Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Sivusta pitää todeta, että viimeisimmässä Socomissa sekä myös Starhawkissa molemmissa on myös yksinpeli. Eivät ole siis pelkkiä moninpelejä.
Kummankin osalta se oli vain päälleliimattu osuus. Molemmat ovat puhtaasti moninpeliin keskittyneitä pelejä. En edes muistanut, että niissä sellainen oli :D
 
Mutta miksi pitää ylipäätään valita? Ei tämä ole mikään pakonsanelema puolen valinta, vaan kuluttajaelektroniikkaa, joita voi ostaa enemmänkin kuin yhden laitteen yhdeltä valmistajalta.

Sitten taas jos mennään inhimillisiin ja pelialaa edistäviin juttuihin, niin ei tarvitse kovin pitkälle menneisyyteen eikä myöskään tulevaan katsoa, kuinka Sony maksaa kehittäjille vain pelkästään siitä, ettei pelejä julkaista Xboxille. Se on kyllä oikein mukavaa pelialaa edistävää toimintaa, ai että kuinka Sony rakastaakaan kaikkia pelaajia. :D
Kaikki eivät välttämättä halua tukea jonkun tietyn firman harjoittamaa 'pelipolitiikkaa' tai yleensäkään firman tapaa toimia. Kaikkien pelinurkkaukseen ei välttämättä edes fyysisesti mahdu kahta pelilaitetta. Syitähän voi olla moniakin siihen, että yksi laite per laitesukupolvi.

Inhimmillisiin ja pelialaa edistäviin juttuihin...Microsoft ostaa itselleen studioita ja viimeisimpänä jopa kokonaisen julkaisijan. Sony ostaa yksittäisiä peliprojekteja, kuten nyt vaikkapa FF 7 Remaken, johon tässä nyt ilmeisesti viitattiin. Julkaisija/studio vs yksittäiset peliprojektit, melkoinen kokoero. Ja eikös se Microsoftikin jokunen vuosi sitten jotain maksanut siitä, että uusimman Tomb Raider-trilogian keskimmäinen osa tuli ensin heidän vehkeilleen ja vasta vuosi myöhemmin muille?

Sony 'rakastaa' lähes kaikkia pelaajia. Tai ainakin suurempaa osaa pelaajista kuin Microsoft. Sitähän nuo Bungie-lausunnot vihjailevat. Jos Bungien tulevatkin pelit ovat day one saatavissa myös Xbox-laitteille, niin kyllähän Sony silloin näyttää Laupiaalta Samarialaiselta Microsoftiin verrattuna. Sony voittaa ainakin mediassa ja tavallisen tallaajan silmissä ns. sata-nolla. Ehkäpä tämä jossain vaiheessa ajaa Microsoftinkin julkaisemaan Bethesdan pelejä Playstationin puolelle, vaikkapa vähän alkuperäisen Xbox-julkaisun jälkeen. Tämän jälkeen voitaisiin lukea mediasta otsikoita "Sonyn Bungie-osto ja avokätisyys pitää studion pelit silti kaikkien konsolipelaajien saatavilla ajoi Microsoftinkin julkaisemaan Starfieldin vuosi Xbox-julkaisun jälkeen kaikille konsoleille! Sonyn avokätisyys ja rakkaus pelaajia ja alaa kohtaan pelasti pelialan!".

Kyllä se nyt vaan niin on, että jos kahdesta pitää valita, niin Sony on se valinta.
 
Kummankin osalta se oli vain päälleliimattu osuus. Molemmat ovat puhtaasti moninpeliin keskittyneitä pelejä. En edes muistanut, että niissä sellainen oli :D
Eivät mielestäni täysin päälleliimattuja sentään ole kumpikaan. Varsin vertailukelpoisia useimpien muidenkin shootereiden yksinpeleihin. Toki ovat nuo ehkä vähän päälleliimattuja monenkin shooterin yksinpelit ylipäätään. :D
 
Onneksi konsolisotiminen ei täälläkään ole enää niin suurta, mitä se oli pari sukupolvea sitten. Kiitettävän moni tämänkin foorumin jäsenestä pelaa enemmän kuin yhdellä alustalla. Muutama vanha jäärä täällä vielä yrittää sotia sen yhden konsolimerkkinsä puolesta, ja se heille sallittakoon. Me muut nautitaan ja keskitytytään siihen, mistä tätä harrastuksesta on pohjimmiltaan kyse, eli pelaamiseen. :)
 
Ja vaikka ei pelaisi niin moni osaa pitää keskustelun asiallisena ja ajattelee asioita laajemmalta näkökulmalta.
 
Briteissä elää edelleen vahvana luokkayhteiskunta ja se näkyy myös eri kansanosien sivistyksen ja koulutuksen tasossa. Alemman yhteiskuntaluokan hörökorvat ei juuri kouluja käy, koska se on todella kallista ja julkiset koulut on melkein yhtä huonoja kuin USAssa. Oppimattomat ja sivistymättömät ovat kaikkein alttiimpia kaikenlaiselle populistiselle huuhaalle, mistä surkeimpana esimerkkinä Brexit, joka meni läpi juuri tämän kansanosan äänillä, jotka nyttemmin ovat havahtuneet sen aiheuttamiin vahinkoihin. Siitä voi isolta osin kiitellä ko. kansanosaa targetoivaa roskalehdistöä, kuten Sunia, jotka kunnostautuivat kaikenlaisen misinformaation levittämisessä silloin ja edelleen.

Sonyllä on portfoliossa useita fps moninpelejä, mutta kaikki on jätetty viime vuosina hyllylle odottamaan eli ainakin Killzone, Resistance, SOCOM, MAG ja Warhawk/Starhawk. Näistä SOCOM, MAG ja Warhawk/Starhawk olivat kaikki pelkästään moninpelejä.

Sinänsä huvittavaa tässä Sonyn uudessa innossa puhtaasti multiplayer, MMO ja "live service" peleihin on se, että vuonna 2015 Sony myi silloisen tähän genreen keskittyneen Sony Online Entertainment -yksikkönsä, joka nykyään tunnetaan Daybreak Games Company -nimellä. Siitä kaupasta saadut tulot ei ihan riitä kattamaan Bungien järjetöntä ostohintaa :D
Jep. Vaimo on opettaja, joten on tullut kuultua kaikki mahdollinen. Taalla tietysti myos opetuslaitoksen tola on ollut jo vuosikymmenia sama, mihin Suomessa on ajauduttu ja sitten heratty PISA-tulosten romahtaessa: liian isot luokkakoot, kaikki lapset samaan luokkaan inklusivisuuden ja kulujen minimoimiseksi seka alyton paperibyrokrotia on tehnyt hallaa jo kauan. Tahan paalle viela todella alhaiset palkat vrt. Suomeen ja hyvista opettajista on huutava pula. Brexit jakoi kansaa myos kahtia keskiluokassa. Taman huomasin helposti olemalla se neutraali ulkomaalainen keskustelija, jolle kaikki paikalliset olivat avoimempia asian suhteen.

Mainitsemasi pelit ovat hyvia/huippuja kaikki, mutta eivat varsinaisesti suora vastaus Codille tai Halolle imo. Mutta saattavat laittaa Bungien vaantamaan vaikka seuraavan Resistancen kunnon moninpelilla?! Itse ottaisin mieelummin jonkun uuden seksikkaan IP:n Halon tekijoilta:D

Itselleni Doom osuu makuhermoon hienosti, koska vauhti on kovaa ja huumavaa, mutta taitava pelaaja pystyy dominoimaan kenttaa miten lystaa. Tata nautintoa ei mielestani pysty kokemaan samalla tavalla esim. codissa.
 
Kaikki eivät välttämättä halua tukea jonkun tietyn firman harjoittamaa 'pelipolitiikkaa' tai yleensäkään firman tapaa toimia. Kaikkien pelinurkkaukseen ei välttämättä edes fyysisesti mahdu kahta pelilaitetta. Syitähän voi olla moniakin siihen, että yksi laite per laitesukupolvi.

Inhimmillisiin ja pelialaa edistäviin juttuihin...Microsoft ostaa itselleen studioita ja viimeisimpänä jopa kokonaisen julkaisijan. Sony ostaa yksittäisiä peliprojekteja, kuten nyt vaikkapa FF 7 Remaken, johon tässä nyt ilmeisesti viitattiin. Julkaisija/studio vs yksittäiset peliprojektit, melkoinen kokoero. Ja eikös se Microsoftikin jokunen vuosi sitten jotain maksanut siitä, että uusimman Tomb Raider-trilogian keskimmäinen osa tuli ensin heidän vehkeilleen ja vasta vuosi myöhemmin muille?

Sony 'rakastaa' lähes kaikkia pelaajia. Tai ainakin suurempaa osaa pelaajista kuin Microsoft. Sitähän nuo Bungie-lausunnot vihjailevat. Jos Bungien tulevatkin pelit ovat day one saatavissa myös Xbox-laitteille, niin kyllähän Sony silloin näyttää Laupiaalta Samarialaiselta Microsoftiin verrattuna. Sony voittaa ainakin mediassa ja tavallisen tallaajan silmissä ns. sata-nolla. Ehkäpä tämä jossain vaiheessa ajaa Microsoftinkin julkaisemaan Bethesdan pelejä Playstationin puolelle, vaikkapa vähän alkuperäisen Xbox-julkaisun jälkeen. Tämän jälkeen voitaisiin lukea mediasta otsikoita "Sonyn Bungie-osto ja avokätisyys pitää studion pelit silti kaikkien konsolipelaajien saatavilla ajoi Microsoftinkin julkaisemaan Starfieldin vuosi Xbox-julkaisun jälkeen kaikille konsoleille! Sonyn avokätisyys ja rakkaus pelaajia ja alaa kohtaan pelasti pelialan!".

Kyllä se nyt vaan niin on, että jos kahdesta pitää valita, niin Sony on se valinta.

Nimen omaan näyttää. Muistaakseni sony edelleen harjoittaa ajallisia ja puhtaita yksinoikeuksia omalle alustalle. Omaan silmään sony ei näytä yhtään sen paremmalta kuin Microsoft.

Ne ketä pitää sonya laupiaana samarialaisena ja vuodesta toiseen ostaa kyseisen konsolin ei ehkä tajua että toiset taas sen takia ettei niiden pelejä saa muille alustoille. Suur yrityksiä molemmat ja ajattelevat vain omaa parasta.

Ps: MAG oli sika kova peli aikoinaan, nykyään voisi halutessaan haastaa uusimman clownfieldin.
 
Inhimmillisiin ja pelialaa edistäviin juttuihin...Microsoft ostaa itselleen studioita ja viimeisimpänä jopa kokonaisen julkaisijan. Sony ostaa yksittäisiä peliprojekteja, kuten nyt vaikkapa FF 7 Remaken, johon tässä nyt ilmeisesti viitattiin. Julkaisija/studio vs yksittäiset peliprojektit, melkoinen kokoero. Ja eikös se Microsoftikin jokunen vuosi sitten jotain maksanut siitä, että uusimman Tomb Raider-trilogian keskimmäinen osa tuli ensin heidän vehkeilleen ja vasta vuosi myöhemmin muille?
FF7 Remake on yksi esimerkki. Toinen voisi olla vaikkapa FF16 tai Forspoken. Minä en tosin sanonutkaan Microsoftin rakastavan pelaajia, kunhan nyt huomautin, ettei näin tee Sonykaan.
Sony 'rakastaa' lähes kaikkia pelaajia. Tai ainakin suurempaa osaa pelaajista kuin Microsoft. Sitähän nuo Bungie-lausunnot vihjailevat. Jos Bungien tulevatkin pelit ovat day one saatavissa myös Xbox-laitteille, niin kyllähän Sony silloin näyttää Laupiaalta Samarialaiselta Microsoftiin verrattuna. Sony voittaa ainakin mediassa ja tavallisen tallaajan silmissä ns. sata-nolla.
Niin paitsi että Microsoft "rakastaa" aika paljon isompaa pelaajakuntaa kuin Sony. Microsoftin first party -pelit julkaistaan useammalla eri alustalla ja huomattavasti isomman pelaajakunnan käsille kuin Playstationin first party -pelit. Voisi melkein sanoa, että Microsoftin kelkassa studio saa pelinsä isomman pelaajakunnan käsiin. ;) Onneksi vihdoin myös Sony on tajunnut tämän ja sieltä niitä pelejä valuu PC:lle. Kohta ehkä päästään mobiililaitteillakin kunnolla mukaan.

Sitten jos mennään siihen kumpi oikeasti antaa pelaajille enemmän mahdollisuuksia pelata, niin se nyt on heittämällä Microsoft. Adaptive controller mahdollistaa pelaamisen silloinkin kun oma motoriikka ei ole ihan samaa tasoa kuin kaikilla muilla. Tai no vaikka se, että mobiililaitteilla pääsee pelaamaan todella vaivattomasti ja aika monesta pelistä löytyy nykyään myös tuki kosketusnäyttökontrolleille.
Ehkäpä tämä jossain vaiheessa ajaa Microsoftinkin julkaisemaan Bethesdan pelejä Playstationin puolelle, vaikkapa vähän alkuperäisen Xbox-julkaisun jälkeen. Tämän jälkeen voitaisiin lukea mediasta otsikoita "Sonyn Bungie-osto ja avokätisyys pitää studion pelit silti kaikkien konsolipelaajien saatavilla ajoi Microsoftinkin julkaisemaan Starfieldin vuosi Xbox-julkaisun jälkeen kaikille konsoleille! Sonyn avokätisyys ja rakkaus pelaajia ja alaa kohtaan pelasti pelialan!".
Ai että se ajaisi Microsoftin julkaisemaan pelejä Playstationille, koska Bungie on edelleen multiplattari ja Sony niin avokätinen. Huh huh. Ensinnäkin Sony ei ole tässä avokätinen vaan pakotettu tähän ratkaisuun kahdesta syystä. Toinen on se, että Bungie on sanellut hyvät ehdot itselleen kaupan yhteydessä ja toinen se, että Bungien tekemät pelit vaativat paljon pelaajia. Toisekseen Microsoft julkaisee pelejään pleikkarilla vain jos näkee sen taloudellisesti kannattavaksi. Kyllä siellä on kassaa niin paljon, ettei niitä tarvitse julkaista pleikkarilla, eikä Sonyn yhtäkkiä jostain löytynyt "avokätisyys" siihen paljon vaikuta. Ainoa syy on se, jos todetaan että yksittäinen pelimyynti on tärkeämpää kuin pelaajien saaminen omalle alustalle.
 
Niin paitsi että Microsoft "rakastaa" aika paljon isompaa pelaajakuntaa kuin Sony. Microsoftin first party -pelit julkaistaan useammalla eri alustalla ja huomattavasti isomman pelaajakunnan käsille kuin Playstationin first party -pelit. Voisi melkein sanoa, että Microsoftin kelkassa studio saa pelinsä isomman pelaajakunnan käsiin. ;) Onneksi vihdoin myös Sony on tajunnut tämän ja sieltä niitä pelejä valuu PC:lle. Kohta ehkä päästään mobiililaitteillakin kunnolla mukaan.
Microsoft ei taida julkaista yhtään peliä kilpailijoille, pc ei kilpaile konsolien kanssa. Sony sentään julkaisee yhden pelin, nyt myös switchille.
 
Onneksi konsolisotiminen ei täälläkään ole enää niin suurta, mitä se oli pari sukupolvea sitten. Kiitettävän moni tämänkin foorumin jäsenestä pelaa enemmän kuin yhdellä alustalla. Muutama vanha jäärä täällä vielä yrittää sotia sen yhden konsolimerkkinsä puolesta, ja se heille sallittakoon. Me muut nautitaan ja keskitytytään siihen, mistä tätä harrastuksesta on pohjimmiltaan kyse, eli pelaamiseen. :)
Itseasiassa tämän foorumin fanipoikuudet on ennemminkin vahvistuneet siitä aikakaudesta kun aikoinaan tunnuksen tein. Moni esittää täällä monen alustan omistavaa mutta teot puhuu toista mitä mieltä oikeasti on. Siksi on lähinnä huvittavaa seurata kuinka tätä asiaa jaksetaan selitellä uudelleen ja uudelleen.
Nimen omaan näyttää. Muistaakseni sony edelleen harjoittaa ajallisia ja puhtaita yksinoikeuksia omalle alustalle. Omaan silmään sony ei näytä yhtään sen paremmalta kuin Microsoft.

Ne ketä pitää sonya laupiaana samarialaisena ja vuodesta toiseen ostaa kyseisen konsolin ei ehkä tajua että toiset taas sen takia ettei niiden pelejä saa muille alustoille. Suur yrityksiä molemmat ja ajattelevat vain omaa parasta.

Ps: MAG oli sika kova peli aikoinaan, nykyään voisi halutessaan haastaa uusimman clownfieldin.
Niin mikä siinä on ongelmana jos Sony Studios alla olevat firmat tekee pelejä vain pleikkarille? Näiden ulkopuolella olevia maksettuja yksinoikeuksia on lopulta aika vähän ja sitä harrastaa niin Sony kuin Microsoft. Lopulta kuitenkin pelit ovat tulleet eikä multiplattareita lukita yhdelle alustalle. Paitsi nyt Microsoft on aloittanut tässäkin uudet tuulet.
 
Microsoft ei taida julkaista yhtään peliä kilpailijoille, pc ei kilpaile konsolien kanssa. Sony sentään julkaisee yhden pelin, nyt myös switchille.
Minecraft, Minecraft Dungeons, molemmat Orit (näissä vissiin julkaisijassa eroja), Elder Scrolls Online, Fallout 76...

Sitten jos mennään ihan teknisiin seikkoihin, niin Sonyhan ei edes julkaise MLB the Showta muualla kuin pleikkarilla. Xbox ja Switch versioiden julkaisusta vastaa MLB Advanced Media. Toki kehittäjä on sama Sonyn studio.
 
Niin mikä siinä on ongelmana jos Sony Studios alla olevat firmat tekee pelejä vain pleikkarille? Näiden ulkopuolella olevia maksettuja yksinoikeuksia on lopulta aika vähän ja sitä harrastaa niin Sony kuin Microsoft. Lopulta kuitenkin pelit ovat tulleet eikä multiplattareita lukita yhdelle alustalle. Paitsi nyt Microsoft on aloittanut tässäkin uudet tuulet.

Eipä siinä olekkaan ongelmaa. Mulla on kolme konsolia ja kaikki ostettu saman syyn takia eli niiden omien pelien. Toisilla niitä on enemmän ja toisilla vähemmän mutta kaikilla niitä on.
 
Minecraft, Minecraft Dungeons, molemmat Orit (näissä vissiin julkaisijassa eroja), Elder Scrolls Online, Fallout 76...

Sitten jos mennään ihan teknisiin seikkoihin, niin Sonyhan ei edes julkaise MLB the Showta muualla kuin pleikkarilla. Xbox ja Switch versioiden julkaisusta vastaa MLB Advanced Media. Toki kehittäjä on sama Sonyn studio.
En muistanu, että orit julkaistu switchille, mutta eikös nuo muut ole tehty ja julkaistu ennen kuin microsoft ostanu ne?
 
En muistanu, että orit julkaistu switchille, mutta eikös nuo muut ole tehty ja julkaistu ennen kuin microsoft ostanu ne?
Minecraft Dungeons on vuonna 2020 julkaistu peli, joten ei.

Minecraft kehittäjä Mojang on ollut Microsoftin omistuksessa vuodesta 2014. Sen jälkeen Minecraft on julkaistu ainakin PlayStation Vitalle, Wii U:lle, Nintendo 3DS:lle ja Nintendo Switchille. Myös crossplay on lisätty tämän jälkeen. Eli tavallaan joo Minecraft oli julkaistu jollekin alustoille ennen vuotta 2014, mutta sen jälkeen Microsoft on kuitenkin jatkanut pelin julkaisua uusille alustoille.

Bethesdan peleistä olet oikeassa, mutta niissä nähdään Microsoftin julkaisustrategia vasta tulevaisuudessa. Vähän samaan tapaan kuin Minecraftin kanssa. Uusia alustoja ei kuitenkaan ole mikään pakko tukea.

Vähän sama juttu Bungien ja Destinyn kanssa. Sen sarjan uudet versiot, päivitykset ja lisärit nähdään uusilla alustoilla ja ovat silloin Sonyn alaisuudessa julkaistu.
 
Vaan kun ei voi tehdä samoja asioita. Kuten pelata niitä toisen laitteen yksinoikeuspelejä.
Kaikilla pelataan pelejä, painotukset hieman erilaisia. Etenkin aiemmin konsolit olivat profiloituneet hieman erilaisia asiakasryhmiä kosiskeleviksi. Karrikoidusti: Xbox leimaantui "dude bro/frat boy" konsoliksi, jolla oli yksipuolisempi pelivalikoima, Playstation "koko perheen" keskitien kulkija ja "jotain jokaiselle", Nintendo taas se hieman lapsekkaampi oman tiensä kulkiija ja Mario-konsoli.

Niistä suurin osa valikoi itselleen soveltuvimman alustan.
 
Ylös Bottom