamiseen, ja eihän sieltä mitään uutta oikein ole tulossa. Oma Wii U -odotuslistani näyttää (edelleen) tältä:
Super Smash Bros. - eiköhän jälleen ole tiedossa hauskaa moninpelaamista, mutta kovin monelle pelaajalle Smash tuskin tarjoaa kovin pitkäksi aikaa pelattavaa. Vähän vaikuttaisi siltä, että amiibo-säätäminen ja Mario Kart 8:n muuttuminen "Super Smash Kartiksi" uuden DLC:n myötä ovat olleet pois Smashin kehittämisestä.
Xenoblade X - tällaisia pelejä nykyään näkee todella harvakseltaan, ja Monolithin laatuun voinee luottaa. Mutta kun peli alunperin julkistettiin tammikuussa 2013, en todellakaan osannut odottaa että vielä melkein kaksi vuotta myöhemmin julkaisuajankohta olisi epämääräinen "2015".

Ja siinä se. Vähäisen tulevan tarjonnan perusteella Wii U vaikuttaa olevan jo elinkaarensa loppupäässä, kun jäljellä on Captain Toadin kaltaisia jämäpelejä. Kirby ja Yoshi eivät kiinnosta, mutta tätä se Nintendon tuleva tarjonta on, ja paljon tyhjää siinä välissä.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Jännän negatiivista tekstiä. Itse kun tuon aamusella kattelin, niin ite tykkäsin menosta. Eivät Toadin ja Kirbyn seikkailut mahottomia ilonhyppyjä aiheuttaneet, mutta Smash Bros., Majora's Mask 3DS:lle, Shovel Knight, ne monet indiepelit ja etenkin Xenoblade olivat tosi mainiota katottavaa. Toki jos joka mahollisen homman oletti olevan puhdasta kultaa, niin sitten pettyy. Kokonaisuutene enemmän plussaa kuitenkin. Amiiboja tulee varmaan se yksi hankittua ihan testimielessä. Xenoblade näytti kyllä aika perhanan hyvältä ja tuo vieraan planeetan tutkiminen premissinä oli mulle ainakin uutta tietoa.

Super Smash Bros. - eiköhän jälleen ole tiedossa hauskaa moninpelaamista, mutta kovin monelle pelaajalle Smash tuskin tarjoaa kovin pitkäksi aikaa pelattavaa. Vähän vaikuttaisi siltä, että amiibo-säätäminen ja Mario Kart 8:n muuttuminen "Super Smash Kartiksi" uuden DLC:n myötä ovat olleet pois Smashin kehittämisestä.

Tätä en nyt oikein taas ymmärrä. Jos edellisistä osista on mitään päättelemistä, niin Smash Bros. -sarjan pelit eivät ihan heti kyllä menetä hohtoaan ja sisältöähän tuossa tulevassa pelissä on perhanan paljon. Mutta niinpä juupa joo.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Tänään tuli haettua postista ebaysta ostettu classic controller pro. Hintaahan tuolla oli huikeat 4.7e ja postikulutkin oli ilmaiset ja toimituksessakin meni vain n.1.5 viikkoa.
Bayonetta 2:n kanssa testasin pikaisesti yhden kentän ja kyllä tuolla pelaamaan pystyi vaikka d-pad on aika tunnoton ja napit klonksuu, mutta mitä voi alle 5e kiinakopiolta odottaa. Alunperin ostin tuon sen takia kun oli kertynyt club nintendossa tähtiä jo sellainen läjä, että sain 1000 wii pojon kortin lunastettua ja ajattelin majoras maskin ottaa ja N64 ja snes pelithän vaatii joko tuon tai sen perus classicin jotta niitä voi pelata. Nyt kun majora tuleekin 3ds:lle niin ei tuolle pahemmin tarvetta olekaan, mutta onneksi oli halpa:D
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Jos edellisistä osista on mitään päättelemistä, niin Smash Bros. -sarjan pelit eivät ihan heti kyllä menetä hohtoaan ja sisältöähän tuossa tulevassa pelissä on perhanan paljon.

Uudesta Smashistahan on mm. täysin poistettu Adventure Modea tai Subspace Emissarya vastaava seikkailumoodi. Kyllähän pelissä on yhä paljon hahmoja ja muuta, mutta ainakin yksi kannustin pelata ja tutkia peliä on otettu pois. Tämänkin vuoksi povaan pelin rajoittuvan nyt enemmän moninpelisessioihin.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Jännän negatiivista tekstiä.

Yllättynyt? :D

Musta näyttää siltä, että tässä alkaa kohta olemaan lähitulevaisuuden pelikalenteri täynnä. Tässä kuussa 3DS:n Smashia, Bayo 1&2 loppuun, MK8 DLC packit, kuunvaihteen tienoilla Smash Wii U ja Pokémon ORAS joihin uppoaakin todennäköisesti satoja pelitunteja, tammikuussa Captain Toad, seuraavaksi Splatoon, ja Majora's Mask ekalla vuosineljänneksellä....huh, suorastaan stressiä tulee.

Ensi vuoden puolella tulee vielä mahdollisesti hankintalistalle noiden lisäksi:

- Yoshi's Woolly World
- Project CARS
- Star Fox (suurella varauksella ehtiikö 2015)
- Kirby
- Devil's Third
- Xeno
- Zelda

Sillä oletuksella, että nuo kaikki tulevat 2015 ja ovat hyviä, tekee se 9 pelihankintaa vuoden sisään. Ainakin itselleni se on hitonmoinen määrä...erityisesti vielä 3DS pelit siihen päälle laskettuna. Tllaisista pelivuosista pystyi vaan uneksimaan silloin Wiin aikoihin, jolloin tuntui, että hankkimisen arvoisia pelejä tuli 2-3 kpl vuoteen. Kyllähän tämä ehdottomasti näyttää siltä, että Wii U alkaa vasta saamaan tuulta purjeisiinsa - vihdoinkin. Tosiaankin uusia announcementtejä kaivattaisiin silti kipeästi.

Noista Amiiboista sen verran, että tosiaankin näyttää vielä siltä, että noi Amiibo tuet ja toiminnot ovat tässä vaiheessa lähinnä ripoteltu päälle päivitysten tuomilla pikku lisillä, mutta jotta niistä oikeasti tulisi haluttavia, täytyisi jonkun pelin (tai toki mielellään useamman) olla rakennettu täysin niiden ympärille. Totta se, että nuo "Amiibolla saat hassun hatun peliin"-toiminnot eivät varmaan kanna kovinkaan pitkälle...


EDIT: tässä aika pommi uutinen. Pikmin 3 timanttisine moninpeleileen on omalla kohdallani pelatuin Wii U-peli yli sadalla pelitunnilla. Jatko-osa kyllä ehdottomasti kelpaisi.

Tässä taas juttua liittyen noihin väitteisiin siitä, että Wii U olisi jo kuolinvuoteellaan. Tietenkin ilmiselvää, että konsolin valmistajat sanovat noin, mutta mukavaltahan tuo silti kuullostaa. Wii U:ssa tosiaankin on massiivista valjastamatonta potentiaalia, ja olisi kohtuullista, että edes suurin osa siitä käytettäisiin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Musta näyttää siltä, että tässä alkaa kohta olemaan lähitulevaisuuden pelikalenteri täynnä.

Sama ongelma. WiiU:n ja 3DS:n tuoreet ja tulevat nimikkeet pitävät kiireisenä. Siihen vielä muut konsolit plus mittava backlog päälle, niin eipä ainakaan pelattava lopu :)

EDIT: tässä aika pommi uutinen. Pikmin 3 timanttisine moninpeleileen on omalla kohdallani pelatuin Wii U-peli yli sadalla pelitunnilla. Jatko-osa kyllä ehdottomasti kelpaisi.

Pikmin 3 on helposti WiiU:n - ja ylipäänsä nykykonsolien - parhaimpia pelejä. Jatko-osa kelpaisi enemmän kuin hyvin!
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Tässä taas juttua liittyen noihin väitteisiin siitä, että Wii U olisi jo kuolinvuoteellaan. Tietenkin ilmiselvää, että konsolin valmistajat sanovat noin, mutta mukavaltahan tuo silti kuullostaa. Wii U:ssa tosiaankin on massiivista valjastamatonta potentiaalia, ja olisi kohtuullista, että edes suurin osa siitä käytettäisiin.

Katsotaanpas... third party -julkaisijat ovat lopettaneet Wii U:lle kehittämisen ja Nintendon tuotanto on kuivumassa kokoon, joten ilmeisesti potentiaali on käytetty loppuun? Aika uudelle konsolille! :D
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Jännän negatiivista tekstiä. Itse kun tuon aamusella kattelin, niin ite tykkäsin menosta. Eivät Toadin ja Kirbyn seikkailut mahottomia ilonhyppyjä aiheuttaneet, mutta Smash Bros., Majora's Mask 3DS:lle, Shovel Knight, ne monet indiepelit ja etenkin Xenoblade olivat tosi mainiota katottavaa.

Itsellä tuota directiä katsellessa vain heräsi kysymys, että kuinka monta kertaa samoista peleistä pitäisi innostua? Majora's Mask oli itseäni kiinnostavista peleistä ainoa yllätys ja sekään ei oikeastaan ollut yllätys, kun sitä on osannut odottaa jo Ocarina 3d:stä lähtien. Erittäin positiivinen asia sen julkistaminen toki on, sitä en kiellä.

Itselläni on ehkä se, että katson nuo directit lähinnä uusien julkistusten toivossa, koska en ole vuosiin enää hypettänyt itselleni mitään pelejä - ne itse asiassa tuntuvat ilmestyvän nopeammin, kun niiden kehitystä ja uutta materiaalia ei seuraa ja lisäksi suuremmilta pettymyksiltä säästyy, kun ei aseta hypen synnyttämiä odotuksia. Tässä on kuitenkin ollut jo pari vuotta tiedossa esim. juuri tuon Xenobladen ilmestyminen, joten joku uusi kuvamateriaali ei niin hirveästi herätä innostusta, vaikka komeaa katsottavaa olikin ja peli näytti muutenkin hyvältä.

En ole niin seurannut noita indie-julkistuksia, joten en tiedä oliko niiden joukossa mitään uutta, mutta ainakaan Wii U:n retail-peleissä ei ollut edes mitään vihjailua mistään uudesta. Kun ottaa huomioon, että Miyamoto tuossa hieman directia aiemmin puheli tulevista Hyrule Warriorsin kaltaisista yhteistyö-spin offeista, niin edes jokin hieman konkreettisempi vihjailu moisista olisi kummasti piristänyt directiä. Sitä vain ihmettelen, että jos kerta Japanista (tai mistä nyt löytyykään) löytyy firmoja, jotka ovat lähteneet mukaan kehittämään noita spin offeja, niin miksei Nintendo ole suoraan alkanut tuottamaan kyseisten firmojen kehittämiä oikeita jatko-osia lukuisille sarjoilleen? Pelonsekaisin aavistuksin veikkaan, että nuo spin offit ovat pääasiassa jotain turvallisia Mario- ja Zelda -nimikkeitä.

Mikäli Captain Toad, Kirby tai Splatoon eivät kiinnosta, niin melko laiha oli anti. Pelottavaa tässä on se, että kun nuo eivät todellakaan jaksa kiinnostaa (vaikka Captain Toad näytti ihan ok puzzleilulta, se on hankintalistalla sijalla "sitten kun ei ole oikeasti kiinnostavaa pelattavaa millään konsolilla"), niin Wii U:n tulevaisuus näyttää omalla kohdalla karulta. Nintendolta tulee (ilmeisesti) ensi vuodelle noiden lisäksi ne muut epäkiinnostavat teokset, kuten Mario Maker, Yoshi ja Mario vs Donkey Kong. Kun ottaa huomioon, että Iwata sanoi Xenobladen julkaisun tähtäävän ensi vuodelle, se ei selvästikään ole vielä kiveen kirjoitettu fakta, vaan julkaisu voi hyvinkin venyä vuodelle 2016. Zeldakin voi hyvinkin venyä vuodella eteenpäin. Minun Wii U -kalenterissani ei siis tällä hetkellä ole tulevaisuutta ajatellen kuin Smash Bros, Mario Kart dlc:t, Xenoblade ja Zelda (Star Foxia ei viitsi edes mainita, kun se on todennäköisesti vasta vuoden 2016 juttuja). Mikäli Xenoblade ja Zelda venyvät vuoteen 2016, niin tilanne on todella surkea. Ei siinä pari laadukasta indie-julkaisua paljoa lämmitä, eikä se Smash Broskaan riitä ikuisuuksia, varsinkin kun ottaa Mahen tuossa aiemmin mainitsemat syyt.

Sitten kun vielä ajatellaan, että noiden käsikonsoliporttaustyyppisten Mario vs Donkey Kongien sijasta meillä voisi olla tuloillaan F-Zeroa, Waveracea, 1080:tä, Eternal Darknessia (jos Nintendo olisi rahoittanut jatkon), Kid Icarusta, Punch Outia, Excite Bikeä/Truckia, Wii U Sportsia ja Metroidia, niin ahdistus kieltämättä kasvaa entisestään. Kyllä, minä haluan noita ikivanhoja sarjojakin noiden uusien nimikkeiden (Mario? :rolleyes:) lisäksi, sillä ne olivat niitä pelejä, jotka saivat minut alunperin rakastumaan konsolipelaamiseen, eikä niita valitettavasti ole muilla alustoilla tarjota. Sen sijaan saamme näitä enemmän käsikonsolille soveltuvia pelejä (jotka ovat lähinnä hätäratkaisuja), sekä niiden lisäksi Miyamoton selityksiä, ettei hän oikein tiedä mitä uutta voisi vanhoihin sarjoihin tuoda. Niin, ne Mario Kartit, Smash Brosit ja New Super Mariot sun muuthan ovatkin kehittyneet niin jumalattomasti tässä vuosien varrella, ettei niitä meinaa tunnistaa enää samoiksi sarjoiksi..

Missä ne E3:n jälkeen vihjaistut "lähitulevaisuuden" uutiset koskien Metroidia? Onko Retro enää edes tekemässä mitään Nintendon peliä vai saammeko pian kuulla, että sekin on myyty Microsoftille? Jotta Wii U:sta saataisiin kiinnostavampi konsoli (edes jo sen omistaville kaltaisilleni krantuille valittajille), pitäisi niitä tulevaisuuden täkyjä alkaa tulemaan. Onhan se nyt naurettavaa, että 300€ konsolin suurin odotuksenaihe ensi vuodelle on joku hiton Captain Toad.

Smash Brosin suhteen Nintendo tietenkin pitää parhaansa mukaan hypeä yllä, kun julkaisu on ihan nurkan takana, mutta siitäkin on näytetty jo niin paljon materiaalia, että jotkut uudet taistelijajulkistukset eivät kauheasti minua kiinnosta - ymmärrän toki heitä, joita kiinnostaa, ei siinä mitään.

Joka tapauksessa, viimeistään alkuvuodesta Nintendon tulisi jo raottaa sitä jatkuvaa salaperäisyyden verhoaan ja alkaa iskeä korttia pöytään, jotta näkisi millainen konsoli tuosta Wii U:sta lopulta muodostuu sen jo hankkineille. Minä vain epäilen, että mitään nähtävää ei oikeasti edelleenkään ole. 3rd partyiltahan on turha odottaa Wii U:lle enää muuta kuin karaoke- ja disneypelejä, jos sitä ainoaa valopilkkua Project C.A.R.S:ia ei mainita - ja sekinhän tulee Wii U:lle sitten joskus, mahdollisesti kuukausia muiden alustojen jälkeen. Ai niin, tuleehan sieltä vielä Watch Dogs, jos se sattuu enää jotakuta kiinnostamaan. Minua ei.

Se on hienoa, että Wii U:n tulevaisuuden tarjonta miellyttää joitakin, olen iloinen teidän puolestanne, mutta yrittäkää tekin ymmärtää, etten minäkään nauti tällaisen kritiikin kirjoittamisesta, varsinkin kun kyseessä on firma, jonka pelejä olen uskollisesti pelannut melkein 30 vuotta. Minä haluaisin pitää tästä nykyisestäkin Nintendosta, mutta firma itse vain tekee siitä aika pirun vaikeaa nykyisellä politiikallaan ja Sienivaltakunnan ryöstöviljelyllä. Seuraavaa konsolia en näillä näkymin tule enää ostamaan, ellei sen pelikirjasto ole jotakin oikeasti merkittävää.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Itse vaihdoin PS4:ni juuri WII U:hun koska PS4:lla ei ole yhtään mitään pelattavaa oikein ollut ja tämä loppuvuosi näyttää aika karulle. WII U tuli hommattua ensimmäistä kertaa heti julkaisussa jossa ei myöskään ollut kovin paljoa pelattavaa ja myin pois miltei heti parin julkaisupelin jälkeen. Nyt vuorostaan kun WII U:lle on tarjolla laidasta laitaan kaikkea pelattavaa niin pakko oli hommata talouteen taas kyseinen vekotin. Mitäs pelejä suosittelisitte Bayonetta 2:n ja Pikmin 3:n lisäksi?
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Itse vaihdoin PS4:ni juuri WII U:hun koska PS4:lla ei ole yhtään mitään pelattavaa oikein ollut ja tämä loppuvuosi näyttää aika karulle. WII U tuli hommattua ensimmäistä kertaa heti julkaisussa jossa ei myöskään ollut kovin paljoa pelattavaa ja myin pois miltei heti parin julkaisupelin jälkeen. Nyt vuorostaan kun WII U:lle on tarjolla laidasta laitaan kaikkea pelattavaa niin pakko oli hommata talouteen taas kyseinen vekotin. Mitäs pelejä suosittelisitte Bayonetta 2:n ja Pikmin 3:n lisäksi?

Ensimmäisenä tulee mieleen lähinnä Mario Kart 8, Resident Evil: Revelations ja Hyrule Warriors. Jos Zelda: Wind Wakeria et ole aiemmin pelannut, niin kannattaa kokeilla. EShopista sitten löytää suht laadukasta pienimuotoisempaa pelattavaa, kuten Unepic, Ducktales Remastered, Mighty Switch Force, Child of Light (tämä tosin oli PS4:llekin) ja yöllä julkaistu Shovel Knight. NES Remixejäkin voisin jopa jossain määrin suositella, nyt kun niitäkin tuli viimein testailtua joitakin aikoja sitten. Virtual Consolesta löytyy myös klassikoita, kuten Zeldat, Mariot, Mega Manit jne.

Edit: Mainitaan vielä Monster Hunter 3 Ultimate. Mikä tuo imaisee sisäänsä, siinä riittää pelattavaa kymmeniksi, ellei peräti sadoiksi tunneiksi.
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Itse vaihdoin PS4:ni juuri WII U:hun koska PS4:lla ei ole yhtään mitään pelattavaa oikein ollut ja tämä loppuvuosi näyttää aika karulle.

Pakko tulla tähän väliin sanomaan, että sinulla on kyllä erittäin, erittäin uniikki pelimaku, jos PS4:n tämän syksyn ja talven pelitulva näyttää "karulta", eikä siitä "oikein yhtään mitään pelattavaa ole" :D Pelimakuja on toki juuri niin monta, kuin on pelaajiakin, mutta on kyllä melko uniikki maku todellakin!
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Pakko tulla tähän väliin sanomaan, että sinulla on kyllä erittäin, erittäin uniikki pelimaku, jos PS4:n tämän syksyn ja talven pelitulva näyttää "karulta", eikä siitä "oikein yhtään mitään pelattavaa ole" Pelimakuja on toki juuri niin monta, kuin on pelaajiakin, mutta on kyllä melko uniikki maku todellakin!
No olen aika varma että monien mielestä PS4:lle ei tänä vuonna ole tullut kovinkaan montaa hyvää yksinoikeutta (TLOU: Remastered kyllä mutta pelasin sen jo PS3:lla) joten en nää mitään ideaa pitää konsolia pölyyntymässä kun esim Bloodborne ja The Order tulevat vasta helmikuussa. Multiplättäreitä varten mulla on jo Xbox One jonka pelitarjonta on ollut nyt loppuvuonna aivan uskomaton (mm. Halo: MCC, Horizon 2 ja Sunset Overdrive).
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

No olen aika varma että monien mielestä PS4:lle ei tänä vuonna ole tullut kovinkaan montaa hyvää yksinoikeutta...

Tuon maagisen sanan kun olisit laittanut alkuperäiseen/edelliseen viestiisi, niin olisimme välttyneet monelta väärinkäsitykseltä...
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Aika uudelle konsolille! :D

Olisiko uuden konsolin julkistus ennenaikojaan kovinkaan viisasta, kun Nintendo joutuu nytkin tasapainoilemaan resursien kanssa, että saavat pelejä kehitettyä 3DS:le ja Wii U:le? Lisäksi olisi aika veemäistä, jos uuden Zeldan julkaisu siirtysi uuden konsolin julkaisupeliksi.

Mitä taas Directiin tulee, niin Majoran naamiota lukuunottamatta oli aika köyhää sisältöä juurikin noiden ennestään tiedossa olevien pelien takia. Onhan se aika suuri harmi, jos Wii U:le ei tule lopputalven ja kevään aikana muuta kuin low budget -materiaalia ja uutta Xenobladea saa odottaa syksyyn tai loppuvuoteen asti. Xenoblade X:n julkaisusta tuli mieleen, että kauankohan pelin lokalisoinissa länteen sitten kestää, sillä tuossa uusimassakin videossa pelin dialogi ja ääninäyttely on vieläkin japaniksi?
 
Vastaus: Nintendon uusi konsoli, Wii U

Wii U päätti päivittää itsensä. Ennen päivitystä kone löi ruutuun ilmoituksen jossa luki että päivitys on valmis asennettavaksi, paina ok. Ilmeisesti siinä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin painaa ok:ta tai painaa virtanappia.

Wii U System Update 5.3.0 Adds amiibo Settings -NL

Changes to System Settings:
amiibo Settings has been added to System Settings. amiibo Settings allows users to register an amiibo owner and nickname, delete data written to an amiibo by supported software, or reset an amiibo

Improvements to system stability and usability:
Further improvements to overall system stability and other minor adjustments have been made to enhance the user experience
 
Ylös Bottom