Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Virallinen Halo-ketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Paavi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Canonikin pistettiin sekasin, kun III Spartaneita tungettiin.
Ei kai tuo mittään kaanonia sekota. Evolutionsissakin huomattiin jo, että emme tiedä Spartan III:sta paljoakaan, joten ihan hyvin niitä on voinut joku erikoisryhmä Reachilläkin hääriä.
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

En ole varma onko (laittomien) skannien postaaminen ihan foorumin sääntöjen mukaista, niin kivaa kuin se onkin.
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Artikkeli oli kunnon kiusaamista pullollaan, eikä se luonnollisesti kertonut pelistä paskaakaan. Monia asioita mainittiin ja jätettiin leijumaan ilmaan. Osaa puolestaan kierreltiin ja kaarreltiin tyhjänpäiväisesti sanomatta lopulta mitään. Nuo verkkossa leviävät, digikameralla napsitut fotot eivät anna minkäänlaista käsitystä pelin graafisesta laadusta. Tämän jutun perusteella on siis vielä mahdoton lähteä polttamaan Bungien toimistoa tai viedä uhreja Jason Jones -alttarille.

Synkempi, realistisempi sävy kuulostaa hyvältä. Halo-trilogiassa jokaisen pelin juoneen liittyi olennaisesti jonkinlainen mysteeri: ensimmäisessä pelissä Alpha Halo, toisessa Delta Halo ja Covenantin kohtalo, kolmannessa tuo pirunmoinen portaali Afrikassa. Reach ei seuraa Fall of Reachin juonta, mutta romaanien perusteella tiedetään, että planeetalla on forerunner-rakennelmia. On mielenkiintoista nähdä, hyödynnetäänkö tätä aspektia tarinassa, vai keskitytäänkö tarinassa puhtaasti sodan kuvaamiseen. Veikkaisin ensin mainittua.

Marcus Lehdon hehkutukset grafiikoista ja teknologian harppauksista kannattaa ottaa niin sanotusti suolan kera. Mies ja Bungie yleensäkin on aina ennen Halo-pelin julkaisua sortunut lupaamaan ties mitä, mutta loppujen lopuksi monia asioita on jouduttu karsimaan. Luulisi, että he oppivat pikku hiljaa virheistään, mutta pitää yrittää olla innostumatta liikaa. Betassahan tuo viimeistään nähdään.

Uusista aseista DMR vaikuttaa hyvältä, vähän niin kuin Combat Evolvedin pistoolin kivääriversiolta. Tarkka yksittäislaukauksia ampuva ase korostaisi taitopelaamista moninpelissä, kun hedujakaan ei voi enää napsia Battle Riflen pyyhkäisysarjoilla. Needlerikiväärin kolmen laukaisun räjäytys kuulostaa aika vähältä ja epätasapainoiselta, mutta saapi nähdä. Uusittu Assault Rifle näyttää komiammalta kuin Halo 3:n vastaava. Toivottavasti se myös toimisi tällä kertaa, tosin epäilen, että se on samanlainen turhanpäiväinen vetkutin kuin Halo 3:ssakin.

Haarniskojen lisäosista on paha sanoa vielä mitään, kun niistä ei tiedetä vielä lähellekään kaikkea. Yksinpelin kannalta varovaisempi lähestyminen ja puukkoyllätykset kuulostavat kivoilta, mutta kuinkahan tämä toimii moninpelissä, jos toimii laisinkaan? Tuleeko purkitettu animaatio, jonka aikana pelaaja ei voi tehdä mitään tai on päinvastoin haavoittumaton? Myös ajatus supernopeutta kiitävistä miekkamaakareista pelottaa. Näistä ominaisuuksista pitää kuitenkin odottaa lisätietoja, jotta tasapainotuksesta uskaltaa sanoa mitään. Betassahan nämä viimeistään nähdään.

Siistiä nähdä, että taivaalla liitelevät sekä Spirit- että Phantom-kuljetusalukset. Lava-autolla kaahaileminen näyttää ja kuulostaa myös hauskalta pikkukivalta.

Enempää nyt en oikein keksi kommentoida. Paneudun asiaan toivottavasti tarkemmin lähitulevaisuudessa tavalla tai toisella paikassa tai toisessa.
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Game Informerin Reach-vyörytys ei rajoitu ainoastaan lehtiartikkeliin, sillä verkkosivuilla julkaistaan tasaisin väliajoin tammi-helmikuussa Halo-aiheista sisältöä. Tänään vuorossa oli Reachin kehitystiimiin tutustuva lyhyt video: Meet The Team Behind Halo: Reach - Features - GameInformer.com

Minä puolestaan pelasin eilen ja tänään Halo Warsia. Aikaisemmin olin kuin power drainerin pystäyttämä hogi, kun luulin kenraalitason olevan kokemuspisteissä luoja tietää kuinka kaukana. Robot Entertainment oli kuitenkin näemmä laskenut noita vaatimuksia. Tällä hetkellä minulta puuttuu enää 50k kokemuspistettä tavoitteesta.

Halo Waypointin puolella voi käydä katsomassa Midnight in the Heart of Midlothianin traileri. Kyseessä on Frankien kirjoittamaan kertomukseen pohjautuva "motion comic". Se näytetään neljässä osassa neljänä seuraavana lauantaina.
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Tuli vaan mieleen, että onko tässä sitten mahdollista pelata elitellä moninpelissä?
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Tuli vaan mieleen, että onko tässä sitten mahdollista pelata elitellä moninpelissä?

Kahden edellisen Halon pohjalta ei haittaisi lainkaan, jos eliittimodelit jätettäisiin moninpelistä pois. Ei niille mitään erityistä virkaa ole, ja Swatissa ne lähinnä hatuttavat.
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Veikkaan kyllä että tästä tulee paras halo mitä on koskaan tullut. Toivottavasti sprinttaus ja puukotus olisivat pelissä mukana. Onko tullut mitään tietoa milloin keväällä tai kesällä toi reach beta alkaa?
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Katsoin äskettäin youtubesta The Packagen,(joo, aika myöhässä) ja tapahtumista tuli eräs asia vähän väliä mieleen; suurin osa jaksosta tuntui pikemminkin star warsilta kuin halolta. Jotenkin tapahtumien kulku muistutti starwars episodi III:n alkua :) . Spartalaiset(jedit) hyökkäävät lentäen vihollisten keskelle ja taistelevat tiensä läpi kunnes saapuvat kohteeseen, tässä tapauksessa covenantin risteilijään(?). Sitten lähdetään vapauttamaan vanki, ja loppuun vielä tietysti miekkataistelu. Ja se elite seuraamassa tilannetta komentohuoneesta ja jakelemassa käskyjä. En tiedä, huomaako kukaan muu näitä yhtäläisyyksiä elokuvaan, varsinkin kun selitin noin tökerösti, mutta, toisaalta mielipiteitähän nämä vain ovat.
Jakso oli ensimmäinen kokonainen Legends-jakso minkä olen katsonut, ja eipä tuo sinänsä huono kuitenkaan ollut, vaikka tuli pienenä pettymyksenä miten tylsältä MasterChiefin ääni kuulosti. Mutta visuaalisuus oli ainakin tarpeeksi näyttävää ja eeppisyyksiäkin oli.
Oli muuten aika hupaisaa nähdä, miten brutet kuolivat muutamasta AR:n luodista.
Animesta minulla on tietysti omat käsitykseni ja mielipiteeni niinkuin yleensä kaikilla muillakin, ja tämä tuntui vähän semmoiselta 11-vuotiaiden toimintapiirretyltä(sanottu jo aikaisemmin)... :rolleyes:
Vähän typerää kyllä kirjoittaa tuosta jaksosta näin myöhään kun kaikki on sen jo aikoja sitten nähnyt mutta kirjoitinpa silti muuten vaan.
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Tapahtui eräänä kauniina päivänä Halo 3:n moninpelissä:

[MEDIA]1869[/MEDIA]
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Kuinkas moni on ajatellut tänään pelailla haloa Haitin avustuskeräystä varten? Ajattelin vain että oltaisiin voitu laittaa suomalainen bigteam-peli pystyyn, mikäli nyt keräykseen voi osallistua pelaamalla custom gamesejä. Itse ainakin voisin pelailla tänään kuuden jälkeen.

Halo-mestari Paavi voisi organisoida pelit mikäli haluaa. Itse en ole haloa pariin kuukauteen pelannut, mutta eihän sillä tasolla tässä tapauksessa ole väliä, joten kaikki vaan mukaan :).

PS. Tämähän olisi periaatteessa kuulunut halo peliporukkatriidiin, mutta ajattelin että täällä tämä saisi enemmän lukioita.
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

EB Games on ilmeisesti vahingossa lipsauttanut weppiin uusia Halo: Reach -kuvia.

Lähde: VE3D
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

EB Games on ilmeisesti vahingossa lipsauttanut weppiin uusia Halo: Reach -kuvia.

Lähde: VE3D

Kuvat ovat samat kuin Game Informerissa, mutta tällä kertaa ilman skannauksia. Resoluutiot tosin jäävät edelleen HD-tasosta, vaikka eiköhän noista kaiken tarpeellisen näe. Bungie julkaisee kuvat toivottavasti lähiaikoina verkkosivuillaan selitysten kera.
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Pakko myöntää, etteivät nuo kuvat herätä kovin suuria ihastuksen tunteita. Hahmo- ja asemallit ovat erittäin jees, mutta ympäristöt tylsähköä harmaata massaa. :/
 
Vastaus: Virallinen Halo-ketju

Pakko myöntää, etteivät nuo kuvat herätä kovin suuria ihastuksen tunteita. Hahmo- ja asemallit ovat erittäin jees, mutta ympäristöt tylsähköä harmaata massaa. :/

Siltähän tuo näyttää. Ruutukaappaukset eivät ole kovinkaan edustavia, jos niillä on tarkoitus vakuuttaa epäilijät. Joko Bungie on saanut yllättävän rehellisyyskohtauksen ja päättänyt näyttää pelin tismalleen sellaisena kuin se näyttää (tällä hetkellä, keskeneräisenä ja ilman sahalaitoja) tai joku on vähän mokaillut. Ei ainakaan voi hirveästi bullshoteista syyttää tällä kertaa markkinointiosastoa. Mikäli Game Informerin artikkelin puheet pitävät paikkansa, korvattaneen ruohonkorsien puute ja ympäristöjen lievä valjuus skaalalla. Ruutukaappauksissa ei myöskään näytetä erityisesti toimintaa saati ensimmäisen persoonan kuvakulmaa.

EDIT: Tällaistakin näyttää vuotaneen, väitetysti videokuvaa Reachin betaversiosta: http://www.youtube.com/watch?v=kQi5sh0lfvs&feature=player_embedded
Videolla vilahtaa jälleen mystinen "Activities", jonka voisi veikata olevan Firefightin kehittyneempi versio. Lisäksi latausruudussa puhutaan "Murder modesta", joka aktivoidaan d-padilla lähestyttäessä vihollista huomaamatta.
 
Ylös Bottom