Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Nintendo Switchin tulevat pelit (huhut, uutiset)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JTahti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    switch
Sori mutta tässä nyt ei ollut yhtään mitään järkeä. Kuulosti vähän siltä niinku olisi sanonut, että ”ihan vaan siksi, että muut ei saa!”. Mutta ehkä nyt vain keittää yli ja menee vähän turhaan tunteisiin.

Tuosta Partner Directistä vielä, että kyllähän siellä kaikenlaista pelattavaa oli mutta oikeen mikään ei iskenyt omaan makuun. Aivan liikaa kaikenlaista animea tms mikä ei meikäläiseen uppoa yhtään. Sitten taas tuo ressa on sellainen minkä haluan kokea isolta ruudulta vimpan päälle graffoilla (niin vimpan päälle, kun mitä ilman PC:tä saa). Ja Bethesdan pelit on vanhoja pelejä (ja nekin sellaisia mitkä ei kiinnosta muutenkaan) niin vailuksi jäi sekin.

No mutta eipä se auta, kun odotella Nintendon omien pelien directiä ja toivoa, että siellä tulisi esim jotain Zeldan juhlavuoden kunniaksi.
Kyllä vahingoniloisuus on yksi motivaatio minun Capcomin yksinoikeuksien haluamiseen tänä suurena valituksen ja tyytymättömyyden aikakautena, joka alkaa kieltämättä mennä tunteisiin. :D Mausta varmasti riippuu miltä tämä Directi tuntui. Itse olen taas lopen kyllästynyt realistiseen UEengine grafiikkaan, joka saa kaikki näyttämään samalta. Esim. paljo kehuttu expeditoin 33 näyttää ainakin ulkoisesti todella hajuttomalta ja persoonattomalta tekeleeltä. Mieluummin itse katselen värikästä grafiikkaa. Ulkonäöllisesti omaan silmään iskenyt graaffiselta tyyliltään uusimmat Zeldat ja Fire Emblem treehouse sekä XB3, joista viimeisimmissä on yhdistetty hienolla tavalla realistisen- ja animaatiomaisen grafiikan graaffiset ominaisuudet yhteen.
Nyt en pääse tähän ajatusjuoksuun sisään. Eli siis haluat Switch 2 yksinoikeuksia Capcomilta siksi, ettei joku muu pääse pelaamaan pelistä parempaa versiota jollain toisella laitteella? Vai vaan siksi että voi olla vahingoniloinen, kun joku toinen ei pääse peliä pelaamaan?

En ole täysin varma kuinka karsittuja versioita peleistä on nyt Switch 2:lle tullut, mutta jos karsiminen tapahtuu lähinnä grafiikassa ja ruudunpäivityksessä, eikä pelin varsinaisissa ominaisuuksissa, niin silloinhan tilanne on hyvä. Se on se sama peli.

Muutenhan Capcomin ei nimenomaan kannata tehdä yksinoikeutta, kun siinä jää niin paljon rahaa pöydälle. Siksi esim. ennen Nintendo yksinoikeutena ollut Monster Hunter Stories -sarja on nyt saatavilla kaikilla konsoleilla ja sarjan uusin osa julkaistaan joka konsolilla samaan aikaan.
Kyllä vahingoniloisuus on yksi motivaatio minun Capcomin yksinoikeuksien haluamiseen tänä suurena valituksen ja tyytymättömyyden aikakautena, joka alkaa kieltämättä mennä tunteisiin.:D Kyllähän yksinoikeudet ovat myös pelikonsoleiden suola ja se mikä pitää ne ja koko genren mielenkiintoisena. Microsofti ehkä tämän on saanut viime aikoina huomata parhaiten. Nintendohan voisi kompensoida Capcomille yksinoikeusmenetyksiä ja parantaa siten konsolinsa myyntiä entisestään jos yksinokeus olisi täyden kympin tekele. Silloin MINÄ olisin tyytyväinen.
 
Kyllä vahingoniloisuus on yksi motivaatio minun Capcomin yksinoikeuksien haluamiseen tänä suurena valituksen ja tyytymättömyyden aikakautena, joka alkaa kieltämättä mennä tunteisiin. :D
Jos porukka menee liiallisuuksiin arvostellessaan Switchiä niin tässä mennään kyllä sitten ryminällä sinne toiseen ääripäähän. Nintendolla jos millä on loistava valikoima yksinoikeuksia niin niiden toivominen 3rd party valmistajilta vain siksi, että saa kuunnella muiden itkua ja valitusta on kyllä vähän surullista.

Kannattaa ihan oikeasti lakata lukemasta ja katsomasta sellaista negailua netissä, jos se menee noin pahasti ihon alle. En minäkään tykkää siitä, että mennään kokoajan negatiivisen kautta niinkuin ihan vasta toin jossain Switch ketjussa esille mutta tämä menee kyllä sitte pahasti siihen toiseen ääripäähän.

Esim. paljo kehuttu expeditoin 33 näyttää ainakin ulkoisesti todella hajuttomalta ja persoonattomalta tekeleeltä.
Enkä epäile hetkeäkään ettetkö ostaisi ja kehuisi sen maasta taivaisiin, jos tulisi Switchille. :)
 
Jos porukka menee liiallisuuksiin arvostellessaan Switchiä niin tässä mennään kyllä sitten ryminällä sinne toiseen ääripäähän. Nintendolla jos millä on loistava valikoima yksinoikeuksia niin niiden toivominen 3rd party valmistajilta vain siksi, että saa kuunnella muiden itkua ja valitusta on kyllä vähän surullista.
Tämähän se. Nintendon yksinoikeuspelit on paremmat kuin millään muulla konsolilla ja varmasti ne edesauttavat Nintendon myyntiä paljon. Itse esimerkiksi ostin switch kakkosen tulevan Fire emblemin ja Path of radiancen takia. Nintendon retropelikirjasto on myös parempi kuin muilla ja on hienoa nähdä kun oma 6v muksu pelaa vanhoja zeldoja.

Multiplattarit sitten pelataan ps5:llä tai xboxilla. Paitsi jos ovat sellaisia jotka sopivat erityisen hyvin pelattavaksi switchillä kuten Triangle strategy.
 
Jos porukka menee liiallisuuksiin arvostellessaan Switchiä niin tässä mennään kyllä sitten ryminällä sinne toiseen ääripäähän. Nintendolla jos millä on loistava valikoima yksinoikeuksia niin niiden toivominen 3rd party valmistajilta vain siksi, että saa kuunnella muiden itkua ja valitusta on kyllä vähän surullista.

Kannattaa ihan oikeasti lakata lukemasta ja katsomasta sellaista negailua netissä, jos se menee noin pahasti ihon alle. En minäkään tykkää siitä, että mennään kokoajan negatiivisen kautta niinkuin ihan vasta toin jossain Switch ketjussa esille mutta tämä menee kyllä sitte pahasti siihen toiseen ääripäähän.

Enkä epäile hetkeäkään ettetkö ostaisi ja kehuisi sen maasta taivaisiin, jos tulisi Switchille. :)
No joo. Eihän tuo yksi yksinoikeusmotivaatio ole sen surullisempaa kuin valitus ja negatiivisuuskaan. Expetion 33:sen ilmestyminen NS2:lle ei kyllä saa ostohousuja jalkaan. Yksi niistä peleistä mikä ei ole herättänyt minkäänlaista suurempaa tunnereaktiota.

Tämähän se. Nintendon yksinoikeuspelit on paremmat kuin millään muulla konsolilla ja varmasti ne edesauttavat Nintendon myyntiä paljon. Itse esimerkiksi ostin switch kakkosen tulevan Fire emblemin ja Path of radiancen takia. Nintendon retropelikirjasto on myös parempi kuin muilla ja on hienoa nähdä kun oma 6v muksu pelaa vanhoja zeldoja.

Multiplattarit sitten pelataan ps5:llä tai xboxilla. Paitsi jos ovat sellaisia jotka sopivat erityisen hyvin pelattavaksi switchillä kuten Triangle strategy.
Kaikilla ei ole useampaa konsolia ja itsekkään en tule koskaan useampaa konsolia hankkimaan sukupolveen. NS2:lle ilmestyy tällä hetkellä sellaista tahtia mielenkiintoisia yksinoikeus- ja 3rdparty pelejä, että en niitä kaikkia en ehdi millään pelaamaan. Lisäksi nuo NS2 päivitykset NS1 peleistä ja NSO pelivalikoima pitää niin kiireisenä, että NS2 riittää pelattavaa 10:ksi vuodeksi. Toki yhdellä konsolilla eli NS2:lle jää ainakin Sonyn yksinoikeuksista vaille ja saa vähemmän näyttäviä versiota kolmannen osapuolen peleistä. Toki tuo kuilu on myös kaventunut NS1:sen ajoista pienemmäksi.
 
Viimeksi muokattu:
No joo. Eihän tuo yksi yksinoikeusmotivaatio ole sen surullisempaa kuin valitus ja negatiivisuuskaan.
IMO, kyllä se on. Valittajilla yleensä on jotain ihan aiheellistakin kritiikkiä joukossa vaikka se viedään monesti äärimmilleen mutta se että toivotaan yksinoikeuksia vain sen takia, että muut kärsii ja saa lällättää niin onhan se surullista ja suoraan sanottuna aika lapsellistakin. Tuota tuli harrastettua joskus alaikäisenä, kun konsolisodat oli vielä iso juttu.
 
Katsoin nyt jälkikäteen Directin. Ihan ok, muttei kyllä missään nimessä mikään älytön.

Orbitals näytti graafisesti kivalta ysärianimelta, mutta jos ja kun tuo on pakotettu cooppi, niin se vähän laskee fiilistä. Ehkä vaimon saisi pelaamaan tätä.

Toinen mielenkiintoinen ideansa puolesta oli Tokyo Scramble, joskin se näytti aika karulta. Siis tosi keskeneräiseltä.

Kolmas kiinnostava oli Kyoto Xanadu. Kiva kun oli yhdistelty 2D:tä ja 3D:tä. Vauhdikas ja värikäs.

Muutenhan siellä oli paljon mitä on jo nähty aikaisemmin. Osa kiinnostaa enemmän ja osa vähemmän, mutta ei Direct sitä tilannetta mihinkään muuttanut kun pelit olivat jo tiedossa tai pelejä jotka on julkaistu muilla laitteilla ajat sitten.
 
IMO, kyllä se on. Valittajilla yleensä on jotain ihan aiheellistakin kritiikkiä joukossa vaikka se viedään monesti äärimmilleen mutta se että toivotaan yksinoikeuksia vain sen takia, että muut kärsii ja saa lällättää niin onhan se surullista ja suoraan sanottuna aika lapsellistakin. Tuota tuli harrastettua joskus alaikäisenä, kun konsolisodat oli vielä iso juttu.
Ei kait tässä aiheellisesta kritiikistä ala lapsettamaan(itsekkin mielellään hautaisin GKC:it ja aina tietenkin kelpaisi alhaisemmat pelihinnat) mutta minua kieltämättä vähän alkaa lapsettamaan aikuisten lapsellinen valitus kun kaikki tuntuu olevan sitä itseään koko ajan. Jos tuota Partner Directiä katsoo ilman sitä, että oliko siellä omaa pelimakua sisältäviä pelejä ja vertailee NS1:sen partner Directeihin, niin oltiinhan tässä ihan eri tasolla kun NS1:sen aikaan. Directissä näytettiin iso kasa kolmannen osapuolen AAA pelejä ja vielä hyvinkin pelikelpoisina versioina verrattuna NS1 luvattun farmipeliaikakauteen. Yksi motivaatio directiin oli varmasti Nintendolta näyttää normi tavoista poiketen konsolinsa teknistä kyvykkyyttä kolmannen osapuolen käsissä.

En tiedä mitä tässä nyt sitten odotettiin. Sitäkö, että olisi näytetty kaikki mahdolliset kolmannen osapuolen pelit eli 1000 kolmannen osapuolen peliä ilmestyväksi ensimmäisen uuden konsolijulkaisun kevät vuosipuoliskolla. Loppujen lopuksi kaikki kolmannen osapuolen pelithän on suuri plussa konsolille, joka tulee omaamaan parhaimman yksinoikeusvalikoiman. Minusta tämä on on suuri positiivisuuden lähde, eikä negaation kiihdyttäjä.

Beatemupsilta ihan hyvä video negatiivisuus aiheesta. Selvästi joku muukin on kypsynyt negatiivisuusvalitusilmapiiriin. Koomisinta on lukea videon kommenttiosiota, jossa sama valitus jatkuu edelleen vahvana:D

Kyllä minä ainakin katson directin ihan omanmaun mukaan ja kerron mitä mieltä minä olin sen tarjonnasta. Ei siinä ole mitään ylinegatiivista. Directissä ei ollut minulle yhtään mitään kiinnostavaa, eikä oikein mikään näyttänyt siltä, että haluaisin niitä pelata paitsi nuo mitä aiemmin mainitsin. Jos ei sitä kestä niin kyllä se ongelma on sillon siellä lukevassa päässä.

Ja tämä tulee minulta, jonka kaikkien aikojen lempipeli on TOTK, Zelda on yleisestikkin paras pelisarja mitä tiedän, rakastan kaikkia Mario pelejä jne. ja mielestäni Switch 2 paras konsoli minkä olen omistanut vaikken sillä haluakkaan pelata RE9 kaltaisia pelejä, kun voin pelata ne PS5:lla.

Edelleenkin, kannattaa vähentää kommenttien lukemista ja negatiivisten videoiden katsomista jos ne rupee vain lapsettamaan.
 
En nyt ylinegatiivisuudella tarkoittanut ihan sinua henkilökohtaisesti vaan yleistä vallitsevaa negatiivista mielipideilmastoa, joka tuntuu olevan ihan omalla tasolla tällä hetkellä kuten Beatemupsikin on havainnut. Directiä voi katsoa ja kuuluukin katsoa omien mieltymysten mukaan mutta sitä voi arvioida myös ilman niitä ja verrata hyvin edellisen sukupolven vastaaviin huomaten, ettei se ollut ihan huonoimmasta päästä. Näitä asioita voi tehdä myös yhtäaikaa.

Kaikilla ei ole edelleenkään halua tai mahdollisuuttakaan ostaa useampaa konsolia, joten kaikki kolmannen osapuolen pelit ovat vain plussaa ja suuri asia tälläisille pelureille NS2 pelivalikoimaan. Moni haluaa pelata myös pelejä kannettavana versiona.
 
Tottakai se on hyvä asia, että RE9 kaltaiset pelit tulee Switchille ja näyttää muuten todella hyvältä silläkin. Mutta jos minä kommentoin directiä niin kommentoin sitä omasta näkökulmastani. Ei minua kiinnosta miten tuo vertautui aiempiin showcaseihin jos ei siellä ollut yhtään minua kiinnostavaa peliä.
 
Beatemupsilta ihan hyvä video negatiivisuus aiheesta. Selvästi joku muukin on kypsynyt negatiivisuusvalitusilmapiiriin. Koomisinta on lukea videon kommenttiosiota, jossa sama valitus jatkuu edelleen vahvana:D

En ole vielä tuota videota katsonut, mutta hieman huvittaa että Beatemups nyt on tehnyt tuollaisen videon kun hänkin aika vahvasti negatiivisen kautta lähestyi aika monia pelejä viime syksynä/alkutalvena.

Mutta joo, allekirjoitan täysin kyllä tuon että Switch 2:n kanssa negatiivisuus on lähtenyt jostain syystä todella isolle laukalle. Uutisoidaan kuinka Switch 2 myy huonosti ja sitä jaellaan ympäri nettiä (täälläkin) vaikka todellisuudessa kaikilla meni esim. joulukuu yhtä huonosti ja Switch 2 on silti ennätystahtia myyvä konsoli.

Sama pelien suhteen. Uusia Nintendon pelejä haukutaan todella paljon ja toivotaan että ne floppaa. Esim. Pokémon Legends Z-A on ollut tykätty peli niiden toimesta, jotka sitä ovat pelanneet, mutta netissä (myös täällä) sitä haukutaan ja keskitytään täysin epäolennaisiin asioihin.

Tuosta Directistä vielä täytyy se sanoa että partner directit eivät ole oikein ikinä iskeneet omalla kohdalla vaikka Switchillä tykkään pelata myös kolmannen osapuolen pelejä. Saatan useammankin noista ostaa alennuksesta ajan kanssa, mutta partner directit ja myös indie directit ovat vähän sellaista täysin sivuutettavaa sisältöä. Vaikuttaa ehkä myös se että en jaksa enää haaskata aikaa livehöttöjen katsomiseen, mielummin katson kelaillen myöhemmin tai sitten vain jotkut kiinnostavimmat pätkät.
 
Tottakai se on hyvä asia, että RE9 kaltaiset pelit tulee Switchille ja näyttää muuten todella hyvältä silläkin. Mutta jos minä kommentoin directiä niin kommentoin sitä omasta näkökulmastani. Ei minua kiinnosta miten tuo vertautui aiempiin showcaseihin jos ei siellä ollut yhtään minua kiinnostavaa peliä.
Tietenkin Parner Partner directin on vaikea miellyttää jos ei halua alustalle kolmannen osapuolen yksinoikeuksia ja muillekkin alustoille tulevien kolmannen osapuolen pelien pelaaminen sillä ei kiinnosta. Lyhyesti voisi johtopäätellä, ettei mahda sellaista Partneri Directiä ilmestyä, joka noilla kriteereillä voisi olla hyvä.
 
On hyvinkin mahdollista. Esim Hollow Knight oli minulle tuo. Directin paras julkistus. RDR2 olisi myös kiinnostanut. Mutta tuo Anime ja jrpg meininki nyt ei vaan itseä kiinnosta ollenkaan.
 
Mutta eikös RDR2 ole parempi pelata muilla alustoilla, joten sen ei pitäisi kiinnostaa laisinkaan?
En ole vielä tuota videota katsonut, mutta hieman huvittaa että Beatemups nyt on tehnyt tuollaisen videon kun hänkin aika vahvasti negatiivisen kautta lähestyi aika monia pelejä viime syksynä/alkutalvena.

Mutta joo, allekirjoitan täysin kyllä tuon että Switch 2:n kanssa negatiivisuus on lähtenyt jostain syystä todella isolle laukalle. Uutisoidaan kuinka Switch 2 myy huonosti ja sitä jaellaan ympäri nettiä (täälläkin) vaikka todellisuudessa kaikilla meni esim. joulukuu yhtä huonosti ja Switch 2 on silti ennätystahtia myyvä konsoli.

Sama pelien suhteen. Uusia Nintendon pelejä haukutaan todella paljon ja toivotaan että ne floppaa. Esim. Pokémon Legends Z-A on ollut tykätty peli niiden toimesta, jotka sitä ovat pelanneet, mutta netissä (myös täällä) sitä haukutaan ja keskitytään täysin epäolennaisiin asioihin.

Tuosta Directistä vielä täytyy se sanoa että partner directit eivät ole oikein ikinä iskeneet omalla kohdalla vaikka Switchillä tykkään pelata myös kolmannen osapuolen pelejä. Saatan useammankin noista ostaa alennuksesta ajan kanssa, mutta partner directit ja myös indie directit ovat vähän sellaista täysin sivuutettavaa sisältöä. Vaikuttaa ehkä myös se että en jaksa enää haaskata aikaa livehöttöjen katsomiseen, mielummin katson kelaillen myöhemmin tai sitten vain jotkut kiinnostavimmat pätkät.
Ehkäpä tuo on huomannut, ettei halua enään lähteä tuohon negaatiokelkkaan mukaan. Itse vältin mahdollisimman paljon Prime 4:n kohdalla negaatioaihetta ja ehkä se on syy miksi nautin pelistä niin paljon. Ei keskittynyt niin sanotusti huonoihin asioihin vaan nautti pelistä ilman ennakkoluuloja. Itse tykkään katsoa directit livenä. Ne on tavallaan kuin pieniä E3:sia, jotka olivat pitkään pelimaailman jouluaattoja.
 
Mutta eikös RDR2 ole parempi pelata muilla alustoilla, joten sen ei pitäisi kiinnostaa laisinkaan?
Mutta mitä merkitystä sillä on? Katson directin, state of playn, ms directin sen takia, että mitä minua kiinnostavia pelejä on tulossa, alustasta riippumatta. Siksi tuo directi ei ollut mielestäni hyvä kun ei sisältämyt tarpeeksi minua kiinnostavia pelejä, alustasta riippumatta. Hollow Knight kiinnostaa, RE9 kiinnostaa mutta toisen olen jo pelannut. Yksi kiinnostava peli directiin ei ole ole minulle tarpeeksi, että tekisi siitä hyvän.
Ehkäpä tuo on huomannut, ettei halua enään lähteä tuohon negaatiokelkkaan mukaan. Itse vältin mahdollisimman paljon Prime 4:n kohdalla negaatioaihetta ja ehkä se on syy miksi nautin pelistä niin paljon. Ei keskittynyt niin sanotusti huonoihin asioihin vaan nautti pelistä ilman ennakkoluuloja. Itse tykkään katsoa directit livenä. Ne on tavallaan kuin pieniä E3:sia, jotka olivat pitkään pelimaailman jouluaattoja.
Metroid Prime on luultavasti Top3 peli itselle kautta aikojen mutta silti Prime 4 on kesken eikä siihen vaikuta pätkääkään mitä joku tubettaja itkee tai redditissä valitellaan. Peli ei vaan ole läheskään niin hyvä peli, kun alkuperäiseltä trilogialta sopi odottaa. Se on aivan liian lineaarinen ollakseen Metroid peli. Ei peli huono ole mutta ei todellakaan sarjan muiden pelien tasoa. Sokkona fanitus on se ääripää sille negatiivisuudelle.
 
Mutta mitä merkitystä sillä on? Katson directin, state of playn, ms directin sen takia, että mitä minua kiinnostavia pelejä on tulossa, alustasta riippumatta. Siksi tuo directi ei ollut mielestäni hyvä kun ei sisältämyt tarpeeksi minua kiinnostavia pelejä, alustasta riippumatta. Hollow Knight kiinnostaa, RE9 kiinnostaa mutta toisen olen jo pelannut. Yksi kiinnostava peli directiin ei ole ole minulle tarpeeksi, että tekisi siitä hyvän.

Metroid Prime on luultavasti Top3 peli itselle kautta aikojen mutta silti Prime 4 on kesken eikä siihen vaikuta pätkääkään mitä joku tubettaja itkee tai redditissä valitellaan. Peli ei vaan ole läheskään niin hyvä peli, kun alkuperäiseltä trilogialta sopi odottaa. Se on aivan liian lineaarinen ollakseen Metroid peli. Ei peli huono ole mutta ei todellakaan sarjan muiden pelien tasoa. Sokkona fanitus on se ääripää sille negatiivisuudelle.
Helpointa on ehkä vain jättää Parner Direct ja sen peli tarjonta katsomatta, jos ei halua kolmannen osapuolen yksinoikeuksia alustalle ja pelaa kolmannen osapuolen monialustapelit muilla alustoilla. Edelleen Directiä voi arvioida henk.koht ja/tai yleisöllä tasolla. Kumpikin on sallittua ja jopa suotavaa.

Ihmiseen vaikuttaa sen näkemät ja kuulemat asiat. Ei löydy sellaista ihmistä johon ei ulkopuolinen maailma ja ihmisten mielipiteet jollain asteella vaikuttaisi. Sillä, että minä pidin paljon Metroid Prime 4:sta ei ole mitään tekemistä sokean fanituksen kanssa. Peli ei ole Prime 1:sen tasoa muttei myöskään minusta kaiken sen saaman negatiivisuuden ansainnut tekele. Jos peli ei olisi minua miellyttänyt se olisi edelleen kesken enkä harkitsisi sen uudelleen peluuta Hard Modella.

Useampi paljon kehuttu peli on jäänyt minulta kesken, eikä niiden henk.koht pelikokemukseen ole auttanut pelejen saama positiivinen hehkutus niin paljoa, että olisin ne väkisin kahlannut läpi. Vaikea sanoa mikä olisi ollut vaikutus Prime 4:sen pelaamiskokemukseen, jos olisin kuunnellut viikkokaupalla negatiivisia näkökulmia. Jonkinlainen vaikutus sillä varmasti olisi ollut kuitenkin ajatusmaailmaan ja siihen, että olisin pelatessa huomioinut enemmän asioita joista oltiin ennakkoon valitettu.
 
Helpointa on ehkä vain jättää Parner Direct ja sen peli tarjonta katsomatta, jos ei halua kolmannen osapuolen yksinoikeuksia alustalle ja pelaa kolmannen osapuolen monialustapelit muilla alustoilla. Edelleen Directiä voi arvioida henk.koht ja/tai yleisöllä tasolla. Kumpikin on sallittua ja jopa suotavaa.
Etkö lukenut aiempaa viestiäni? Sanoin jo miksi katson partner directitkin. Minua kiinnostaa hyvät pelit alustasta riippumatta. Nintendon directissä saatetaan esitellä minua kiinnostavia pelejä, jotka saatan ostaa Nintendolle tai pleikkarille ja se on aivan tapauskohtaista. Voi kukin arvioida millä kriteereillä haluaa, minä arvioin omasta näkökulmastani. Miksi minun pitäisi arvioida noita directrjä mitenkään muuten? Siksi että sinusta ei tunnu pahalta kun arvostellaan ainoan käyttämäsi alustan tarjontaa? Mitä merkitystä sillä on haluanko kolmannen osapuolen yksinoikeuksia Nintendolle vai en? Voiko peli olla hyvä vain jos se on yksinoikeus vai mitä yrität tällä sanoa?

Mulle on ihan ok jos jollekin konsolille tulee kolmannen osapuolen yksinoikeus mutta aina parempi mitä useampi ihminen pelistä voi nauttia. Mikä on surullista ja lapsellista on toivoa, että peli olisi yksinoikeus vain siksi, että saa lällättää muille ja kuunnella muiden itkua. Kai ymmärrät noiden kahden asian eron? Jatkuvan negatiivisuuden levittäminen ja tuollaisesta asiasta nautinnon saaminen menevät ihan sinne samaan laariin molemmat.

Ihmiseen vaikuttaa sen näkemät ja kuulemat asiat. Ei löydy sellaista ihmistä johon ei ulkopuolinen maailma ja ihmisten mielipiteet jollain asteella vaikuttaisi. Sillä, että minä pidin paljon Metroid Prime 4:sta ei ole mitään tekemistä sokean fanituksen kanssa. Peli ei ole Prime 1:sen tasoa muttei myöskään minusta kaiken sen saaman negatiivisuuden ansainnut tekele. Jos peli ei olisi minua miellyttänyt se olisi edelleen kesken enkä harkitsisi sen uudelleen peluuta Hard Modella.
Eli koska en pidä pelistä tai löydän siitä selkeitä puutteita niin olen negatiivisuuden uhri? Come on man. Samalla tavalla minä voisin väittää, että pidit pelistä niin paljon vastareaktiona sille negatiivisuudelle mitä olet ennen pelin julkaisia lukenut.
 
Uusia Nintendon pelejä haukutaan todella paljon ja toivotaan että ne floppaa. Esim. Pokémon Legends Z-A on ollut tykätty peli niiden toimesta, jotka sitä ovat pelanneet, mutta netissä (myös täällä) sitä haukutaan ja keskitytään täysin epäolennaisiin asioihin.
Tartun tähän koska kritisoin Pokemonia samasta asiasta mitä olen aiemminkin ihmetellyt: se panostuksen vähäisyys. Ei se kritiikki tarkoita etteikö pelistä silti voisi monet tykätä. Minä vain ihmettelen miten yksi maailman eniten tienaavista pelinimikkeistä näyttää yhä joltain PS3-peliltä jos siltäkään. Pelimekaniikat vaikuttaa nekin olevan kivikaudelta.

Eikä retrossa, perinteissä tai hyväksi todettujen asioiden hyödyntämisessä mitään vikaa ole mutta tuntuu että tuo pelisarja junnaa jossain menneisyydessä vähän väärällä tavalla. Varsinkin sillä tapaa että tehdään mahdollisimman pienellä vaivalla kun jo pelkkä nimi myy.

Saa tykätä mutta voi silti myös kritisoida. En toki pelaisin Pokemoneja vaikka ne näyttäisi Palworldiltä tai muulta nykyaikaisemmalta "versiolta" pelistä. Jaksaa vain ihmetyttää.
 
Ylös Bottom