Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Kyllä. Sen verran peliä on nykyaikaistettu, että automaattitallennus löytyy. Toki voit myös tallentaa ihan manuaalisestikin.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Tullut pelattua ekaa osaa ja voi hemmetti, että on vaikea. En muistanut, että pienempänä tämä olisi ollut näin vaikea koska nyt tulee kuoltua melkein koko ajan. Ja suurin osa kuolemista johtuu siitä, että tulee hypättyä ohitte vaikka näyttäisi siltä, että Crash pääsisi hyppäämään rotkon yli niin silti hyppy jää joistakin milleistä kiinni ja Crash tippuu. Sama juttu noiden timanttien kanssa ajattelin kerätä ne kaikki. Mutta sitten huomasin, että jos haluaa ne kaikki värilliset timantit niin kentät pitää vissiin suorittaa kuolematta ja samalla kerätä kaikki laatikot. Ei taida itsellä kyllä taidot enää riittää siihen, kun pelasin yhen kentän mistä olisi saanut vihreän timantin niin sain kyllä kerättyä kaikki laatikot mutta kuolin varmaan 10 kertaa kyseisessä kentässä.
Kokeilin myös mennä ajan kanssa kentän läpi ja en voi ymmärtää kuinka jotku on saanut noin kovia aikoja. Itse pääsen justiin ja justiin siinä vaaditussa ajassa kentän läpi vaikka en tekisi omasta mielestä yhtään virhettä.

No toka ja kolmas osa on muistaakseni vähän helpompia jos niistä sitten yrittäis päästä kaikki kentät 100% läpi.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

^
Mä en tiedä onko tuossa joku bugi vai valehteleeko Crashin varjo, mutta itse en meinannut päästä millään sitä vikan maailman the high road kenttää, tippu heti alas jos ei osunut täysin keskelle lautaa. Samassa kentässä oli myös toinen ongelma, eli kilpparin päältä en saanut millään tehtyä sitä pitkää hyppyä rotkon yli vaikka kuinka pidin hyppynappia pohjassa. Alko jopa ottamaan niin paljon päähän, että kaivoin alkuperäisen Crashin ja PS1 esille ja sillä pääsin kentän vaivatta hyppyjä myöten, katsoin myös youtubesta läpijuoksu videon ja siinä kaveri pomppas kilpparin päältä monta lautaa jopa ylitse, itse pääsin parhaillaankin vain sille ensimmäiselle :confused:

Edit: sen mitä olen kerennyt kakkosta ja vähän kolmosta koluta niin vastaavia ongelmia ei ole vielä ilmennyt
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Mietin kans, että näyttääkö tuo varjo väärin, kun pelasin tuota Native Fortress kenttää. Ja siellä aivan ylimmässä tasossa pitää hyppiä niiden soihtujen päällä. Niin vaikka varjo näytti, että Crash on soihdun päällä niin silti hyppy meni välillä ohi tai liian pitkäksi. Samassa kentässä oli myös niitä piikki pylväitä mitkä nousi ja laski niin niihin kuolin monta kertaa, kun lähdin hyppäämään sellaisen yli ja Crash muka osui niihin vaikka ihan selväsi näytti siltä, että yli olisi päässyt.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

On joo vaikeampi mitä muistelinkaan,game overit ruudussa muutaman kerran tullu oltua :D haasteita aiheuttaa toi 99 lives trophy, ellei vedä alkupään kenttiä grindaten. Mut kyllä tätä peliä on helpotettu huomattavasti. Orkkiksessa ei saanu ylipäätään kuolla kertaakaan, mikäli halusi kaikki laatikot kerätä. Sekä bonus kenttiä ei saanu kokeilla uudestaan. Pienempänä jäi kyllä läpäisemättä cortex ja mikä lie ukkeli olikaan erikois bonus kentät.

Itelle tuo High road ja siitä edeltävä samanlainen kenttä ei tuottanut ongelmia. Keksin vahingossa että kentän pääsee aika kivuttomasti läpi kun hyppää siihen narun päälle ja juoksee sitä pitkin :D Crash pysyy vieläpä siinnä narun päällä hyvin, ei tarvii kum ylös nuolta pitää pohjassa. #hackzor
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Ensimmäinen osa melkein pelattuna. Kaikki timantit kerättynä ja muutama kellon kanssa läpimeno vielä jäljellä. Täytyy sanoa, että tämä ykkösosa on kyllä ollut yllättävän vaikea, en muistanutkaan näin vaikeaksi. Kyllähän noita mokia noihin joihinkin kenttiin on jonkun verran tullut, mutta kyl se siitä. Ja mitä enemmän sitä paremmin menee eli, jos tuntuu ohjaus vaikealta alkuun niin kannattaa vaan pelaa lisää niin se ohjaus alkaa pikkuhiljaan tuntua paremmalta.

Jos noita erikoisvärisiä timantteja haluaa niin kannattaa muistaa, että ehtona on saada kaikki laatikot ilman kuolemia, bonus tasojen mokia ei lasketa kuolemaksi, joten bonuksissa voi mokata vaik kuinka monta kertaa kunhan ei mokaa itse kentässä niin timantin saa silti.

Time trialit ei oo helppoja ja High road on kyllä aika järkyttävä kenttä kellon kanssa ilman mokia. Tuo kenttä on kyllä muutenkin niin vaikea ja kilpikonnien saanti just oikeaan kohtaan ja hypyn onnistuminen on vaikeaa. Mutta tuohon kenttään on yksi hyvä juttu meinaan, siinä aika alussa missä on useampi kilpikonnan kautta mentävä hyppy peräkkäin ei tarvitse mennä niiden kautta vaan hallitusti hyppää köyden päälle ja kävelee hallitusti sitä pitkin seuraavalle "tasamaa" kohdalle. edit. Ja olikin tästä maininta jo edellisessä viestissä jäi vaan huomaamatta tuo tekstinpätkä. Mutta tosiaan voin myös kompata, että tuo köyden kautta meno toimii oikein hyvin.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Kyllähän tämä eka osakin rupeaa sujumaan, kun sai ensimmäisen värillisen timantin kerättyä. Toki siinä melkein tunti meni, että vihreä timantti oli taskussa, mutta tuli siinä samalla kerättyä joku 80 ylimääräistä elämää, kun grindasi samaa kenttää. Nyt onkin sitten jo kolme värillistä timanttia kerätty ja ainakin nyt vaikuttaa siltä, että jopa minä saisin kerättyä nuo kaikki muutkin timantit.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Crash-kokoelman megamenestys saattaa poikia myös lisää Crashia:

Hirshberg says the firm is always talking to teams (internally and externally), but also told us not to forget the return of Crash Bandicoot.

"We are experimenting with Crash," he says. "We know there's a vocal fanbase that wanted that to come back. But you never know if that is emblematic of a larger audience or just this niche, nostalgia-based community. So far, we are seeing some real passion for it, so that could lead to other things.

http://www.gamesindustry.biz/articl...r-creative-process-activisions-eric-hirshberg
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Tänään tuli vihdoin saatua 100% ensimmäisestä osasta, vielä pitäisi vetää huippuajat noin kymmenestä maasta platinaa varten, mutta se jääköön odottamaan lähitulevaisuuteen. Kyllähän tuo itkua ja hampaiden kiristystä välillä tuotti, mutta oli se silti koukuttava! Lapsuuden muistot palaavat mukavasti mieleen näitä pelatessa! Nyt takaisin sorvin ääreen ja Cortexin paluuta katsastamaan.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Nyt tulee tyhmä kysymys aloittevalta pelaajalta: miten saan hypättyä "tuplahypyn"? Jos painaa kaksi kertaa x:ää niin tapahtuu vain kaksi matalaa hyppyä, painamisnopeudella ei ole vaikutusta tähän. Jumitan ekassa osiossa Great gatessa (1:12 https://m.youtube.com/watch?v=qyZ2p7ZmVdM ), koska en pysty hyppäämään tuolle tasolle. Olen mielestäni kokeillut kaikkia mahdollisia näppäimiä, mutta en vain keksi miten tuosta pääsisin.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Nyt tulee tyhmä kysymys aloittevalta pelaajalta: miten saan hypättyä "tuplahypyn"? Jos painaa kaksi kertaa x:ää niin tapahtuu vain kaksi matalaa hyppyä, painamisnopeudella ei ole vaikutusta tähän. Jumitan ekassa osiossa Great gatessa (1:12 https://m.youtube.com/watch?v=qyZ2p7ZmVdM ), koska en pysty hyppäämään tuolle tasolle. Olen mielestäni kokeillut kaikkia mahdollisia näppäimiä, mutta en vain keksi miten tuosta pääsisin.

Tuossa kohdassahan pitää vain pyörähtää ilmassa ja kääntää tuo taso vaakatasoon. Eli hyppy x-näppäimellä ja ilmassa tason kohdalla pyörähdys neliönäppäimellä.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Tuossa kohdassahan pitää vain pyörähtää ilmassa ja kääntää tuo taso vaakatasoon. Eli hyppy x-näppäimellä ja ilmassa tason kohdalla pyörähdys neliönäppäimellä.

Sen tajusin, mutta en pääse loikkaamaan tuolla oikealla olevalle tasolle, josta pääsisin kääntyvän tason päälle.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Nyt tulee tyhmä kysymys aloittevalta pelaajalta: miten saan hypättyä "tuplahypyn"? Jos painaa kaksi kertaa x:ää niin tapahtuu vain kaksi matalaa hyppyä, painamisnopeudella ei ole vaikutusta tähän. Jumitan ekassa osiossa Great gatessa (1:12 https://m.youtube.com/watch?v=qyZ2p7ZmVdM ), koska en pysty hyppäämään tuolle tasolle. Olen mielestäni kokeillut kaikkia mahdollisia näppäimiä, mutta en vain keksi miten tuosta pääsisin.

Nyt pääsin tuon. Hypyn täytyy tapahtua vauhdissa aivan etureunassa, jotta pääsen tasolle. Kiitos kaikille avusta :)
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

On näköjää Suosittu peli kun käytiin veljen kans koko Jumbo läpi eikä löydetty sitä :D Kaikkialla loppuun myyty. No meni sitte VPD verkkokaupasta tilaukseen.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Nyt on aikalailla kaikista Crash 1 kentistä kerätty aika relicit (kulta ja platinat), vielä yhdestä bonus kentästä puuttuu relicci, mutta pitää siihen saada eka se avain että pääsee sitä juoksemaan.
Noista kentistä Sunset Vista oli se vaikein runnattava, koska se on aivan järkyttävän pitkä verrattuna muihin kenttiin.

Pitäs kohta alkaa keräämään niitä timantteja, saa nähdä onko Slippery Climbin timantin keräys kuolematta vaikeempi kuin itse kentän aika relicci.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Ikinä en ole Crashia pelannu, mutta nähny kun serkku pelas sitä kauan sitten. :D Kovin tuntuu koko maailma menneen sekaisin Crash Bandicootin paluusta.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Ostin tämän kun kelasin että voidaan tyttöystävän kanssa kesälomalla pelailla. Hän ei todellakaan ole mikään pro gamer, joten vähän hirvittää millainen wipefest sieltä on tuloillaan ja kiristyykö pinna. Oliko tähän jotain 99 elämää koodia vai? Se voisi olla ihan jees kun muutoin pitää puolet ajasta grindailla elämiä. Alkuperäisiä crasheja pelannut itse varmaan tuhat tuntia ja vieläkin crashin liikuttaminen lihasmuistissa, mutta vähän liukkaalta tuntui eilen ensipuraisun jälkeen. Esim. ensimmäisen kentän 10 laatikkoa putkeen rotkon päällä hyppien olisi mennyt ps1:llä varmasti helposti mutta nyt kuolin 3 kertaa kun tämä laskeutuu ilmasta jotenkin todella nopeasti sekä hitbox on "liukas". Luin aiheesta niin Unity enginen ominaisuus, eli vaikka osut flätille niin saattaa lipsahtaa alas, mutta samalla vaikka pikkaisen rotkon reunalta hypyn alkupäässä menisikin pitkäksi niin pystyt vielä hyppäämään..
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Ostin tämän kun kelasin että voidaan tyttöystävän kanssa kesälomalla pelailla. Hän ei todellakaan ole mikään pro gamer, joten vähän hirvittää millainen wipefest sieltä on tuloillaan ja kiristyykö pinna.

Varsinkin ykkönen on aika tiukkaa meininkiä vaikeustasonsa puolesta. Checkpointit ovat kaukana toisistaan ja millintarkkoja hyppyjä vaaditaan. Meillä kävi tyttöystävän kanssa niin että pelattiin ensin kuolemat vuorotellen, mutta sitten vaikeissa kentissä pelasin kentän yksin läpi, että päästiin eteenpäin. Hyvin toimi ainakin meillä. Kolmonen olikin sitten todella helppo ykköseen verrattuna. Siinä pystyi kokoajan pelaamaan elämät vuorotellen -taktiikalla. Kakkosessa ollaan noin puolessa välissä. Sen vaikeustaso vähän vaihtelee. Välillä on todella lungia ja välillä taas ihan yhtä vaikeaa kuin ykkösessä.

Tämä on ollut loputtomista Game Over -ruudun katselukerroista huolimatta yksi hauskimpia pelejä pelata tyttöystävän kanssa. Suosittelen.
 
Vastaus: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Esim. ensimmäisen kentän 10 laatikkoa putkeen rotkon päällä hyppien olisi mennyt ps1:llä varmasti helposti mutta nyt kuolin 3 kertaa kun tämä laskeutuu ilmasta jotenkin todella nopeasti sekä hitbox on "liukas"..
Huomattavasti helpompi keino näitten laatikkojen keräämiseen on kerätä 3 ungala bungalaa ja vaan juosta laatikoiden läpi, niin saa aika kivuttomasti:D
 
Ylös Bottom