Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
OK. Mutta kuka on tämä Petri?Kyllä tämä on kaikki työttömien vika sanoi Petri. Ei kyllä tämä on mamujen vika sanoi riikka. Mitä jos karsitaan noita mamuja tai asetetaan ehtoja tänne tuloon ja rangaistaan työttömiä vastasi Petri. Käy meille sanoi Riikka. Noin on suunnilleen muodostettu hallitus. Koska kumpikaan puoli ei ikinä ois kenenkään muun kanssa sitä saanu muodostettua. Keskusta ei vähään aikaan lähde kokoomuksen apulaiseks. Ja demarit ja vasemmisto kokoomuksen kanssa olis ollu mahdottomuus.
Tää on kyllä vaikea kysymys, koska sitten pitäisi ottaa arviossa kantaa Tytti Tuppuraisen järkevyyteen. Voihan sitä varsin vähäiselläkin järjellä asioita joskus hoitaa ilman tunteita. Taitaa olla politiikassa aika perus settiä semmoinenkin.Hoitikohan muuten Tytti Tuppurainen Uniper kauppoja tunteella vai järjellä?
Ei välttämättä. Jos kunnallisvaalit yhtään näyttävät suuntaa, niin kahden vuoden päästä eduskuntavaaleissa SDP voi ihan hyvin saada 23 % kannatuksen, mahdollisuuksien rajoissa jopa 25 %. Jos Keskusta myös pitää tuon saman, minkä saivat kunnallisvaaleissa, tai jopa vähän enemmän, ja päätyy sinne 15-17 % paikkeille, niin tuo olisi SDP:n kanssa jo noin 40 %. Siihen vielä Vasemmistoliitto ja Vihreät mukaan, jotka molemmat lienevät 8-10 % puolueita, niin siinä on vahva enemmistöhallitus valmiina ilman, että tarvitsisi ottaa ainoatakaan oikeistolaista hallitukseen.Seuraavan hallituksen kaksi suurinta puoluetta on todennäköisesti demarit ja kokoomus. Keskusta voi olla ihan hyvin siinä kolmantena. Sitähän Matti Vanhanen ehdotti nyt kunta- ja aluevaalien jälkeen. Myös vihreät ja RKP sopivat hyvin tuollaiseen pohjaan.
Todellakin tällaista täällä äärivasemmiston hallinnoimalla pelifoorumilla tarvitaan eli myös vastakkaisia mielipiteitä ilman sensuuriaja tällaista ei täällä foorumilla tarvita. Terve menoa.
Vihapuhetta ja rasismia ei suvaita. Jos sellaista haluaa, voi etsiä "keskustelua" muualta.Todellakin tällaista täällä äärivasemmiston hallinnoimalla pelifoorumilla tarvitaan eli myös vastakkaisia mielipiteitä ilman sensuuria
Rasismi ei ole mielipide vaan sairaus.Todellakin tällaista täällä äärivasemmiston hallinnoimalla pelifoorumilla tarvitaan eli myös vastakkaisia mielipiteitä ilman sensuuria
Minusta taas SDP on melkeimpä virittäytynyt yhteistyöhön Kokoomuksen kanssa vaihtamalla profiiliin sopivan pääministerin, ei kun siis puheenjohtajan. Ajattelen selkeästi Lindtmania jo Suomen seuraavana pääministerinä. Kokoomushan antoi viimeksi pakit demareille aika tylysti Rinteen kasatessa hallitusta. Silloinkin demareiden ja kokoomuksen muodostama pohja olisi ollut ehkä toimivampi siihen asti, jos Sanna olisi noussut puikkoihin. Monet Suomen toimivimmista hallituksista on kasattu viime vuosikymmeninä demareiden ja kokoomuksen pohjalta. Kepu on taas tyyliltään sellainen puolue, että viihtyy usein pääministeripuolueena eikä hevin lähde enää kokeilemaan vasemmistovetoista hallitusta edelliskerran kokemusten vuoksi. Kepullehan viisikkohallitus oli tuhoisin.En jaksa uskoa, että SDP haluaisi Kokoomuksen kanssa mihinkään yhteistyöhön, jossa taloudesta pitää päättää. Tai ainakaan Orpon johtaman Kokoomuksen kanssa. Kyllä Lindtman fiksuna miehenä sen tietää, että Kokoomuksen kanssa hallituskaveeraaminen syö vain omaa kannatusta.
Poliittisesti en halua olla muualla kuin kilometrin sivussa koko vasemmisto-oikeisto-vastakkainasettelusta.Todellakin tällaista täällä äärivasemmiston hallinnoimalla pelifoorumilla tarvitaan eli myös vastakkaisia mielipiteitä ilman sensuuria
Mutta oletko siis kilometrin sivussa oikealla vai vasemmalla?Poliittisesti en halua olla muualla kuin kilometrin sivussa koko vasemmisto-oikeisto-vastakkainasettelusta.
Täysin koordinaatiston ulkopuolella paikassa, josta ei voi eikä varsinkaan kannata vetää mitään johtopäätöksiä.Mutta oletko siis kilometrin sivussa oikealla vai vasemmalla?
Ja mitäs tämä unelmiesi hallitus sitten tekisi? Veroja ylös ”rikkailta” ja hieman lisää rahaa kaikille ”köyhille” ja ehkä tuollaiset 15 miljardia velkaa per vuosi? Velkaviisikko come back?Ei välttämättä. Jos kunnallisvaalit yhtään näyttävät suuntaa, niin kahden vuoden päästä eduskuntavaaleissa SDP voi ihan hyvin saada 23 % kannatuksen, mahdollisuuksien rajoissa jopa 25 %. Jos Keskusta myös pitää tuon saman, minkä saivat kunnallisvaaleissa, tai jopa vähän enemmän, ja päätyy sinne 15-17 % paikkeille, niin tuo olisi SDP:n kanssa jo noin 40 %. Siihen vielä Vasemmistoliitto ja Vihreät mukaan, jotka molemmat lienevät 8-10 % puolueita, niin siinä on vahva enemmistöhallitus valmiina ilman, että tarvitsisi ottaa ainoatakaan oikeistolaista hallitukseen.
En jaksa uskoa, että SDP haluaisi Kokoomuksen kanssa mihinkään yhteistyöhön, jossa taloudesta pitää päättää. Tai ainakaan Orpon johtaman Kokoomuksen kanssa. Kyllä Lindtman fiksuna miehenä sen tietää, että Kokoomuksen kanssa hallituskaveeraaminen syö vain omaa kannatusta.
Varmaan leikkaisi vähän tasapuolisemmin ja pitäisi huolen siitä, ettei köyhyys ja eriarvoisuus ainakaan lisääntyisi. Tosiaan katsottaisiin varmasti myös sitä tuloluokkien yläpäätä, kuinka hekin voisivat ottaa vähän enemmän osaa Suomen talouden tasapainottamiseen. Siellä on erilaisia veroreikiä, joista voisi hyvin aloittaa. 'Laillistetun veronkierron', verosuunnittelun, vakuutuskuorien ja muiden tarkastelua. Pääomatuloverotuksen tarkastelua, yritystukien tarkastelua, osinkoverotusta ja niin edelleen.Ja mitäs tämä unelmiesi hallitus sitten tekisi?
Juu, käsi reilummin nettoveronmaksajan taskuun.Varmaan leikkaisi vähän tasapuolisemmin ja pitäisi huolen siitä, ettei köyhyys ja eriarvoisuus ainakaan lisääntyisi. Tosiaan katsottaisiin varmasti myös sitä tuloluokkien yläpäätä, kuinka hekin voisivat ottaa vähän enemmän osaa Suomen talouden tasapainottamiseen. Siellä on erilaisia veroreikiä, joista voisi hyvin aloittaa. 'Laillistetun veronkierron', verosuunnittelun, vakuutuskuorien ja muiden tarkastelua. Pääomatuloverotuksen tarkastelua, yritystukien tarkastelua, osinkoverotusta ja niin edelleen.
Tämä nykyinen hallitus nylkee käytännössä kaiken sairaiden, eläkeläisten, sosiaaliapua tarvitsevien ja duunarien selkänahasta. Seuraavan hallituksen täytyy löytää säästöjä jostain muualta. Sieltä, mistä nykyinen oikeistohallitus on ideologisista syistä täysin haluton niitä etsimään.
Sehän se oli SDP:n tämän kevään vaalien iskulausekin: "Kaiken voi tehdä reilummin!".