Juuri äsken lävähti ruutuun 100% suorituksen loppunäyttö. Eli kyllä mä sen act3:n sitten kuitenkin selvitin, vaikka haastetta löytyikin.
Pelailin lähes koko pelin sokkona hakematta mistään tietoa. Ihan lopussa otin kuitenkin netin avuksi viimeisten keräiltävien juttujen löytämiseksi. Aikaa meni kokonaisuudessan reilu 80 tuntia. Ainoa asia jota en suorittanut on guardian memento (en todellakaan ala edes yrittämään flea gamesien pompottelu- ja väistelypelejä tämän suorittamiseen. Jo aiemmin vaaditut tulokset näissä peleissä oli tuskaa saavuttaa), mutta sitä ei onneksi vaadita 100% suoritukseen.
Yleisesti voin sanoa, että pidin pelistä ihan hurjasti. Tällä olisi ollut mahdollisuus päästä mun listoilla jopa hollow knightia korkeammalle. Valitettavasti tässä oli tehty jotain valintoja, jotka tiputti tätä alaspäin mun listoilla. Mm. Pitkät juoksut pomoille ja toisinaan myös useamman perusvihojen aallon voittaminen joka kerta ennen pomon yrittämistä. Osassa pomoista myös pomon ohessa taistellessa liiallinen normivihujen spämmääminen. Ja myös ne 2 maskin damaget heti alusta asti jopa normaaleilla vihollisilla.
Mutta toisaalta tässä on myös ihan loistavaa tavaraa. Tässä on myös aivan loistavia ja superhauskoja pomoja. Hornetin liikkuminen on varsinkin alun jälkeen muutamien kykyjen tultua mukaan jopa hollow knightia hauskempaa (ja rakastin liikkumista hollow Knightissa). Hornetin liikkuminen on myös paljon enemmän omaan makuun tuunatavissa. Maailma on kiinnostava ja laaja ja tarina mielenkiintoinen. Pidin myös siitä, että Hornet osallistui keskusteluihin npc:iden kanssa eikä ollut hiljainen sankari.
Vaikka act3 oli haastavampi kuin act2, niin suosittelen kyllä ehdottomasti sen pelaamista. Siellä oli pari mun koko pelin lemppari pomoa ja lisäksi sen tuoma lisä tarinaan on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Varsinkin jos on pelannut myös Hollow Knightin.
Sitten vaan odottelemaan taas, että Team Cherry antaa meille jotain lisää joko dlc:n tai seuraavan pelin muodossa. Ehdottomasti menee heti ostoon oli se mitä vaan.