Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Ihan hyvä artikkeli Microsoftin tämän hetkisestä tilanteesta. IMO tuo vanhojen mallien tukeminen on kyllä todella huono idea.

Eurogamerin tuoretta pohdiskelua myös tarjolla. Epäillään että microsoftin mielenkiinto on konsolin ja yksittäisten pelien sijaan halussa maksimoida game pass myynnit. Eilistä demopresentaatiota ei myöskään pidetä tarpeeksi vakuuttavana.

Veikkaan tämän Microsoftin eilisen tilaisuuden antavan Sonylle lisää liikkumavaraa julkaisu hintojen suhteen. Voi jopa rohkaista lähteä asiassa liikkeelle.
 
Molemmilla konsoleilla on ihan yhtä pätevät lähestymiset seuraavaan geniin.

Microsoftin lähestyminen peleihinsä voi olla kuluttajaystävällisempää siinä mielessä, että ne saadaan halvemmalla testiin Game Passin kautta ja niitä tosiaan voi vanhoillakin konsoleilla pelata. Mutta mikä on tämän kuluttajaystävällisemmän lähestymisen hinta? Tuntuuko pelit SeXillä heti next gen muutenkin kuin pehmeän FPS ja reson kautta? Ei ainakaan Halo Infinite sitä ajatusta tukenut vielä.

Pleikkarin kanssa voidaan varmaan jossitella sitä, että hylätäänkö PS4 omistajat liian aikaisin? Mielestäni ei koska edelleen sillekin uusia pelejä tulee 3rd party kautta ja jopa PS5-eventissä esitellyistä peleistä osa ilmestyy myös PS4. Ja mielestäni PS4-aikakausi on vedetty TLOU2:n ja GOTin myötä komeasti pakettiin joten ihan luontaiselta jatkumolta kuulostaa siirtää uusien pelien kehitys sitä parhaiten tukevalle alustalle ilman, että joutuu tekemään vanhan raudan pakottamia kompromisseja ja hidastamaan tällä tapaa devien visiota.

Ja vaikka pelaaminen onkin astetta halvempaa Game Passin myötä Xboxilla (nettipelaaminen sitten asia erikseen), voidaan mielestäni pohtia onko ne pleikkarin ykköslaatikoiden pelit jotenkin rahastusta ollut tähänkään mennessä etteikö niistä ihan hyvin tuota normaalia AAA-hintaa ihan mieluusti maksaisi. Etenkin jos niistä huokuu sellainen premium-laatu mikä tähänkin mennessä parhaimmillaan.
 
Valitettavasti Nintendo on pudonnut kelkasta juuri tehojensa vuoksi. Esim. tuo Ratchet and Clank verrattuna Marioon, niin kyllähän nuo maailmat laittavat pään pyörälle. On se paljon enemmän kuin vain huippu grafiikkaa. Katso animaatiota, efektin tasoa, nopeutta, miten siirrytään maailmojen välillä.

Nintendon on aika katsoa peiliin. Ei ole kiva pelata pelejä, jotka näyttävät kuin 1900-luvulla tehdyiltä. On totta että Zelda on monen mielestä mestariteos, mutta itselle ne Shrinet olivat ahdistavia paikkoja. Pelkästään niihin siirtyminen kankeaa.

Mariot on hyviä pelejä mielestäni vaikka en niitä juuri jaksa pelatakkaan mutta viimeisin Zelda ei kyllä uponnut vaikka monesti koitin uudelleen.
 
Jos minulta kysytään, ovat PS5 ja XSX samalla viivalla tällä hetkellä. Kummaltakin ollaan nähty hyviä esityksiä, mutta ei kuitenkaan sellaisia esityksiä, että miksi esimerkiksi Xbox-pelaaja siirtyisi PS:lle ja toisten päin. Tällä hetkellä esitykset ovat olleet tasoa: "ei sitä leiriä kannata vaihtaa". Toivon mahdollisimman tasaista konsolisukupolvea tällä kertaa, että kumpikaan (Xbox ja Playstation) ei myy toiseen nähden liian ylivoimaisesti.
 
Pleikalla kuitenkin ilmaispelit ovat olleet kaiken aikaa todella sitä myös verkossa. Kun katsoo mitä paljon ilmaiseksi pelataan, kuten Fortnite, WarZone, Apex jne. tulee väistämättä mieleen kysymys, mistä sitä maksetaan muualla?
Ajattelin kokeilla tuota ilmaista Fantasy Strike-taistelupeliä, mutta näköjään verkkopeli vaatii plussatilauksen vaikka free to play onkin.

Onkohan tuohonkin tulossa muutos, vaiko vain yksittäistapaus?
 
Muuttunut äskettäin ilmaiseksi. Näköjään tällainen poikkeus joukosta löytyy, joka vaatii PS Plussan.
 
Jos minulta kysytään, ovat PS5 ja XSX samalla viivalla tällä hetkellä. Kummaltakin ollaan nähty hyviä esityksiä, mutta ei kuitenkaan sellaisia esityksiä, että miksi esimerkiksi Xbox-pelaaja siirtyisi PS:lle ja toisten päin. Tällä hetkellä esitykset ovat olleet tasoa: "ei sitä leiriä kannata vaihtaa". Toivon mahdollisimman tasaista konsolisukupolvea tällä kertaa, että kumpikaan (Xbox ja Playstation) ei myy toiseen nähden liian ylivoimaisesti.
Kyllä Microsoftin esitys oli niin heikko, että vaaka kallistui nyt Sonyn hyväksi. Altavastaajana olisi MS:n nyt pitänyt lyödä luu kurkkuun uskomattomalta graafisella tykityksellä, mutta tästä oltiin todella kaukana. Jopa ykkösbrändi Halo aiheutti positiivisia tuntemuksia ainoastaan tosifaneissa. On todella vaikea ymmärtää, että miksi MS ei näyttänyt kunnolla pelejä edelleenkään. "World Premier" ja "console launch exclusive" saivat enemmän ruutuaikaa kuin itse pelivideomateriaali.

Microsoftin pitää todella vakuuttaa kuluttajat uusilla peleillä ja paremmalla graafisella suorituskyvyllä, ei Sonyn. Nyt kumpaakaan ei ole tehty edelleenkään. Ainoastaan gamepass vakuuttaa, mutta ketä se kiinnostaa jos ne pelit siellä eivät pysty vastaamaan kilpailijan valikoimaan.
 
Ei tuo Sonyn esitys mikään kohauttava myöskään ollut että turha MS:ää on haukkua. Molemmilla todennäköisesti vielä yksi eventti tulossa joten katsotaan sitten.
 
Viimeksi muokattu:
Itselleni ei onneksi tarvitse juurikaan miettiä millä vehkeillä jatkekaan PC + PS5 … "tuolla" satsilla on mennyt iät ja ajat ja mennään tulevaisuudessakin, jos ei koko ala muutu pelkäksi streamp*skaksi aikanaan.. noh jää sitten pelailu varmaan meikältä ja siirryn muiden huvitusten pariin, toki jäähän sitä siihen asti ilmestyneet pelit ja retropelejä onneksi vielä tajuton määrä kokematta :)
 
Microsoftin pitää todella vakuuttaa kuluttajat uusilla peleillä ja paremmalla graafisella suorituskyvyllä, ei Sonyn. Nyt kumpaakaan ei ole tehty edelleenkään. Ainoastaan gamepass vakuuttaa, mutta ketä se kiinnostaa jos ne pelit siellä eivät pysty vastaamaan kilpailijan valikoimaan.

Microsoft mokasi siinä kohtaa kun pelaajat olisi pitänyt vakuutta heidän visionsa olevan kilpailijaa parempi. Sonyn ei tarvitse kuin esitellä tulevia PS5 yksinoikeuksia ja peli on selvä. Pelaajat tietävät mitä saavat, parasta AAA-tasoa kuten tähänkin asti. Viesti on selkeä.
 
Kuulostat vähän vahingoniloiselta. Ei siitä hyötyä ole kenellekkään jos toinen epäonnistuu. Xboxilla on vielä pelejä esittelemättä ja niin on pleikallakin. Yksinoikeuspelit eivät ole konsolin ainoa harkitsemisen arvoinen osapuoli.
 
Ollaan konsolisotaketjussa. Ilman vahingoniloa ei tätä ketjua olisi olemassa.

Tosin ei Nisu kuulostanut vahingoniloiselta. Totesi vain saman asian kuin minä. Sony on jo vakuuttanut peliväen PS4:lla ja sen peleillä. Jatkumo on jo olemassa. MS:n pitää nyt puolestaan laittaa sellainen käsi pöytään, että oksat pois. Näin ei tapahtunut vaikka kaikki eväät siihen olisi pitänyt olla olemassa.
1) MS pidättelee vielä
2) MS aikoo kusta julkaisun edellisen sukupolven ehdoilla
3)MS:lla ei ole vielä valmista materiaalia, mitä näyttää
 
Xbox tilaisuudessa esiteltiin pelejä, mm. Halo: Infinite joka pyöri PC:llä.

Peli ei siis pyörinyt Xbox Series X konsolilla.

Makuasioita, itselle Sony ei pysty vastaamaan Gamepassin tarjontaan joten äärimmäisen helppo pysyä Xbox leirissä ja jättää toisen kerran putkeen pleikka julkkarissa hyllyyn.

Tämä. Sonyn yksinoikeudet ei muutamaa lukuunottamatta kiinnosta pätkääkään, joten on helppo pysyä turvallisilla vesillä Xboxilla. Täällä nyt nauretaan siitä, että Microsoft ei muka olisi esitellyt pelejä, mutta taitaa olla, että Microsoftilla on enemmän yksinoikeuksia esitelty kuin Sonylla. "Määrä ei korvaa laatua" on varmaan seuraava asia, joka sanotaan, mutta varsin laadukkailta pelit vaikuttivat ja Microsoftin panostus yksinoikeuksiin on nähtävissä.

20200724_164411 (1).jpg

Nämä kaikki + Hellblade 2 on tulossa suoraan Game Passiin. Game Pass tulee olemaan suuri myyntivaltti Microsoftille - yli 100 peliä + Xboxin omat pelit pelien Netflixissa. ;) Kukaan tuskin voi sanoa, että Game Pass olisi huono palvelu, sillä todellisuudessa se on kuluttajaystävällisin asia mitä on konsoleilla koskaan nähty. Ei tarvitse maksaa tilpehööri pelistä 40€, kun sitä voi kokeilla Game Passin kautta. Näin kuluttajana minun ei tarvitse huolehtia, että miten tämä tekee hallaa pelistudioille, koska se on ammattilaisten huoli, ei minun. Sen minä vaan tiedän, että ei se huonoa bisnestä voi olla, kun niin moni haluaa pelinsä Game Passiin.
 
Viimeksi muokattu:
Xbox tilaisuudessa esiteltiin pelejä, mm. Halo: Infinite joka pyöri PC:llä.

Peli ei siis pyörinyt Xbox Series X konsolilla.

Kesäkuun pleikkarin tilaisuudessa ainakin Sonyn omat teokset esitettiin PS5:lla. Luki niissä trailereissa vielä erikseen.

Voidaanko tämä tulkita Sonyn olevan kehitystyössä edellä kilpailijaa?

Ylös Bottom