Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

DiRT Rally

Vastaus: DiRT Rally

Allekirjottanut ajaa suurenosan pätkistä niin sanotulla pumppaavalla kaasulla 3/4 polkimesta käy pohjassa noin 3 sekunnin välein. Aika harvoin tulee mitään 400 metrin suoraa mitkä voi painaa kaasupohjassa. Suomessa niitä tosin tulee koko ajan. :D
Omppu voi kertoo onko tää mitenkää järkevä tapa ajaa?
 
Vastaus: DiRT Rally

Tuli vihdoin kokeiltua niitä kahta uutta Renaultia. Voi pojat, kun oli hauskaa ajaa Turbolla Kreikassa. Sopii omiin käsiin loistavasti ja sitä oli ehkä jopa liian helppo viedä, verrattuna siihen millaista se varmaan on ollut oikessa elämässä.

Alpinen kanssa oli vähän hankalempi ajaa puhtaasti, varsinkin oikein hitaat ja jyrkät mutkat. Sen verran työlästä touhua H-vaihteilla ja isolla kääntösäteellä! :D
 
Vastaus: DiRT Rally

Tänään otin käyttöön T500RS-vaihdeläpät eli siirryin manuaalivaihteisiin. Ensimmäinen EK oli hankala, mutta sitten tuo alkoi luonnistua. Suomessa tein muutaman säätöharjoituksen. Lähinnä tein perusmuutoksia, kuten laitoin vaihdevälykset pitkiksi ja jousitusta hieman pehmeämmiksi. Saksassa laitttelin auton korkeutta matalemmaksi, koska erikoiskokeella ei ollut mitään isompia hyppyjä ja meno oli tasaista. Kunhan otan lisää selville eri asetusten vaikutuksesta, niin eiköhän tuossa vielä hyvää jälkeä tule.

Kokeilin täältä saatujen vinkkien perusteella Ruotsin rallia yöllä ja lumisateella. Kyllä siinä jonkin verran sai töitä tehdä ja melko alhaisilla vaihteilla mentiin. Wales yöllä ja sateella oli todella haastava.
 
Vastaus: DiRT Rally

Paljonko Omenaraato tuolle sinun tosi hienolle penkkisysteemille on tullu hintaa,älyttömän hienot systeemit tuossa jos ei pääse fiilikseen niin ei sitten missään,pääsin itsekkin kokeilemaan tuota Dirt rallya ja täytyy sanoa että on liian vaikea meikeläiselle,täytyy nostaa hattua niille jotka tämänkin pelin oppii klaaraamaan.
Reeniä ***** reeniä. :D Onhan tämä vaikea, mutta ei kai heti pidä napsia voittoja WRC tykillä. Itsekin piti nöyränä aloittaa pohjalta ja silti pöpelikkö kutsuu luvattoman usein. Ajoavut tietenkin pois ja manuaaliaski, niin ei tarvitse kahteen kertaan opetella perusteita.

Fulvian ajettavuus ja Kreikan kapeat syheröt olivat aiheuttaa jo pientä turhautumista, mutta Saksassa on jo eri meininki ja pääsee pieneen flow-tilaankin helkittäin. Siis kunnes paskat jarrut pääsevät taas yllättämään ja Fulvia löytyy puun ympäriltä eikä sieltä ysikymppisen ulostulosta. :D

Vaatiihan tämän opettelu tiettyä masokismia sekä erityisesti rakkautta lajiin. Ja oi, miten hieno laji se onkaan!
 
Vastaus: DiRT Rally

Rallissahan on kyse siitä että osaa sovittaa oman sen hetkisen tason siihen vauhtiin, siitä huomaa että menee yli omasta vauhdista kun alkaa tulemaan "tilanteita", sillon mennään veitsenterällä ja jos ei höllää niin yleensä ajaa ulos.
Vaikka ois kuin hyvä ajamaan niin sen oman tason yli menee todella helposti ja sillon yleensä kolisee:)

Mitään oikotietä onneenhan ei ole vaan hiljalleen sitä vauhtia pystyy nostamaan. Ja se että keskittyy, alle sekunnin herpaantuminen väärässä kohti ja metsä kutsuu.
 
Vastaus: DiRT Rally

Varmasti tämä peli vaatii sitä treeniä tosi paljon, ihan hyvä homma että tekivät rallista tosissaan kiinnostuneille sellaisen pelin jota ei ajeta silmät ummessa, jos tuo joskus halpenee niin sitten saatan hommata vaikka itsellenikin, nyt jätän kyllä vielä rallikuskeille.
 
Vastaus: DiRT Rally

Tuli hankittua to Legend Edition PS4:lle mutta mukana ei tullut koodia tuohon Mini-packiin. Muilla käyny samaa?
 
Vastaus: DiRT Rally

Varmasti tämä peli vaatii sitä treeniä tosi paljon, ihan hyvä homma että tekivät rallista tosissaan kiinnostuneille sellaisen pelin jota ei ajeta silmät ummessa, jos tuo joskus halpenee niin sitten saatan hommata vaikka itsellenikin, nyt jätän kyllä vielä rallikuskeille.

Itse en pidä minään kuskina ollenkaan, mutta kyllä tässä välillä on fiilis, että tämä on helppoa. (Joo liian kovaa menen monesti ja klepikkö kutsuu, mut muuten..esim Saksan ralli etenkin on tosi "helppo")

Helppous johtuu siitä, että ekaa kertaa ajotuntumaa voisi luonnehtia sanalla luonnollinen. Ihan oikeasti on kokoajan fiilis, et ajaa oikeaa autoa. Esim pcarsissa mul on kokoajan olo, että ajan konsolisimua. Loebin kanssa on olo, että ajaa rallipeliä.

Tässä on olo, että ajan oikeaa autoa siellä missä olenkaan. En ole moista fiilistä kokenut koskaan ennen, paitsi tosiaan SimRac:n simussa, joka oli tehty oikean auton kehikkoon ja se liikkui paineilmalla ouninpohjan liikkeiden mukaan.
Tästä vaikka puuttuu ajopenkin liike, on tuo tuntuma siitä huolimatta ekaa kertaa missään pelissä todella luonnollinen, eikä oikeaan autoon hyppääminen tuntuisi kovin kummalliselta. Se on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa.

Äänet kun vielä on ehkä kaikkein hienoimmat missään pelissä ikinä.
Nyt kun ajopenkkiin liitin 5.1 kajarit ja sain kartturin keskikajariin, alkoi kartturin äänikin olemaan todella paljon selkeämpää.


Näin täällä joskus ketjun "sykähdyttävimmät pelikokemukset" tai vastaavan. Silloin mietin, että jotenkin mitään tosi sykähdyttävää ei ole koskaan tapahtunut.
Tänään illalla se tapahtui. Äänet täysillä, olo että istuu Polon ratissa ja painaa ihan täysiä. Tiesin ajavani ouninpohjaa, mutta luulin vain itse tien olevan ouninpohjaa ja osa taloista...kunnes metsän keskeltä tulen kakaristoon ja näen ihmismassat ja tutut maisemat. "Tuolla olin pikkupoikana isän kanssa ja nyt mä tuun oikealla WRC Pololla tietä pitkin..EI HELV...." Ja sit meinas metsä kutsua. Jäädyin siihen fiilikseen täysin, kunnes taas havahduin et pelaan omassa kotona pelihuoneessani videopeliä. Ja kukaan kavereistani ei ymmärrä yhtään mun hehkusta, vaimo ei ymmärrä..ei kukaan. Ja en pääse purkamaan fiilistä mihinkään, kun kaikki on silleen et "pelaat jumalauta peliä, et sä mikää Latvala ole.."

On tää hienoo...on tää kerrassaan hienoa..
 
Vastaus: DiRT Rally

Tuli hankittua to Legend Edition PS4:lle mutta mukana ei tullut koodia tuohon Mini-packiin. Muilla käyny samaa?

Itselläni se koodilirpake oli siellä "pahvilaatikossa" Colin McRae dokkarikotelon kanssa eli ei ole siellä itse pelikotelossa.
 
Vastaus: DiRT Rally

Olin pelallut uraa jotakuinkin 3/6 kuusikymmentä luvun autolla. Jotain nappulaa tuli painettua ja ura resetoitui nollille, onneksi rahat sailyi. Nyt aloitin uran escortilla , mutta voinko vielä jotenkin palata tuohon 60- luvun uraan kun kerran kesken jäi !
 
Vastaus: DiRT Rally

Se missä Omenaraato osuu asian ytimeen täysin on se, että Dirt Rallyssa on se rallifiilis. Itselleni se on juuri tärkeintä, koska silloin immersio kohdallaan ja se vie mennessään. Se koostuu monesta pienestä jutusta mm. äänistä, fyysikoista ja pienistä yksityiskohdista. Harva autopeli on onnistunut samaan sen fiiliksen luotua, omalla kohdallani Forza Motorsport 2 siinä onnistui. Yksikään PC:n ajosimulaatio ei ole siinä onnistunut, vaikka ovatkin realistisempia. Toisaalta se oikean fiiliksen löytäminen on aika henkilökohtaista, joku voi sen saada jostain simulaatio ja toinen jostain muusta.

Ei Dirt Rally mikään täydellinen ole, on siinäkin vikoja ja puutteita. Se on erinomainen sekoitus videopeliä ja simulaatiota, joka hyvin tasapainottelee molemmilla. Mitä enemmän ajaa ja oppii fysiikoista, huomaa että siellä on vielä paljon tehtävissä. Tähän piti jo tulla versio 3 fysiikat ja hardcore vauriomallinus, mutta se ei ollut tällä kertaa mahdollista, koska pelin kehittäminen ei ole niin yksinkertaista. Codemastersilla on nyt lisää tietämystä rutkasti, mitä kaikkea he eivät ehtineet ja pystyneet samaan Dirt Rallyyn.

Jatko-osa saa uuden pelimoottorin, joten on mielenkiintoista nähdä kuinka pitkälle Codemasters pystyy lisää kehittämään Dirt-sarjaa tulevaisuudessa. Puheet heidän striimeissä ja blogeissa on ollut jotain semmoista, että harva kehittäjä olisi yhtä avoin tulevista asioista. Dirt Rallyn ensimmäisestä early access päivästä tähän päivään on kehitystyä jo tapahtunut reilusti ihan puhtaasti fysiikoissa ja eivät ole vieläkään ole täysin tyytyväisiä. Pelinkehittäjien kunnianhimo ja nälkä viedä peliä vielä lisää eteenpäin, on selvästi tämän "uuden Codemastersin" vahvuus. Joten pitäkää tuoleista kiinni sillä, Rallipelit is back! :D
 
Vastaus: DiRT Rally

Sain ajettua ihan kivan kauden sillä Bemarilla.
Saksa ja Ruotsi niistä kolmas sija.
Monte Carlo ja Kreikka Neljäs sija
Ja Suomessa ja Walessissa Toinen. :)
Koko kauden tulos oli toinen sija.
 
Vastaus: DiRT Rally

Mikä noista Suomen pätkistä muuten vastaa sitä Ouninpohjaa?

Simo valaisi asiaa tuolla aikaisemmin. Mutta siis Suomen kaikki pätkät on pelkkää ouninpohjaa:

Jos haluaa vähän paremmin hioa Ouninpohjan saloja, niin tässä hyödyllistä tietoa miten Codemasters on pätkää pilkkonu, jotta reenaaminen helpottuu huomattavasti. Eli kannattaa aloittaa noista lyhyistä ensin ja mennä oikeassa järjestyksessä läpi. Reverset voi unohtaa ja on kyl yks paskin idea peleissä ikinään. Ajelisin mieluummin ralleissa vaikka samaa pätkää 2 kertaa, kuten oikeastikin, niin näkee esim. miten aika parani ekalta vedolta toiseen. Harmi, että Careerissa ei voi itse koota ralleja. Liigoissa sentään voi.

Ouninpohja
Kontinjärvi->Kakaristo
Kailajärvi->Naarajärvi->Iso Oksajärvi->Kotajärvi

Ouninpohja Reverse

Pitkäjärvi->Hämelahti
Järvenkylä->Oksala->Jyrkysjärvi->Paskuri


https://steamcommunity.com/sharedfiles/filedetails/?id=470160373 Täs on muuten hyvä ketju, johon joku näppärä koonnut pätkistä satellittikuvat.
 
Vastaus: DiRT Rally

Laitat pelin kautta hakemuksen liigaan ja jäsenyyden saatuasi ajamaan. Liigoja pystyy hakemaan nimellä. Joku voisi perustaa KonsoliFIN-liigan?
Allekirjoittaneen voi laskea mukaan KFin liigaan jos sellainen perustetaan. En ole säätömahdollisuuksiin perehtynyt, mutta itselleni olisi hyvä tahti esim. yksi 8-12 ek:n ralli per viikko. Tietysti jos samaan liigaan saa samaan aikaan useamman kisan käyntiin, niin monthlynä voisi olla jokin useammankin rallin minikausi.
 
Vastaus: DiRT Rally

Nyt rupee menee jo hermot...yritän linkata tota mun profiilia RaceNettiin niin herja vaan:
"Connection Failed The RaceNet service is not avaible. Please try again later."

Tätä herjannu jo tiistaista asti ja pelaan Xbox Onella.
 
Vastaus: DiRT Rally

Meinasin ostaa, mutta 70 euroa? Ratavalikoima vissiin suht suppea niin ei viitti summissa laittaa 70 euroa tähän... Ei taida olla demoa edes?

Itse ostin legend editionin Gigantista 59€ hintaan. Ei paha hinta mahdollisesti parhaasta rallipelistä koskaan :)
 
Vastaus: DiRT Rally

Tää peli on niin nannaa rallifanille!
Äsken pari tuntia vain ajelin Suomen pätkiä eri autoilla ja voisin vain jatkaa, mutta töihin lähdettävä.
 
Vastaus: DiRT Rally

Pelaako kaikki täällä vain ratin kanssa? Onko tätä järkeä hommata jos käytössä on vain padi? Minkälainen tuntuma esim. verrattuna Forziin jotka ovat aivan loistavia myös ohjaimen kanssa.
 
Ylös Bottom