Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
samuel6 sanoi:Joo, nyt kun YLE vielä kehittää maksullisen kanavan ja tämän tuotannon sinne, saadaan kaikki kysyä suureen ääneen : Mistä siinä tv-luvassa oikein maksetaan?
Banjoe sanoi:Ei muuten tullu itelle mieleen
Arvauksesi muuten on 99% vieläpä toteutumassa joten "jippii".
Jari Tomppo sanoi:Ja mikähän mahtaa olla lähde tälle arvaukselle/huhulle?
Banjoe sanoi:Siis tuo nyt oli samanlainen toteamus kommettiin.
Siis en vain its etullut ajatelleeksi.
Mutta Ylen tuntein näin se menee,
Jari Tomppo sanoi:Siis levität täysin perättömiä väitteitä 99% faktana? YLE:n tuntien laatutuotannon dumppaaminen maksukanavalle nimen omaan kuulostaa äärimmäisen epätodennäköiseltä skenaariolta. Onhan esimerkiksi maksuton YLE Teema esittänyt jatkuvasti erittäin mielenkiintoisia dokumentteja ja musiikkiohjelmia, joita on totuttu näkemään vain maksullisilla kanavilla.
Noin tuskin tapahtuu, ihan jo siitä syystä, että YLE on julkisen palvelun organisaatio ja valtion tiedotuskanava. Maksullisen kanavan sijaan rahoitus voitaisiin ratkaista verotuksella. Nythän mm. viestintäministeri Suvi Lindén väläytti, että YLE:n menot voitaisiin kytkeä katseluun ja rahoitus voisi tulla joko valtion budjetista tai veroina (http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1400372).Dragonfly sanoi:Siinä vaiheessa kun YLE dumppaa ohjelmat maksulliselle kanavalla on TV-lupa historiaa kö?
Tuossa käytännössä se vaan se huono puoli, että kansallinen tiedottaminen ei olisi enää samassa määrin mahdollista kuin nyt. Lisäksi digiboksista pitäisi löytyä korttipaikka.Hydro sanoi:Sama nainen väläytti myös,että 2010 tv-lupamaksu korvattaisiin maksukorteilla,joten tv ei näkyisi ilman maksamista.
Ehdotelma olisi varsin toimiva,jos siinä vaiheessa saisi päättää mitä kanavia ottaa ja näin ollen joutuisi maksamaan vain niistä.
Flagg sanoi:Nääh...ei pahemmin huvita maksaa niin jää hyödyntämättä.
Flagg sanoi:Sitä minä en tajua että miksi ihmiset haluavat maksaa siitä että saavat näkeä kun formula kuskit ajavat autoilla samaa rataa 100 kierrosta (Tuli noista maksullisista kanavista mieleen).
Jos nyt pilkkua nussitaan, niin Discovery ei kuulu MTV3:n kanavapakettiin vaan Plus-TV:n palvelupakettiin. Tosin antenniverkossa tuota kanavapaketti ei saa kuin Plus-TV:n törkyhintaisen paketin ostamalla.Otkor sanoi:No joo, toiset tajuavat, toiset eivät. Toiset eivät älyä pallon potkimista 90min, toiset älyävät. Se on elämäntapa, loistavaa viihdettä (mielestäni) , joten kyllä siitä voi vähän kärsiäkin. Ja tuleehan paketin mukana myöskin "Hiuskarvan varassa" tänään Discoverylta kymmeneltä.
Aivan loistavaa.
Eipä itsellänikään tule noita sarjoja paljoa katseltua, ne mitä katson, katson yleensä valtakunnallisilta.
Otkor sanoi:Huh. Tämänhän me kaikki halusimme tietää
Ei vaan, itselläkin täytyy luultavasti laittaa tilaukseen tuo Total, mutta vain vähimmässä määrin sarjojen takia. Urheilu on se mikä tätä miestä liikuttaa