Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Jos tekee äärimmäisen karkean laskutoimituksen niin 30 euron kuukausihinnalla pitäisi pelata vuodessa kuusi täysihintaista 70 euron peliä, että olisi voiton puolella. Tämä siis tarkoittaisi että yhdelle pelille voisi antaa läpipeluuaikaa noin kaksi kuukautta.Onhan tuo kova hinta jos pelejä pelailee muutaman tunnin päivässä. Varsinkin kun jotkut pelit vievät paljon aikaa. Ensin mietin että onko tämä tapa saada ihmiset myös ihan ostamaan niitä yksinoikeuspelejä kun kurotaan hinnalla eroa mutta en tiedä.
Noinkin voi toki laskea. Itse ajattelen niiden MS:n studioiden pelien arvon isompana, koska vaikkapa Haloihin, GoW:eihin ja muihin pidempään jatkuneiden pelisarjojen aikaisempiin peleihin paluu on myös jatkuvasti tilauksen kautta mahdollinen. Toki itse pelaan helposti muutenkin tuon kuuden täysihintaisen pelin verran vuodessa pelejä, ja nimenomaan Xboxilla. Pleikkarille en taas enää osta oikeastaan ollenkaan täysihintaisia pelejä, koska en mitään 80 euroa suostu peleistä maksamaan, joten jos en jatkaisi edelleen Game Passin tilausta, en pääsisi sitten jatkossa pelaamaan oikein mitään pelejä uusina, kun MS:kin on omien peliensä julkkarihinnat nostanut siihen 80 euroon Sonyn vanavedessä. Edelleenkään en siis aio tuota 80 euron pelien hinnoittelua tukea ollenkaan. 70 euroa on se periaatteellinen kipurajani pelien hinnassa, ja senkin verran olen valmis maksamaan vain erityisen kiinnostavien pelien kohdalla.Jos tekee äärimmäisen karkean laskutoimituksen niin 30 euron kuukausihinnalla pitäisi pelata vuodessa kuusi täysihintaista 70 euron peliä, että olisi voiton puolella. Tämä siis tarkoittaisi että yhdelle pelille voisi antaa läpipeluuaikaa noin kaksi kuukautta.
Tämä on tietysti tosi paljon pelatuista peleistä ja ihmisten ajankäytöstä kiinni, mutta ei "peli läpi kahdessa kuukaudessa" ihan mahdottomalta kuulosta. Samaan aikaan on toki helppo spekuloida myös niinpäin, että moniko pelaa kuutta AAA peliä vuodessa läpi. On tosi iso massa pelaajia jotka pelaa vaan codia, Fortnitea ja/tai jotain urheilupelejä.
Joo, se oli niin karkea ja yksinkertaistettu laskutoimitus kuin mahdollista. Tottakai Game Pass tarjoaa paljon muutakin tuon lisäksi. Paljon sellaista jolle itsekin annan isoa arvoa.Noinkin voi toki laskea. Itse ajattelen niiden MS:n studioiden pelien arvon isompana, koska vaikkapa Haloihin, GoW:eihin ja muihin pidempään jatkuneiden pelisarjojen aikaisempiin peleihin paluu on myös jatkuvasti tilauksen kautta mahdollinen.
Tätä hinnan nousu tietää täytyy itsekki miettiä mitä tekisi.
![]()
Game Passin hinnankorotus aiheuttaa massapoistumisia ja teknistä kaaosta
Tänään julkistettu Xbox Game Passin hinnankorotus ja muutokset ovat aiheuttaneet vastareaktioiden aallon.www.gamereactor.fi
Nyt tosiaan meni tuolla 17.99€ ja ilmoitus oli että myös seuraava 2.11 menee tuolla hinnalla.. että 2kk vielä roikun.. tarjontaa ei itselle kauheesti ole.. se outer 2 ehkä, pitänee alkaa selaamaan toria ja tarjouksia sitten forzien osalta joita voi tarvittaessa jokusen minuutin pelailla.Omituista, huomenna olisi uusi kk laskutus Ultimatea... konsoli sanoo että 17.99€ ja xbox sovellus sanoo 22.99£ sovelluksen kielisyyden takia (ehkä juuri se 27€ tms..)
Rupesin jo jäsenyyttä katkaisemaan sovelluksen näyttämän hinnan takia..
Edit: webissä mainitseevat että ilmoittaavat hinnan muutoksista vähintään 30 päivää aiemmin eli vielä yksi kk menee tuolla entisellä