Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Alan Wake

Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Siinä missä Dead Space onnistui, niin Alan Wake ei ihan onnistunut.

IMO noita kahta peliä ei voi edes verrata. Dead Space oli aidosti niin perkeleen pelottava peli, kun taas Remedy ei edes mainosta omaa peliään kauhupelinä (Physiological Action Thriller). Toki pelissä on kliseisiä lainauksia kauhuelokuvista ja muutama kohta missä saattaa kotipoika säikähtää, mutta missään vaiheessa itseäni ei pelottanut samalla tavalla kuin Dead Spacessa. Itse käyttäisin Alan Wakesta termiä Survival Action joka toimii omassa genressään hienosti. Mielestäni se taskulampulla tapahtuva pimeyden poisto ja sen jälkeen tapahtuva räiskintä on omaperäinen ja toimiva idea, joka omalla kahdallani sai aikaan taisteluiden suunnittelemista. Lopulta ammuksia oli jatkuvasti riittävästi jopa Nightmare tasolla. Kaikkein parhaiten kyseisen toimintamallin opin sitä achievementtiä tavoitellessani, jossa ei saa ampua laukaustakaan edetessään paikasta A paikkaan B. Kannattaa kokeilla ;)
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Peli pelattu läpi (hardilla), Aika helppo peli. Kohdat joissa piti taistella eivät olleet lainkaan vaikeita (no pari kohtaa ehkä). Nightmarellakin peli menisi todennäköisesti helposti läpi. Itselleni peli oli jännitävän ja pelottavan sekoitus. Yhdyn samaan että taistelua oli liikaa, mutta se oli kuitenkin hyvin toteutettu. Tarina oli loistava, mutta sekava aluksi. Rock lavalla oli kyllä siisti heilua =). Hyvä peli suosittelen. Barry oli hassu hahmo
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Peli pelattu läpi (hardilla), Aika helppo peli. Kohdat joissa piti taistella eivät olleet lainkaan vaikeita (no pari kohtaa ehkä). Nightmarellakin peli menisi todennäköisesti helposti läpi. Itselleni peli oli jännitävän ja pelottavan sekoitus. Yhdyn samaan että taistelua oli liikaa, mutta se oli kuitenkin hyvin toteutettu. Tarina oli loistava, mutta sekava aluksi. Rock lavalla oli kyllä siisti heilua =). Hyvä peli suosittelen. Barry oli hassu hahmo

Tämä summaa hyvin minunkin tuntemukseni. Pelin olen nyt pelannut nyt kahdesti ja vielä aion etsiä manuscriptit ja ehkä termospullot.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Ensi kuussa tulevasta The Signal DLC:stä pätkä

 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

The Signal kuulostaa kyllä erinomaiselta, varsinkin juonellisen asetelmansa takia:

The Signalhan siis jatkaa suoraan Alan Waken lopusta, jossa Wake on ilmeisesti vaipunut jonkin sortin koomaan tai muuten vain kuupahtanut tuonne pimeyden sydämeen. Pelissä seikkaillaan Waken omassa alitajunnassa, jossa selvitellään Waken hieman raiteiltaan suistunutta mieltä. Kaikki hahmot ja tapahtumat ovat siis Waken itsensä mielikuvituksen tuotetta.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Liika toiminta hieman kyllä pilasi tätä peliä IMO. Itse pelatessa koko ajan toivoi, että tulisi edes pieni rauhallinen kohtaus jossa esim. Vain liikkuttaisi päiväsaikaan kaupungilla tai ihan vaan taskunlampun valossa seikkailtaisiin pimeässä metsässä, ilman mitään räiskimistä. Inttiajathan siinä olisi tullut mieleen kun yöllä porttivartiossa lähti suunnistamaan pimeässä mettässä takasin telttaan taskulampun avulla..
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

itselläkin oli pelin loputtua vähän samat fiilikset eli olisin toivonut edes jotain tunnelmallista kävelyä ilman mitään aseita.DLC:seitä odotetaan innolla tosin en ole varma ostaisinko tuon toisen DLC,kun ei pelin mukana tullut.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Kannattaa lyödä se kommenttiraita päälle 2. pelikerralle jos sellainen on saatavilla, valottaa joitain asioita ihan mukavasti. Niitä kaiken maailman syöksyliikkeitä vetävät viholliset tympii jonkin verran ja taistelu ainakin 2. chapterin loppuosassa alkaa vähän puuduttaa, mutta on se kyllä muuten huippupeli. Tarinallisessa kerronnassa suurin osa peleistä on valovuoden jäljessä. (jos edes tarinaa on) Musiikitkin ovat soundtrackia ja pelimusaa myöten loistokamaa.

Muuten, jos aikoo etsiä ja katsoa ne kaikki kyltit sitä saavutusta varten, niin kannattaa ihmeessä katsoa 2. chapterin alussa molempia poliisilaitoksen wanted-postereita. Juoksin varmaan 3h ylimääräistä pitkin kenttiä, kun olin jo kaikki mielestäni katsonut, mutta sitten huomasi että niitä postereita olikin 2 siinä seinällä. :D (toisesta ei ilmeisesti laskettu ollenkaan)
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Päivän Kauppalehti kertoo Remedyn kassakirstun pohjan jo häämöttäneen Alan Waken kehityskaaren aikana. Viime vuonna tuli viivan alle kolmannen kerran peräkkäin miinusta. Yhteensä tuona aikana nenään ehti tulla 5,4 miljoonaa euroa. (Tilannehan ei tosin ole mitenkään yllättävä, koska kyseisenä aikana Remedyllä oli käytännössä pelkästään menoja. Eli se on ihan normaalia, kun ollaan kehittämässä uutta tuotetta.)
Kolmen vuoden tappioputki on syönyt yhtiön omaa pääomaa, jota oli tilikauden lopussa jäljellä vielä 0,8 miljoonaa euroa. Osinkoja yhtiöstä ei jaettu viime vuonna lainkaan.

Poikkeuksellista on ollut myös se, että yhtiö on joutunut turvautumaan lainarahaan toimintansa rahoituksessa. Korollista rahalaitoslainaa on tullut taseeseen tilikauden aikana 2,1 miljoonaa euroa. Aikaisemmin yhtiö on ollut velaton.
Toivottavasti ensi vuonna tili näyttää huomattavasti paljon iloisemmalta. :)

Lähde: Kauppalehti
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Jos noiden numeroiden perusteella alkaa spekuloimaan niin pelin pitäisi myydä yli 700k kappaletta täysihintaisena (9,2 miljoonaa dollaria kehitykseen jaettuna 12 dollarilla (arvio remedyn palkkiosta hieman avokätinen, normaali palkkio myydystä pelistä 10$)) että projektin kulut saataisiin katettua.

Vgchartzin (lol mikä lähde, tiedetään) mukaan AW on myynyt tähän mennessä 450k kappaletta :( Toivottavasti nyt ei kaada remedyn venettä tämä projekti, kuitenkin suomalaisten pelien lippulaiva monessa mielessä.

Lähteet:
Alan Wake (X360) Sales Data - VGChartz
Pach-Attack! Video Game, Episode 111 HD | Game Trailers & Videos | GameTrailers.com
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Remedyllä on tietysti mahdollisuus takoa hyvin rahaa tulevilla DLC-paketeilla. Noihin mennyt työmäärä on tuottoon nähden varmaan aika minimaalinen. Liven kautta jaettavat lisäosat eivät myöskään vaadi levyjen painamista, rahteja, koteloita tai manuskoja. Toivottavasti The Signal on niin hyvä, että se vakuuttaa ostamaan myöhemmin tulevat DLC:t.

Oma täysin mihinkään faktaan perustuva perstuntuma on, että kyllä tässä Remedylle ihan hyvin käy taloudellisesti. Tämähän selviää tietysti vasta muutaman vuoden kuluttua, kun näkee pelin kokonaismyynnin, DLC-pakettien menestyksen ja Alan Wake -ilmiön kehittymisen.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Remedyllä on tietysti mahdollisuus takoa hyvin rahaa tulevilla DLC-paketeilla.

Näinpä. Tän lisäksi jos MS suostuisi PC version julkaisuun (kuten on käymässä mm. Fable 3:n kanssa) niin ei olisi syytä hätään.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Näinpä. Tän lisäksi jos MS suostuisi PC version julkaisuun (kuten on käymässä mm. Fable 3:n kanssa) niin ei olisi syytä hätään.

PC-versio on myyntien kannalta yksi hailea varsinkin tässä vaiheessa, 90% jengistä warettaisi pelin, 5% odottaisi alennettua hintaa ja loput 5% itkisi foorumeilla siitä ettei PC-versiota julkaistu samaan aikaan ja miten Remedy on "sell-out" ja ties mitä muuta mitä esim. murossa on sanottu.

Todella pettynyt kyllä Xbox-pelaajiin, kyseessä on kuitenkin yksi parhaita 360-pelejä kevyesti ja olisi ansainnut miljoonamyynnit enemmän kuin yksikään toinen peli tässä konsoligeneraatiossa :-(
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

...kyseessä on kuitenkin yksi parhaita 360-pelejä kevyesti ja olisi ansainnut miljoonamyynnit enemmän kuin yksikään toinen peli tässä konsoligeneraatiossa :-(

Kaikella kunnioituksella Remedyä ja faneja kohtaan, mutta nyt puhutaan kuitenkin makuasioista.

PC-versiosta: En tunne PC-maailmaa niin tarkkaan, mutta aika paljon siellä piraattiversiot taitavat liikkua. Siinä mielessä ehkä oikea ratkaisu, ettei tullut samaan aikaan kuin 360-versio. Mutta ehkä sitten myöhemmin voisi julkaista PC-version ja jonkin GOTY-painoksen boksille samaan aikaan (mukana DLC-matskua).
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Tuntuu vähä väkisin pelaamiselta ko tuli peli hankittua. Paraneeko tuo loppua kohti? 2 chapteria nyt läpi ja ei ole oikein imassut mukaansa.

Välillä aika kankeaa liikkuminenkin.. noh, jos sitä vielä yrittäisi jatkaa..
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Kaikella kunnioituksella Remedyä ja faneja kohtaan, mutta nyt puhutaan kuitenkin makuasioista.
En tiedä kuinka töykeältä tämä tulee kuulostamaan, mutta emmeköhän me kaikki jo sinun mielipiteesi pelistä tiedä (ts. "onhan se ihan hyvä, mutta..."). Jotenkin pidän tarpeettomana tuota lainattua huomautusta, kun kaikki varmasti ymmärtävät, että kyse on nimenomaan makuasioista. Aina on, mistäs muustakaan? Tarvitseeko ketjussa vallita joku kehun/haukun tasapaino, että jos joku kehuu peliä, niin täytyy heti tulla huomauttamaan "hei! tuo on sinun mielipiteesi! joku voi pitää peliä paskana!"? Mielestäni riittäisi, että kerran on kertonut oman mielipiteensä ja sillä selvä. Toki omaa mielipidettään voi yhä selventää uusin perusteluin tms., mutta pelkkä huomautus oman eriävän mielipiteensä olemassaolosta ei oikein johda mihinkään.

Eiköhän ole aika selviö, että AW ansaitsisi paremmat myynnit, jolloin on ihan oikeutettua hieman napauttaa muita kuluttajia ja heidän COD-painotteista ostoskoriaan. Oli AW:n lopullisesta jumalasteesta sitten mitä mieltä tahansa, niin tuskin kukaan voi kiistää pelin ansioita uniikkina pelinä, joka oikeasti tuo jotain uutta ja erilaista pelimarkkinoille. Mikkiksen ois pitänyt pakata AW:n mukaan pidennetty Reach-beta, jos minulta kysytään. Ennemmin tai myöhemmin Halon takia pelin hankkineet olisivat peliä kokeilleet ja ainakin suurin osa olisi siitä enemmän tai vähemmän tykännyt-->kakkososalle suuremmat myynnit ja hype heti alkuunsa. Mikkis feilasi, ei mahda mitään.

Vee, kyllä jokainen episodi on omanlaisensa ja periaatteessa mikä tahansa episodi saattaa vasta kunnolla napata mukaansa. Paha sanoa, kun en itse tuollaisessa tilanteessa ollut. Juoni ainakin tihenee luonnollisesti loppua kohden, mutta core-gameplaylta on turha odottaa uudistuksia. Suosittelen loppuun vääntämään, kun kerta peli on hankittu ja korkattu. Ei se niin pitkä ole, etteikö pelin tarinalle ja maailmalle kannattaisi shottia antaa.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Tuntuu vähä väkisin pelaamiselta ko tuli peli hankittua. Paraneeko tuo loppua kohti? 2 chapteria nyt läpi ja ei ole oikein imassut mukaansa.

Välillä aika kankeaa liikkuminenkin.. noh, jos sitä vielä yrittäisi jatkaa..
Mul jäi kanssa kesken samaan kohtaan. Kattoo nyt jos joskus nappaa jatkaa... :(
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Kaikella kunnioituksella Remedyä ja faneja kohtaan, mutta nyt puhutaan kuitenkin makuasioista.

Totta kai kyseessä on makuasia, sen varmaan näki jo peliarvostelujen pohjalta ennenkuin peli oli edes julkaistu. Toiset tykkää pirusti ja toiset eivät peliä tajua ollenkaan. Pätee varmaan lähes joka peliin, mutta en minä mene CoD, R&C, KZ tai HR ketjuun huutelemaan jengille että "hei kaikella kunnioituksella mut toi on vaan sun mielipide!" vaikken kyseisistä tuotoksista juuri välitäkkään.

Ja muahan ei myynnit sinänsä minkään muun takia kiinnosta kuin sen takia että pelisarjalle todellakin toivon jatkoa, en halua että tämä kokee Heavy Rainin kohtalon ja parin kk päästä tulisi ilmoitus että lisäepisodit perutaan. Paljon lisäepisodeja ja jossain vaiheessa jatko-osa kehiin, mutta nuo kun eivät välttämättä toteudu, jos pelin myynnit jäävät heikoiksi... Ja siksipä olenkin pettynyt Xbox-pelaajiin jotka ovat jättäneet pelin kaupan hyllyille >:-(
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Itellä toinen läpipeluu käynnissä (eka Normalilla, nyt Nightmarella), nelosepisodin lopulla mennään.
Omasta mielestäni pelin ainoa miinus on sen lyhyys ja aika pieni uudelleenpeluuarvo. Tarina on laadukas ja mukaansatempaava ja tunnelma on parasta mitä peleissä on pitkään aikaan (tai jopa ikinä) nähty. Itse ainakin sain pelistä paljon enemmän pelistä irti kun otin rauhallisesti, tutkin joka kolkan, katsoin Night Springsit ja radiolähetykset. Niille jotka ovat tylsistyneet peliin: koittakaa aloittaa ehkä peli alusta, ottakaa hieman rauhallisemmin ja fiilistelkää enemmän. Räiskintä on ehkä hieman itseääntoistavaa, mutta se on kuitenkin pohjimmiltaan todella toimivaa ja hauskaa.

The Signalia odotellaan innolla kun ilmaiseksi sen saa. Pitää sitten katella miten innostun ostamaan lisää episodeja.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom