Tämä on nyt tänään saatu taputeltua pois, ja kylläpä jäikin ristiriitaiset fiilikset. Hellisusilla on monta hattua, mutta yhtäkään niistä ei tunnuta saavan painettua kovin syvälle päähän. Peli alkaa mielestäni todella väkevästi, ilmassa on tunnelmaa ja mystisyyden tuntua, mutta loppua kohden nämä vain lässähtävät enempi ja enempi. Tein niin vankan pohjatyön pelistä, että vasta pleikan aloitusruudulla olevat "no compass, no map (tjsp)" mainokset iskostuivat tajuntaan, mutta mitäs sitä pienistä! Voi olla ihan virkistävää vaihtelua tämä? Kyllä ja ei.
Peli heittää aivan älyttömät määrät dataa pelaajan muistettavaksi ja ihmeteltäväksi. Menussa oleva "datadumppi" on sellainen vuori etten jaksanut pitkään aikaan katsoa sieltä mitään ellei ollut aivan pakko, koska määrä oli valtava, ei sieltä oikean tiedon löytäminenkään ollut aina ihan nopea juttu. Taistelu oli ehkä minulle epämiellyttävin puoli pelissä, en oikein välittänyt siitä parantamisesta R1sellä, ja jotkut viholliset saattoivat kuitenkin liiskata hahmon ennätysajassa. Tutkiskelu oli mukavaa ja maailma tunnelmallinen, mutta kaikki tämä vain muuttui jotenkin todella raskaaksi tuon "emme pidä sinua kädestä" ratkaisun myötä. Erityismaininta pelimaailman historialle, joka oli todella mukaansatempaavaa.
Tuntuu että minulla on paljon kritiikkiä peliä kohtaan, mutta tämä on varmasti vähintäänkin osittain siksi, että pelissä on paljon sitä "kuuluisaa jotakin", ja toivonkin että tälle saataisiin jatkoa vielä jokin päivä. Jaksoin miltei plattaroidakin pelin, mutta en jaksanut koluta noita paikkoja enää uudestaan kun paria kokeilin tehdä, niin jääkööt sitten.