Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Pilvipalveluista:
Itse olen jossain määrin pelikeräilijä (kotoa löytyy ihan hyvä määrä pelejä ja härpäkkeitä yhdelletoista eri konsolille) ja tykkään pelata monia vanhoja pelejä ihan alkuperäismuodossaan. Silti otan ajatuksen tasolla mielihyvin vastaan kuukausimaksulliset pilvipalvelut, joiden kautta pelata tiettyjä pelejä läpi. Isoin osa nykypeleistä(kin) sellaisia, että kiinnostus niiden fyysiseen omistamiseen ja uudelleenpeluuseen on aikalailla 0, mutta mukava kokeilla ja/tai pelata kerran läpi. Pitkälti tätä oma PS+ -pelikokoelman kahlaaminen on ollut jo vuosien ajan. Jos viive saadaan pidettyä riittävän pienenä niin tämä riittää kuitenkin isoon osaan peleistä minulle ihan hyvin. Räiskinnät ja muut online-kilvoittelut sitten erikseen.
With that said niin en ole vielä esim. PS Now -palvelua kokeillut, ihan siitä syystä että pelattavaa on ollut muutenkin liikaa.
 
Sinähän juuri väitit Red Gaming Techin esittäneen PS5:n RDNA3-pohjaisuuden väitteen, jota kyseinen herra ei ollut esittänyt, kuten linkkaamassani twiitissä toin esille. Asiaa tunteville PS5 IC:n puute varmistui viimeistään siinä vaiheessa kun Series X -dieshot tuli saataville, ihan niin eteviä ei Cernyn tiimissäkään olla että noin kalliin featuren saavat tuohon hintaan APU:un jos siihen ei MS:kään pystynyt omassa konsolissaan.
Sanoin että tämä Infinity Cache oli osa tätä RDNA3 keskustelua, johon Red Gaming Tech osallistui hyvinkin aktiivisesti.

IC:n puute varmistui kun PS5:n dieshot tuli saataville. Siksi sen tännekin laitoin. Vaikka kuinka voidaan verrata Series X:ään, eikä se missään nimessä ollut kovin todennäköistä, että IC löytyisi pleikkarista, niin se varmistui vasta nyt.
 
Muistin virkistämiseksi:

Red Gaming Tech ja Moore`s Law is Dead näitä huhuja ainakin levitti. Tämä on ollut osa sitä "PS5:ssä on RDNA3 ominaisuuksia" keskustelua.

Viestissäsi väität suoraan RGT:n levittäneen huhua PS5 RDNA3 ominaisuuksista, joka ei pitänyt paikkaansa. Lopetatko siis tämän turhan inttämisen asiasta?

Ja edelleenkään tuon reson dieshotista ei kannata alka vetelemään liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, vaikka IC:n olemassaolo RX6800 GPU:iden tapaan PS5 osalta onkin äärimmäisen epätodennäköistä.

Ei ollu muuten Controlin pienempi tiedostokoko pleikkarilla sattumaa, nyt vuorossa AC: Valhalla patch:

Viimeksi muokattu:
Viestissäsi väität suoraan RGT:n levittäneen huhua PS5 RDNA3 ominaisuuksista, joka ei pitänyt paikkaansa. Lopetatko siis tämän turhan inttämisen asiasta?
Sinähän tästä rupesit inttämään. :D Kaivoit viestini useamman viestin takaa ja rupesit inttämään.

Laitetaan nyt linkkejä tueksi, kun kerran ei muuten kelpaa.

@Doctor Pepper olikin nopeampi
 
RGT on levittänyt väitettä, että PS5:ssä on ominaisuuksia, jotka tulevat käyttöön RDNA3:ssa. Esim.

Sinähän tästä rupesit inttämään. :D Kaivoit viestini useamman viestin takaa ja rupesit inttämään.

Laitetaan nyt linkkejä tueksi, kun kerran ei muuten kelpaa.

@Doctor Pepper olikin nopeampi

Sitten kun arvon herrat vielä etsii sen twiitin missä RGT mainitsee PS5:n sisältävän RDNA2/3 IC:n niin hyvä olisi, muuten kyseessä on paljon melua tyhjästä. Tästähän keskustelu lähti liikenteeseen.

Sinällään en pitäisi mitenkään epätodennäköisenä että RDNA3 sisältäisi valmistajan kustomoiman RDNA2 ratkaisun yleisenä ratkaisuna. Netin vääräleuat kun eivät näytä ymmärtävän että nyt julkaistu dieshot kun ei sulje tätä vaihtoehtoa nykytietojen valossa vielä pois.
 
Sitten kun arvon herrat vielä etsii sen twiitin missä RGT mainitsee PS5:n sisältävän RDNA2/3 IC:n niin hyvä olisi, muuten kyseessä on paljon melua tyhjästä. Tästähän keskustelu lähti liikenteeseen.
Keskustelu lähti liikkeelle PS5:n dieshotista. Sinä nyt jostain syystä takerrut kovin tarkkaan siihen mitä Red Gaming Tech on sanonut tai ei ole sanonut. Mitä väliä? Hän oli mukana tässä RDNA3 keskustelussa ja sillä siisti.
 
Onhan sillä nyt merkitystä siinä mielessä, että jos täällä todetaan RGT satusedäksi sen pohjalta, että tyypin sanomisia tulkitaan ihan miten sattuu. Palaute ei selvästikään mene perille, joten annetaanpa asian olla.
 
Siellä on sony fanit redgaming ja mooreslaw jo riidoissa :D

Metro kehittäjän mukaan Series S:n GPU tulee tuomaan haasteita tulevaisuudessa:

Onhan konsoli tehottomampi mutta kyllähän tossa tällä hetkellä näyttää puhtia kivasti löytyvän. Seuraava episodi onki määritellä sana "tulevaisuus" ja omalla kohdalla tällä viitataan varmana seuraavaan peliin joka saapuu ehkä 3v päästä niin silloin jopa tommosia ongelmia voi muodostua, katsellaan asiaa uudelleen vasta sitten :D
Onhan tämä odotettavissa ja kunhan saavat tuon DirectML "Super Resoluutio" homman skulaamaan, niin ehkä siitä on apua Series S kohdalla, mutta tulevaisuus näyttää mihin keittolevy pystyy :)
 
Onhan tämä odotettavissa ja kunhan saavat tuon DirectML "Super Resoluutio" homman skulaamaan, niin ehkä siitä on apua Series S kohdalla, mutta tulevaisuus näyttää mihin keittolevy pystyy :)
Ostaisin keittolevyn yläkerran työhuoneeseen samantien, jos siinä olisi levyasema. On niin hitokseen noita fyysisiä pelejä ja kun taaksepäin yhteensopivuuskin tuntuu kokoajan parantuvan, niin jäisi iso osa pikkumasiinan potentiaalista käyttämättä.

DirectML voi tosiaan "pelastaa" Series S:n. Jos sen avulla pystytään pyörittämään pelejä vaikka jollain 720p resoluutiolla, mutta silti ruudulla homma näyttää terävältä, niin sen jälkeen pitää vaan toivoa, että mahdollisimman moni peli hyödyntäisi tuota Machine Learningia. Muiden ominaisuuksien puolesta S vastaa hyvin pitkälti X:ää paitsi tehoiltaan, joten pelit jotka nyt ylipäätään tulevat hyödyntämään DirectX 12:sta ominaisuuksia, niin varmaan pyörivät ihan kohtuu nätisti S:llä.
 
Minkä hajuinen röyhtäys silloin jää, jos pelikotelo löytyy kaapista?

Kuukausimaksu mallia ja pelien ostoa on turha kärjistää aivottomaksi vastakkainasetteluksi. Erilaisia malleja erilaisten pelaajien erilaisiin elämäntilanteisiin. Vaihtoehdot ovat hyvästä.

Keskustelu taisi jo edetä muutamalla viestillä oman viestini jälkeen, mutta vastataan tähän. Olet ihan oikeassa, että vaihtoehdot ovat hyvästä. Entäs sitten, kun niitä vaihtoehtoja on niukasti? Esimerkiksi PC-puolella saa fyysisiä julkaisuja etsiä kissojen ja koirien kanssa, eikä konsolien osalta kehitys liene päinvastainen. Palveluntarjoajat siirtyisivät varmasti mielellään fyysisestä mediasta tilauspalveluiden tarjoajaksi yksinomaisesti. Tämä on se skenaario, mikä itsestäni tuntuu vastenmieliseltä. Ja se on mielipide, eikä kanssani tarvitse olla samaa mieltä. Tuon mielipiteeni kasvottomalla foorumilla tiedoksi lähinnä sen vuoksi, että saattaisin havaita joitakin samalla tavoin ajattelevia. Ja ties vaikka kääntää jonkun empivän pään omalla pohdinnallani.

Mitä röyhtäykseen tulee, niin pelikotelon voi aina avata uudelleen hyllystään ja fiilistellä sierainten täydeltä mahdollisesti taas uutta pelikokemusta saman pelin parissa. :D
 
Siellä on sony fanit redgaming ja mooreslaw jo riidoissa :D

Tän kaltaiset somedraamat tavallisten tallaajien kesken voi varmaan jättää postaamatta tänne foorumeille. En usko, että hirveän montaa muuta kuin sinua kiinnostaa lueskella jotain tuon kaltaista "draamaa" , koski se draama sitten mitä tahansa konsolivalmistajaa.

Muutenkin on kyllä taas mielestäni tehty kärpäsestä härkänen täällä tämän infinity cachen puuttumisen takia sen perusteella, että pari somepersoonaa näin on väittänyt joskus.
 
Ostaisin keittolevyn yläkerran työhuoneeseen samantien, jos siinä olisi levyasema. On niin hitokseen noita fyysisiä pelejä ja kun taaksepäin yhteensopivuuskin tuntuu kokoajan parantuvan, niin jäisi iso osa pikkumasiinan potentiaalista käyttämättä.

DirectML voi tosiaan "pelastaa" Series S:n. Jos sen avulla pystytään pyörittämään pelejä vaikka jollain 720p resoluutiolla, mutta silti ruudulla homma näyttää terävältä, niin sen jälkeen pitää vaan toivoa, että mahdollisimman moni peli hyödyntäisi tuota Machine Learningia. Muiden ominaisuuksien puolesta S vastaa hyvin pitkälti X:ää paitsi tehoiltaan, joten pelit jotka nyt ylipäätään tulevat hyödyntämään DirectX 12:sta ominaisuuksia, niin varmaan pyörivät ihan kohtuu nätisti S:llä.

Ihan en alkaisi hehkuttamaan Direct ML Super Resolutionia Series S:n pelastajana, kun tästä ei tiedetä muuta kuin että tällä on tarkoitus apinoida Nvidian DLSS-toteutusta. DLSS kun alkoi ottaa kunnolla tuulta alleen vasta 2.0-versiolla ja nythän tuota tarjotaan pluginina UE-pelimoottoriin, joten RTX-sarjan omistaville PC-pelureille on luvassa kissanpäivät.
Tän kaltaiset somedraamat tavallisten tallaajien kesken voi varmaan jättää postaamatta tänne foorumeille. En usko, että hirveän montaa muuta kuin sinua kiinnostaa lueskella jotain tuon kaltaista "draamaa" , koski se draama sitten mitä tahansa konsolivalmistajaa.

Muutenkin on kyllä taas mielestäni tehty kärpäsestä härkänen täällä tämän infinity cachen puuttumisen takia sen perusteella, että pari somepersoonaa näin on väittänyt joskus.

Jos täällä nyt vakavissaan siteeraa jotain ColtEastwoodia tai Dealer Gamingin tuotoksia niin lähdekritiikissä on aimo annos petrattavaa.

Muutenkin tämä IC-draama oli sangen hupaisa, kun 99,9 prossaa foorumin käyttäjistä ei tajua tästä hölkäsen pölähdystä. Ominaisuudesta tuli kiinnostava ainoastaan sen takia että se puuttui Series X:stä ja oli teoreettinen mahdollisuus että tämä löytyisi PS5:sta. Tämä olisikin ollut ikävä tahra kilpeen kaiken "Full RDNA 2" -hypetyksen jälkeen.
 
Ihan en alkaisi hehkuttamaan Direct ML Super Resolutionia Series S:n pelastajana, kun tästä ei tiedetä muuta kuin että tällä on tarkoitus apinoida Nvidian DLSS-toteutusta. DLSS kun alkoi ottaa kunnolla tuulta alleen vasta 2.0-versiolla ja nythän tuota tarjotaan pluginina UE-pelimoottoriin, joten RTX-sarjan omistaville PC-pelureille on luvassa kissanpäivät.
Siksi sanoinkin, että voi pelastaa. Huom. voi.

En mitään hehkuttanut, kunhan mietin mahdollisuuksia. Tätä ominaisuutta kun ei olla juuri nähty käytännössä, niin eipä siitä mitään varmaa voi vielä sanoa.
 
Tän kaltaiset somedraamat tavallisten tallaajien kesken voi varmaan jättää postaamatta tänne foorumeille. En usko, että hirveän montaa muuta kuin sinua kiinnostaa lueskella jotain tuon kaltaista "draamaa" , koski se draama sitten mitä tahansa konsolivalmistajaa.

Muutenkin on kyllä taas mielestäni tehty kärpäsestä härkänen täällä tämän infinity cachen puuttumisen takia sen perusteella, että pari somepersoonaa näin on väittänyt joskus.
Siitä anza1 ja Dragonfly keskusteli. Siihen ainoastaan liittyy. Tuosta viestistä vaan näkyi se että Dragonfly oli oikeassa.
 
Offtopicin puoleen mutta tommonen ajojahti homma alkaa tympimään kyllä niiku kävi jo aiemmin @Dragonfly kohdalla että eipä oo ihme että "Xbox omistajat" jakelee linkkejä ja muuta. Dragoni on melko selväksi jo tehnyt että häntä kiinnostaa pelien ja laitteiden lisäksi teknologia mitä ne sisältää ja hänellä kuten kaikilla muilla on oikeus niitä spekuloida ja luoda keskustelua, itsellä on melko paljon tuossa tuntematonta aluetta niin mielenkiinnolla tykkään seurata kun asiasta paremman tietävät laittelee linkkejä/twiittejä ja tuovat asioita uuteen valoon.
 
Ylös Bottom