Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Diablo 2 Resurrected

Oikein mukavat pelit tänään. Eilen jumiutumiseen asti kehittämäni tason 3 hahmo on tämänpäiväisten pelien jälkeen tasolla 20. Pelailin aluksi soolona ja pelikavereiden tultua mukaan neljän porukalla eteenpäin. Tasohaarukkamme oli aluksi varsin iso, mutta pelintekijät ovat mielestäni ottaneet eroavaisuudet hyvin haltuun. Level capin saa toki säädettyä haluamalleen tasolle, mutta päivän päätteeksi kaikki ryhmän neljä hahmoa olivat kolmen tason sisällä (19-21). Act 2 juuri nyt työn alla, arviolta puolessa välissä.

Porukastamme vain minulla peli kaatui kerran noin viiden tunnin session jälkeen, takaisin pääsi kuitenkin vaivattomasti. Toinen erikoinen juttu koski teleporttaamista (kyseessä on vain noin 10 metrin mittainen harppaus), jolla onnistuin loikkaamaan mustalle alueelle eli kartan ulkopuolelle. Sinne ei olisi siis pitänyt olla mitään asiaa. Pääsin kuitenkin teleportilla takaisin.

Ahtaissa tiloissa on muuten harvinaisen rasittavaa liikkua isolla porukalla, koska ihmispelaajien läpi kulkeminen ei ole mahdollista. Juuri tuosta syystä otinkin teleporttauksen käyttöön velholleni. Tämä korostui etenkin
Maggot lairissa, jossa ahtaissa käytävissä joutuu menemään taisteluun yksi kerrallaan, eikä ohitus ole mahdollista kuin tienristeyksissä. Erittäin rasittava paikka.

Voin vain kuvitella, jos tätä menee vääntämään joidenkin randomien kanssa ja kuoleman korjatessa on taatusti joukossa joku ahne älykääpiö, joka ryövää kaikki pudonneet rahat ja pullot. Hyvähenkisessä porukassa tavaroita jaetaan sopuisasti myös muille, eikä kuolleen tavaroihin kosketa. Päin vastoin, kuolinpaikalta siivotaan viholliset huitsin nevadaan ja tehdään portaali kaverille, joka pääsee noutamaan tarvikkeensa kaikessa rauhassa. Toki pientä kilpailua on hyvä olla esimerkiksi runeista, keltaisista tavaroista ja setti-itemeistä, mutta muuten noudatetaan tasajakoa edes joskus.

Pieniä teknisiä viilauksia olisi ollut tarpeen tehdä, kuten oman hahmon pieniä nykäyksiä karsimalla, mutta muuten meno on vaikuttanut hyvältä. Hieman silti ikävöin Diablo 3:n pelillistä virheettömyyttä, ja esimerkiksi turhan lootin karsimista valikoista sekä Horadric Cubella operoimisen yksinkertaistamista. Tässä joutuu aidosti valikoimaan, mitä poimii ylös, mutta kaiken romun keräävälle hamstraajalle (minulle) se ei ole kovin mieluisa vaihtoehto. Muuten town portalia saa aktivoida jatkuvalla syötöllä.
 
Tuohon ettei kaikkea voi lootata niin tottuu kyllä suht nopeasti, se oli itselle iso kynnys miksi en tykännyt PoE:sta aluksi ollenkaan mutta kun antoi mahdollisuuden niin nyt se on jopa itselle se mieluisampi tyyli pelata. Toki PoEssa hyvä puoli on se että voit filtteröidä kaiken turhan pois ja peli ei anna edes poimia niitä.
 
Nyt se monipelikin alko jo pelittää paremmin, eilen illasta heitti pari kertaa dashboardille, mut hahmoja ei hukannu tai muuta. Assasiinia levutellu KickSini buildia rakennetaan, joka nyt toki on vie alku tekiöissään. Assasiinilla on mukava kyl pelata Drackon Taloniin, Claw marsteryyn ja Burst of Speediin näin alkuun laitan pointseja, sitten myöhemmin trap osastolle kun saa kerättyä enemmän skillpointseja. Burst of Speed on loistava antaa juoksu nopeutta paljon ja myöskin Attack speediä. Dragon Taloni on myös todella tehokas skilli, assiini vetää upeita kääntö potkuja ;) Sen verran nyt pelannut ettei pelin vanhahtava pelattavuus oikein enään haittaa rupee tottuun. Eiköhän tämän pelin kanssa saa meneen pelitunteja roimasti eli eiköhän se 39.90 maksa aika äkkiä ittensä takasin.
 
täällä mennään Blizz Sorcilla, hyvältä kyllä maistuu nyt launchi päivän jälkeen, ja perjantai aamusta asti toiminut hienosti, ite tosin se mun hahmo ei palautunut sinne act2:lla vaan jouduin vetää puolet act1:sta uusiksi, nyt tosiaan mennään nightmare act 2 :),

Resurrectedin yksi parhaita uudistuksia on se että nyt voit tappaa cow kingin cow worldissa etkä menetä Accesia, kun taas Vanilla Diablossa 2:ssa jos tapoit vahingossa sen esim normalilla et päässy enää ollenkaan cow worldiin sillä kyseisellä hamolla kyseisellä difficultyllä, nyt tuo cow world farming on huomattavasti mukavampaa kun ei tarvitse enää välittää cow kingistä.
 
Viimeksi muokattu:
Mites toi lehmätaso sit käytännös? Jääkö wirtin jalka sul vai mite sen pääsyn saa uusiks?
 
Mulla on aina ollu ARPG peleissä et ei malta sitä yhtä classia pelkästään levutella. 3 eri classia nyt levuttelen Assasin , Amatzon ja Paladin. Toki kun keskittyy alkuun siihen yhteen niin noi farmailut ja muut auttaa sit niitä classeja joita sit alottaa alusta. On saanut kyl pelitunteja kertyyn tässä muutamassa päivässä ihan älyttömästi. Kai se pitää Switch Lite hommata et voi vaikka vessa reissullakin pelata :D, kun kerran peli pyörii kyseiselläkin laitteella todella hyvin.

 
Peli on maistunut aivan loistavalle. On pelissä kyllä tietyt rakenteet vaan edelleen täyttä rautaa classien monimuotoisuus, itemit, runet jne. Pelin uudelleenpelattavuusarvo on aivan huippu, siis peli ei tartte mitään liigoja/seasoneita et pysyy "tuoreena". Harmi vaan kun ei fyysistä versiota ole.

Laaman mietteitä pelistä noin viikon pelaamisen jälkeen.

 
Tulipa peli nyt hommattua kun on 10€ alessa, katsotaan milloin olisi aikaa aloittaa. Toisaalta ei tämä ole sellainen peli joka vaatii omaa aikaansa pelata läpi vaan pelataan silloin kun kiinnostaa, joten varmaankin hyvin pian.
 
Tulipa peli nyt hommattua kun on 10€ alessa, katsotaan milloin olisi aikaa aloittaa. Toisaalta ei tämä ole sellainen peli joka vaatii omaa aikaansa pelata läpi vaan pelataan silloin kun kiinnostaa, joten varmaankin hyvin pian.
Tuli itsekkin ostettua Prime Evil Collection 30 % alennuksella, sillä sai myös Diablo 3 kylkiäisenä. Samoilla linjoilla, että ei vaadi sen suurempaa omistautumista vaan voi pelailla silloin tällöin, joten tulee varmasti aloitettua piakkoin. Saa nähdä miten maistuu kun demo/beta ei iskenyt järin kovaa. Enemmän ehkä jopa odotan tuota kolmosta, kun sitä en olekkaan koskaan pelannut.
 
Tuli itsekkin ostettua Prime Evil Collection 30 % alennuksella, sillä sai myös Diablo 3 kylkiäisenä. Samoilla linjoilla, että ei vaadi sen suurempaa omistautumista vaan voi pelailla silloin tällöin, joten tulee varmasti aloitettua piakkoin. Saa nähdä miten maistuu kun demo/beta ei iskenyt järin kovaa. Enemmän ehkä jopa odotan tuota kolmosta, kun sitä en olekkaan koskaan pelannut.

Jos ei ole sitä D2 nostalgia verhoa silmillä niin helposti voi D3 maistua paremmin, varsinkin jos vähän rennompi meininki kiinnostaa.
 
Pelaaja.fi lainattu

Kiista Diablo-lootista johti murhaan Yhdysvalloissa​

"36-vuotias amerikkalaismies on syytettynä toisen asteen murhasta Diablo-pelistä kummunneen kiistan seurauksena.

Washingtonin osavaltiossa asuvan Joshua Spellmania syytetään murhanneen 34-vuotiaan Andrew Dicksonin Diablo II -loottia koskevan kiistan vuoksi viime keskiviikkona. Syytteen mukaan pitkäaikaiset ystävät olivat pelanneet Diablo II:ta samalla kiinteistöllä eri rakennuksissa verkkoyhteyden välityksellä. Vahingossa salasanasuojaamattomaksi jääneeseen peliin oli yllättäen liittynyt ulkopuolinen pelaaja, joka oli vienyt arvokkaan varusteen pelaajien nenän edestä.

Spellmanin lausunnon mukaan Dickson oli suuttunut tapauksesta ja alkanut huutaa ja kiroilla hänelle. Useita minuutteja kestäneen sanaharkan jälkeen Spellman kertoo hermostuneensa ja kehottaneensa Dicksonia lopettamaan ennen kuin hänet ammuttaisiin. Tämän jälkeen Spellman oli ottanut aseensa ja lähtenyt kävelemään kohti päärakennusta, jossa Dickson oli pelaamassa. Matkalla rakennukselle Spellman oli ampunut laukauksen ilmaan.

Päärakennukselle saavuttuaan Spellman kohtasi Dicksonin, joka tuli häntä vastaan ja kommentoi ampumisuhkausta. Spellman kertoo Dicksonin lähestyneen häntä, jolloin Spellman ampui häntä keskivartaloon. Ampumistapauksen jälkeen Dickson kuljetettiin sairaalaan, jossa hän menehtyi vammoihinsa.

Spellman kertoi tapausta tutkiville etsiville säilyttäneensä asettaan tietokoneensa vieressä. Etsivien tiedustellessa miksi Spellman säilytti asetta pöydällä, hänen kerrotaan vastanneen "Miksi ei? Tämä on Amerikka".

Lähde: The Columbian
 
Viimeksi muokattu:
Diabloa tullut väännettyä todella paljon viime viikkojen aikana. Nightmare-tason loppupuolella rupesi tulemaan vaikeuksia, kun en välittänyt juurikaan optimoida varusteitani. Pari pätevää esinettä olin saanut pelikavereilta. Luotin vain täysin tuleen keskittyvään buildiin ja kovaan damageen. Karmeinta oli Act 5:ssä, jossa ennen Baalia juoksin Hell Minioneita karkuun valehtelematta lähes puoli tuntia. Sain niin kovaa vahinkoa niiltä, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin juosta karkuun ja odottaa maahan piirtyvän tulen polttavan ne hengiltä. Taisi siinä vähintään maratonin verran kertyä askeleita. Baal meni onneksi helposti, ei muuta kuin viereen kököttämään ja spämmäsin firewallia + litkin full rejuvenation -pulloja.

Hell-tasolla pelasin ensi kertaa, kun lasken mukaan alkuperäiset Diablot 1 ja 2 ja Resurrectedin. En tajunnut, että vihuilla oli resistansseja jos jonkinmoista ja kuolema korjasi nopeasti, kun Fallen iski hengiltä kolmella osumalla :D. Siitä sitten saman tien Akaran luokse suunnittelemaan uutta buildia ja silti on hankaluuksia piisannut. Vielä en ole antanut periksi ja katsonut parhaita Horadric Cube -reseptejä netistä, mutta ennen pitkää on pakko. Eniten vaikeuksia on ns. tuplaresistanssivihujen kanssa, etenkin jos sattuu olemaan sekä tulelle että jäälle immuuneja. Pelkällä salamalla kun ei irtoa riittävästi vahinkoa kuin ajoittain (haarukka 1-499). Onneksi omat resistanssit ovat kohtuullisen hyvällä tasolla, se on pidentänyt elinkaarta huomattavasti.

Tällä hetkellä menen Act 2:ssa ja tasoja on 76. Vaan saisipa optimoida kyvyt vielä kerran uudestaan, hiomista kaipaisi. Frozen orb ja firewall tärkeimmät kyvyt, säestän chain lightningilla. Firewallia vieläpä nerffattiin aika lailla joulukuussa. Nyt edes kahdella samanaikaisella ei pääse yhtä koviin damageihin, mutta ei se liian tehoton ole. Välillä joutuu juoksemaan ristiin vihollisten kanssa, että saa liikkuvimmat vastustajat tuhottua. Ja tuo skilli on ihan must esim. jousiampujia tai kaukohyökkäyksiä tekeviä, enimmäkseen paikallaan pysyviä vihuja vastaan. Kohdistus kun toimii kyseisessä spellissä erinomaisesti.

Vaan auta armias jos tulee yhtä älytöntä komboa vastaan myöhemmin kuin yksi vihulainen oli Act 1:ssä. Tämä jäädytti pelkällä katseella lähestyessään, ominaisuuksina extra fast, tulen ja jään kestävä sekä regeneroiva. Oli pakko jättää se niille sijoilleen, noutaja tuli monta kertaa. Tavallisesti hoidan tuollaiset teleportin ja salamoiden avulla, nyt ei nopeus riittänyt jäädytyksen vuoksi. Toisaalta silloin resistanssini oli vielä surkealla tasolla.

Älyttömintä Hell-tasossa on lähestulkoon pakko kantaa älytöntä charm-lastia repussa, muuten olisi henki liian tiukassa. Horadric Cube toimii tärkeimpänä reppuna parhaille looteille :).
 
Ladder lisätään peliin 28.4. Classeja on nyt viime päivityksessä muokattu, mitä ei ole tehty yli 10 vuoteen. Classien skillilejä on paranneltu aikas paljon. Tämä tuo lisää mahdollisia buildeja.



 
Tuli nyt tähänki palattua Diablo 3 season 26 lomassa, kun se uus 2.4 patch saapui. Varsinkin pakko on koittaa druidi shapeshiftiä, koska tätä on paranneltu uudessa patchissä meinaan kiva vetää werewolfilla ja werebear moodissa.
 
Diablo 2 Resurrectin Ladderikin starttasi tosiaan eilen, saa nähdä minkälaisella hahmolla sitä lähtisi ladderiin, mukavasti kumminkin noita eri balance muutoksia tuli tuossa 2.4 patchissa.



Edit

perhana tuossahan ylä puolella tosiaan olikin jo patch notet
 
Viimeksi muokattu:
Tuli napattua Boxille tuolla 13€. Hemmetti miten hyvältä maistuu ja muistuu kaikki ajat kun laneissa tätä väännettiin. Eka Act kohta takana ja odottelen Act 3 matoluolia.
 
Ylös Bottom