Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dirt Rally 2.0

Mitä ootte tykännyt muuten uudistetusta Walesin-rallista?

Mukavahan tuota on ajella ja päivitetty ulkonäkö näyttää ja tuntuu realistisemmalta. Tuossa viikonloppuna ajeltiin kaverin kanssa samalta sohvalta ja todettiin siinä, että meidän mielestä esim. Wales ja Saksa tuntuvat tiestöltään aavistuksen leveämmältä kuin alunperin ykkösessä. Vertaamaan suoraan ei enää pääse, kun ykkönen on jo aikoja sitten myyty eteenpäin, mutta vahvat muistikuvat on, että esim. Wales olisi ollut kapeampaa tietä silloin. Hatusta heittäisin, että ykkösessä tie olisi ollut noin 1,5 kertaa auton levyinen, kun kakkosessa ollaan melkein kaksi kertaa auton levyisellä tiellä. Ero ei ole mikään kovin iso, mutta sen verran tuntuva, että Wales tuntuu helpommalta ajaa nyt kakkosessa.
 
Itse tykännyt kovasti tästä Walesistä.
Ehkä paras Dlc ralli mitä on tähän tullut, kunnon soraralli kyseessä.
Uraakin tullut taas jatkettua, ilmeisesti tullut jotain helpotusta vaikeustasoon päivityksissä kun pärjää paremmin noilla ylemmillä tasoilla. Hyvä niin.
 
Kokeilin Masters tasoa aloittaa uudestaan edellisen päivityksen jälkeen, mutta en huomannut AI:n tasossa muutosta. Luokka taisi olla 2000cc.
No samapa tuo, se onkin viimeinen taso ja hyvä vaan että sen TOP3:seen on liki, mutta ei kuitenkaan mahdotonta päästä.
Ei kuulemma tule mitään erikoista palkintoa kun sen suorittaa.

Suomen kun tähän vielä saisi, vaikkakin sitten maksullisena DLC:nä.
 
CM-foorumilta kuultua, master ajat on pelin kehitystiimin nopeimpien ajamia. En tiedä pitääkö paikkaansa, vai onko legendaa? Olisi kyllä kertaluokkaa siistimpää, jos nuo kovimmat ajat on joku ihminen ajanut samanlaisella kalustolla millä pelaajatkin.
 
Joo luin saman PJ Tiernyn kommentin ja vahvasti epäilen.
Ainakin ne yö/yö+rankkasade pätkät on kyllä ihan mahdottomia päästä AI:n TOP3 aikoihin, vaikka niitä patchnoten mukaan viilailtiin edellisessä päivityksessä.
Tosin en olekaan mikään pro kuski, niin kärvistelen parhaimmillani siellä 10 paremmalla puolella (pari EK:ta olen voittanut), mutta yleisesti sijat 15-20 tuntuu oleva mun kohtalo uramoodin Masters tasolla.
Parin olen nähnyt kirjoittavan että rallipuolella läpäisseet Mastersin.
RX:ssä mun mielestä on vielä vaikeampi, siinä en pääse edes Elitessä finaaleihin :oops:

Hyvä tietty että on haastetta :)
Jos kaikki pääsisi uran hetkessä läpi, ni menis siitä hohto kokonaan.
 
Sama, vahvasti epäilen, legendaa ihan varmasti. Tuskin viitsisivät joka päivitykseen ajaa aikoja uusiksi ja tuskin sieltä löytyy vauhdiltaan maailman top10 noin montaa devaajaa :D

Pohjalla voi olla totuuden siemen, että ajat perustuvat jonkun nopeimman testaajan ajamiin aikoihin, mutta ei ole suoraan käytetty.
 
Hyvä tietty että on haastetta :)
Jos kaikki pääsisi uran hetkessä läpi, ni menis siitä hohto kokonaan.
Mulla ainakin meni hohto koko peliin jo keväällä, kun totesin ettei ole mitään jakoa ikinä päästä eteenpäin. En oo jaksanu koko pelin pariin palailla oikeastaan ollenkaan. Rallycrossia vetänyt välillä.
 
Mä oon ajanut tähän mennessä yhden rallin ura-tilassa. Menee ajoaika pääosin klubi-kisoihin, joissa hyvin vaihtelua ja välillä ajanut jonkun päivähaasteen.

Pelin oon tosin omistanut 2-3 viikkoo, mutta mulle on siistimpi juttu ajaa muita ihmisiä vastaan ja koittaa kehittyä. Vielä ei ole vauhti riittänyt kamppailemaan kärkisijoista, lähinnä oon häntäpäässä rallin lopussa, mutta välillä tulee sellaisia onnistumisia, että uskon vielä pääseväni kamppailee noista paremmista paikoista, kunhan pelin hienoudet, autot ja rallit on tullut vähän tutummiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Joo kyllähän noi clubit on sitten ihan oma juttunsa ja sieltä löytyy myös sitä tasavertaista peliseuraa joiden kanssa kamppailla sekunneista vaikka kärki meneekin ihan omaa vauhtiaan.

Ymmärtää kyllä että uramoodi on monille se juttu.
Itellä jäi ykkönen myös "kesken" kun en enää pärjännyt. En pelannut ensimmäistäkään haaste tai clubikisaa. Silloin tosin pelasin vain pädillä, nyt on rattitsydeemit.
Ykköstäkin pelasin sen jälkeen vielä ja etenin yhden pykälän urassa Elite tasolle, sen verran se ratti ja polkimet kuitenin jeesaa tätä hommaa.

Nyt on urassa yli 20milj. credittiä eikä enää oikein kiinnosta ajaa noita championshippeja.
Rallycrossia kyllä kiinnostais kun sitä vähemmän on haasteissa ja moninpeliä en ole edes kokeillut, ei ole Plussaakaan tällä hetkellä.
Typerä vaan kun siinä Elite tasolla voitan miltei kaikki lähtöni, mutta silti kaikki muut on nopeampia muissa lähdöissä enkä koskaan pääse finaaleihin.
 
Miten te olette urassa ajaneet noin paljon rahaa? Tuntuu, että kaikilla muilla on joku 200 milj. rahaa ja itsellä vain kokoajan siinä 300-700 tuhatta. Ja olen pelannut peliä aivan hemmetin paljon jo, tarkkaa lukemaa en osaa sanoa, mutta +100h on vähintään mittarissa.

Toki en ole vielä ajanut Elite-tasoa edes urassa läpi, kun siirryin enemmän ajamaan noita haasteita. Ja kuukausi ralleista vasta eilen aloittelin ensimmäistä, joten niistä toki on jäänyt rahat ottamatta toistaiseksi. Päivähaasteista ja viikkohaasteista tulleet rahat menee aina autoihin ja engine parannuksiin. + korjauksiin, kun tietyissä autoluokissa pienetkin korjaukset maksaa paljon. Vanhemmilla autoilla kaikki tuntuu olevan halvempaa.

Itse kyllä tykännyt omasta talouden tilanteesta pelissä niin joutuu tavallaan aina ajamaan sitä rahaa tilille, jos sitä meinaa käyttää.
 
Miten te olette urassa ajaneet noin paljon rahaa?
Kyllähän ne noista haasteista tulee, niitä kun jaksaa ajaa mahdollisimman paljon.
D+ haasteista kait tulee isommat creditit.
Tallin autot on tappiin viritetty ja tiimi myös, sitten sitä vaan alkaa kertymään ja menettää merkityksensä kun on aina yllin kyllin korjailla.

Konsoleilla kun ei ole FOV säätöä, niin kokeilin telkusta laittaa zoomauksen päälle.
Ehkä se vähän helpottaa mutta en sillä sen nopeampia aikoja saa aikaiseksi.
Mikähän siinä sitten on kun PC:lle tekivät FOV säädön, mutta konsoleille ei?!
Kuitenkin konsoleilla on autopelejä joista kyseinen säätö löytyy, vaikkapa Assetto Corsa.
 
Oiskohan jollain heittää tiskiin lyömättömät Logitech-rattisäädöt xboxille? En saa peliin minkäänlaista tuntumaa. Saturation on tällä hetkellä 55% mutta silti tuntuu ettei mitään tapahdu rattia kääntäessä. Auttaiskohan esim. linearityn rämplääminen? Force feedbackista en edes aloita itkemistä... Asensin pitkästä aikaa Richard Burns Rallyn suominuoteilla ja olin jälleen ällikällä lyöty ajotuntumasta.
 
Täällä on jotain asetuksia G29:lle

Itellä Wheel Friction muistaakseni 15, ni tuo vähän tuntumaa vaikkei kyseisestä asetuksesta mitään hyötyä olekaan.
Muut onkin sitten tapissa eli 150.
Softlockia käytän, saturaatiot 100:lla (paitsi kytkimessä joka ajaa nyt käsijarrun virkaa) eikä deadzonea.
Rattina tällainen joka vaimentaa tärinöitä alkuperäiseen jonkin verran:
ratti 350mm.jpg
 
Näytä liitetiedosto 2089

Kiitos!
 
Elokuu on "iso kuu" Dirt Rally 2.0:lle community managerin mukaan. Toivottavasti se tarkoittaa lisää rallimaita. Suomi, Kreikka ja Irlanti olisi kovia lisäyksiä peliin mukaan!
 
Saksan RX rata 13.8.
Luultavasti Oculus VR julkistus, joka luvattu aiemmin kesäksi.
Toivotaan että tulis ainakin Suomi vielä syksyllä.
 
Saksan RX rata 13.8.
Luultavasti Oculus VR julkistus, joka luvattu aiemmin kesäksi.
Toivotaan että tulis ainakin Suomi vielä syksyllä.
VR toki tosiaan saattaa viedä päähuomion, hyvä pointti. Ja ehkä hyvällä tuurilla saadaan vielä joku traileri ja uutinen tulevasta sisällöstä, jos semmoista on edes tulossa. Hetken ainakin joutuu väkisinkin odottelemaan, kun Saksan RX radan julkaisu olikin noin myöhään elokuussa.
 
Onhan se nyt kumma, jos Suomea ei tulis!?
IRL äänestetty maailman parhaaksi ralliksi ja lähes kaikki kuskit tykkää! Olisi tod. moka pelin tekijöiltä!
Tosin hyttysen pieru business mielessä, mut silti!
 
Onhan se nyt kumma, jos Suomea ei tulis!?
IRL äänestetty maailman parhaaksi ralliksi ja lähes kaikki kuskit tykkää! Olisi tod. moka pelin tekijöiltä!
Tosin hyttysen pieru business mielessä, mut silti!

En tiedä miten iso huttunen, mutta Suomalaiset ainakin aktiivisia, leaderboardeilla ja clubeissa hyvin edustettuna. Olishan tuo hyvä lisätä, Kreikka sit vikaks kans :)

Miten lie myynnyt kokonaisuudessa, saa nähdä tuleeko season 3? Ehkäpä tässä kuussa tulee jotain infoa, kun vikat jutut saavat pihalle.
 
Ylös Bottom