Nyt palataan perimmäisten kysymysten äärelle: kummat ovat enemmän mieleen, kissat vai koirat? Periaatteessa taisteluun voitaisiin tuoda mukaan muitakin eläinlajeja, mutta lähdetään nyt liikkeelle näin perustavanlaatuisesta taisteluparista.
Ei liene mikään salaisuus, että olen kissaihmisiä, mutta ei minulla ole mitään koiria vastaan. Omiin mieltymyksiini on todennäköisesti vaikuttanut se, että en ole koskaan koiran kanssa samassa taloudessa asunut. Muutenkin kosketuspinta koiriin on jäänyt huomattavasti vähemmäksi. Mitä nyt toisinaan kavereiden tai sukulaisten koirien kanssa olen temmeltänyt. Vekkuleita otuksiahan nuo parhaimmillaan ovat, mutta toisinaan näkee niin kamalasti pidettyjä ja koulutettuja koiruleita, jotta ihan sääliksi käy.
Nuoruudessani meillä oli joitakin kissoja kotona, mutta äidin kissavihauksen ansiosta ilo jäi suht lyhyeksi. Onneksi tummulassa noita jaloja otuksia piisasi senkin edestä, joten aina siellä vieraillessani pääsin kissoja rapsuttelemaan. Nykyään tilanne on heikko, ja saatan joutua jopa vuoden verrankin elämään vailla kosketusta kissoihin.
No, jottei nyt ajauduta liikaa sivuraiteille, niin en oikein osaa tarkalleen ottaen sanoa, mikä niissä kissoissa sitten lopulta viehättää. Ehkä se on se silittämisestä seuraava kiehnääminen, puskeminen ja kehrääminen. Kissan kehräämisen kuunteleminen on vain jotenkin vallan terapeuttista. Erilaisia hassunhauskoja kissojen kanssa kommeltamisesta riittää niitäkin, vaikka omaksi podcastiksi asti. Eiku!
Mutta niin, kissat vai koirat? Vai onko vastakkainasettelun aika ohi?
Ei liene mikään salaisuus, että olen kissaihmisiä, mutta ei minulla ole mitään koiria vastaan. Omiin mieltymyksiini on todennäköisesti vaikuttanut se, että en ole koskaan koiran kanssa samassa taloudessa asunut. Muutenkin kosketuspinta koiriin on jäänyt huomattavasti vähemmäksi. Mitä nyt toisinaan kavereiden tai sukulaisten koirien kanssa olen temmeltänyt. Vekkuleita otuksiahan nuo parhaimmillaan ovat, mutta toisinaan näkee niin kamalasti pidettyjä ja koulutettuja koiruleita, jotta ihan sääliksi käy.
Nuoruudessani meillä oli joitakin kissoja kotona, mutta äidin kissavihauksen ansiosta ilo jäi suht lyhyeksi. Onneksi tummulassa noita jaloja otuksia piisasi senkin edestä, joten aina siellä vieraillessani pääsin kissoja rapsuttelemaan. Nykyään tilanne on heikko, ja saatan joutua jopa vuoden verrankin elämään vailla kosketusta kissoihin.
No, jottei nyt ajauduta liikaa sivuraiteille, niin en oikein osaa tarkalleen ottaen sanoa, mikä niissä kissoissa sitten lopulta viehättää. Ehkä se on se silittämisestä seuraava kiehnääminen, puskeminen ja kehrääminen. Kissan kehräämisen kuunteleminen on vain jotenkin vallan terapeuttista. Erilaisia hassunhauskoja kissojen kanssa kommeltamisesta riittää niitäkin, vaikka omaksi podcastiksi asti. Eiku!
Mutta niin, kissat vai koirat? Vai onko vastakkainasettelun aika ohi?