Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Game Pass - pelien vuokrausta kuukausimaksulla

Etkö osaa lukea tai ymmärrä? Microsofthan itse tarjoussivulla kertoo. Tällä hetkellä on tuo tarjous, kuten sanoin ja sanottua, mutta sitten kun on tehnyt tilinsä muutoksen, 12 kuukauden koodi muuttuu 4 kuukauden Ultimateksi. En minä kirjoittamaasi kiellä. Ja itsekin aion hyödyntää tarjouksen. Mistä on järkevintä ostaa pari vuotta Goldia? Toimiiko tämä Suomessa suomalaisella tilillä?: https://www.cdkeys.com/xbox-live/me...x-live-gold-membership-xbox-one-360-eu-cd-key

Jostakin syystä en saanut bonusta automaattisen uusiutumisen laittamisesta päälle, kun käytin yhden Gold-koodin. Pari edellistä kertaa olen saanut. Muut ovat saaneet, mitä olen lukenut. Automaattinen veloitus oli tietenkin koodia syötettäessä pois päältä. Ainoa syy, joka tulee mieleen, on se, ettei ollut kotikonsoliksi asetettu Xbox One kyseessä, jolla syötin koodin.

Helpoiten takaisin palaaminen estetään sillä, että Gold poistetaan myynnistä niiltä asiakkailta, jotka ovat Ultimateen liittyneet.
Toki tarjous aikanaan päättyy ja sen jälkeen konversio tapahtuu vähittäismyyntihintojen mukaisessa suhteessa. Ei kai siinä nyt ole mitään yllättävää? Edellä on linkattu ja lainattu FAQia, jonka mukaan Ultimaten jälkeen voi palata Goldiin. En näe syytä foliohattuilla toisin. Toki todennäköistä on, että Ultimatea pyritään jatkossakin suosimaan eri tavoin, esim. hinnoittelulla. Kuluttajat sen käyttäytymisellään päättävät, mitä palveluita jatketaan.
 
Toki tarjous aikanaan päättyy ja sen jälkeen konversio tapahtuu vähittäismyyntihintojen mukaisessa suhteessa. Ei kai siinä nyt ole mitään yllättävää? Edellä on linkattu ja lainattu FAQia, jonka mukaan Ultimaten jälkeen voi palata Goldiin. En näe syytä foliohattuilla toisin. Toki todennäköistä on, että Ultimatea pyritään jatkossakin suosimaan eri tavoin, esim. hinnoittelulla. Kuluttajat sen käyttäytymisellään päättävät, mitä palveluita jatketaan.

"Toki tarjous aikanaan päättyy"

Et ymmärtänyt, mitä kirjoitin.

(konversio = muunto, muunnos, vaihto(-)
FAQ = UKK)
 
D-jYa9JU4AAqzaG


Middle-earth: Shadow of War – 4.7
My Time at Portia – 4.7
Undertale – 4.7
Blazing Chrome – 11.7
Dead Rising 4 – 11.7
LEGO City Undercover – 11.7
Timespinner – 11.7
Unavowed – 11.7
 
Ja tässä tähän mennessä ilmoitetut heinäkuun lähtijät:

Aftercharge – July 9th
Warhammer: Vermintide 2 – July 10th
The LEGO Movie Videogame – July 16th

Edit: Ja näköjään oli tullut loppukuussakin poistuvat nyt tietoon:

Dandara — July 31st
Dead Rising 2 — July 31st
HITMAN Complete First Season — July 31st
Metal Slug XX — July 31st
Defense Grid: The Awakening — July 31st
Hexic 2 — July 31st
Iron Brigade — July 31st
 
Viimeksi muokattu:
Osaako joku sanoa mihin aikaan tuo game pass pelivalikoima yleensä päivittyy? Vai tuleeko ihan randomilla. Tänään pitäisi tulla tuo Blair Witch tosiaan sinne.
 
Taitaa tulla vähän miten sattuu.

Joskus olen myös huomannut, että eri alueille pelit tulevat ladattavaksi hieman eri aikaan. Esimerkiksi Pandemic-lautapeli tuli parin päivän viiveellä (ainakin Suomeen), kun taas jotkut pelit ovat olleet saatavilla jo edellisen päivän puolella.

Saavutus-trackereistä päätellen vain yksi puolalainen tyyppi on jollain ilveellä päässyt pelaamaan Blair Witchiä.
 
Osaako joku sanoa mihin aikaan tuo game pass pelivalikoima yleensä päivittyy? Vai tuleeko ihan randomilla. Tänään pitäisi tulla tuo Blair Witch tosiaan sinne.
Tämän sivun mukaan tulisi vasta klo 19.00 tänään saataville

 
Nyt tulee kovaa settiä Game Passiin:


Itsellä viisari värähtää varsinkin DIRT Rally 2.0:n ja Bloodstainedin kohdalla, mutta myös Jump Force on aikas kova lisäys. Sopivasti ostin juuri pari viikkoa takaperin ratin Forza ajeluja sekä F1 kisailuja varten. Nyt pääsee ajamaan uusinta ja parasta(?) rallipeliä myös.
 
Dirt rally 2.0 on ollut ostoslistalla tarjouksesta, mutta ei näköjään tarvitse vaivautua. Muutenkin tuntuu, että pelien ostaminen on aika turhaa nykyään kun ei ehdi pelaamaan edes noita gamepassin parhaita pelejä tarpeeksi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Game Pass yrittää ihan tosissaan lopettaa minun Gamestopissa ramppaamisen. :D

En edes ehdi pelata kaikkia mielenkiintoisia pelejä tuolla. Tässä kuussa palvelusta poistuu taas kovia nimiä:

 
Uuden Elite 2.0 ohjaimen mukana tuli 14:sta päivän ultimate gamepass, kerrothan kun lunastat koodin. Täytyy olla uusi gamepass käyttäjä.

7G93K-7DRCX-MV74T-VR4YH-97F2Z
 
Ylös Bottom