Omenanraato
Well-Known Member
Ground Warissa on läpi erän vihut kartalla, todella typerää miten helposti sen uav:n saa.
Olen tässä viikon aikana ollut joka päivä useamman kerran tilanteessa, missä dominationissa vihuilla on kaikki liput, joten omat spawnii yhteen nurkkaan. Sen jälkeen vastustaja pommittaa sitä nurkkaa ja käytännössä venaillaan pelin loppumista.
Mutta nyt olen pelannut ground waria noin kymmenen roundia, niistä yksi ollut tasainen, kaikissa muissa ollaan otettu turpiin ihan tuhat nolla. Ja vissiin kuudessa (ja niistäkin kolme putkeen) roundissa kävi niin, että vihuilla oli lopulta kaikki liput. Sen jälkeen siellä on kärjistetysti 30 snipua eri paikoissa ja tappaa meidät baseen. Tästä seuraa loputon killstreak ja basea pommitettiin siten, että spawnin jälkeen käytännössä lähti henki. Tähän päälle helikopterit.
Ja ylläri ylläri se yksi mikä oli suht tasainen oli sellainen, että olin siellä toisella puolen ja sen alun tasaisuuden jälkeen meillä oli kaikki muut paitsi A ja oltiin rivissä ampumassa vihuja..
eli tuossa mappi suunnittelussa on jotain pahasti pielessä. Sama homma kuin bäfän squad konkassa. Siinä käy aina sama ilmiö.