Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Yleinen VR-pelikeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pelle
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

pelle

Well-Known Member
Laitanpas tällaisen pystyyn jotta pääsen kirjoittelemaan quest peleistä.
En jaksa joka pelin kohdalla tarkistaa millä quest malleilla peli toimii joten laitan vaan sulkuihin sen oman laitteen ja jos tiedän, että peli on myös saatavilla tai tulossa psvr 2:lle niin sen mainitsen myös jotta senkin omistajat saattaa bongata jotain uutta.

Titanic: a space between (quest 3s. Ehkä tulossa psvr2:lle)

Siitä on jo yli vuosi kun tämä mainittiin psvr without parolen uutisvideossa, mutta sen jälkeen psvr2 versiosta ei ole tainnut kuulua mitään, mutta nyt kun mulla on quest niin pääsin viimeinkin pelaamaan tän sillä peli vaikutti kiinnostavalta.

Kai tämän voisi laskea kävelysimuksi jossa on kauhuelementtejä sillä peli on lineaarinen ja radiossa oleva ääni kertoo sulle aivan jatkuvasti mitä sun pitää tehdä.
Pari kertaa on myös kiire kun vesi alkaa nousta ja kerran saa piilotella viholliselta ja tulee niitä muutenkin muutama vastaan.
Myös taskulamppuna toimivaan laitteeseen täytyy kerätä paristoja, mutta niistä ei onneksi ollut pulaa.

Pelissä on aikamatkustus tarina ja sä pelaat kahdella hahmolla nimeltä Hendrik ja Diana.
Hendrikin tehtävänä on löytää Diana ja tuoda se takaisin "nyky"aikaan ja Dianalla pelatessa nähdään mitä se teki.
Homma menee tietenkin perseelleen heti alussa ja Hendrik saapuu titanicille 24 tuntia myöhemmin mitä oli tarkoitus eli just sopivasti kun se alkaa uppoamaan.

Pelattavuuden suhteen tässä on ns. jankkia aika paljon.
Esim kyykyssä ollessa en saanut koskaan otettua tavaroita olan takaa.
Jos koitat avata oven liikuttamalla vipua ylös ja alas niin jos sun käsi liikahtaa hiukankin syvyyssuunnassa pois sen vivun kohdalta niin ote irtoaa heti.
Jos sulla on joku esine kädessä ja käsi osuu seinään tai muuhun objektiin niin ote irtoaa siitäkin. Jos tavara on tärkeä kuten vaikka avain niin se onneksi vaan palaa takaisin sun oikean olan taakse.
Peli myös haluaa sun aina käyttävän just oikeaa tavaraa oven hajottamiseen.
Jos vaikka löydät hakun, hajotat sillä oven ja pidät sen mukana niin sillä ei saa seuraavaa ovea rikki vaan sun pitää käyttää lähellä olevaa lapiota.

Kuulostaa pahalta, mutta noihin tottui aika äkkiä ja sen jälkeen tiesi miten peli odottaa sun toimivan ja lähinnä tuo otteen irtoaminen häiritsi ennen kuin tajusin mikä sen aiheuttaa. Hetken jo luulin, että mulla on grippi napeissa vikaa kun tämä oli eka peli jossa niitä täytyi pitää pohjassa.
Tätä ennen kun olin pelannut vaan powerwash simulatoria jossa en käyttänyt niitä lainkaan.

Aikaa meni n.kolme tuntia, mutta moni varmaan läpäisee tän nopeamminkin.
Lisäksi tässä on explore moodi jossa voi vaan tutkia paikkoja ja joissakin huoneissa kerrotaan faktoja titanicin uppoamisesta ja tässä on myös huoneita joissa ei tarinan aikana käydä ollenkaan.
Kokemusta heikentää se kuinka jokaisen alueen välissä on latausruutu eikä ne alueet ole mitään kovinkaan isoja vaan yleensä pari käytävää ja pari huonetta johon pääsee.

Vioistaan huolimatta tykkäsin ja oli tämä ihan helposti 11e tarjous hintansa arvoinen.

Grid legends (quest 3s)

Tämä sai paljon paskaa niskaansa julkaisussa ja kun eka kisa alkoi niin ymmärsin varsin hyvin miksi.
Ei ole hetkeen tullut kamalamman näköistä peliä vastaan, mutta tämä sai myöhemmin päivityksen joka tarjoaa pikkasen grafiikka säätöjä ja kun heittää 125% resoluution, 90fps ruudunpäivityksen ja ottaa autojen heijastukset pois (koska niiden kanssa peli nykii pahasti) niin tämä näyttää jo paljon paremmalta ja rullaa sulavasti.
Ei tämä vieläkään hyvännäköinen ole, mutta sellainen good enough.
Toisaalta mä pystyn edelleen ihan tyytyväisenä pelaamaan ekan psvr:n driveclubia ja dirt rallya joten mä olen aika vähään tyytyväinen.

Muutenhan tämä on sisällöltään ihan se sama peli mitä telkkarin kautta pelattava versiokin, mutta dlc näyttää puuttuvan.
Rattitukeakaan ei luonnollisesti ole eikä quest ohjaimen lyhyellä liikeradalla varustetut tatit tietenkään pärjää vaikka pleikan tai boxin ohjaimelle, mutta kyllä tuollakin ajelee kun ei tämä kuitenkaan mikään simu ole.
Ostin ihan täyteen 30e hintaan kun tämä ei vissiin ole aiemmin ollut tarjouksessa niin en jäänyt sellaista odottamaan ja tiesin tämän kuitenkin tarjoavan pelattavaa koko rahan edestä.
Kohtalainen tila rohmu tämä kyllä on sillä tämä haukkaa 30gt tilaa.
 
Batman: arkham shadow (quest 3s)

Se on arkham fanit sitten sellanen juttu, että jos ei kotoa löydy jo valmiiksi ques 3/3s laseja niin menkää heti huomenna ostamaan tai alkakaa säästämään sillä kyllä tämä on ihan täysiverinen arkham peli eikä mikään vr laseille tehty batman lite.
Tämä on myös ihan heittämällä parempi kuin arkham knight.

Rakenteeltaan tämä muistuttaa hyvin paljon arkham asylumia sillä ekat pari tuntia ollaan gothamin kaduilla ja sen jälkeen koko loppu peli vietetään black gaten vankilassa jossa päivällä Bruce on valeasussa ja tunnetaan nimellä Irwing "matches" Malone ja yöllä mennään ikkunasta pihalle ja vaihdetaan batman kamppeet päälle.

Päivä osiot toi hyvällä tavalla mieleen escape from butchers bayn sillä sä suoritat yksinkertaisia tehtäviä ja keskustelet ihmisten kanssa ja tietenkin joudut myös useamman kerran tappeluihin.
Lisäksi sä voit melkein jokaisen vangin kohdalla pysähtyä kuuntelemaan niiden keskusteluita ja muutaman hahmon kanssa voi ihan itsekin valita eri dialogi vaihtoehdoista.
Jos arkham pelit on tuoreessa muistissa tai on muuten batmanin hahmoista perillä niin nämä osiot tarjoaa myös todella paljon siistiä bongattavaa.
Lisäksi voit vielä kaupasta ostaa koristeita omaan selliin suorittamalla eri haasteita kuten keräämällä tietyn määrän tähtiä niistä haaste tehtävistä, suorittamalla tiettyjä komboja ja muuta vastaavaa.

Yöllä peli sitten onkin kuin asylumia pelaisi sillä black gate on samaan tyyliin jaettu eri osastoihin ja ne on tarpeeksi erilaisia.
Latausruudutkin on piilotettu raskaiden ovien avautumisen taakse joten varsinaisen latausruudun näkee vain pelin käynnistyksessä tai kun henki lähtee.
Pelin edetessä aukeaa ne tutut varusteet kuten räjähdys geeli, batclaw, sähköhanskat jne ja kykypuun kautta kaikkea saa paranneltua kuten muissakin sarjan peleissä.

Taistelukin toimii erittäin hyvin enkä keksi miten se flatti pelien freeflow taistelu olisi saatu siirrettyä yhtään paremmin vr puolelle.
Aloitetaan perusteista eli käsi laitetaan nyrkkiin painamalla liipaisin ja grippi nappi pohjaan ja jos vihollisen päällä on isku symboli niin normalaisti lyömällä batman loikkaa vetämään sitä turpaan ja sitten vaan seurataan ruudulla näkyviä ohjeita jotta vihollista saa leivottua kunnolla turpaan.
Ne muut ei tietenkään vaan katsele vierestä ja tuolloin ruudun reunalle tulee counter symboli ja lyömällä siihen suuntaan batman loikkaa kyseisen vihollisen kimppuun.
Myös kaikki tutut viholliset löytyy eri perus jantteri, puukko vihollinen, sähköpamppu vihollinen ja rynnäkkökilvellä varustettu vihollinen ja kaikki hoidetaan kuten ennenkin eli kilpityyppiä vastaan tehdään ensin cape stun joka tehdään laittamalla ohjain vyötärön lähelle, painetaan liipaisin pohjaan ja heilautetaan se naaman eteen ja selän taa hyppääminen tehdään kääntämällä oikeaa tattia eteenpäin.
Oikealla tatilla kiivetään myös matalien laatikoiden ja muiden tasojen päälle joten tuo tulee tappelussa ihan selkäytimestä kuten kaikki muukin eikä peli yritä opettaa sulle kaikkea kerralla.
Myös erikoisliikkeet on mukana ja nekin on fiksusti tehty sillä ensin sun pitää saada 8 iskun kombo jonka jälkeen painat B namiskaa ja sen jälkeen voit tehdä yhden neljästä erikoisliikkeestä kunhan olet ensin avannut ne kykypuusta.

Vaikka taistelu on fyysistä niin silti mä pelasin tän ihan sohvalla istuen läpi ilman ongelmia eikä mulle tullut kertaakaan tunne, että peli olis lukenut mun liikkeet väärin vaan jos sain turpaan niin se oli oma vika.
Tarjolla on myös neljä vaikeustasoa ja mä pelasin easylla enkä kuollut kertaakaan vaikka muutaman kerran oli liki.

Myös ne vaanimis osiot toimii kuten on totuttu eli sä voit mennä katon rajassa patsaan päältä toiselle, noukkia maasta vihollisen roikkumaan ja tämä on varsin antelias tuon suhteen ja vihollisen ei tartte olla suoraan alapuolella jotta siitä voi ottaa kiinni.
Sitten voit tietenkin mennä niiden ritilöiden alla, käydä vihollisen kimppuun puisen seinän läpi tai räjäyttää geelillä kiviseinän tai katon niiden päälle.
Myös hiljaiset tyrmäykset on mukana ja ne tehdään kyykystä liikuttamalla käsiä eteenpäin ilman että painat mitään jolloin batman ottaa vihollisesta kiinni ja sitten vedät sen lähemmäs ja siinä kuristaessa liikutat sitä ohjeiden mukaan pari kertaa sivuille ja se on taju pois.

Eihän tämä olis arkham peli ellei tässä olis myös paljon kaikkea kerättävää.
Riddler ei ole mukana kuvioissa, mutta sen tilalla on rottakuningas patsaita ja pieniä propaganda radioita.
Kumpaakin on kerättävänä 40kpl ja osan löytää ihan vaan piilotettuna johonkin ja osa on pulmien ratkomisen takana kuten aina.

Tämä ei myöskään ole mikään lyhyt kokemus ja mulla meni 11 tuntia kun keskityin tarinaan ja keräsin ne kamat mitkä satuin perus tutkimisella löytämään ja jos en tajunnut vaikka jonkun patsaan saamiseksi tehtävää numero pulmaa niin jatkoin eteenpäin parin yrityksen jälkeen.
Mulla olis vielä kymmeniä tavaroita kerättävänä ja alueilta löytyy myös skannattava kartta joka lisää nuo karttaan näkyville.
Se kartta tosin on aika sekava. Ihan vaan tarinaa pelatessa se oli ihan ok, mutta jos sen kanssa alkaa kamoja keräämään niin saattaa turhautua.
Myös se tuttu haastemoodi löytyy ja tarjolla on nykyään 10 taistelu haastetta ja 10 predator haastetta ja noistakaan en tehnyt yhtäkään.

Hintaa tällä on normaalisti aika kova 46e, mutta ilmeisesti horizon+ jäsenyydellä saa joka kuukausi 30% alekoodin joten mä käytin tän kuukauden koodin tähän ja maksoin 32e, mutta pelaamisen jälkeen jäi tunne, että ehkä tuo täysi hintakaan ei olisi ollut liikaa.

Jostain syystä joillakin on ollut tämän kanssa ongelmia eikä peli ole suostunut edes käynnistymään eikä sillä tunnu olevan pelin version kanssakaan tekemistä kun metan storesta lukee käyttäjä arvosteluja.
Aika mystistä kun kaikilla pitäisi olla käytännössä sama laite sillä ainoa ero lasien välillä on linssit ja näytön resoluutio eikä sillä luulisi olevan mitään vaikutusta.
Mulla peli kaatui myös kahdesti "not enough memory" virheeseen, mutta googlen mukaan tuota tapahtuu melkein joka pelin kanssa ja ilmeisesti liittyy ihan firmis päivityksen aiheuttamaan muistivuotoon joten en syytä siitä peliä.
Lukemani mukaan metalla on kuitenkin sama refund politiikka mitä steamilla eli jos peli on ostettu alle 2 viikkoa sitten ja pelattu alle 2 tuntia niin siitä saa rahat takaisin.
 
Mites "comfort" asetukset tässä, ja miten ne toimii taistelun tuoksinnassa? Itellä helposti vr-sickness iskee kaikesta vapaasta tatilla liikkumisesta..
 
Mudrunner vr (quest 3s)

Mukavan erilainen kokemus varsinkin massiivisen snowrunnerin jälkeen sillä tässä ei ole massiivista maailmaa vaan 11 tehtävää jotka sijoittuu mukavan kompakteille alueille ja sulla on kojelaudassa gps jatkuvasti näkyvillä joten tässä ei tartte olla jatkuvasti merkkaamassa reittiä karttaan.
Sitten jos tarttee käyttää vinssiä niin sä oikeasti kävelet laittamaan sen koukun kiinni.
Alunperin tässä oli pelkkä teleporttaus liikkuminen, mutta nykyään on ihan perus smooth movement, mutta se nykii varsin reippaasti varsinkin kameraa kääntäessä.
Auton ohjauksen voi hoitaa joko tatilla tai ottamalla ratista virtuaali käsillä kiinni ja vaihteet tietenkin vaihdetaan itse jos haluaa jollain tietyllä vaihteella ajaa.
Myöskään autoja ei ostella vaan joka tehtävässä on tietyt autot käytössä.

Mun ainoa oikea valituksen aihe on diffin lukituksen käyttö.
Snow runnerissa tuota voi käyttää huoletta kunhan renkaiden alla on pehmeää maastoa, mutta tässä sä voit olla jo melkein kokonaan mudassa jumissa ja kun heität lukon päälle niin alkaa piipitys joka kertoo siitä, että maasto muka on liian kovaa ja tuo vaurioittaa autoa kohtalaista tahtia.
Yhdessä tehtävässä täytyi saada pienessä tilassa sellainen genereaattori peräkärry käännettyä ympäri ja jos lukko ei ollut päällä niin puolet takarenkaista vaan pyöri tyhjää ja mulla meni varmaan 40% auton kestävyydestä tuon kanssa säätäessä.
Tehtävän lopussa kestävyyttä oli alle 20% jäljellä joten kävin nappaamassa toisen auton jolla hinasin sen perille ettei se hajoa.
Onneksi tuo oli ainoa kohta jossa tuo alkoi jo pikkasen vituttaa.

Tarina moodin parissa meni viitisen tuntia joka siis sisältää nuo 11 tehtävää ja tässä on kevyt tarina kyläläisten auttamisesta kun paha myrsky on tulossa ja ennen tehtävää ja sen jälkeen on jopa ääninäyttelyä.
Tuon lisäksi on free play moodi jossa on valittavissa tarina tehtävissä käytetyt alueet ja peli vissiin antaa sulle jonkun satunnaisen asian tehtäväksi.

Mites "comfort" asetukset tässä, ja miten ne toimii taistelun tuoksinnassa? Itellä helposti vr-sickness iskee kaikesta vapaasta tatilla liikkumisesta..

Voin tarkistaa mitä on tarjolla kun saan seuraavan kerran ohjaimet käteen.
Tällä hetkellä ne on teipattuna rattiin kiinni kun päätin kokeilla liikeohjausta grid legendsissa.
 
Batman: arkham shadow (quest 3s)

Se on arkham fanit sitten sellanen juttu, että jos ei kotoa löydy jo valmiiksi ques 3/3s laseja niin menkää heti huomenna ostamaan tai alkakaa säästämään sillä kyllä tämä on ihan täysiverinen arkham peli eikä mikään vr laseille tehty batman lite.
Tämä on myös ihan heittämällä parempi kuin arkham knight.

Rakenteeltaan tämä muistuttaa hyvin paljon arkham asylumia sillä ekat pari tuntia ollaan gothamin kaduilla ja sen jälkeen koko loppu peli vietetään black gaten vankilassa jossa päivällä Bruce on valeasussa ja tunnetaan nimellä Irwing "matches" Malone ja yöllä mennään ikkunasta pihalle ja vaihdetaan batman kamppeet päälle.

Päivä osiot toi hyvällä tavalla mieleen escape from butchers bayn sillä sä suoritat yksinkertaisia tehtäviä ja keskustelet ihmisten kanssa ja tietenkin joudut myös useamman kerran tappeluihin.
Lisäksi sä voit melkein jokaisen vangin kohdalla pysähtyä kuuntelemaan niiden keskusteluita ja muutaman hahmon kanssa voi ihan itsekin valita eri dialogi vaihtoehdoista.
Jos arkham pelit on tuoreessa muistissa tai on muuten batmanin hahmoista perillä niin nämä osiot tarjoaa myös todella paljon siistiä bongattavaa.
Lisäksi voit vielä kaupasta ostaa koristeita omaan selliin suorittamalla eri haasteita kuten keräämällä tietyn määrän tähtiä niistä haaste tehtävistä, suorittamalla tiettyjä komboja ja muuta vastaavaa.

Yöllä peli sitten onkin kuin asylumia pelaisi sillä black gate on samaan tyyliin jaettu eri osastoihin ja ne on tarpeeksi erilaisia.
Latausruudutkin on piilotettu raskaiden ovien avautumisen taakse joten varsinaisen latausruudun näkee vain pelin käynnistyksessä tai kun henki lähtee.
Pelin edetessä aukeaa ne tutut varusteet kuten räjähdys geeli, batclaw, sähköhanskat jne ja kykypuun kautta kaikkea saa paranneltua kuten muissakin sarjan peleissä.

Taistelukin toimii erittäin hyvin enkä keksi miten se flatti pelien freeflow taistelu olisi saatu siirrettyä yhtään paremmin vr puolelle.
Aloitetaan perusteista eli käsi laitetaan nyrkkiin painamalla liipaisin ja grippi nappi pohjaan ja jos vihollisen päällä on isku symboli niin normalaisti lyömällä batman loikkaa vetämään sitä turpaan ja sitten vaan seurataan ruudulla näkyviä ohjeita jotta vihollista saa leivottua kunnolla turpaan.
Ne muut ei tietenkään vaan katsele vierestä ja tuolloin ruudun reunalle tulee counter symboli ja lyömällä siihen suuntaan batman loikkaa kyseisen vihollisen kimppuun.
Myös kaikki tutut viholliset löytyy eri perus jantteri, puukko vihollinen, sähköpamppu vihollinen ja rynnäkkökilvellä varustettu vihollinen ja kaikki hoidetaan kuten ennenkin eli kilpityyppiä vastaan tehdään ensin cape stun joka tehdään laittamalla ohjain vyötärön lähelle, painetaan liipaisin pohjaan ja heilautetaan se naaman eteen ja selän taa hyppääminen tehdään kääntämällä oikeaa tattia eteenpäin.
Oikealla tatilla kiivetään myös matalien laatikoiden ja muiden tasojen päälle joten tuo tulee tappelussa ihan selkäytimestä kuten kaikki muukin eikä peli yritä opettaa sulle kaikkea kerralla.
Myös erikoisliikkeet on mukana ja nekin on fiksusti tehty sillä ensin sun pitää saada 8 iskun kombo jonka jälkeen painat B namiskaa ja sen jälkeen voit tehdä yhden neljästä erikoisliikkeestä kunhan olet ensin avannut ne kykypuusta.

Vaikka taistelu on fyysistä niin silti mä pelasin tän ihan sohvalla istuen läpi ilman ongelmia eikä mulle tullut kertaakaan tunne, että peli olis lukenut mun liikkeet väärin vaan jos sain turpaan niin se oli oma vika.
Tarjolla on myös neljä vaikeustasoa ja mä pelasin easylla enkä kuollut kertaakaan vaikka muutaman kerran oli liki.

Myös ne vaanimis osiot toimii kuten on totuttu eli sä voit mennä katon rajassa patsaan päältä toiselle, noukkia maasta vihollisen roikkumaan ja tämä on varsin antelias tuon suhteen ja vihollisen ei tartte olla suoraan alapuolella jotta siitä voi ottaa kiinni.
Sitten voit tietenkin mennä niiden ritilöiden alla, käydä vihollisen kimppuun puisen seinän läpi tai räjäyttää geelillä kiviseinän tai katon niiden päälle.
Myös hiljaiset tyrmäykset on mukana ja ne tehdään kyykystä liikuttamalla käsiä eteenpäin ilman että painat mitään jolloin batman ottaa vihollisesta kiinni ja sitten vedät sen lähemmäs ja siinä kuristaessa liikutat sitä ohjeiden mukaan pari kertaa sivuille ja se on taju pois.

Eihän tämä olis arkham peli ellei tässä olis myös paljon kaikkea kerättävää.
Riddler ei ole mukana kuvioissa, mutta sen tilalla on rottakuningas patsaita ja pieniä propaganda radioita.
Kumpaakin on kerättävänä 40kpl ja osan löytää ihan vaan piilotettuna johonkin ja osa on pulmien ratkomisen takana kuten aina.

Tämä ei myöskään ole mikään lyhyt kokemus ja mulla meni 11 tuntia kun keskityin tarinaan ja keräsin ne kamat mitkä satuin perus tutkimisella löytämään ja jos en tajunnut vaikka jonkun patsaan saamiseksi tehtävää numero pulmaa niin jatkoin eteenpäin parin yrityksen jälkeen.
Mulla olis vielä kymmeniä tavaroita kerättävänä ja alueilta löytyy myös skannattava kartta joka lisää nuo karttaan näkyville.
Se kartta tosin on aika sekava. Ihan vaan tarinaa pelatessa se oli ihan ok, mutta jos sen kanssa alkaa kamoja keräämään niin saattaa turhautua.
Myös se tuttu haastemoodi löytyy ja tarjolla on nykyään 10 taistelu haastetta ja 10 predator haastetta ja noistakaan en tehnyt yhtäkään.

Hintaa tällä on normaalisti aika kova 46e, mutta ilmeisesti horizon+ jäsenyydellä saa joka kuukausi 30% alekoodin joten mä käytin tän kuukauden koodin tähän ja maksoin 32e, mutta pelaamisen jälkeen jäi tunne, että ehkä tuo täysi hintakaan ei olisi ollut liikaa.

Jostain syystä joillakin on ollut tämän kanssa ongelmia eikä peli ole suostunut edes käynnistymään eikä sillä tunnu olevan pelin version kanssakaan tekemistä kun metan storesta lukee käyttäjä arvosteluja.
Aika mystistä kun kaikilla pitäisi olla käytännössä sama laite sillä ainoa ero lasien välillä on linssit ja näytön resoluutio eikä sillä luulisi olevan mitään vaikutusta.
Mulla peli kaatui myös kahdesti "not enough memory" virheeseen, mutta googlen mukaan tuota tapahtuu melkein joka pelin kanssa ja ilmeisesti liittyy ihan firmis päivityksen aiheuttamaan muistivuotoon joten en syytä siitä peliä.
Lukemani mukaan metalla on kuitenkin sama refund politiikka mitä steamilla eli jos peli on ostettu alle 2 viikkoa sitten ja pelattu alle 2 tuntia niin siitä saa rahat takaisin.
Hyvin muuten toimii Metalla tuo refund. Taisin saada saman päivän aikana rahat takaisin jostain kökkeröstä moto gp-pelistä aikoinaan.
 
Meta hoitaa esimerkillisesti pelien palautusmahdollisuuden. Jos pelin on omistanut alle 2 viikkoa ja pelattu alle 2 tuntia voi pelin palauttaa ja rahat saa takaisin. Ei tarvitse ostaa sikaa säkissä.
 
Steamiin ja questille tulossa on point joka on hyvin pitkälti ekalta pleikkarilta tuttu point blank vr muodossa.

Ylös Bottom