Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ultimaattisen pelitelkun metsästys

Voin vain kuvitella kuinka hankalaa ihmisen elämä voikaan olla jos täydellisen kuvan metsästämisen lisäksi vaatii myös lisäksi täydellisen äänentoiston. Kumpikaan kun ei koskaan valmiiksi tule. :D
 
Itse en ole ottanut huoltovalikosta mitään pois ja ainoa materiaali missä näkee mitään kirkkauden muuttumista on jääkiekkolähetykset. Ei siinäkään kyl häiritse vaan lisää yksityiskohtia.

Toki osa ihmisistä on palautellu QD-OLEDejakaan kun Ozark ei ole näyttänyt kirkkaalta. Itse kyl pidän DVn niin peleissä kuin leffoissa ja se on aivan timanttista niinkuin kuuluukin olla. Hämärät kohtaukset on hämäriä kuten masteroija on halunnut ja kirkkaat kirkkaita. Kaiken ei ole tarkoituskaan olla silmät polttavan kirkasta.

Eikös se oo C2:kin, kuten kaikki aiemmat sukupolvetkin, valittu Rtingsissä ja muissa teknomedioissa vuoden televisioksi tai ainakin pelitelevisioksi. Aika ihme homma, että näin käy aina ammattilais ja hifistiraadeissa, jos tuo kuva on ihan pilalla. Vähän epäilen, että joskus vikaa voi olla aasiakkaassakin.
Hämärät kohtaukset menee niin mustaksi ettet sitten erota mitään yksityiskohtia....noh...on ainakin musta mustaa ;) sanotaan myös black crushiksi.... Ja kirkkaat kohdat vetää harmaaksi kun tarpeeksi kauan staattisena ruudulla.... Ei toi oledi ole lähelläkään vielä mikään messias telkkari.

Esim. Hdtvtestin vincent on kullä niin pahasti lg n sponssoroima että ihan pahaa tekee. Kuten jo aiemmin sanoin niin noi oledin heikkoudet on vielä niin pahoja ja rasittavia (abl) , että tähän huusholliin tota tekniikkaa ei tule ennenkuin jotain konkreettista parannusta tulee.

Mutta hyvä että olette tyytyväisiä ja katselette telkkareitanne ilman mitään säätämistä :)
 
Ei oo kyllä oledissa sitä ongelmaa, että yksityiskohdat häviäis tummissa kohdissa. Se on enemmänkin local-dimming ongelma leditelsuissa. Ja niissä missä sitä ei ole, on sitten surkea kontrasti ja musta ei ole mustaa. Mut nämä ei tietysti haittaa? :)

Ei vedä edes puhtaan valkeita hud-elementtejä harmaaksi tunteja kestävässä pelisessiossa. En tiedä miten staattisia hommia sillä sitten pitää tehdä vai täytyykö väkisin vetää asetukset semmoiseksi, että sen saisi itselle ja omaan käyttöön sopimattomaksi?

Vincenthän se varmaan onkin kaikkien hifi- ja teknomedioiden takana. Vai onko kaikki muutkin LGn palkkalistoilla?

Mistä nyt tuli, että mitään säätämistä? Itse sanoin, että ei ole tarvinnut huoltovalikosta mitään poistella käytöstä, että toimii hyvin. Oon minä moniakin erilaisia asetuksia tehnyt ja etsinyt itselle sopivimpia säätöjä. Aika paljon vaihtelee yksilöittäin mistä tykkää ja semmonen vimpan päälle tarkasti kalibroitu ei välttämättä ihan kaikille uppoa. Ja itsekin olen säätänyt selvästi suositusta kirkkaammaksi ja värikkäämmäksi oman ruutuni, mitä ihan pimeään huoneeseen suositeltaisi.

Aika kitkeriä hessuja kyl parit tällä palstalla. Mietityttää mikä lie moisen takana. Ei mulla ole ainakaan mikään tarve täällä heitellä liioiteltuja ja osin jopa vääriä tietoja muiden TV-valinnoista, vaikka sääliksi kävisikin, kun eivät ole valinneet parasta.
 
Viimeksi muokattu:
Kuvahan ei tuossa C1:ssä ole missään nimessä huono, päin vastoin. Aiheutti vain pientä ihmetystä kun tuo kirkkaus pumppaa miten sattuu vaikka kaikki automatiikka on pois päältä. Multiplayer-peleissä tämän huomaa kun ravataan samoilla kartoilla tunti tolkulla. Aina ne samat näkymät (yleensä kirkkaammat kohdat) aiheuttaa harmaan/haalean kuvan verrattuna siihen mitä se parhaimmillaan sitten taas on. Eikä saman kuvan tarvitse olla edes kauaa paikallaan ruudussa vaan kyllä tuo varsin sukkelaan tahtiin vaihtaa kirkkautta.

Huoltovalikkoon tosin en aio koskea jos se mitätöi takuun, kuitenkin tuliterä töllö kyseessä.

Niin ja leffoja katsellessa kuva on omaan silmään erinomainen koko ajan, enkä ole huomannut mitään ihmeellistä kirkkauden säätelyä toistaiseksi.
 
ABL:n esiintyminen riippuu paljon myös asetuksista. Omassa CX:ssä asetuksilla: Oled light 80, Contrast 90 ja värit Warm2 ei esiinny lainkaan. Oled light 100 ja värit Cool asetuksilla tulee abl rasitteeksi.
 
Kysästään täällä jos sattuis tietoa löytymään eli lg c9 ja tv ohjelmien tallennus ulkoiselle kovalevylle. Käykö tuohon mikä vaan kovalevy? Verkkokaupan.comin sivuilla katselin ja luin arvosteluja/kysymyksiä niin myyjä oli yhteen vastannut että suosittelee tallennukseen erillisellä virtalähteellä olevaa, miksiköhän näin?
 
Minulla on myös LG C9 ja siinä kiinni Seagaten yhden teran ulkoinen kovalevy ilman erillistä virtalähdettä ja hyvin ovat ohjelmat tallentuneet ja näkyneet. Joten omasta kokemuksesta voin sanoa, että erillinen virtalähde ei ole pakollinen.
 
Okei, tallentaakos tuo tv ohjelmia jos on sammutettuna?
 
Kaikki tuollaiset ovat pois päältä tietenkin.

Kirkasta kuvaa tuo näyttää himmentävän. Esimerkkinä bäfän uusin mappi jossa paljon kirkasta taivasta näkyvissä. Parhaimmillaan upeaa väriloistoa, mutta vähän väliä kuva ja kaikki värit yms. himmenevät todella silmiin pistävästi.

Ei tämä oled tainnut niin jumalainen telkkari ollakaan kun luulin. Qledissa näitä ongelmia ei ilmennyt.
Pitkästä aikaa pelailin uutta bäfää ja ekaa kertaa uutta mappia viikko sitten. Tuli tämä viesti mieleen, niin ajattelin testata asiaa silläkin uhalla, että TV alkaisi vihdoin ärsyttää itseäkin. Pysähdyin pitkäksi aikaa katsomaan aurinkoa taivaalla. Ei tapahtunut mitään himmenemistä.

Pakko myöntää, että olen muutaman kerran miettinyt, että täällä on osalla tietty merkkipsykoosi päällä, kuten aika monissa muissakin ketjuissa ja porukka ihan katkeruuksissaan keksii ongelmia/vikoja. Mutta voisiko olla sitten niin, että väri himmenee lämpimässä/kuumassa huoneessa kirkkaissa kohtauksissa? Lämpöhän oledille on myrkkyä. Itsellä TV on seinällä eikä millään puolella ole esteitä. Eikä mulla ole koskaan huoneessa paljoa yli 20 astetta lämpöä. Toisaalta tietysti muistutan vielä katsomaan kaikki asetukset läpi juuri sillä kuvalähdöllä ja -tilalla jolla pelaa.

Sain viimein hommattua myös olohuoneeseen OLEDin, C1:n, kun Gigantti pakkomöi näyttämällä 65":lle 1099 euron hintaa. Tuohon rahaanhan ei meinaa saada edes huonoa telkkaria tuossa koossa. Periaatteessa ei ollut järkeä, mutta ku niin halvalla sain, niin otin kalibroinninkin, kerta tekevät nykyään Calmanilla ja LG:llä on sille suora tuki. "Yllättäen" ei kyl huomannut mitään eroa TV-lähetys ja YouTube -tason materiaaleilla kun ei suoraan päässy vertaamaan (vrt. kalibroimaton CX). Ainakaan äkkiseltään. Pitää joskus vielä tsuumailla tarkemmin, jos tulee joku sopiva materiaali vastaan. Samalla tuli todettua, että kyl se oled vaan toimii olohuoneolosuhteissa, vaikka verhot auki ikkunan vierellä (pohjoisseinällä, itäseinällä ikkunat). Käyttis ja etenkin appsit oli kyl CX:ssä näppärämmät kuin tässä uudemmassa. Muuten odotusten mukaisesti identtistä ja timanttista toimintaa kuvan, käytettävyyden ja nopeuden suhteen.
 
^Kyllähän mini lediin verrattuna oled on himmeämpi. Ite en kans abl:ää oo huomannu, mutta asbl on sellainen että jos on pitkän aikaa lähes musta ruutu, niin TV himmentää sitä entisestään, niin sit ei nää mitä ruudulla tapahtuu. Jossain peleissä ja esim. Amazonin Terminal Listissä tuota tapahtuu.

Edellinen telkkari oli LG B7 (nyt C1), niin siinä sain kiinnipalaneen paneelin takuussa vaihdettua. Kyllähän siinä vaihdetussakin paneelissa alkoi näkyä tekstitysten kohdalla kiinnipalamista. Myin sen veljelle halvalla.

B7 on kirkkaampi ja värit paremmat kuin C1:ssä. Päädyin Cykköseen, koska parempaa pelitelkkaria tohon n. 1000€ hintaan löytyny. 4 kk käytön jälkeen näy pienintäkään merkkiä kiinnipalamisesta. LG on ilmeisesti nykyään kiinnipalamisen suhteen kestävämpi.

Lopuksi sanon että mitään täydellistä jumaltelkkaria ole olemassakaan. A95K on tällä hetkellä vissiin paras tv, jos ei asunnon hintaista micro lediä lasketa.
 
^Kyllähän mini lediin verrattuna oled on himmeämpi. Ite en kans abl:ää oo huomannu, mutta asbl on sellainen että jos on pitkän aikaa lähes musta ruutu, niin TV himmentää sitä entisestään, niin sit ei nää mitä ruudulla tapahtuu. Jossain peleissä ja esim. Amazonin Terminal Listissä tuota tapahtuu.
Et ole abl:ää huomannut?? Et siis katso mitään hdr materiaalia jossa on "normaali kirkas päivä"?
Keskimääräinen ja maksimikirkkaus noissa skeneissä laskee huomattavasti -> kuva siten melko valju. Sen ymmärrän jos moinen ei häiritse jotakuta mutta kyllä se näkyy selvästi.
 
En. Ei ainakaan niin paljon että häiritsee. Olen plasmasta siirtynyt oledeihin, niin olen tottunut himmeään kuvaan.:D
 
Pitkästä aikaa pelailin uutta bäfää ja ekaa kertaa uutta mappia viikko sitten. Tuli tämä viesti mieleen, niin ajattelin testata asiaa silläkin uhalla, että TV alkaisi vihdoin ärsyttää itseäkin. Pysähdyin pitkäksi aikaa katsomaan aurinkoa taivaalla. Ei tapahtunut mitään himmenemistä.
Miten sulla on toi "hdr-sävynsäätö" (englanniksi kai tone mapping)? Oletuksenahan C1:ssä on tuo päällä eli dynamic tone mapping käytössä. Testailin niin että vaihdoin sen HGIG:iksi kuten monessa paikkaa suositellaan, niin tuo kirkkauden pumppaaminen väheni merkittävästi.

Tosin kuvasta tuli tummempi eli varmaankaan ABL ei riivaa senkään takia niin pahasti. Vaihdoin kuitenkin takaisin oletus asetukselle kun jo PS5:n valikkokin oli niin tumma ettei silmä tottunut.
 
Mulla on series X ja Dolby Vision päällä. Sieltä pelitila tietenkin. Sitten:
Silmiä säästävä tila: off
Hdmi ultra HD deep colour: on
Tummien kohtien hienosäätö: -3
Ai-palvelut: off
Energian säästöt: off

OLED näytönsäästäjä
Näytön siirto: on
Logon kirkkauden säätö: off

Kuvatilan asetukset:
Oled-valo: 100
Kontrasti: 100
Kirkkaus: 50
Terävyys: 0
Väri: 50
Sävy: 0

Lisäsäätimet:
Dynaaminen kontrasti: off
Superresoluutio: off
Valkotasapainossa warm2

DTM-asetusta ei ole kun on käytössä DV. Mutta ennenkuin DV päivitys tuli, niin pidin sitä kyllä itsekin päällä, koska HGIG tukea ei ole oikein missään, niin se olis ollut sama kuin off, joka oli minunkin makuun liian tumma.

Mulla ei ole myöskään huippukirkkaus-asetus käytössä, mutta se kannattaa kanssa olla maksimilla (korkea?).

Ja nyt on kaikki lumikentistä lähtien pelattu eikä tämä mitään kirkkautta jumppaa. Tekis mieli sanoa, että ehkä se on sit DV, mutta ei se kyl jumpannu ennen sitäkään. Silloin aikanaan oli kyl sitä varjojen välkkymistä mikä oli todella ärsyttävää. Joskus on Insurgencyssä tullut se näytön pimeneminen päälle, jos oon idlaillu eikä ole lähtenyt vaikka on alkanut liikkumaan, mutta sekin ehkä kerran 100 illassa ja herää, kun käy xbox-valikossa.
 
^Itsellä lähes samat säädöt, tummien kohtien hienosäätöä en ole muuttanut, logon kirkkaus matala, värilämpötila L50, väri 55. HGiG sonyssä ja mikkisoftassa.

Kannattaako muuten BFI:tä käyttää? En ole koskaan edes kokeillut.

Miälenkiintosta nähä minkälaisia telkkareita ens vuonna tulee, QD-OLED lähinnä kiinnostaa ja miten LG siihen vastaa.
 
Ei näissä ihan kirjaimellisesti taida olla edes BFI:tä. Oliko se nyt oled motion pro vai mikä. Lopun viimein tämäkin on mallia mielipidekysymys, mutta oledissa nyt periaatteessa ihan viimeiseksi sitä pitäis tarvita käyttää. Kenties leffoissa, jos haluaa?

Eiköhän LGn vastaus ole tuo G2:ssa oleva evo-paneeli+heatsink. Itse alustavasti odottelen, että tuo tulee C3:een ja sitä kautta yli 80":na kohtuu hintaiseksi joidenkin vuosien päästä, kun CX käy vanhaksi.
 
Uus telkkari on on hakusessa ja vastaan tuli verkkokaupasta tämmönen Philipsin 75PML9506
Kertokaapahan viisammat, että onko tommosesta mihinkään.

Verkkokauppa.com
Kannattaa jotain youtube arvosteluja etsiä.. niistä itselle jäi mieleen heikkoutena ihan visuaalisesti että taustavalo reagoi liikkuviin kirkas/tumma rajoihin aika hitaasti ja näkyy palikkamaisina rajoina kirkkaan ja tumman välissä. 120hz taustavalo pulssitus on myös tuossa käytössä. Joitain häiritsee, joitain ei.
 
Uus telkkari on on hakusessa ja vastaan tuli verkkokaupasta tämmönen Philipsin 75PML9506
Kertokaapahan viisammat, että onko tommosesta mihinkään.
Tuon tarjous ehti jo mennäkin, mutta nyt lähtisi Sonyn 75-tuumainen X93J ihan mukavaan 1 299 euron hintaan.

Ylös Bottom