Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

FIFA 21

Latailin pleikka version myös testiin, mut eikö pro versio enää pyöri 60fps? Pc versioon verrattuna tuntui kuin tarpoisi puurossa. Kaikki oli hitaampaa ja kankeampa.
 
Viimeksi muokattu:
Oli niin vakuuttavaa toimivuus 10h trialissa ja siihen päälle vielä Gamereactorin aivan totaalinen lyttäys ja 6/10 arvosana, että menin ja sorruin ostamaan ennakkoon pelin. :D

Omaan makuun AI pelasi niin paljon paremmin ja Manager moden muutokset hyviä. Kunhan ei kaatuile enää koko versiossa.
Otin modien vuoksi PC:lle.
 
Valmistautukaa ihmiset siihen että Fifa 21 on bugikasa. Nyt kun jengi sai pelit ja saa perjantaina, bugeja alkaa pommin varmasti löytymään.
 
Huomasin et pleikalle tuli päivitys, joten koska pelin PC:lle ostin, päätin ladata sen uusiksi, sillä ajattelin päivityksen tulleen sillekin. Kuitenkin peli kaatui samaan neljänteen otteluun edelleen. Aloitin kokonaan uuden uran ja nyt menty viisi matsia ilman ongelmaa.
Pistin myös netistä löytyneet sliderit ja nyt peli rauhottui selvästi ja olen kyllä kokenut jo nyt hetkiä mitä en ole joko ollenkaan, tai todella harvoin kokenut Fifan parissa. Pallo pomppii niin yllättävästi välillä, eikä todellakaan ole enää liimattuna jalkaan. Välillä olen jäänyt myös suu auki tuijottamaan kun AI vie minua kuin pässiä narussa.

Huikein oli kuitenkin eräs kulmapotku. Pallo pomppii aikansa ja jää mun hyökkääjän jalkoihin. Pakin kautta muuttaa suuntaa tolppaan, josta maalivahti räpelsi sen toiseen tolppaan. Siitä pakki purkaa mun pelaajan selkään ja kimpoaa 16 alueen toiselle puolen. Sieltä pusku kohti maalia, mutta maalivahti nyrkkeilee melkein puoleen kenttään josta mun pakki vetää volleystä pallon ylähirren kautta siihen maalivahdin lähettyville ja vastustajan pakki sählää käsivirheen. Pallo pilkulle, maalivahti torjuu eteensä josta tuikkaan helposti sisään.

Toinen oli tilanne jossa olin maalin tappiolla erittäin paljon heikompaa joukkuetta vastaan ja pistin aivan ultimaattisen prässin päälle. Vastustajan puolustus meni aivan lukkoon. Ei päässyt purkamaan edes sivurajasta ulos, joten vetää liian kovan syötön omalle maalivahdille joka on liian reunassa ja pakin veto menee tyylikkäästi oman maalin alakulmaan tolppaa hipoen. :D

Muutoinkin muutama aivan jäätävä kaukolaukaus mennyt maaliin/tolppaan, kun ennen mun taidoilla ne oli stadionin ulkopuolella.
Ja olen ekaa kertaa ikinä saanut tehtyä vapareista maaleja joissa ei ole suoraa laukausta, vaan keskitys maalille. Ehkä 40 metristä roikku siihen pelaajalinjan taakse vaparista ja laitan kärkimiehen oikea-aikaisesti siihen oikeaan kohtaan ja volleystä aivan yläpesään. Ehkä hienoin erikoistilannemaali meikäläisen Fifa historiassa.
Olen vuosia pelannut nuo vaparit lyhyenä, koska todennut aina samantien ettei noista sisään voi saada.

Alkaa olemaan 10h kokeilu takana ja nyt odotan oikeasti pitkästä aikaa innolla, että pääsen heti koko versioon käsiksi.
 
Koko versio julkaistu...Peli kaatuu jokaisen pelin aikana. Jo 10h trialissa kaatui aina neljänteen matsiin urassa. Mutta nyt koko versiossa kaatuu joka matsi. Voin simuloida ottelun, mutta seuraava kaatuu. Ekaa puoliaikaa pystyy pelaamaan 1-20min jonka aikana vain peli hyppää työpöydälle ilman mitään virheitä.
 
Tapahtuuko tämä PC:llä? Tapahtuuko tämä siis pelatessa, vai simuloinnin aikana? Itse pelaan tuota uraa ihan pelaamalla, eli en simuloi muuta kuin ne pelit missä en pelaa. Managerin osalta en tiiä. Tähän asti on kyllä toiminut ihan moitteettomasti PS4 konsolilla peli.
 
PC:llä. Sama neljännen pelin kaatuilu Manager modessa oli kyllä PS4:lla trialissa jo läsnä, mutta tämä joka pelin kaatuminen tuli nyt koko versioon pc:llä.
Simulointi toimii, jos itse pelaa niin kaatuu.

Nopealla googlailulla etenkin pc ja Xbox versio kärsii tästä, mutta oli joukossa ps4 pelaajiakin.
Ajattelin testailla yksittäisissä peleissä, mutta kun yrittää valita kick offin niin koko kone kaatuu samantien. Hienoa EA..
 
Viimeksi muokattu:
No ostinhan mä sittenkin tän uudenkin Fifan, ketäs mä sit haukkuisin kun akkakin on kuollu . Maksoi Gamivossa 37 egee, halapuus houkutteli.
Mut sitä ihmettelen etten saa millään säädeltyä kuvaa , nykii kokaika vaikka esim fifa 20 toimi täysillä asetuksilla iliman mittään häikkää, jopa kokaika directX 12 oli päällä !? Olen muutellut resoo ja säädellyt sitä, ei auta. Mun kone on 4,2 intel ja näyttis 1080 titanium 16 megan muistilla, koneen omaa muistia 32 gigaa. Ei pitäis ahistaa, mut ahistaa kuiteskin. Onko viisaimmilla neuvoo ?

Pitää lisätä että pelaaja menee kuin vieterin päässä, pitkäkaarto ja viive kun kuljetat pelaajas. Rekkakin kääntyy nopeemmin kuin toi. Reson säädöllä olen sanut tota hiukan pois mut, en kokonaan. Fifa 20 tota ilmiötä ei ollut!
 
Kyllähän toi kevyt peli on kun itelläkin menee kaikki täysillä, 4k ja 60fps. Oletko koittanut sitä pelin korjausta originissa?
 
Juu, olen tehnyt senkin. En vaan tajua mikä mättää koska koneeni on kevyesti suosituksia parempi !?
 
Mites PS4 versio? Onko se yhtä buginen?

Ja entäs jos nyt ostan tämän niin voinko jatkaa uraa/futia suoraan PS5 konsolilla vai pitääkö aloittaa alusta. Nyt sekoitin vähän eri keskustelua tähän.

löytyy nyt Fifa 18. Fifa 18 > Fifa 21.

Kannattaako?
 
Ja entäs jos nyt ostan tämän niin voinko jatkaa uraa/futia suoraan PS5 konsolilla vai pitääkö aloittaa alusta. Nyt sekoitin vähän eri keskustelua tähän.
Ultimate Teamia ja Voltaa voi jatkaa siitä, mihin jäi, mutta Career Mode ja Pro Clubs tulisi aloittaa alusta.
 
Omenaraato, sain pelittämään kun poistin fifasetuspista MSAA_LEVEL=1 ja WAITFORVSYNC=1 ykköset pois , eli tilalle nollat . Nyt ei oo enää vieteriukko, ja direct 12 pelittää myös. Tosin en itte näe eroa 11 ja 12 välillä .
 
Mistä saat valittua dx12 päälle? Ja mis noi setupit on?
 
AUDIO_MIX_MODE = 0
CONFIG_APP_LOCALE = en-US
CONTROLLER_DEFAULT = 0
DIRECTX_SELECT = 1 (kun tämä on 1 on myös directx 12 päällä, nollalla on 11)
FULLSCREEN = 1
MSAA_LEVEL = 0
RENDERINGQUALITY = 4
RESOLUTIONHEIGHT = 2160
RESOLUTIONWIDTH = 3840
WAITFORVSYNC = 0
WINDOWED_BORDERLESS = 0
WINDOWTITLE = "FIFA 21"
VOICECHAT = 0

Mutta mutta, nämä ovat PC:n juttuja, jos sinulla pc niin toi löytyy : "tiedostot/Fifa21" kansiosta nimellä "fifasetup"
 
Ylös Bottom